Kokemuksia adoptiosta
Kertokaa kokemuksianne adoptiosta niin vanhempina kuin lapsinakin. Itselläni ei omakohtaista kokemusta ole, mutta tunnen itse naisen joka aikoinaan nyt jo edesmenneen aviomiehensä kanssa adoptoi thaimaasta kaksi tyttöä. Ensimmäisen adoptioprosessiin meni kuusi vuotta, toisen adoptoi tästä kolmen vuoden päästä. Hän on nykyään jo isoäitikin. Hän kertoi ettei voisi olla onnellisempi lapsistaan ja onnellinen siitä ettei omia kyennyt saamaan, sillä hän sai sen johdosta tyttönsä. Ja onni todella huokuu hänestä.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolapset on omia lapsia.
No blää. Anteeksi tarkoitin biologisia lapsia..
Adoptiolapset on ihan normilapsia. Kukapa ei lapsistaan ja lastenlapsistaan iloitsisi!
Se on vauvalle henkisesti traumaattinen kokemus. En vastusta toisten päätöksiä, mutta en henkilökohtaisesti ymmärrä missä pisteessä odottava äiti on että tekee niin
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolapset on ihan normilapsia. Kukapa ei lapsistaan ja lastenlapsistaan iloitsisi!
Tietenkin! Kokemuksista olisi mielenkiintoista kuulla! -ap
Sen tiedän sivusta seuranneena, että hyvin pitkä prosessi ja mitä pidemmälle lykkää (iässä) sen vähemmän päätösvaltaa
Meillä kaksi tytärtä, nyt jo teinejä. Prosessi kesti 4,5 vuotta yhteensä. Ihan normiperhe ollaan, tytöt teräviä kuin partaveitsi, hyvin pärjäävät.
Jos vauvana adoptoidaan, ei siitä jää henkisiä traumoja. Jos ei sitten ihan hirveitä asioita ole kokenut ensimmäisten kuukausien aikana. Näin meille kertoi lääkäri eikä meidän lapsellamme mitään muistoja sieltä ensimmäisiltä kuukausilta ole. On tärkeää, että lapsi saa tietää olevansa adoptoitu. Paras tilanne, jos on tiedossa miksi adoptioon oon päädytty.
Pitäisi olla lailla kielettyä adoptoida afrikasta
Adoptiolapset on omia lapsia.