"saikuttelu"-ketjua lukiessani oivalsin, että sehän näkyy selvästi jo koulussa...

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu lukiossa. Arvosanat korreloivat suoraan nuhapoissaoloihin ja vaikka "migreeniin". En toki vähättele niitä keillä on oikeasti migreeni, mutta jännä kun se joillakin iskee aina matikan tunnilla :)

Mun lapsella alkoi nyt migreeni, tyttö seiskalla. Se on tullut kolmena viikkona samalla tunnilla aina perjantaisin. Mysteeri, mutta näin on käynyt. Terkan kautta rajusti oksentavan lapsen olen hakenut.

Kyllä huomasin itsekkin tuon kouluaikoina. Ikävintähän tässä oli vielä se, että itseäni kiusattiin koulussa melkein kokoajan, mitä parhaimmat syyt jättää kouluun tulematta mutta vanhemmat eivät antaneet (paitsi kerran kun oli laskettelupäivä ). Aina jännitti mennä kouluun, tulin joskus kotia itkien ja silti kävin tunnollisesti koulua vaikka numerot eivät koskaan parhaita ollutkaan. Toiset sitten oli säännöllisesti kipeinä tai poissa ja kyllä joistakin näki, etteä jotain muuta siinä kyllä oli.

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun ope ja koulussamme on useita rinnakkaisluokkia. Isoin luokka on pääsykokeella valittu painotusluokka, ja sieltä on harvoin kukaan poissa. Ja sairaanakin tullaan kouluun tekemään koe, jos suinkin mahdollista. Sitten normiluokilta löytyy aina muutama vilpertti, jotka myöhästelevät aamun ekat tunnit, häipyvät kuin pieru sarahaan koetuntien ajaksi ja ovat koko ajan mahataudissa, pää kipeenä, nuhassa, huono olo... siis ihan joka viikko joku tällainen syy...

Huomaa, että olet aineenope etkä ole syvemmin lukenut kasvatustieteitä ja sekoitat eri kasvuvaiheita ihmisen persoonaan. Muodostat turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden ikävaiheen kehityksestä.

Tietenkin taustatekijätkin vaikuttavat, mutta kun ne vaikuttavat vahvasti ja tuosta ei opi pois, se vaikuttaa jo kokonaisuutena kaikkeen, mm. minne pääsee opiskelemaan. Kun käyttäytyminen on kehitysvaiheesta, "vaikeasta murrosiästä" tai vastaavasta johtuvaa, se on nimenomaan ikäkauteen kuuluva piirre. Kun piirteen oppii hallitsemaan nuoren kehitysvaiheessa ja siitä kehitysvaiheesta pääsee yli, siitä on nimenomaan päässyt yli. Vähän niinkuin itse kukin, kun opitaan vaikka paistamaan pullat niin, että ne ei pala, pullien polttaminen osataan välttää.

Taustatekijöiden tiedetään vaikuttavan, mutta juuri siinä iässä pitäisi tukea lapsia jotka sitä kaipaavat. Se miten motivoi ja ohjaa sellaista nuorta, joka saa kotoa vastakkaista signaalia voi olla vaikeata. Varsinkin, jos nuorta kohtaa vain luokkansa kokoisessa ryhmässä pari kertaa viikossa. Masennus, hankaluudet ihmissuhteissa ja moni muu tekijä voi voimistaa niitä. Puuttuminen ja pienikin tukeminen kannattaa silti. Osalla on perheelle ja mielenterveydelle muutakin tukea josta opettaja ei saa tietoa, jolloin pienikin lisäapu voi auttaa ja ohjata nuorta.

