Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

KULTAINEN 60-LUKU JA VIIKKO 9

27.02.2006 |

Huomenta ja uutta viikkoa, kultsut!

Hiihtoloma-aamu valkeni kylmänä ja aurinkoisena, sisällä huushollissa erittäin hiljaisena, sillä mies lähti päiväksi jänismetsälle Merikarvialle ja vei lähteissään lapset kouluun. Mulla on ollut siis ruhtinaallinen onni nukkua niin pitkään kuin unta piisaa. Tosin tiedän, että iltapäivätorkut tulevat taas tarpeeseen, kun uni on ollut niin armottoman katkonaista.



Taidan tänään selvitellä tota pyykkivuorta (silittäminen ei to-del-la-kaan kuulu lempihommiini) ja josko vaikka menis vaatehuoneesta penkomaan jo vähän vauvanvaatteitakin esille, että katsois, mitä niistä alkais jo pestä valmiiksi. Katsotaan nyt.



Joo, katselin kanssa yks päivä tota meidän 60-lukulaisten listausta, ja olen ihan saletti siitä, että vaikka Jymyllä on LA vasta melkein viikko mun jälkeen, homma menee niin päin, että Jymy pääsee tositoimiin ennen mua. Meitsi on kaks edellistä raskautta elänyt vahvasti siinä toivossa, että muksu syntyisi vähän etuajassa, mutta ylihän se on mennyt. Taas mä tietysti toivon, että kunpa edes viikon etuajassa, mutta tällä kertaa tää toive on kyllä vahvasti realismin alaspommittamaa, kun kerran kokemukset on olleet toista. Eipä toi muksu kenellekään vatsaan oo loppuiäksi jäänyt, mutta mitä tukalampi olo masun kanssa alkaa olla, sitä kiihkeämmin sitä olis jo valmis lähtemään synnärille. Tää on kyllä selvästi luontoäidin kikka saada meidät äidit suostumaan siihen, mihin yksikään täyspäinen ihminen ei muuten vapaaehtoisesti haluaisi! :-D

t. Bonita 32+2

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
27.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuli yllättäen takaisin tänne eteläänkin, parikymmentä astetta pakkasta maanantaiaamuna ja kaikki puut sokerikuorrutuksessa. Ihanan näköistä, nenänpää vaan jäätyy koiran kanssa lenkkeillessä.



Silitettävää vaatetta piisaisi täälläkin, on taas aikaa siitä kun on ehtinyt siihen puuhaan. Se on muuten yksi niitä harvoja kotitöitä joista aidosti nautin, kummallista kyllä... Tietysti aikaa pitää olla tai muuten alkaa vaan rasittaa se kuuman raudan kanssa puhiseminen. Mutta se ihana tuoksu puhtaista vaatteista - ehkä se viehättää?



Oli pakko tilata ylimääräinen aika neuvolaan, kun samankokoisena pysyttelevä maha ja outo hiljaisuus (+ kaksi lähipiirissä käynyttä kohtukuolemaa) alkoivat ahdistaa oikein kunnolla tuossa viikonloppuna. En pystynyt enää odottelemaan yli viikkoa, seuraavaan valmiiksi varattuun neuvolakäyntiin saakka. Huolestujan luonteesta ei kai pääse mihinkään. Keskiviikkona käyn sitten pikaisesti neuvolalla tsekkaamassa, että pikku syke on tallella ja tyyppi kunnossa.



Hiihtoharrastuskin on saatu hiljalleen käyntiin. Ihanaa on sujutella pelloilla ja katsoa kun koira temmeltää edellä. Äitini ihmetteli että uskallan hiihtää, mutta eihän sitä tarvitse vaarojen rinteitä ylös alas viilettää vaan siirrellä vain suksea toisen edelle tasamaalla :)



Ihania kevättalven päiviä kaikille kultaisille!



Juulia rv 17+5

Vierailija
2/31 |
27.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa säätä nyt näyttää riittävän. Kyllä tuli eilen hyvä mieli, kun pääsi vähän ulos ja pisamat sai mukavan alkuvauhdin! Ja linnutkin on ihan riehaantuneet pyrähtelemään ja sirkuttamaan; eilen meidän pihassa vieraili 21 tilhen parvi syömässä jäätyneitä koristeomenia (eli en taidakaan kaataa sitä rumiluspuuta...) ja käpytikkakin jo päristeli sähkötolpan peltiä. :)



Hyvä, että Juulia varasit sen neuvola-ajan. Se on fiksu temppu hankkia itselleen mielenrauha takaisin. On tosi ahdistavaa olla koko ajan kuulolla ja miettiä että liikkuuko siellä joku vai ei, ja miltä mun mahan koko tänään näyttää.... Niillä pienillä kun on niin oma tapansa liikuskella, ja välillä liikkeet tuntuu paremmin, välillä taas ei. Parempi aina mennä vaan rohkeasti tarkistukseen, niin voi taas huokaista sitten.



