Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ollaan lellitelty lapset pilalle!!
15.07.2016 |
Ensin kerron että meidän lapset on aivan ihania.Ollaan onnellisia ja tyytyväisiä.
Meillä on 4 lasta joita hemmotellaan.Rahaa on riittävästi joten pennuilla on aina siistit ehjät vaatteet ja kengät.
Nytkin kesällä käydään yhdessä metsällä ja siellä on koko porukka 1 veestä-7 veehen.
Saunotaan päivittäin ja siellä käydään aina vuoron perään joka lapsen kanssa niin jää aikaa jutella ja olla.
Kaupassa käydään myös joka mukulan kanssa erikseen ja aina on joku kiva kahvila käynti tms.
Annetaan siis jokaiselle aikaa yksinäänkin.
On pleikat ja tietsikat ja pelit ja koneet.
Pelataan usein lasten kanssa ja ollaan yhdessä.
Meillä on hyvää ruokaa ja herkkuja joka päivä.Lapset osallistuvat kaikkeen koska eletään nyt lapsille ja viihdymme hyvin porukalla.
Kuitenkin lapset tuntuvat tyytymättömiltä.He eivät tunnu arvostavan mitään.
Vaikka koko päivä oltaisiin touhuttu ovat he levottomia illalla ja yleensä painivat ja tulee riitaa.
Jotenkin olettaisi jo arsinkin isoimman arvostavan eleitämme mutta hän ei huomaa kuinka hyvin asiat ovat.
Onko tämä yleistä?
Leluja ei oikein arvosteta ja mikään tavara ei ole tärkeää.
Kuitenkin paine juuri suurissa lapsiperheissä on onnistua ja ottaa jokainen huomioon.
Meille on tärkeää että vaikka lapsia on paljon,heillä on kaikki mitä yhdellä lapsellakin olisi.
Lapsemme ovat ihania,kohteliaita ja reippaita.
Onko turhaa odottaa lapsilta jotakin "kiitollisuutta". Yritetäänkö vaan liikaa?
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
"Touhuatte koko päivän". Hmm. Lasten on myös hyvä oppia olemaan yksin ja keksimään keskenään tekemistä. Olisiko heillä liikaa virikkeitä?
No niin just,jotenkin miettii sitten itsekin että oli niitä 1 tai 4,pitääkö aina olla käytettävissä.Aina mietin vaan et nyt en ole läsnä ja tadaa,trauma on aiheutettu!:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ihan normaaleilta tenavilta kuulostaa. Ei ne vielä voi osata olla sillä tavalla kiitollisia, kun noin pieniäkin vielä ovat. Ottakaa vanhemmat vaan vähän rennommin, ei tarvii olla niin täydellinen! Älkääkä missään nimessä miettikö mitä muut ajattelevat!!
Vierailija kirjoitti:
Lapsilta ei voi olettaa kiitollisuutta. Koska kiitollisuuden tunne on kuitenkin tärkeä asia osata nykyisen sekä tulevan onnellisuuden tähden, niin lähtisin sitä opettelemaan.
Pienen lapsen on vaikea olla kiitollinen, jos on kaikkea koko ajan. jos esim. joka kerta kun pääsee sinne kauppaan, on jokin kiva juttu tiedossa, niin minusta esim. se on mahdollisesti liikaa. siitä on tullut arkipäivään kuuluva juttu. Jos taas sinne kahvilaan yms. ei mentäisi joka kerta, niin silloin niistä tulisi erityisiä asioita.
Kuinka paljon joutuvat odottamaan, että saavat uudet pelit ja koneet, lelut yms roinan? Kovin painotit sitä, että on samat romppeet kuin yksilapsisilla perheillä. Miksi?
Samoin, miksi teillä on herkkuja joka päivä?
miksi teillä koko ajan puuhataan ja touhutaan? Jos päivässä olisi lepoa ja yksinoloa, niin ehkä olisivat lapsetkin rauhallisempia iltaisin?