Varmaan useimmilla on noin, mutta ihmiset ovat erilaisia ja oppivat eri tavoin. Itse en oppinut koulussa mitään, koska en opi kuuntelemalla. Koulussa ei myöskään pysty keskittymään, koska on koko ajan tietoinen ympäristöstä. Koulussa käynti oli siis aika turhaa. Joskus jos oli koe tulossa, enkä ollut ehtinyt lukea, jäin kotiin opiskelemaan. En koskaan palauttanut töitä myöhässä ja sain kiitettäviä arvosanoja. Minä vain opin parhaiten kun saan yksin hiljaisessa huoneessa lukea asiat kirjoista ja ottaa itse selvää. Luulis, että opettaja ymmärtää. Hyvä juttu, että yläasteella äitini antoi minun tehdä näin 1-2 kertaa kuussa. Lukiossahan sai olla kolme poissaoloa ilman syytä, niin hyödynsin ne yleensä opiskeluun.

Lintsasin lukiossa uskomattoman paljon ahdistuneisuuuden ja masentuneisuuden takia. Nyt olen töissä ja menen välillä jopa kipeänä töihin. Aikomus päästä ensi vuonna opiskelemaan yliopistoon enkä usko lintsaavani sillä olen selättänyt ongelmani. Ymmärrän tosin apn pointin siitä että kokemukseni on jossain määrin poikkeus. Luonteeltaan laiskat pysyvät laiskoina eikä toimenkuvalla ole väliä.

Kouluissa on niin paljon kiusaamista, että monet ovat poissa sen takia. Jopa opettajat sitä harrastavat. Ilmeisesti aloittajakin kuuluu heihin.

Toki on näitä, jotka lintsaavat laiskuuttaan ja välinpitämättömyyttään.

Mutta nuoren kohdalla en tiedä voiko aina tehdä tällaista johtopäätöstä. Itse olin lukiossa jonkin verran pois tunneilta, koska oli paha olla. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että olin ahdistunut. Ei nuori osaa välttämättä edes sanoa mikä on niin aika ikävää, jos heti leimataan laiskuriksi, varsinkin opettajan toimesta

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun ope ja koulussamme on useita rinnakkaisluokkia. Isoin luokka on pääsykokeella valittu painotusluokka, ja sieltä on harvoin kukaan poissa. Ja sairaanakin tullaan kouluun tekemään koe, jos suinkin mahdollista. Sitten normiluokilta löytyy aina muutama vilpertti, jotka myöhästelevät aamun ekat tunnit, häipyvät kuin pieru sarahaan koetuntien ajaksi ja ovat koko ajan mahataudissa, pää kipeenä, nuhassa, huono olo... siis ihan joka viikko joku tällainen syy...

Et ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun ope ja koulussamme on useita rinnakkaisluokkia. Isoin luokka on pääsykokeella valittu painotusluokka, ja sieltä on harvoin kukaan poissa. Ja sairaanakin tullaan kouluun tekemään koe, jos suinkin mahdollista. Sitten normiluokilta löytyy aina muutama vilpertti, jotka myöhästelevät aamun ekat tunnit, häipyvät kuin pieru sarahaan koetuntien ajaksi ja ovat koko ajan mahataudissa, pää kipeenä, nuhassa, huono olo... siis ihan joka viikko joku tällainen syy...

Huomaa, että olet aineenope etkä ole syvemmin lukenut kasvatustieteitä ja sekoitat eri kasvuvaiheita ihmisen persoonaan. Muodostat turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden ikävaiheen kehityksestä.

Tietenkin taustatekijätkin vaikuttavat, mutta kun ne vaikuttavat vahvasti ja tuosta ei opi pois, se vaikuttaa jo kokonaisuutena kaikkeen, mm. minne pääsee opiskelemaan. Kun käyttäytyminen on kehitysvaiheesta, "vaikeasta murrosiästä" tai vastaavasta johtuvaa, se on nimenomaan ikäkauteen kuuluva piirre. Kun piirteen oppii hallitsemaan nuoren kehitysvaiheessa ja siitä kehitysvaiheesta pääsee yli, siitä on nimenomaan päässyt yli. Vähän niinkuin itse kukin, kun opitaan vaikka paistamaan pullat niin, että ne ei pala, pullien polttaminen osataan välttää.