Ja tervetuloo vaan Juulia meillekin silittämään, jos teiltä pyykki loppuu! Minä en silitä kuin juhlavaatteet, ja nekin vasta just ennen päällepukemista! Mikä siinä hommassa sitten niin tökkiikään?? Hitaus??



Voipi olla Bonita, että meidän kilpajuoksulle käykin toisin päin. Mulla on pidentynyt odotusaika kerta kerralta, ja kun kävin siellä synnärillä (kajahduksen takia) niin lääkärikin naureskeli, että tämä varmaan menee sitten yliaikaiseksi. Tosin viime yön supisti niin pirskatisti, että saas nähdä. Tää ei kuitenkaan oo vielä laskeutunut, niin kuin kaikki aiemmat on tähän mennessä jo tehneet. Eli ihmeiden aika ei taida olla ohi?



Viime yön supistuskivuissa aloin miettiä, että pitää saada äkkiä joku päivystyskuvio järjestykseen. Meidän entinen synnytyspäivystäjä eli toinen veljeni otti ja läksi Amerikkaan, eikä taida olla sieltä hälytettävissä lapsenvahdiksi. Pihkurat. Muita ei oikein ole. Kokeilen yhdistellä toisen veljeni ja sitten jonkun tuttavan aikatauluja. Olishan se nyt kiva että isi pääsis mukaan tälle viimeisellekin kerralle.



Samaa oon miettinyt Bonitan kanssa, että kyllä tää raskauden kesto ja vaivat on sitä varten olemassa, että sitä oikeasti haluaa lähteä synnyttämään, ja sassiin kanssa. Sitten kun sinne tositoimiin pääsee, niin muistaa että ai tätä tää tosiaan olikin... mutkun ei voi enää peruuttaa....



Terveisin möhömaha Espoosta eli Jymy rv 31+3



PS Niiskun listauksen mukaan Aadiliina on maalismamma! Huhuu, oletko linjoilla? Mitä kuuluu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
27.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitiyspakkaus saapui tänään postissa! Se on vielä sitä vanhaa mallia, jonka talvihaalari ei ole kauneimmasta päästä, mutta noita haalareita on meillä onneks entuudestaan erilaisia, ja muut vaatteet pakkauksessa on mun mielestä ihan nättejä! Södeleitä suorastaan... namnamnam... herkullisen pieniä ja lutusia. Oi, tää oli tän päivän huippuhetki!

t. Bonita

Vierailija
4/31 |
27.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Näkeekö muut kultsut tavanomaista hurjempia painajaisia raskaana? En muista onko tästä keskusteltu, mutta minä tuppaan heräilemään aina joskus neljän aikaan yöllä hirmuisiin painajaisiin. Kaikkea se alitajunta työntää silmien eteen...



En tiedä huomasko kukaan enää eilisen myöhäisillan kirjoitustani edellisestä pinosta. Sitä vaan, että voin tosiaan päivittää sitä kultsujen listaa nyt Niiskun jälkeen jos se muille on OK?



Mä en nyt ottanut tota äitiyspakkausta, kun ollaan saatu niin paljon vaatteita. Mutta onhan sen avaaminen ihanaa hommaa... Se 140 euroa on kyllä tullut jo tilille, toivottavasti nämä niippailut ja paineentunteet alavatsalla vähäsen tässä helpottaa, niin löydän kyllä varmasti rahalle käyttöä...



äitimiia rv 26+3



Vierailija
5/31 |
27.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä alkavaa viikkoa minunkin puolestani kultasille!



Minä jouduin sitten " nöyrtymään" ja jäämään sairauslomalle,selkä vihotellut jo parisen viikkoa ja viikonlopun ihanat kelit houkuttelivat hiihtelemään,varovaisesti tosin, mutta siitäkös ei minun selkäni ja varsinkaan lonkat välittäneet yhtään ja eilen sitten sanoivat yhteistyösopimuksen täysin irti,oih ja voih:-((,viimeyö meni pyöriessä tuskaisena mutta tänä aamuna tunnollisena hoitaja" tyttönä" raahauduin aamuvuoroon, myönnettävä oli puolilta päivin että selkä ja lonkat ei kestä työtahtia, työterv.terkkari sitten kirjoitti saikkua ja Pe neuvolan lääkärille täytyy mennä tarkistuttamaan tilanne. Kurjimusten kurjimus,kun tähän saakka on kaikki mennyt niin hyvin. Jos ne vaivat nyt sitten todella alkaa:-((((Täytyy kai lähteä katselemaan sellaista tukivyötä,joka kuulemma selkävaivoihin oiva apu??