Oma ainokaiseni osaa olla kiitollinen, osaa kyllä olla kiittämätönkin. Hänen kanssaan on kyllä juteltu monesti, että kaikkia mitä toivoo ei voi saada ja toivottavasti ihmisellä on enemmän toiveita, koska toiveet kantavat. Samoin hän on joutunut odottamaan leluja ja pelejä, joita on saanut. Meillä on ilmaisia traditioita, mutta ei tulisi mieleenkään, että pääsisi kahvilaan edes joka toisella kerralla, kun mennään kauppaan. On saanut jo pienestä pitäen omia velvollisuuksiaan kotona, joita kukaan muu ei ole tehnyt, ellei hän ole ollut sairaana yms. Myös hienotunteisuutta on opeteltu: jos on saanut jotain todella ihanaa, niin on käyty asiaa läpi, että ei kannata joka paikassa sitten kertoa esim. kalliista tavarasta, koska jollekulle toiselle voi tulla paha mieli.Ja meillä on todellakin välillä pahaa ruokaa tarjolla. En myöskään ole koko ajan lapselle tarjolla, vaan minulla on myös 1-2 omaa harrastusta. Ja voin sanoa, että ihan periaatteesta meillä ei ole kaikkia mahdollisia pelejä ja vehkeitä. Paljon on yhdessä autettu lähtipiiriä: ulkoilutettu vanhainkodissa olevia mummoja, autettu vauvan kanssa yksin jäänyttä yksinhuoltajakaveria. lapsenikin on osallistunut tuolla kaverini luona esim. roskapussien vientiin, vauvan viihdyttämiseen, vauvalle lukemiseen, imurointiin, yms. yms. On tuotu esiin, että meitäkin autettiin, kun me olimme yksin. Lisäksi meillä on kummilapsi, ja on katsottu erilaisia lapsille sopivia ohjelmia köyhemmistä maista, siten hänelle on tullut sellainen kuva, että maailmanlaajuisesti ollaan rikkaita.
Koitetaan kyllä opettaa lapsille että aina autetaan ja mikä on hyvää ja oikein.Tuollaiset apua tarvitsevat vanhukset tai vanhuksia löytyy lähipiiristä,se on hyvä.Ja lapset ovat kyllä empaattisia ja kilttejä.Oikeastaan ongelma on tuo materia.Ei,ei todellakaan joudu odottamaan mitään.Siinä ollaan liian lepsuja.
Toisaalta tuntuu hullulta ruveta kiristämään jonkin heille mieluisan asian kanssa kun ovat niin kunnollisia.
Joskus nalkutan jonkin lelun tai pelin kanssa kun riitelevät ja tuntuu toisaalta että ei nää saisi tehdä mitään sittem väärin.
Just toi tavara,ei haittaa yhtään jos jokin menee rikki tai hukkuu.Millään sellaisella ei tunnu olevan mitään väliä.
Ja tuo hemmottelu herkuilla.Ollaan kuitenkin paljon omalla porukalla ja ei tehdä esim. suuria matkoja tai käydä ulkomailla.Kai minä koitan kompensoida sitä tekemällä arjesta luksusta...
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan normaaleilta tenavilta kuulostaa. Ei ne vielä voi osata olla sillä tavalla kiitollisia, kun noin pieniäkin vielä ovat. Ottakaa vanhemmat vaan vähän rennommin, ei tarvii olla niin täydellinen! Älkääkä missään nimessä miettikö mitä muut ajattelevat!!
Kiitos...:) Kauheeta suorittamista tää vanhemmuus tuntuu olevan nykyään(?)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilta ei voi olettaa kiitollisuutta. Koska kiitollisuuden tunne on kuitenkin tärkeä asia osata nykyisen sekä tulevan onnellisuuden tähden, niin lähtisin sitä opettelemaan.
Pienen lapsen on vaikea olla kiitollinen, jos on kaikkea koko ajan. jos esim. joka kerta kun pääsee sinne kauppaan, on jokin kiva juttu tiedossa, niin minusta esim. se on mahdollisesti liikaa. siitä on tullut arkipäivään kuuluva juttu. Jos taas sinne kahvilaan yms. ei mentäisi joka kerta, niin silloin niistä tulisi erityisiä asioita.
Kuinka paljon joutuvat odottamaan, että saavat uudet pelit ja koneet, lelut yms roinan? Kovin painotit sitä, että on samat romppeet kuin yksilapsisilla perheillä. Miksi?
Samoin, miksi teillä on herkkuja joka päivä?
miksi teillä koko ajan puuhataan ja touhutaan? Jos päivässä olisi lepoa ja yksinoloa, niin ehkä olisivat lapsetkin rauhallisempia iltaisin?
