Lue keskustelun säännöt.
Miten tunteita käsitellään?
21.07.2016 |
Mä en osaa. En edes tunnista eri tunteita. Mulla on vain kaksi tunnetta mielestäni. "Hyvä olo" ja "paha olo". Kun tulee paha olo, ryyppään. Sitä ei näe ulospäin mitenkään. En koskaan suutu, mikään ei ärsytä, tulee vain paha olo, joka sekin on enemmän joku paineen tunne kropassa. Joskus se paine menee todella tuskalliseksi, enkä voi ajatella selvästi tai keskittyä. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Usein vaan ryyppään. Joskus itken, mutta se ei vaikuta mitenkään. Useimmiten en edes pysty itkemään.
En osaa näyttää pahaa oloa. Mulla on vain positiivisia ilmeitä. Olen kärsivällisin ja pitkäpinnaisin ihminen, jonka tiedän. Se paha olo ei vain tule pintaan juuri mitenkään niin, että toiset huomaisi, ellei se ole aivan äärimmäistä, ja silloinkin vetäydyn vaan jonnekin yksin.
Kai tää johtuu siitä, kun lapsena en saanut näyttää mitään negatiivisia tunteita. Mulle kerrottiin usein, ettei mulla voi olla niitä.
Tänään se paha olo iski todella intensiivisenä kun olin lenkillä. Ilman syytä niin kuin aina. Teki mieli hakea kaljaa, mutta päätin koittaa selvitä ainakin pari tuntia. Mietin, miten paskaa tämä on, koko elämä. Päähän tuli ajatus, että tässä iässä mä saan itse määritellä, mitä tunnen. Olen melkein 30 ja vapaa, mulla on lupa tähän. En ole pystynyt itkemään pitkään aikaan, mutta nyt se tuli voimalla. Onneksi nukahdin sitten ja se tunne meni siinä nukkuessa kaiketi. Se on kuin päänsärky. Sekin menee nukkuessa. Kai muhun on vaan ohjelmoitu joku juttu, jonka kukaan mulla ei ole käyttöoikeutta omiin tunteisiini. Tajusin sen tänään.
Jotain pitäisi tehdä. Ryyppään liikaa. Juon itseni hautaan tätä vauhtia. Mutta mitä mä voin tehdä? Joskus näin harhojakin kun se paha olo iski. Ääniäkin on satunnaisesti. Kroppakin tuntuu menevän sekaisin. Nykyisin harhoja ei kai ole, kun elämäntilanne on parempi.
Miten saan sen pahan olon tulemaan ulos? Miten sitä käsitellään? En edes erota eri vivahteita. En käsitä, mitä eroa esim. surulla, pelolla ja vihalla on.
Käyn psykologilla, mutta en kai osaa kertoa tästä tarpeeksi kuvaavasti. Lisäksi vaikutan kasvotusten todella hyvinvoivalta ja sosiaaliselta. Lapsena oli pakko oppia sellainen rooli, enkä tiedä, miten muuten olisin. Oikeasti olen tällainen, eikä mulla ole sosiaalista elämää, ei ole koskaan ollut. En osaa olla ihmisten kanssa. Saatan puhua, miten ärsyttävää joku asia on, että muut samaistuisi muhun enemmän. Olen ns. hyvä esiintyjä, mutta en osaa esittää ystävää tai kaveria, kun kyvyt loppuu siihen.
Loppuelämä ei voi olla tällaista, mutta mitä tässä voi tehdä?
Kommentit (8)
Kuulostaa vähän tutulta. Ja se paha olo ei tule ulos, jos koko ajan tukahdutat sen vaikka juomalla. Joo, ihan perseestä se tila, kun ne tunteet tulee pintaan ilman päihteitä, mutta toisaalta päihteilykään ei ole enää hauskaa, kun koko ajan on sisällä käsittelemätön möykky. Masentuminen ja alakuloisuus on hyvä joskus ottaa vastaan, tunteita nekin on ja varsinkin jos päihteilemällä on lykännyt niitä, kasvavat aina vaan isommaksi. Uni ja nukkuminen parantaa ja hoitaa, jos nukkuu tervettä unta. Elämään kuuluu tunteiden vaihtelut ja ne pitää vaan kestää, et ole ainutlaatuinen tässä mielessä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisit aloittaa silä, ettet pakenisi pahaa oloasi alkoholiin. Anna pahan olon tulla kun tulee ja asennoidu, että se menee ennenpitkää pois. Voi vaikka pitää tunnepäiväkirjaa ja kirjoittaa niistä tunteista/tuntemuksista joita sinulla on. Esim kun paha olo tulee, kirjoita se ylös. Miten alkoi? Liittyikö alkamiseen jotain, missä alkoi, kauan kesti jne. Samoin muisen tuntemuksien kohdalla joihin kiinnität huomiota.