Minä olen ajatellut, että hiukan vielä pitkitän tuota äitiyspakkauksen tilaamista, jos saisi sitten sen uudemman version, vielä ei tosin KELA:n sivuilla siitä kuvia ollut, joten eihän sitä tiedä millaisia/minkä värisiä vaatteita siinä sitten tulee olemaan. Olisi mukavaa,kun ois sellaiset tyttöjen ja poikien pakkaukset, että voisi valita jos tietää sukupuolen etukäteen:-))Nuo vaaleat ja vihreät värit vielä menee, mutta kaikki keltaiseen vivahtava ei kertakaikkiaan ole minun" makuinen" juttu noissa vaatteissa. Tosin vähän aikaahan ne vaatteet lopulta mahtuvat päälle ja sitten voikin jo hankkia omanlaisiaan.Se rahallinen korvaus, kun ei kuitenkaan kata kaikkea mitä pakkauksen mukana saa.



Mutta olen minäkin jo päässyt" hankintojen" makuun, käytiin viikonloppuna IKEA:lla ostoksilla ja niin vain lähti sieltä mukaan sänky ja siihen tarvittavat tykötarpeet:-),ihanaiset pussilakanat ja torkkupeitto. Mies totesi, että nytkö se sitten se ostaminen alkaa:-)))).



Meillä suunnitteilla keittiö, sauna ja kylppäri remppa ennen kesää ja LA:ta,kauhistuttaa hiukan että mitä siitäkin tulee..minusta ei ainakaan kauheasti keittiönkaapin nostelua apuja enää saa..Suunnittelu on kivaa, kun joku tekisi toteutuksen hyvin ja halvalla valmiiksi.



Nyt alkaa soffa kutsua puoleensa



t:Tuah rv 22+6

Vierailija
6/31 |
28.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei vaan!



Huomasin, että minä en olekaan listalla joukossanne, vaikka olenkin varmaan tänne joskus kirjoitellut. Jos nyt laittaisitte minutkin mukaan, vaikka olen myös mukana toukokuisissa ja suurperheodottajissa...



Bonitalta kysyisin, että oletko joutunut ottamaan sairaslomalle korjattavia töitä tai kokeita kotiin? Minä olen nyt toista kertaa tämän vuoden puolella supistusten takia sairaslomalla ja pino papereita lähetetään aina kotiin korjattavaksi, sillä sijainen ei ole alan ihmisiä eikä osaa korjata. Toivottavasti eivät enää tuota juttua harrasta, kun saan vauvan kotiin. No, silloin en varmaan enää papereita ottaisikaan.



Laitan tähän loppuun tiedot itsestäni, jotta listan päivittäjä voi lisätä minutkin mukaan.



Kevis, 1967 syntynyt, " uusi" aviopuoliso on (yhteiseloa pian 11 vuotta)

Lapset: 1989 poika, 1991 poika, 1999 poika

Eräpäivä 30.5.2006

Synnytyssairaala OYS

Ja mitä muuta tähän voisi laittaa? Muuta en taida nyt keksiä.



Kevis rv 27



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
28.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä innokas nakkelin eilen jo ekoja äitiyspakkauksen sisältöjä pesukoneeseen pyörimään MiniRisk-jauheen kera. Kyllä noi vaatehuoneessakin olleet vaatteet täytyy pesaista, niin kauan ovat siellä laatikoissa ummehtuneet. Että kuulkaa on lutunen näky kun pieniä potkareita on rivissä kuivaustelineellä! (juu, tässä vaiheessa kovasti somaa, tiedän kyllä että tulee päivä jolloin viehätys on haihtunut... hih)



Kevis: Juu, olen joka halvatun kerta joutunut korjaamaan saikulla kokeet ym. kuulustelut itse. Sairaslomalla tuntuu välillä siltä, että kotiin jäämisestä on enempi työtä kuin siitä että menis itte pitämään ne tunnit. Meillä reksi kun odottaa että sijaiselle laitetaan aina ohjeet siitä, mitä se päivän aikana tunneillansa tekee. Yhden kerran olin niin kipeänä (a-virus pari vuotta sitten), etten pystynyt ohjeita laittamaan, mutta kyllä siellä silti se talo pystyssä pysyi. :-) Vauvalomalla minua ei hitsipilli kyllä parane tulla vaivaamaan koulun asioilla tai saan hepnaadin.