Oma ainokaiseni osaa olla kiitollinen, osaa kyllä olla kiittämätönkin. Hänen kanssaan on kyllä juteltu monesti, että kaikkia mitä toivoo ei voi saada ja toivottavasti ihmisellä on enemmän toiveita, koska toiveet kantavat. Samoin hän on joutunut odottamaan leluja ja pelejä, joita on saanut. Meillä on ilmaisia traditioita, mutta ei tulisi mieleenkään, että pääsisi kahvilaan edes joka toisella kerralla, kun mennään kauppaan. On saanut jo pienestä pitäen omia velvollisuuksiaan kotona, joita kukaan muu ei ole tehnyt, ellei hän ole ollut sairaana yms. Myös hienotunteisuutta on opeteltu: jos on saanut jotain todella ihanaa, niin on käyty asiaa läpi, että ei kannata joka paikassa sitten kertoa esim. kalliista tavarasta, koska jollekulle toiselle voi tulla paha mieli.Ja meillä on todellakin välillä pahaa ruokaa tarjolla. En myöskään ole koko ajan lapselle tarjolla, vaan minulla on myös 1-2 omaa harrastusta. Ja voin sanoa, että ihan periaatteesta meillä ei ole kaikkia mahdollisia pelejä ja vehkeitä. Paljon on yhdessä autettu lähtipiiriä: ulkoilutettu vanhainkodissa olevia mummoja, autettu vauvan kanssa yksin jäänyttä yksinhuoltajakaveria. lapsenikin on osallistunut tuolla kaverini luona esim. roskapussien vientiin, vauvan viihdyttämiseen, vauvalle lukemiseen, imurointiin, yms. yms. On tuotu esiin, että meitäkin autettiin, kun me olimme yksin. Lisäksi meillä on kummilapsi, ja on katsottu erilaisia lapsille sopivia ohjelmia köyhemmistä maista, siten hänelle on tullut sellainen kuva, että maailmanlaajuisesti ollaan rikkaita.
Koitetaan kyllä opettaa lapsille että aina autetaan ja mikä on hyvää ja oikein.Tuollaiset apua tarvitsevat vanhukset tai vanhuksia löytyy lähipiiristä,se on hyvä.Ja lapset ovat kyllä empaattisia ja kilttejä.Oikeastaan ongelma on tuo materia.Ei,ei todellakaan joudu odottamaan mitään.Siinä ollaan liian lepsuja.
Toisaalta tuntuu hullulta ruveta kiristämään jonkin heille mieluisan asian kanssa kun ovat niin kunnollisia.
Joskus nalkutan jonkin lelun tai pelin kanssa kun riitelevät ja tuntuu toisaalta että ei nää saisi tehdä mitään sittem väärin.Just toi tavara,ei haittaa yhtään jos jokin menee rikki tai hukkuu.Millään sellaisella ei tunnu olevan mitään väliä.
Ja tuo hemmottelu herkuilla.Ollaan kuitenkin paljon omalla porukalla ja ei tehdä esim. suuria matkoja tai käydä ulkomailla.Kai minä koitan kompensoida sitä tekemällä arjesta luksusta...
Ei odottaminen ole kiristämistä vaan osaltaan iloa tuottava asia kahdellakin tapaa: lapsella on odotettavaa tulevaisuudessa, oli odotettava sitten esim. lelu, tai perheen yhteinen matka puolen vuoden päästä. Saa nauttia siitä odottelun kutkuttavasta tunnusta. Vastaavasti sitten kun vihdoin saa odottamansa lelun tai pääsee sinne matkalle, niin osaa arvostaa materiaa enemmän, koska sitä on todellakin halunnut ja odottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilta ei voi olettaa kiitollisuutta. Koska kiitollisuuden tunne on kuitenkin tärkeä asia osata nykyisen sekä tulevan onnellisuuden tähden, niin lähtisin sitä opettelemaan.
Pienen lapsen on vaikea olla kiitollinen, jos on kaikkea koko ajan. jos esim. joka kerta kun pääsee sinne kauppaan, on jokin kiva juttu tiedossa, niin minusta esim. se on mahdollisesti liikaa. siitä on tullut arkipäivään kuuluva juttu. Jos taas sinne kahvilaan yms. ei mentäisi joka kerta, niin silloin niistä tulisi erityisiä asioita.
Kuinka paljon joutuvat odottamaan, että saavat uudet pelit ja koneet, lelut yms roinan? Kovin painotit sitä, että on samat romppeet kuin yksilapsisilla perheillä. Miksi?