Taustatekijöiden tiedetään vaikuttavan, mutta juuri siinä iässä pitäisi tukea lapsia jotka sitä kaipaavat. Se miten motivoi ja ohjaa sellaista nuorta, joka saa kotoa vastakkaista signaalia voi olla vaikeata. Varsinkin, jos nuorta kohtaa vain luokkansa kokoisessa ryhmässä pari kertaa viikossa. Masennus, hankaluudet ihmissuhteissa ja moni muu tekijä voi voimistaa niitä. Puuttuminen ja pienikin tukeminen kannattaa silti. Osalla on perheelle ja mielenterveydelle muutakin tukea josta opettaja ei saa tietoa, jolloin pienikin lisäapu voi auttaa ja ohjata nuorta.

Osaisitko lyhyesti ja ytimekkäästi sanoa saman? Meni vähän multa pointti ohi. Miten siis auttaa ja tukea, jos nuori ei ole paikalla? Ei käy säännöllisesti tunnilla, ei tule järjestettyyn tukiopetukseen, vanhemmat siunaa nuoren ratkaisut. Ope ei voi "kipeää" kouluun pakottaa eikä tukiopetus saa olla pakollista myöskään.

Oppilashuolto toki käsittelee ja voi tehdä jopa lastensuojeluun ilmoituksen, mutta pelkät poissaolot eivät aiheuta lastensuojelussa yleensä toimenpiteitä. Ja jos nuori lintsailee valikoivasti vain tietyt aineet/ajat/päivät, tuskin edes lasuun asti mennään.

Mutta kun kynnys "turhiin" poissaoloihin on näin ylitetty, mietityttää kyllä, miten nuori töissä aikanaan saa menestyksellä käytyä.

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun ope ja koulussamme on useita rinnakkaisluokkia. Isoin luokka on pääsykokeella valittu painotusluokka, ja sieltä on harvoin kukaan poissa. Ja sairaanakin tullaan kouluun tekemään koe, jos suinkin mahdollista. Sitten normiluokilta löytyy aina muutama vilpertti, jotka myöhästelevät aamun ekat tunnit, häipyvät kuin pieru sarahaan koetuntien ajaksi ja ovat koko ajan mahataudissa, pää kipeenä, nuhassa, huono olo... siis ihan joka viikko joku tällainen syy...

Vilperteiksi en heitä kyllä kutsuisi. Se on enemmän sellainen positiivinen nimitys vilkkaalle lapselle. Kyllä nämä lintsaavat saikuttajat ja hommansa hoitamatta jättävät oppilaat ovat ihan rehellisellä kansankieleellä niitä patalaiskoja, velttoilijoita, elämänkoululaisia, häiriköitä, ongelmatapauksia jne. , joiden perseilyt (99% tapauksista) me kaikki muut sitten maksamme myöhemmin. Vilpertiksi nimeäminen on tekopyhää, jopa opettajalta.

Kyllä mullakin oli maximipoissaolot lukiossa, KOSKA ei kiinnostanut pönöttää pulpetin takana. Kävin samalla töissä. Työ ja koulu on musta kaks täysin eri asiaa. Koulusta olin paljon poissa mutta töihin raahaudun puolkuntosenakin. Sairaspoissaoloja on ollut keskimäärin 1 päivä /vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nämä piirteet näkyvät jo aikaisemmin kuin yläkoulussa.

ja monella tämä on kotoa opittua, valitettavasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin koulusta paljon poissa, koska olin sairas, ja kyllä, minä opin hunosti ja sain huonoja arvosanoja. Minulla ei edes ollut mitään vakavaa tautia, vaan ihan vain lastenreuma. Se kuitenkin väsytti koko ajan ja jatkuvan kivun sietäminen vei keskittymiskykyä , jota kai olisin tarvinnut oppimiseen.