Iltapäivällä on sitten neuvola, ja saas nähdä, miten mä saan nyt nää asiat etenemään niin, ettei tarttis todellakaan ens viikolla enää kouluun palata. Virallinen äippäloma alkaa 17. päivä, eli torstai 16. olis mun vimppa työpäivä, mutta minä en todellakaan enää niitä yhdeksää työpäivää aio enkä jaksa enkä halua tehdä. Viime yö oli taas yhtä infernoa, heräilin tunnin välein ja valvoinkin viidestä kuuteen, kun jalkoja särki eikä hyvää asentoa löytynyt. Kun kotona saa puuhastella omaan tahtiin mitä lystää ja ottaa välissä torkut, sitä jaksaa, mutta koulussa minusta on yhtä paljon hyötyä kuin pahvitaulusta.

t. Bonita 32+3

Vierailija
8/31 |
28.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meille ei ole vielä tullut päätöstä äippärahasta eikä paketista eikä meillä ole vielä hyllyjäkään, johon voisi vauvan vaatteita viikkailla. Mies on aikonut siirtää omat vaatteensa vaatehuoneeseen ja lahjoittaa lapsukaiselle kaapin, johon saamme hänen potkupukunsa yms. järjestettyä. Tänään näinkin kelan sivuilla tuon uuden paketin ja tuumasin jälleen kerran poikavauvan äitinä, että ihan kivalta se näyttää.



Bonita: Niin pitää meilläkin vääntää noita ohjeita ja tosiaan tuntuu välillä siltä, että suurempi vaiva on kotiin jäädä, kun itse pitää tunnit. Minulla on nyt supistusten takia saikkua perjantaihin asti, sitten meillä on hiihtoloma, jolloin minä käyn seuraavan kerran lääkärissä. En oikein pysty liikkumaan sillain rivakasti töissä niin kuin pitäis. En ehdi paikasta toiseen riittävän nopeasti kun pitää jäädä supistelemaan välillä. Ja työmatka on toinen ongelma, se on myös aika pitkä. Pidän sulle nyt kovasti peukkuja, että saisit jo jäädä kotiin, eipä tuo työpaikkakaan varmaan suuria menetä, jos yhdeksän päivää annetaan kaupan päälle.



Kevis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
28.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloo vaan Kevis tänne kultseihin, me ollaan jo törmäiltykin tuolla suurperheellisissä. Ja kiva jos Äitimiia jaksaa jatkaa listan päivitystä.



Voi että kuulosti Bonitan ja Keviksen työkuviot tutuilta. Mä oon edellisessä elämässäni ollut luokanope (nyk. muuta työtä koulutuksen parissa...) ja samat oli kuviot silloinkin. Se oli vielä pahinta lama-aikaa 90-luvun alussa, jolloin ei välttämättä saanut edes sijaista jos oli pari päivää poissa. Eli kaikki piti valmistella sijaiselle tai naapuriluokan opelle, joka yritti sitten hoidella kaksi luokkaa yhtäaikaa. Ja sitten kun tuli takaisin, niin kaikki paperihommat oli tietysti odottamassa (kotiin ei kukaan viitsinyt niitä onneksi lähettää...) plus koko oppilasryhmä oli mennyt aivan villiksi ja sekaisin, ja niitä jälkiä sai korjata sitten viikon verran. Eli raahauduin kyllä töihin vaikka millaisessa sairaudentilassa mieluummin kuin jäin kotiin + kärsin seuraukset. Mutta silloin mulla ei ollutkaan vauvaa tulossa eikä muutakaan perhettä vielä; nykyisin en kyllä takuulla menis, jos sairaslomaa olis myönnetty.



Nyt Bonita vaan terhakkana hakemaan ne sairaslomapäivät. Kyllä ne varmasti sulle kirjoitetaan, on tää raskaanaolo + kodinhoito + vielä työt päälle niin rasittava yhdistelmä, että muutama lisäpäivä äitiyslomaan on ihan paikallaan. Ja varmasti sulla on noi särkyvaivat sellaiset, että niillä se saikku irtoaa.



Mulle tuli tosiaan rahallinen äitiysavustus, se 140 eur, tilille viime viikolla. Mitään en oo vielä hankkinut, eikä koko raha tuu kulumaan vauvalle, vaan siitä maksetaan meidän muita viuluja myös. Vanhoja vaatteita on tuolla pesua odottamassa, mutta kiva on jotain uutta ja puhtoista hankkia myös...... Aah!! :) Voipi olla, että ostan jonkin rimpsuisen vaatekappaleen, ihan vaan varmuuden vuoksi ja siksi kun ne on niin suloisia. Ensin työ, sitten huvi, eli vasta ens viikolla niille ostoksille. Nyt hommiin.



Hyviä vointeja kaikille kultseille

t. Jymy rv 31+4

Vierailija
10/31 |
28.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvää aurinkoista laskiaistiistaita kaikille!