Samoin, miksi teillä on herkkuja joka päivä?
miksi teillä koko ajan puuhataan ja touhutaan? Jos päivässä olisi lepoa ja yksinoloa, niin ehkä olisivat lapsetkin rauhallisempia iltaisin?
Oma ainokaiseni osaa olla kiitollinen, osaa kyllä olla kiittämätönkin. Hänen kanssaan on kyllä juteltu monesti, että kaikkia mitä toivoo ei voi saada ja toivottavasti ihmisellä on enemmän toiveita, koska toiveet kantavat. Samoin hän on joutunut odottamaan leluja ja pelejä, joita on saanut. Meillä on ilmaisia traditioita, mutta ei tulisi mieleenkään, että pääsisi kahvilaan edes joka toisella kerralla, kun mennään kauppaan. On saanut jo pienestä pitäen omia velvollisuuksiaan kotona, joita kukaan muu ei ole tehnyt, ellei hän ole ollut sairaana yms. Myös hienotunteisuutta on opeteltu: jos on saanut jotain todella ihanaa, niin on käyty asiaa läpi, että ei kannata joka paikassa sitten kertoa esim. kalliista tavarasta, koska jollekulle toiselle voi tulla paha mieli.Ja meillä on todellakin välillä pahaa ruokaa tarjolla. En myöskään ole koko ajan lapselle tarjolla, vaan minulla on myös 1-2 omaa harrastusta. Ja voin sanoa, että ihan periaatteesta meillä ei ole kaikkia mahdollisia pelejä ja vehkeitä. Paljon on yhdessä autettu lähtipiiriä: ulkoilutettu vanhainkodissa olevia mummoja, autettu vauvan kanssa yksin jäänyttä yksinhuoltajakaveria. lapsenikin on osallistunut tuolla kaverini luona esim. roskapussien vientiin, vauvan viihdyttämiseen, vauvalle lukemiseen, imurointiin, yms. yms. On tuotu esiin, että meitäkin autettiin, kun me olimme yksin. Lisäksi meillä on kummilapsi, ja on katsottu erilaisia lapsille sopivia ohjelmia köyhemmistä maista, siten hänelle on tullut sellainen kuva, että maailmanlaajuisesti ollaan rikkaita.
Koitetaan kyllä opettaa lapsille että aina autetaan ja mikä on hyvää ja oikein.Tuollaiset apua tarvitsevat vanhukset tai vanhuksia löytyy lähipiiristä,se on hyvä.Ja lapset ovat kyllä empaattisia ja kilttejä.Oikeastaan ongelma on tuo materia.Ei,ei todellakaan joudu odottamaan mitään.Siinä ollaan liian lepsuja.
Toisaalta tuntuu hullulta ruveta kiristämään jonkin heille mieluisan asian kanssa kun ovat niin kunnollisia.
Joskus nalkutan jonkin lelun tai pelin kanssa kun riitelevät ja tuntuu toisaalta että ei nää saisi tehdä mitään sittem väärin.Just toi tavara,ei haittaa yhtään jos jokin menee rikki tai hukkuu.Millään sellaisella ei tunnu olevan mitään väliä.
Ja tuo hemmottelu herkuilla.Ollaan kuitenkin paljon omalla porukalla ja ei tehdä esim. suuria matkoja tai käydä ulkomailla.Kai minä koitan kompensoida sitä tekemällä arjesta luksusta...
Miksi olette vain omalla porukalla? Eikö edes lapsilla käy kavereita kylässä?
Vierailija kirjoitti:
Juu, yrität liikaa. Minulla on meidän lasten suhteen sama olo. Aineellisista asioista ei tarvitse pihdata, näitä kyllä rajataan, jotta oppivat järkeviksi. Silti tuntuu, että lapset eivät esim osaa huolehtia ja iloita leluistaan vaan aina pitäisi olla saamassa jotain uutta.
Esim.just oltiin huvipuistossa, yksi lapsista kiukutteli koko loppuillan kun ei saanut oikeaa lelua arvalla. Sai huvitella, herkkuja jne. Kyllä oli kiittämätön.
Erityisesti tämä käytös jurppii minua, koska olen elänyt niukan lapsuuden, jossa perusasioistakin oli pulaa.
Joo tää kuulostaa niin tutulta!!Sait hyvin kiteytettyä tilanteen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi oli hyvä pointti et saisivat odottaa jotain ja nauttia odotuksesta!Täytyy koittaa ottaa noita tilanteita huomioon!Koska nauttivat jo selvästi kun odottavat koulun ja eskarin alkua.
