Ontelosyylät
Meillä 2-vuotiaalla on ilmestynyt ontelosyyliä kylkiin (muualla en ole huomannut). Olen yrittänyt rasvata ja syöttää niitä mitä ihme vinokaskapseleita mutta ei tunnu tehoavan.
Hyviä hoitovinkkejä? Onko joku hakenut ne pinsetit apteekista/neuvolasta? Miten lapsi antaa ottaa syylät niillä pois? Sattuuko? Jääkö arpi?
Kommentit (3)
Neuvolassa aikoinaan sanottiin, että häipyvät vuoden sisällä pois. Toisilla ne voi tosiaan kestää vain muutaman kuukauden, mutta meillä ne olivat iholla yli vuoden. Esikoisella varmaan vuoden ja 3kk ja kakkosella suunnilleen saman verran.
Lähtivät joka tapauksessa itestään enkä ole huomannut että niistä arpia olis jäänyt. En tosin tiedä, koska kummatkin ovat sairastaneet vesirokon ennen syyliä ja niistä jäi arpia.
Jos syylät ovat juuri tulleet ja on vain yksi tai kaksi, voi nypityttää terveydenhoitajalla, kun on iho on ensin pintapuudutettu Emla-laastarilla tai -voiteella. Näin alkuvaiheessa syylät voi saada pois.
Jos syylät ovat ehtineet olla pidempään ja jo levitä, kuten teidän tapauksessa, ei hyödytä enää nyppiä.
Syylät häviävät itsestään ajan myötä. Syyläviruksia hyvä potea lapsena, koska se tuo vastustuskykyä kaikkia muitakin syyliä kohtaan. Ei tarvitse sitten isompana niistä niin kärsiä!
Älkää enää siis nyppikö! Se on lapsen turhaa kidutusta! Sattuu tosi paljon. Meidän lapsi meni ainakin ihan hysteeriseksi, kun meinattiin nyppiä!! Vaikka oli iho puudutettukin. Sitten terv.hoitajan kanssa todettiin, ettei enää kannata!
Jos syylät tulehtuu (punoittaa):
Putsaa aamuin illoin Septidinillä. Päälle voi laittaa vielä Bacimycin-voidetta.
Meillä syylät kesti kuopuksella muutaman kuukauden ja esikoisella 1-1,5v. Mutta sitten kyllä hävisivät!
Jos kasvoihin tulee, kannattaa varata ihotautilääkärille aika, jotta hän voi poistaa. Kasvoissa olevat syylät voivat aiheuttaa lapsen kiusaamista, joten siksi syytä hoitaa pois. Ihotautilääkäri osaa poistaa kauniisti, ettei jää arpia.
arvet, kuin ontelot, toisille ei jää arpia. Mulle jäi arvet ja kädet on kuin haulikoin hauleilla tykitetyt.