Olisipa ihana lähteä tuonne kevät hangille hiihtelemään, jos vain kroppa antaisi myöten. Nyt vain täällä neljän seinän sisällä pötkötellään saikulla ja ikkunan kautta ihaillaan komeata keliä.



Miten on kultaset, oletteko käyneet tai aiotteko mennä perhevalmennukseen? Meille tuli postissa tuo valmennus " aikataulu ja ohjelma" ja täytyy sanoa, että aiheet nyt eivät todentotta olen kovin kummoisia, vertasin aiheita esim. Espoon sivuilla vastaavaan perhevalmennus ohjelmaan ja huomasin että " taso" eroja on kovasti.



Vaikka odotankin ensimmäistä ja kokemustietoa ei lapsen tulosta aiemmin ole, tuntuu että en taida mennä koko valmennukseen tai korkeintaan yhtenä iltana kuuntelemaan rentoutukseen liittyvästä aiheesta. Miehellä jo kokemus valmennuksesta 2 lapsen osalta ja totesi ettei nyt niin kauhean kiinnostunut enää ole, kun aiheet samat kuin aiemminkin meidän kylällä:-)),mutta lähtee mukaan jos minä haluan että mennään. Tuntuu että aiheet suunnattu nuorille, joilla ei niin kauheasti vielä elämän ja " aikuisuuden" kokemusta, mikä tietysti luonnollistakin, kun odottajista suurinosa taitaa kuitenkin nuorempia olla. Itse kun elänyt jo yli 40v ja tehnyt lähes 20v sairaanhoitajan töitä niin tuntuu, että elämän perusasioista jo kokemusta sen verran, että " itsestään selvyyksiä" ei haluaisi mennä enää kuulemaan..No täytyy nyt vielä miettiä asiaa..

Ei kai tuo valmennus pakollista ole?



Näihin mietteisiin Tuah rv 23+0 (taas uusi viikko pyörähti käyntiin)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Viimeksi kirjoitin, että kun niippailut loppuisivat niin pääsisin tästä ostoksille. Höh, tästä ostoksille lähdetty vaan vuodelepoon. Eilen illalla lähdin synnyttäjien päivystykseen, kun kivut alkoivat olla siinä mallissa, etten enää uskaltanut odottaa ja katsella. Kohdunsuu oli melkein koko matkalta sentin auki yms.

Onneksi sain hälytettyä vanhempani tänne apuun, niin ovat ainakin pari päivää pojan kanssa. Ensi viikolle pitää sitten keksiä jotain.

Pari viikon päästä on kontrollikäynti, eli silloin tarkistetaan uudestaan tilanne.

Kyllä pitäisi vauvelin vähintään kuukausi tai parikin vielä matkassa pysyä. No , nyt pitää vaan levätä minkä voi.



t äitimiia rv 26+4

Vierailija
12/31 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otahan iisisti, Äitimiia, nyt, että masukki pysyy yksiössään vielä tarpeeksi kauan. Lepoa vaan ja isäntä hommiin!



Meitsi sai tänään Vapaudu Vankilasta -kortin. Eli toisin sanoen neuvolalääkäri kirjoitti mulle sen toivomani sairasloman sille vajaalle kahdelle viikolle, mikä töitä olis ollut vielä jäljellä. Hiphei! No, oikeesti se tulee kyllä erittäin tarpeeseen, sillä viime yökin oli taas ihan kauhee. Heräilin tunnin välein, kunnes puoli neljästä puoli kuuteen valvoin, kun jatkuvasti vaan jalkoja särki ja kramppasi. Ei toi magnesiumkaan näytä olevan mikään oikotie onneen. (mut voi että oon vahingoniloinen isännälle kun sillä alkaa maanantaina duuni...kjähkjähkjäh...)



Tänään saatiin se uus autokin, joten nyt on hieno menopeli alla. Kunhan vielä tottuis ajamaan sillä, hrrrr, mä en tykkää opettelusta erilaisen auton kanssa, sikäli vanha auto tuntui kivalta kun siihen oli tottunut.

t. Bonita 32+3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitimiia: Voi vitsit, ota nyt ihan rauhallisesti. Millä viikoilla olet synnyttänyt aiemman/t lapsesi?



Bonita: Jihuu ja onneksi olkoon! Siis VV-kortista. Millaisen auton te sitten saitte, jos saan olla utelias? Meillä on autonhankinta vielä edessäpäin. Olen esittänyt miehelleni toivomuksen, että sellainen auto, jota munkin kortillani voi ajaa. Ukkelilla kun on noita kirjaimia joka lähtöön, mutta minulla vain se B, enkä nyt ihan ensimmäiseksi haluaisi lähteä kuorma-autokorttia ajamaan.



