Hautajaisiin kutsumatta?
En siis ole itse menossa kutsumatta, vaan olen lähiomainen, joka on yhtenä järjestelemässä. Vainaja oli pienellä paikkakunnalla pidetty ja tunnettu. Hänen toivomuksenaan oli hiljaiset hautajaiset vain lähiomaisten ja parhaiden ystävien kesken. Mutta aika moni tuntuu itse pitävän itseään hyvänä ystävänä ja ihmiset vain ilmiottavat tulevansa. Emme mitenkään voisi järjestää avointa kutsua, sillä se tietäisi helposti satojen ihmisten hautajaisia. Nyt oli tarkoitus pitää 30 hengelle, mutta jo yli 40 on vain itse ilmoittanut tulevansa, eli pitävät itsestään selvänä, että ovat kutsuttavien joukossa. Näitä tulee joka päivä lisää sitä mukaa kun kuulevat että vainaja on menehtynyt. Koetimme ottaa hautajaispäivänkin arkipäiväksi rajoittaaksemme, mutta kun hautajaiset ovat heinäkuussa, kesäloma-ajan vuoksi useat joutavatkin arkipäivänä paremminkin kuin lauantaina, jolloin monella on mm. häitä. Mitäs me tehdään? Vaikea sanoa, että te ette kyllä olleet kutsuttavien listalla. Lisäksi moni noista ihmisistä on aika vanhoja, joilla on saattaja tai kuski mukana, eli se lisää vielä vieraiden määrää.
Kiitos kun sain kirjoittaa tänne, kun ei tätä voi oikein ääneen sanoa kuin mitä me omaiset keskenämme puhumme.
Kommentit (33)
Et sitten älynnyt sanoa näille tulijoille, että siunaustilaisuuteen saa tulla mutta muistotilaisuus on vain lähiomaisille.
Hautajaisiin kirkkoon saa tulla kutsumatta kuka vain. Muistotilaisuus on eri asia eikä sinne pitäisi kenenkään änkeä ilman kutsua.
Kirkkoon kyllä saa tulla ja sinne sopii, mutta muistotilaisuus ei kai ole julkinen? Onhan meidän varattava tarjoilujakin. Tiedän kyllä, että samalla paikkakunnalla on järjestetty hautajaisia, joissa on etukäteen ilmiotettu että siunaus aikaan x, avoin kutsu, mutta muistotilaisuus läheisten kesken. Ehdotin tätä, mutta yksi meistä omaisista on sitä mieltä, ettei niin ilkeä tehdä. Hän tuntee parhaimmiten vainajan ystävät, kun on asunut samalla paikkakunnalla. ap.
Vierailija kirjoitti:
Et sitten älynnyt sanoa näille tulijoille, että siunaustilaisuuteen saa tulla mutta muistotilaisuus on vain lähiomaisille.
No en, kun eivät he minulle ilmoittaudu, vaan toiselle meistä läheisimmistä, kenet tuntevat paremmin ja jota olen käskenyt sanomaan noin, mutta ei kuulemma ilkeä sanoa.
Et kerro missä ja milloin kaffet on tarjolla, muuta kuin niille kutsutuille. Varaa riittävän iso kirkko...noloa jos kutsutut jää siunaustilaisuudessa kappelin ulkopuolelle kun kutsumattomat on eturivissä.
Kuolinilmoitukseen siunaustilaisuus pidetään siellä ja siellä, muistotilaisuus vain lähiomaisille.
Simppeliä ja yksinkertaista.
Kirkko on jo varattu, se on paikkakunnalla ihan hautausmaan vieressä ja muistotilaisuuskin lyhyen kävelymatkan päässä. Oikeastaan mun pitäisi kysyä, miten saisin tuon yhden vähän rauhoittumaan ja sanomaan suoraan, että vain lähipiiri.
Tuo lehti-ilmoitus etukäteen on hyvä idea, ehdotan sitä. Kiitos teille siitä, ei tullutkaan noin mieleen, vaikka muutkin ovat noin tehneet. Toivottavasti saan muut suostumaan siihen.
Ainahan voi vähentää tarjoilujen määrässä, varsinkin jos vainaja ei juuri jättänyt perintöä. Tuskin kukaan on hautajaisiin nälissään syömään tulossa. Tarjotkaa vaikka vain kahvia ja jotain Mairie-keksiä.
Onhan se kamalaa, kun kaiken maailman vanhukset tunkevat osoittamaan kunnioitustaan vainajalle ja tämän elämäntyölle. Kallista tarjota kahvia ja jotenkin noloa, kun sorkkivat meidän suruamme ja muistelevat ihmistä, jonka ME tunsimme parhaiten.