Esim työkaveri antoi omia hommia tehtäväksi, et osannut sanoa ei ja nyt on paha olo. Miksi? On paha olo koska en olisi halunnut tehdä niitä, mutta en osannyt sanoa ei. Tehtävät eivät kuulu minulle. Mitä tuntemuksia se herättää kun kohdellaan noin vaikka et haluaisi? Vähän karkea esimerkki, mutta lähtemällä liikkeelle jostain tuntemuksesta ja esittämällä kysymyksiä alat pikku hiljaa pilkkomaan pahaa oloa ja ymmärtämään itseäsi ja tunnistamaan tunteita.
Mielestäni kuvailit hyvin kaiken tuossa ylhäällä, miksi et osaisi samaa sanoa psykologille?
Itse olen aikuinen, jolla on ollut ja on edellewn hieman ongelmia tunteiden kanssa. Olen joutunut aikuisiällä.ihan opettelemaan juurikin tuota tunteiden tunnistamista. Ja puhuminen, se on tehokkainta. Täytyy oppia sanomaan mitä ajattelee. Täytyt oppia sanomaan ei. Täytyy oppia sanomaan mitä tuntee. Itsellä ongelmat kulminoituivat masennukseen, mutta nyt olen jo voiton puolella.
Minua on auttanut myös oma aika. Esim pitkät kävelyt yksin tai autolla pitkien matkojen ajaminen. Tuolloin en kuuntele musiikkia. Yksin ollessa ajatukset väkisinkin virtaavat ja joku vuosia vaivannut ongelma saattakin yhtäkkiö tulla päivänselväksi. Erityisesti metsässä liikkuminen on auttanut. Luonto jotenkin rauhoittaa ja siellä on helppo olla läsnä.
Tsemppia sinulle! Tunteita on mahdollisuus oppia tunnistamaan ja hallitsemaan omaa elämää vielä aikuisenakin. Täytyy olla osata itselle rehellinen. Olin itse vuosia ahdistunut, viiltelit teininä ja kärsin nuorena aikuisena unettomuudesta vuosia. Tämän jälkeen masennuin ja mietin itsemurhaa. Mutta nousin ja nyt tunnen itseni tavalla jonka en edes tiennyt olevan mahdollista. Ja en käytä enkä ole käyttänyt psyykelääkkeitä. Ne ovat ihan oma lukunsa, jossa en tässä yhteydessä nyt ala jauhamaan. Mutta varmasti tulet selviämään, kaikkea hyvää sinulle!
Ps. Pahoittelut kirjotusvirheistä (hemmetin kännykkä)
Tämä oli virkistävän rehellinen viesti. Hienoa myös että selkeesti tunnistat mistä käytöksesi johtuu ja osaat kuvailla oloasi. Musta sulla on kaikki edellytykset siis parantaa tilannettasi! Ehkä muut osaavat neuvoa konkreettisesti miten.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän tutulta. Ja se paha olo ei tule ulos, jos koko ajan tukahdutat sen vaikka juomalla. Joo, ihan perseestä se tila, kun ne tunteet tulee pintaan ilman päihteitä, mutta toisaalta päihteilykään ei ole enää hauskaa, kun koko ajan on sisällä käsittelemätön möykky. Masentuminen ja alakuloisuus on hyvä joskus ottaa vastaan, tunteita nekin on ja varsinkin jos päihteilemällä on lykännyt niitä, kasvavat aina vaan isommaksi. Uni ja nukkuminen parantaa ja hoitaa, jos nukkuu tervettä unta. Elämään kuuluu tunteiden vaihtelut ja ne pitää vaan kestää, et ole ainutlaatuinen tässä mielessä. :)
Elämä oli aika samanlaista ennen viinaakin. Olen vain pihalla. Tämä on ollut tätä lapsesta asti. Olen ollut pitkiä aikoja juomattakin.
Ihmisillä tuntuu olevan usein vaikka kuinka paljon tunteita. Enemmän kuin kaksi ainakin. On ärsytys, viha, turhautuminen, suru, jne. Ex-avopuoliso selitti näitä mulle joskus, kun kyselin. Niillä pitäisi olla eroja, ja surun purkaminen on jotenkin eri kuin vihan purkaminen, mutten erota niitä. Exä myös sanoi, että on normaalia tuntea jotain joka päivä. Mä tunnen jotain ehkä kerran viikossa, joskus en edes sitä.