Ja nyt sitten muiden kuulumiset unohtuivat, kun ei kovalevyllä enää tainnut olla tilaa.



Itse kävin homeopaatilla tuossa iltapäivällä ja sain ohjeet magnesiumin ja piin aloittamisesta homeopaattisen rakennelääkkeen lisäksi. Synnytyslääkkeitä kuulemma katsellaan vasta lähempänä synnytystä. Ja magnesium pitää lopettaa viimeistään kahta viikkoa ennen synnytystä, jotta silloin olisi kunnollisia suppareita. Tuota en olisi itse tajunnutkaan, olisin vain nappaillut kiltisti loppuun asti.



Mieli on virkistynyt kevätauringon myötä, toivottavasti myös teilläkin!



Kevis rv 27+1

Vierailija
14/31 |
02.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viime yö sujui sikäli paria edellistä paremmin, etten valvonut tuntitolkulla missään vaiheessa, vaikka tunnin, parin välein heräilinkin. Oi tätä autuaallista raskausaikaa! Minä en ole kyllä kertaakaan ollut tässä jamassa mitenkään hehkeä. Mielikuva puuskuttavasta ja yrjöilevästä valaasta on lähempänä totuutta.



Tuahille unohdin eilen sanoa, että älä hyvä nainen mene valmennukseen aikaasi haaskaamaan, jos se ei kerran kiinnosta! Sulla on ikäsi ja ammattisi puolesta varmasti sen verran valmennusta kuin mitä ne neuvolan kurssit pystyis tarjoamaan. Itse kävin valmennuksessa esikoisesta, mutta koin senkin todella turhaksi, sillä olin lukenut aiheesta niin paljon kirjoista ja lehdistä, etten todellakaan saanut sieltä mitään uutta tietoa. Ainut hyödyllinen kerta oli se, kun käytiin tutustumassa synnytyssairaalaan ja nähtiin, että mihin sitten h-hetken tullen mennään ja mitä mahdollisuuksia siellä on yms. Rentoutuskertakin oli meillä ihan pyrstöstä, kun fysioterapeutti lateli ensin tunnin itsestäänselvyyksiä liikunnan merkityksestä ja laittoi sitten rentoutuskasetin soimaan ja häipyi itse toiseen huoneeseen!



Kevis, meidän automobiili on farkkumallinen Pösö, Peugeot 307 SW. Käytettynä ostettiin, ei oo tuliterään millään varaa, mutta tällä oli ajettu vain 30 000, eli ei mitään tolkutonta määrää. Mä olen nyt jo sydärin partaalla, kun pitää lähteä ajamaan sillä tänään tohon naapurikaupunkiin. Olin eilen totisesti tosissani kun sanoin, etten tykkää opetella ajamaan uudella autolla. Parkkeeraaminen varsinkin on ensin yhtä tuskaa, kun ei ole vielä oppinut tuntemaan auton kulmia, eli mistä se mahtuu kääntymään ja paljonko millekin puolelle jää tilaa.



Mulla on nyt kauhee kasa pestyjä mutta silittämättömiä vauvanvaatteita tuolla mankelikaapissa odottamassa. En kyllä taida silitelläkään ennen kuin olen lauantaina tehnyt kaverini kanssa Ikea-keikan ja tuonut sieltä hoitopöydän. Mitenkähän mä jaksan niin pitkän matkan? Täältä Porin kupeesta on Espooseen enemmän kuin kaksi kivenheittoa. Tukisukkahousut ostin jo valmiiksi ihan sitä reissua varten. Ja onneksi mennään huonekaluliikkeeseen, että voi tarpeen tullen " kokeilla" tuoleja ja sohvia...

t. Bonita 32+5 (laitoinkohan eilen viikot väärin, en muista...)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
02.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervehdys edelleen täältä saikulta,kummasti nämä päivät saa kulumaan näin kotosalla ollenkin, aina vaan huomaa että kas ilta on tullut ja mihinhän päivä taasen hupeni.

Aamulla kävin neuvolassa ja kaikki siltä osin oli kunnossa, mutta huomenna menen vielä näyttäytymään lääkärille, miten paikat on kunnossa, kun supisteluja meinaa olla liikkuessa vähän ehkä liiankin runsaasti. Kyselin terkaltakin tuota valmennukseen osallistumista ja sain siunauksen ettei tarvitse mennä, jos ei halua ja synnyttämään pääsee ilmankin:-)).

Ennen kuulemma merkattu sekä isän että äidin käynnit ylös ja niiden perusteella mm.arvioitu saako isukki yleensä mennä mukaan synnytykseen, onneksi on ajat muuttuneet:-).