Laittakaa kuolinilmoitus, jossa on siunaustilaisuuden aika ja loppukaneetti, että muistotilaisuus vain lähisukulaisille. Haudalla/tilaisuuden päätteeksi kukaan ei kutsu muistotilaisuuteen vaan kaikki menevät autoille kuin lähteäkseen kotiin ja siitä sitten suku menee suremaan itsekseen ja ne ilkeät väkisin hautajaisiin tunkeutuneet lapsuudenkaverit menkööt koteihinsa.
Oliko vainaja todella niin varaton, että häneltä ei jäänyt 100 euron verran rahaa, jolla kattaa 10 hengelle kahvikupillinen ja pala pullaa?

Hiljaiset hautajaiset olivat nimeomaan vainajan oma toivomus. Voimme kyllä taloudellisesti järjestää isotkin, mutta kokemuksesta tiedän, että se on raskasta henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tuo lehti-ilmoitus etukäteen on hyvä idea, ehdotan sitä. Kiitos teille siitä, ei tullutkaan noin mieleen, vaikka muutkin ovat noin tehneet. Toivottavasti saan muut suostumaan siihen.
Parempi ettei laita ollenkaan ilmoitusta. Vainajan voi myös viedä toiselle paikkakunnalle siunattavaksi ja muistotilaisuuden pitää muualla niin ei tule kuokkavieraita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kamalaa, kun kaiken maailman vanhukset tunkevat osoittamaan kunnioitustaan vainajalle ja tämän elämäntyölle. Kallista tarjota kahvia ja jotenkin noloa, kun sorkkivat meidän suruamme ja muistelevat ihmistä, jonka ME tunsimme parhaiten.
Laittakaa kuolinilmoitus, jossa on siunaustilaisuuden aika ja loppukaneetti, että muistotilaisuus vain lähisukulaisille. Haudalla/tilaisuuden päätteeksi kukaan ei kutsu muistotilaisuuteen vaan kaikki menevät autoille kuin lähteäkseen kotiin ja siitä sitten suku menee suremaan itsekseen ja ne ilkeät väkisin hautajaisiin tunkeutuneet lapsuudenkaverit menkööt koteihinsa.
Oliko vainaja todella niin varaton, että häneltä ei jäänyt 100 euron verran rahaa, jolla kattaa 10 hengelle kahvikupillinen ja pala pullaa?
Hiljaiset hautajaiset olivat nimeomaan vainajan oma toivomus. Voimme kyllä taloudellisesti järjestää isotkin, mutta kokemuksesta tiedän, että se on raskasta henkisesti.
Niin ja kutstuista vieraista ja omaisista suurin osa tulee kaukaa, eli ruoka kyllä olisi oltava kuitenkin heille jossain, joten helpompi järjestää se hautajaispaikalle pitopalvelun avulla. Samalta paikkakunnalta on vain muutama.
Pitääkin perustaa oma hautajaisrahasto valmiiksi jotta sureville voi tarjota muutakin kuin ei-oota.
Järkkäätte kylälle peijaiset ja pidätte oman muistotilaisuuden erikseen?
Ei ole kyse rahasta, vaan jaksamisesta ja vainajan toiveista. Ap.
Siunaustilaisuuteen voi tulla jättämään jäähyväiset vainajalle useampikin, eihän se ole keltään pois. Muistotilaisuus lähimmille, pienelle piirille. Normaalit ihmiset ymmärtävät olla tuppautumatta sinne.
Komppaan niitä, jotka ovat sitä mieltä, että äkkiä kuolinilmoitus lehteen ja siihen, että muistotilaisuus vain perhepiirissä! Siunaustilaisuus on avoin, ja kirkkoon/kappeliin voi mennä saattamaan, mutta sitten voi sanoa siinä, jos sitä ilmoitusta ole, että muistotilaisuus on VAIN perhepiirissä.
Siunauksen ja mahdollisen hautaanlaskun (jos ei polteta) jälkeen on tapana esittää kutsu muistotilaisuuteen. Silloin voi ihan hyvin vielä sanoa esim.: "Kiitos, kun tulitte saattamaan läheistämme hänen viimeiselle matkalleen Muistotilaisuuden vietämme vainajan toivomuksesta vain läheisten ja kutsuttujen kesken." On kumma, jos eivät kutsumattomat tuosta ymmärrä, että kun kutsua ei ole tullut, niin ei ole asiaa myöskään muistotilaisuuteen. Kirkkoon / kappeliin saa tulla kuka vaan.
Hautajaisiin saa kaikki tulla jättämään viimeiset jäähyväiset. Hautajaiset on julkinen tilaisuus.