Ja sanoin et ollaan melko paljon omalla porukalla.Kyllä käy ihan normaalisti ihmisiä kylässä ja käydään kylässä ja mummuloissa mut ei olla kovia liikkumaan.Ja ei käydä ulkomailla eikä mitään kovaa kaverivirtaa vielä ole.
Tarkoitin just että jotkut perheet säästää johonkin isompaan reissuun ja säästävät.Me ei sellaista tehdä ja käytetään resurssit pitkin vuotta.
Mä olen omasta lapsestani huomannut, että kun "saa liikaa", niin muuttuu tyytymättömäksi ja kiittämättömäksi kitisijäksi. Meillä on hyvä taloudellinen tilanne, pitkät lomat, matkustellaan, harrastetaan, käydään huvipuistoissa ( mm. Legolandit ja Disneylandit nähty) jne. Ja aina etenkin lomalla huomaa, että lapsi on saanut liikaa herkkuja/shoppailua/päivät pitkät huvituksia eikä enää osaa iloita vaan tyytymättömänä jankkaa jotain tiettyä juttua mitä ei ole vielä saanut... Vähän kuin tuo aiemmassa viestissä väärästä arpalelusta huvipuistossa kitisijä.
Normiarjessa sama lapsi on tasapainoinen ja hyvin kiitollinen pienistäkin arkisista iloista, esim. siitä että pääsee naapurin lapsen kanssa hetkeksi keinumaan. Ihme juttu, että liika on liikaa ja hyväkäytöksinenkin lapsi muuttuu siksi Aku Ankan lihavaksi hemmetelluksi hirviökakaraksi kun saa liikaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritätte ehkä liikaa ja olet siksi pettynyt kun lapset ei millään tavalla osoita kiitollisuutta?
Neuvoisin ihan ensiksikin yrittämään vähän vähemmän. Lapset on varmasti ihan onnellisia vähemmälläkin ja omaa nuppia ei sitten niin paljon kiristä.
Ei ne tenavat loppujenlopuksi tartte normiarkea kummempaa . Kinastelun määrä lienee vakio. 😂
Kunhan nyt perusasiat tosiaan on kunnossa ja välillä tehdään sitä "jotain kivaa " ja tuntevat olevansa rakastettuja.
Hei ne on lapsia!
Vierailija kirjoitti:
Mä olen omasta lapsestani huomannut, että kun "saa liikaa", niin muuttuu tyytymättömäksi ja kiittämättömäksi kitisijäksi. Meillä on hyvä taloudellinen tilanne, pitkät lomat, matkustellaan, harrastetaan, käydään huvipuistoissa ( mm. Legolandit ja Disneylandit nähty) jne. Ja aina etenkin lomalla huomaa, että lapsi on saanut liikaa herkkuja/shoppailua/päivät pitkät huvituksia eikä enää osaa iloita vaan tyytymättömänä jankkaa jotain tiettyä juttua mitä ei ole vielä saanut... Vähän kuin tuo aiemmassa viestissä väärästä arpalelusta huvipuistossa kitisijä.
Normiarjessa sama lapsi on tasapainoinen ja hyvin kiitollinen pienistäkin arkisista iloista, esim. siitä että pääsee naapurin lapsen kanssa hetkeksi keinumaan. Ihme juttu, että liika on liikaa ja hyväkäytöksinenkin lapsi muuttuu siksi Aku Ankan lihavaksi hemmetelluksi hirviökakaraksi kun saa liikaa...
Juu,ihan totta,liika on liikaa.Mut kai se om itsellä välillä vähän sama,kun liikaa saa liian helposti,ei mikään tunnu miltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritätte ehkä liikaa ja olet siksi pettynyt kun lapset ei millään tavalla osoita kiitollisuutta?
Neuvoisin ihan ensiksikin yrittämään vähän vähemmän. Lapset on varmasti ihan onnellisia vähemmälläkin ja omaa nuppia ei sitten niin paljon kiristä.Ei ne tenavat loppujenlopuksi tartte normiarkea kummempaa . Kinastelun määrä lienee vakio. 😂
Kunhan nyt perusasiat tosiaan on kunnossa ja välillä tehdään sitä "jotain kivaa " ja tuntevat olevansa rakastettuja.
Hei ne on lapsia!