Kun luin Bonitan kommentit tuosta valmennuksen rentoutusosiosta jäin miettimään että näinköhän menemme siihenkään..Minä olen kanssa lukenut paljon niin kirjoista kuin netistäkin jo kaikista valmennuksen aiheista. Sairaalaan tutustuminen meillä ei kuulu varsinaiseen valmennukseen..sinne kyllä tarkoitus mennä.



Oletko muuten Bonita katsellut, että voisit tuon hoitopöydän tilata IKEALTA myös netin kautta, ei välttämättä tarvitsisi lähteä pitkää matkaa ajalemaan, siinä äkkiä nousee pöydän hinta,jos vain sitä yksin ajelee hakemaan. Tietysti onhan sillä shoppailu reisulla IKEA:lle sellainen psykologinen merkitys, mitä postista tilaamisessa ei ole. Ja kyllähän sieltä löytyy vauvalla muutakin mukavaa,jos sikseen tulee

ja sehän tietty nostaa pöydän hintaa myös:-)

Me juuri haimme sieltä sängyn tykötarpeineen ja muuta mukavaa..

Ostin muuten eilen käytettynä työkaverilta vaunut,ehdottelin illalla miehelle että eiköhän mennä niitä hiukan testailemaan, ja käydä " vaunu-kävelyllä" , mies pahalainen ei suostunut,hihihi..Siinäpä olisi ollut selittelemistä, jos joku tuttu olisi vastaan sattunut..että tässä vain testaillaan...

Meillä alkaa nyt sitten viikonpäästä kodinhoitohuone,kylppäri ja sauna remppa..hiukan mietityttää, miten sitä pärjää useamman viikon ilman suihkua ja vieraita remppaukkoja pyörii huushollissa " omilla avaimille" . Mutta toisaalta on ihanaa, kun saa kaikki uutta, nuo -80-luvun lopun alkuperäiskalusteet kun ovat jo todella aikansa eläneet.Täytyy vierailla anoppilassa kai sitten useammin suihkuttelemassa. Onneksi toinen WC kuitenkin hätätilanteiden pesuja varten..



t:Tuah rv 23+2

Vierailija
16/31 |
02.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaksi vanhinta poikaa pakattiin äsken autoon ja lähetettiin Kouvolaan mummolaan kahdeksi yöksi. Ja kun kuopus on nukkumassa ja ukko töissä, niin..... päässä surisee tää hiljaisuus!! Ihanaa!!!!!!! :D



Paljon oli teille kaikille tapahtunut sitten viime lukaisun. Äitimiia: nyt tsemppiä, koita malttaa olla makuulla kaikki mahdollinen aika, ja koita myös olla huolestumatta hirveästi. Parempi sun on varmaan pötkötellä kotona kuin sairaalassa - mutta se tarkoittaa sitä, että kotityöt pitää nyt kyllä jättää miehelle. Toivottavasti saatte pojalle jonkin hoitojärjestelyn niin että voit levätä kaikessa rauhassa ainakin 34 viikon yli tai mielellään 36.



On se avautuminen kyllä ihmeellistä. Joillakin - kuten mun parhaalla ystävälläni - toista lasta odottaessa kohdunsuu avautui 4cm:iin noin viikon 30 paikkeilla ilman että hän itse huomasi mitään. Sattui neuvolalääkäri siihen saumaan, joka sitten huomasi että nyt olis parasta lopettaa työnteko ja liikkuminen välittömästi. Hän pääsi levolla viikolle 38. Toisilla taas tuntuu, että edes synnytyksessä ei tahdo avautumisvaihe edetä, ei sitten millään.



Onnittelut Bonitalle sairaslomasta! Ja tervetuloo tänne meille päin lauantaina (asutaan 2km metsään Espoon Ikeasta). :)



Tuahille: oliko sun neuvola tänään? Kaikki kunnossa? Ja samaa sanoisin kuin Bonita, että turhaan menisit mihinkään valmennukseen. Meidän valmennus (vuonna 2000) oli ainakin aivan naurettava kolmen kerran setti, jossa ei saanut mitään eväitä synnytykseen tai vauvanhoitoon. Mies ei ees viittinyt tulla ekan kerran jälkeen mukaan, kun se oli sellaista pelleilyä. Luulin, että tulis edes jotain hengitysharjoituksia (niin kuin kaikissa amerikkalaisissa sarjoissa ;) mutta kattia kanssa. - - - Ja sairaalakierrokselle ei ehditty, kun poika päätti syntyä pari päivää ennen sitä kierrosta, johon oli ilmoittauduttu. Ja ihan hyvin me silti pärjättiin!



