Sikiön sydämensyke & lapsen sukupuolen ennustaminen
Tämä nyt on vähän kieli poskessa tehty aloitus, mutta ois kiva tietää onko kukaan pystynyt ennustamaan lapsen sukupuolta ultrassa mitatun sydämensykkeen perusteella?
Toki ymmärrän, ettei tieteellistä näyttöä ole, mutta vanh kansahan uskoo, että korkeilla sykkeillä (yli 140) tulisi tyttö.
Mulla oli eilen niskapoimu-ultra, sikiö nukkui ja sykkeet oli 165. Voin myöhemmin sitten kertoa, kumpi tuli... :)
Kommentit (19)
Vai että vanha kansa 😂😂😂 meinaatko että sikiön sykettä on savupirteissä mittailtu? Naurettavinta mitä olen kuullut vähään aikaan.
Meillä kaksi poikaa ja molemmilla sykkeet ollut 130-140 välillä jos ovat nukkuneet tms kuuntelun aikana. Tietysti jos on jumppatuokio ollut menossa niin ollut korkeammat.
No ei pysty. Sikiön uni/liikkuminen, äidin tupakointi, istukan toiminta, nämä vaikuttaa sykkeeseen, ei sukupuoli. Ihan kuten syntymän jälkeenkin, ei ole eroa tyttöjen ja poikien välillä.
Meillä oli koko raskauden aikana sykkeet kaikkea 120:n ja 160:n väliltä ja tyttö tuli. Useammin taisi olla kuitenkin alle 140, eli sen mukaan olisi pitänyt tulla poika. Tosin minulla oli myös ns. poikavatsa jne. Eli ei toiminut meillä muutenkaan nämä uskomukset.
Meillä ollut sama neuvolatäti jokaisella neljällä lapsella ja kyllä se on sykkeiden perusteella aina oikein arvannut.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ollut sama neuvolatäti jokaisella neljällä lapsella ja kyllä se on sykkeiden perusteella aina oikein arvannut.
:D Niin, 50/50 mahdollisuus että arvaa oikein..
Odotan poikaa ja sykkeet eivät ole koskaan olleet alle 140.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ollut sama neuvolatäti jokaisella neljällä lapsella ja kyllä se on sykkeiden perusteella aina oikein arvannut.
:D Niin, 50/50 mahdollisuus että arvaa oikein..
No meillä on tässä melko pieni yhteisö ja tää rouva on tiennyt kyllä muidenkin perheiden lapset jo ensimmäisissä kuunteluissa.
Ja meilläkin yksi tyttö välissä ja sanoi heti että nyt teille tulee se tyttö.Ja niin tuli.
Mulla tuo vanhan kansan uskomus piti paikkansa kaikkien kolmen lapsen kohdalla. Yksi tyttö ja kaksi poikaa. Iäkäs kätilö tuon mulle aikanaan sanoikin, kun odotin esikoistani. Itse uskon enemmänkin sattumaan, mutta onhan näitä hauska spekuloida.
Mitä nuorempi sikiö, sitä korkeampi syke. On ihan tavallista, että alkuraskaudessa sikiön syke on 165. Ei liity sukupuoleen. Sikiön syketta nostavat samat asiat kuin kenellä tahansa muullakin, eli liikkuminen jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ollut sama neuvolatäti jokaisella neljällä lapsella ja kyllä se on sykkeiden perusteella aina oikein arvannut.
:D Niin, 50/50 mahdollisuus että arvaa oikein..
No meillä on tässä melko pieni yhteisö ja tää rouva on tiennyt kyllä muidenkin perheiden lapset jo ensimmäisissä kuunteluissa.
Ja meilläkin yksi tyttö välissä ja sanoi heti että nyt teille tulee se tyttö.Ja niin tuli.
Onhan se ihan totta, että vanha kansa on erilaisista ennusmerkeistä pystynyt ennustamaan lapsen sukupuolta. Jospa teillä tuo neuvolantäti on osannut verrata sun tyttöraskautta aiempii poikaraskauksiin/-teen ja huomannut jotain selkeitä eroja.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ollut sama neuvolatäti jokaisella neljällä lapsella ja kyllä se on sykkeiden perusteella aina oikein arvannut.
Minunkin neuvolatyöntekijä veikkasi poikaa sykkeiden, oireiden (tai pikemminkin täysin oireettoman raskauden) ja vatsan kasvun/muodon takia.
Tyttö se oli.

No ehkä meillä on parempi neuvolatäti?
Nimittäin esikoisen kohdalla hän sanoi että poika sieltä tulee.
No mentiin ultraan ja siellä sanottiin että tyttö tulee.Ja ultrattiin vielä uudelleenkin ja sanottiin että on vielä suurikin.Silloin sukupuolta ei kylläkään katsottu enää.
No tää rouva oli melko häkeltynyt kun oli sitä mieltä että pieni poika tulee.
No se muutti tämän ultran perusteella mun ruokavaliookin kun oli tulossa niin "suuri tyttö"
No sieltä tuli 3070 g painanut poika.
Että näin.
Onneksi meillä taas oli sen verran järkevä neuvolatäti ettei alkanut kaiken maailman huuhaa-uskomuksien takia arveilemaan sukupuolta. Väärin olisi mennyt.
Kylläpäs tämä aihe närkästyttää joitakin, vaikka sanoin kirjoittavani kieli poskessa ;) Enhän mä nyt itse tätä vanhaa uskomusta keksinyt.
Kiitos kommenteista, näitä sukupuolijuttuja on aina hauska spekuloida.
Mulla oli ekassa raskaudessa klassinen poikamaha vaan tyttöhän sieltä tuli. Raskausajan sykkeitä en enää muista, pitäisi kaivaa esikoisen tiedot esiin niin voisinkin vertailla.
AP
Mut joskus kannattaa luottaa siihen vanhaan ja viisaaseen neuvolatätiin joka on nähnyt sen 10 000 mahaa ja lasta.
Esikoisesta alle 140 sykkeet joka mittauksesta paitsi silloin tietysti un vauva mylläsi. Selvä "poikavatsa" ja poika tuli.
Nyt viikon päästä laskettu aika, sykkeet jatkuvasti 120-140 levossa, samanlainen pallomainen eteenpäin näkyvå poikavatsa ja poika on ultrassakin kerrottu olevan.
Että ainakin täällä merkit pitäneet paikkansa.
Tytöllä oli sykkeet 152-160. Ja Pojalla n. 140.
Tyttö olikin syntyessään pieni rimpula ja poika iso 4kg.