Totta,tulee se huono omatunto vaan ihan heti,kun itse istahtaa sohvalle ja heti on riita leikeissä tai joku haluaa jotain.Tulee mieleen että tehdäänkö sittenkin liian vähän.
Ilmapiiri on todellakin sellainen että jos tekee (varsinkin useamman) lapsen,täytyy niille olla antaa kuu taivaalta ja lasten pitää käyttäytyä aina mallikelpoisesti,muuten ei ole edes yrittänyt vanhempana.Tämä siis meillä tässä lähiporukassa.Toivottavasti ei muilla samanlaista!
Nyt täytyy lähtee laittaan lapset nukkumaan.Tiedän on myöhä mut ollaan lomalla!
Suurkiitos todella asiallisesta keskustelusta!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kai niitä haittaa lelun hukkuminen tai rikkimeneminen, koska aina voi ostaa uuden. Jos lapsi tietäisi, että uutta lelua ei heti saa rikotun tilalle, niin eiköhän siitä pitäisi parempaa huolta. Lapsilla on myös nykyisin niin paljon leluja ja kaikenlaista viihdykettä, että ei yhden hajoaminen ole niin kova katastrofi.
Tällä provoilijalla on tunnistettava tyyli kirjoittaa, aina samanlaista hymistelyä, liioittelua ja ylisanojen viljelyä. Anna olla jo!
Alue: Aihe vapaa
Lapsilta ei voi olettaa kiitollisuutta. Koska kiitollisuuden tunne on kuitenkin tärkeä asia osata nykyisen sekä tulevan onnellisuuden tähden, niin lähtisin sitä opettelemaan.
Pienen lapsen on vaikea olla kiitollinen, jos on kaikkea koko ajan. jos esim. joka kerta kun pääsee sinne kauppaan, on jokin kiva juttu tiedossa, niin minusta esim. se on mahdollisesti liikaa. siitä on tullut arkipäivään kuuluva juttu. Jos taas sinne kahvilaan yms. ei mentäisi joka kerta, niin silloin niistä tulisi erityisiä asioita.
Kuinka paljon joutuvat odottamaan, että saavat uudet pelit ja koneet, lelut yms roinan? Kovin painotit sitä, että on samat romppeet kuin yksilapsisilla perheillä. Miksi?
Samoin, miksi teillä on herkkuja joka päivä?
miksi teillä koko ajan puuhataan ja touhutaan? Jos päivässä olisi lepoa ja yksinoloa, niin ehkä olisivat lapsetkin rauhallisempia iltaisin?
Oma ainokaiseni osaa olla kiitollinen, osaa kyllä olla kiittämätönkin. Hänen kanssaan on kyllä juteltu monesti, että kaikkia mitä toivoo ei voi saada ja toivottavasti ihmisellä on enemmän toiveita, koska toiveet kantavat. Samoin hän on joutunut odottamaan leluja ja pelejä, joita on saanut. Meillä on ilmaisia traditioita, mutta ei tulisi mieleenkään, että pääsisi kahvilaan edes joka toisella kerralla, kun mennään kauppaan. On saanut jo pienestä pitäen omia velvollisuuksiaan kotona, joita kukaan muu ei ole tehnyt, ellei hän ole ollut sairaana yms. Myös hienotunteisuutta on opeteltu: jos on saanut jotain todella ihanaa, niin on käyty asiaa läpi, että ei kannata joka paikassa sitten kertoa esim. kalliista tavarasta, koska jollekulle toiselle voi tulla paha mieli.Ja meillä on todellakin välillä pahaa ruokaa tarjolla. En myöskään ole koko ajan lapselle tarjolla, vaan minulla on myös 1-2 omaa harrastusta. Ja voin sanoa, että ihan periaatteesta meillä ei ole kaikkia mahdollisia pelejä ja vehkeitä. Paljon on yhdessä autettu lähtipiiriä: ulkoilutettu vanhainkodissa olevia mummoja, autettu vauvan kanssa yksin jäänyttä yksinhuoltajakaveria. lapsenikin on osallistunut tuolla kaverini luona esim. roskapussien vientiin, vauvan viihdyttämiseen, vauvalle lukemiseen, imurointiin, yms. yms. On tuotu esiin, että meitäkin autettiin, kun me olimme yksin. Lisäksi meillä on kummilapsi, ja on katsottu erilaisia lapsille sopivia ohjelmia köyhemmistä maista, siten hänelle on tullut sellainen kuva, että maailmanlaajuisesti ollaan rikkaita.