Opettajieni asenne oli sama kin aapeellä. Jotain muuta olisin tarvinnut.

Mutta miksi ette kertoneet koululle perussairaudestasi? Kyllä tuollaiset (ainakin nykyään) otetaan huomioon. Mutta jos huoltaja vain ilmoittaa että "väsyttää, vähän tuntuisi kuin särkisi" niin eihän se näytä poissaoloselvityksenä viikoittain kovinkaan luottamusta herättävältä.

Lisäksi koko koulu ei voi pysähtyä, vaikka joku olisi pitkään oikeastikin sairaana. Mutta opettaja voi kuitenkin arvioinnissa ottaa huomioon, että vaikka oppilas sai kokeista kutosia, hänen tasonsa muiden näyttöjen osalta olisi vaikkapa 8, joten todetun ja lääkärin vahvistaman pitkäaikaissairauden vuoksi numero onkin sitten esim kokeissa tai muissa suorituksissa näytettyä osaamista parempi.

Tottahelvetissä koululle kerrottiin. Mutta niin kauan kuin en ollut pyörätuolissa se ei ollut tarpeeksi dramaattista. Mulla oli lääkäri yleensä puolivuosittain, ei sieltä sen kummempaa paperia saanut kuin että "potilaan koulunkäynnissä tulee ottaa huomioon päivittäinen kunto", eli käytännössä että itse sanoo, miltä tänään tuntuu. Opettajilta ei riittänyt ymmärrystä sille, että olin tosiaan jatkuvasti, päivästä toiseen, vuosikausia koko ajan kipeä, vaikken halunnut siitä koko ajan jauhaa kun yritin kedkittyä selviämään edes jotenkin. Enkä minä odottanut koko ulun pysähtyvän tai pyörivän ympärilläni. Ihan olisi riittänyt kun se jatkuva mollaaminen tyhmyydestä ja asenneongelmasta ja siitä, miten minusta ei koskaan tule yhteiskuntakelpoista veronmaksajaa, olisi jätetty pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun ope ja koulussamme on useita rinnakkaisluokkia. Isoin luokka on pääsykokeella valittu painotusluokka, ja sieltä on harvoin kukaan poissa. Ja sairaanakin tullaan kouluun tekemään koe, jos suinkin mahdollista. Sitten normiluokilta löytyy aina muutama vilpertti, jotka myöhästelevät aamun ekat tunnit, häipyvät kuin pieru sarahaan koetuntien ajaksi ja ovat koko ajan mahataudissa, pää kipeenä, nuhassa, huono olo... siis ihan joka viikko joku tällainen syy...

Huomaa, että olet aineenope etkä ole syvemmin lukenut kasvatustieteitä ja sekoitat eri kasvuvaiheita ihmisen persoonaan. Muodostat turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden ikävaiheen kehityksestä.

Tietenkin taustatekijätkin vaikuttavat, mutta kun ne vaikuttavat vahvasti ja tuosta ei opi pois, se vaikuttaa jo kokonaisuutena kaikkeen, mm. minne pääsee opiskelemaan. Kun käyttäytyminen on kehitysvaiheesta, "vaikeasta murrosiästä" tai vastaavasta johtuvaa, se on nimenomaan ikäkauteen kuuluva piirre. Kun piirteen oppii hallitsemaan nuoren kehitysvaiheessa ja siitä kehitysvaiheesta pääsee yli, siitä on nimenomaan päässyt yli. Vähän niinkuin itse kukin, kun opitaan vaikka paistamaan pullat niin, että ne ei pala, pullien polttaminen osataan välttää.