Se paha tunne on ihan hyvä olla, joskus en tuntenut oikein edes sitä muuten kuin todella harvoin. Se on pahempaa, jos ei tunne mitään. Se on kuin ei olisi edes olemassa. Hei, ehkä juon, koska känni on joku selvästi hahmotettava juttu, kuin tunnetila.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma tällä kuin ap:llä. Sitten keksin keinon, jolla pääsin alkuun tunteiden tunnistamisessa ja ilmentämisessä.. Aloin lukea kirjallisuutta, hyvää kertomakirjallisuutta. Tunnetta sisältäviä romaaneja. Aloin samaistua kirjan henkilöihin ja tuntea heidän tunteitaan. Sama kävi elokuvissa. Nyt joskus itken surullisia kohtauksia niin, että hävettää.
Vierailija kirjoitti:
Voisit aloittaa silä, ettet pakenisi pahaa oloasi alkoholiin. Anna pahan olon tulla kun tulee ja asennoidu, että se menee ennenpitkää pois. Voi vaikka pitää tunnepäiväkirjaa ja kirjoittaa niistä tunteista/tuntemuksista joita sinulla on. Esim kun paha olo tulee, kirjoita se ylös. Miten alkoi? Liittyikö alkamiseen jotain, missä alkoi, kauan kesti jne. Samoin muisen tuntemuksien kohdalla joihin kiinnität huomiota.
Esim työkaveri antoi omia hommia tehtäväksi, et osannut sanoa ei ja nyt on paha olo. Miksi? On paha olo koska en olisi halunnut tehdä niitä, mutta en osannyt sanoa ei. Tehtävät eivät kuulu minulle. Mitä tuntemuksia se herättää kun kohdellaan noin vaikka et haluaisi? Vähän karkea esimerkki, mutta lähtemällä liikkeelle jostain tuntemuksesta ja esittämällä kysymyksiä alat pikku hiljaa pilkkomaan pahaa oloa ja ymmärtämään itseäsi ja tunnistamaan tunteita.
Mielestäni kuvailit hyvin kaiken tuossa ylhäällä, miksi et osaisi samaa sanoa psykologille?
Itse olen aikuinen, jolla on ollut ja on edellewn hieman ongelmia tunteiden kanssa. Olen joutunut aikuisiällä.ihan opettelemaan juurikin tuota tunteiden tunnistamista. Ja puhuminen, se on tehokkainta. Täytyy oppia sanomaan mitä ajattelee. Täytyt oppia sanomaan ei. Täytyy oppia sanomaan mitä tuntee. Itsellä ongelmat kulminoituivat masennukseen, mutta nyt olen jo voiton puolella.
Minua on auttanut myös oma aika. Esim pitkät kävelyt yksin tai autolla pitkien matkojen ajaminen. Tuolloin en kuuntele musiikkia. Yksin ollessa ajatukset väkisinkin virtaavat ja joku vuosia vaivannut ongelma saattakin yhtäkkiö tulla päivänselväksi. Erityisesti metsässä liikkuminen on auttanut. Luonto jotenkin rauhoittaa ja siellä on helppo olla läsnä.
Tsemppia sinulle! Tunteita on mahdollisuus oppia tunnistamaan ja hallitsemaan omaa elämää vielä aikuisenakin. Täytyy olla osata itselle rehellinen. Olin itse vuosia ahdistunut, viiltelit teininä ja kärsin nuorena aikuisena unettomuudesta vuosia. Tämän jälkeen masennuin ja mietin itsemurhaa. Mutta nousin ja nyt tunnen itseni tavalla jonka en edes tiennyt olevan mahdollista. Ja en käytä enkä ole käyttänyt psyykelääkkeitä. Ne ovat ihan oma lukunsa, jossa en tässä yhteydessä nyt ala jauhamaan. Mutta varmasti tulet selviämään, kaikkea hyvää sinulle!
Hienoa, että sulla on helpottanut. :) Mullakin on lääkkeistä huonoja kokemuksia, mutta se tosiaan on oma lukunsa.
Mä en tiedä. Mulla ei koskaan ole mitään oloa, minkä joku tilanne laukaisisi. Olen koittanut joskus tutkia asiaa eli kirjoitin asioita ylös. Joskus tosin sain paniikkikohtauksia ilmeisesti paikoissa, joissa oli paljon ihmisiä. Oikeastaan vain nautin siitä, koska tiesin kerrankin, mistä se johtuu ja mitä sille pitää tehdä. Tein hengitysharjoituksia ja sun muuta. Sitten se meni ohi. Tavallaan kaipaan sitä. Olen "vähän" masokisti. Nautin tavallaan kivusta, jolla on selvä lähde. Tässä taas ei tunnu olevan kuviota. Ei mitään. Olen koittanut kartoittaa asiaa jo ainakin kymmenen vuotta, enkä ole tullut hullua hurskaammaksi.
Ap
Anteeksi noin pitkä kirjoitus. Varmaan olisin voinut tiivistää paljonkin.
Ap