Taustatekijöiden tiedetään vaikuttavan, mutta juuri siinä iässä pitäisi tukea lapsia jotka sitä kaipaavat. Se miten motivoi ja ohjaa sellaista nuorta, joka saa kotoa vastakkaista signaalia voi olla vaikeata. Varsinkin, jos nuorta kohtaa vain luokkansa kokoisessa ryhmässä pari kertaa viikossa. Masennus, hankaluudet ihmissuhteissa ja moni muu tekijä voi voimistaa niitä. Puuttuminen ja pienikin tukeminen kannattaa silti. Osalla on perheelle ja mielenterveydelle muutakin tukea josta opettaja ei saa tietoa, jolloin pienikin lisäapu voi auttaa ja ohjata nuorta.

Osaisitko lyhyesti ja ytimekkäästi sanoa saman? Meni vähän multa pointti ohi. Miten siis auttaa ja tukea, jos nuori ei ole paikalla? Ei käy säännöllisesti tunnilla, ei tule järjestettyyn tukiopetukseen, vanhemmat siunaa nuoren ratkaisut. Ope ei voi "kipeää" kouluun pakottaa eikä tukiopetus saa olla pakollista myöskään.

Oppilashuolto toki käsittelee ja voi tehdä jopa lastensuojeluun ilmoituksen, mutta pelkät poissaolot eivät aiheuta lastensuojelussa yleensä toimenpiteitä. Ja jos nuori lintsailee valikoivasti vain tietyt aineet/ajat/päivät, tuskin edes lasuun asti mennään.

Mutta kun kynnys "turhiin" poissaoloihin on näin ylitetty, mietityttää kyllä, miten nuori töissä aikanaan saa menestyksellä käytyä.

Pointti meni ohi, mutta silti kysyt miten tukea oppilasta? Jokaista oppilasta tuetaan tilanteen mukaan ja käytettävissä olevin keinoin. Olennainen aineenopettajalla on, että hän opettaa ainettaan. Yksinkertainen keino tukea on jatkaa opettamista ja puuttua poissaoloihin niinkuin yleensä tehdään.

Vaikka oppilas ei ole paikalla, ei odotuksista oppimisen suhteen kannata luopua. Paras tukemisen keino on, ettei anna oppilaan aistia, vaikka itse kokisi, että oppilasta on vaikea opettaa. Vaikka muulta tuntuu on ilmaistava, että tilanne jonka oppilaan toiminta on luonut on vaikea, ei henkilö. Ei kenelläkään ole taikasauvaa, jolla oppilaan saa paikalle. Jokainen kuitenkin voi ilmaista paikalle tullessaan oppilaalle, että hän kykenee oppimaan ja hänen kuuluu opiskella vaikka se voi joskus tuntua vaikealle.

No, tuota... Olin minäkin yläasteikäisenä kova lintsailemaan ja välttelemään kouluhommia. Olin hirveä teini-angstaaja. Sen sijaan työt olen aina hoitanut mallikkaasti, enkä ole harrastanut saikuttelua. Tiedän aika monta muutakin ihmistä, jotka ei teininä olleet koulussa mitään unelmaoppilaitta, mutta ovat myöhemmin ryhdistäytyneet ja pärjänneet työelämässä/jatko-opinnoissa hyvin. En nyt lähtisi vetämään aikuisiän ja teini-iän käytöksen välille mitään yhtäläisyysmerkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Voi jumalauta, ne on lapsia :D

Ja niiden lasten vanhemmat sallivat tämän vilunkipelin. Taitavat itsekin olla saikuttajia.

Enkä nyt yhtään vähättele niitä koulun "vilperttejä". Ovat varmasti rasittavia, ja olin itsekin teininä kamala. Ei kuitenkaan minun kohdalla johtunut kotioloista, vaan levottomasta kaveripiiristä. Ehkä tilanne on eri, jos teiniä kannustetaan kotona huonoon ja välinpitämättömään käytökseen... Ehkä hänestä silloin huonolla tuurilla kasvaa välinpitämätön aikuinen.

T: 35

En juuri koskaan ollut omassa opinahjossani ja silti olen todella harvoin töistä pois, olen todella tunnollinen.