Nyt mun tarttee ottaa tilaisuudesta vaari ja käydä väkertämään sitä puuttuvaa esseetä. Mutta kun on tää laiska luonto tässä kompastuskivenä... Ainiin, omasta navasta sen verran, että ihan hurja voimisteljia tää meidän Pertsa kyllä on. En muista että kukaan aikaisemmista vauvoista olis vääntänyt ja kääntänyt näin paljon, ja läpi vuorokauden vieläpä. Aika tukalaksi tekee olon, vaikka toisaalta on tietysti mukavaa.



Hyvää vointia, erityisesti Äitimiialle!

t. Jymy rv 31+5

Vierailija
17/31 |
02.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äh, ikävästi sivut tilttasivat kesken viesti päivityksen, toivottavasti ei nyt tule tuplana... Ja olinpa onnellinen kun en kirjoittanut suoraan tähän ja menettänyt koko " romaania" :o)



Äitimiialle lepoa, lepoa ja lepoa! Kyllä vauveli täytyisi saada ainakin yli 30 viikon, niin olisitte turvallisimmilla vesillä, mieluummin tietysti vaikka yliaikaiseksi ;o) Ja hienoa kun Bonita sai vapautuksen lopuista työpäivistä.



Minä olin oikein otettu kun pari päivää sitten töistä soitettiin ja kysyttiin olisinko kiinnostunut uusista tehtävistä :o) En siis vielä ollut kertonut, ettei ole aikomustakaan tulla syksyllä töihin¿ Tuo työn tarjoaja oli eri firmasta (sama konserni), joten ei ollut mun pomoni. Oli sitten seuraavana päivänä pakko soittaa pomolle ja kertoa iloinen (?) uutinen. Ihan mukavasti hän kyllä otti sen ja onnitteli ihan vilpittömästi. Onpahan tuokin ¿velvollisuus¿ nyt hoidettu. Äitiysloman ja hoitovapaan päällekkäisyys täytyy varmaan hoitaa palkkakonttorin kanssa suoraan. No, pianhan nekin paperit saa tehtyä.



Me käytiin äitiysvalmennuksessa esikoisen kanssa yli 11v sitten. Jo silloin nuorena (?) se tuntui aika typerältä ja turhanpäiväiseltä. Muiden kanssa ei sitä sitten meille edes tarjottukaan, paitsi nyt tämän vitosen kanssa sain aikataulun sinne ja valinnan mennä tai jättää menemättä! Ei kyllä tulis mieleenkään mennä¿ Ei kyllä koskaan käyty tutustumassa synnytyssairaalaankaan, se kai vain jotenkin meni ohi. Ja nyt se on jo niin tuttu paikka kun siellä on tullut vietettyä kaikki synnytykset + kuusi viikkoa kakkosta odotellessa.



Mullakin on kamala autokuume. Tuo entinen (5v vanha) kun tuntuu hajoavan käsiin :-/ Ensin meni startti kesällä, sitten pakoputki, takalasin pyyhin murtui ja viimeisimmäksi käsinoja notkahti¿ Ja muutenkin on auton vaihto edessä kun en mä enää mahdu lasten kanssa tuohon viisipaikkaiseen autoon! Ja täällä maalla on ihan pakko päästä koko perheen kanssa liikkumaan. Miehellä kyllä on tila-auto (7 paikkaa), johon sitten kyllä mahdutaan. Honda FR-V olis vähän niin kuin haaveilun kohteena¿ Siinä olis 6 paikkaa; kolme edessä ja kolme takana, muita vastaavia ei kai ole¿Mutta sitä ennen on saatava vanha talo myytyä. Tosin just hyväksyttiin yksi ostotarjous ja nyt vain odotellaan, saako ostaja ensin oman asuntonsa myytyä vai ei.



Samaa pohdin kuin Tuah, mikset Bonita tilaa hoitopöytää Ikealta jos tiedät jo, mitä haluat? Meillä on Ikean mäntyinen (Diktad?) hoitopöytä käytössä ja se on kyllä ollut hyvä ostos, suosittelen :o) Se on ollut hoitopöytänä kahdella lapsella ja siinä välissä lipastokäytössä. Muutoinkin tuli aika paljon ostettua Ikeasta tuonne uuteen kotiin¿ Kaapeissa siellä on kyllä hyvä hinta-laatu-suhde!



Tuahille voimia remontin keskelle! Meillä menee jo hermot siihen kun urakoitsijat eivät ilmaannu paikan päälle! Onneksi ei sentään tarvitse asua siellä keskeneräisten töiden keskellä!



Juulialle: Mullakin oli hiljaista noilla viikoilla. Pahoinvointi kun hellitti ja muutenkin oli ¿liian hyvä¿ olo, kaikki oli kuitenkin ok ja sehän kuuluukin noille viikoille :o) Kun muutaman viikon päästä alkaa liikkeet tuntumaan, niin sitten saa olla turvallisemmalla mielellä. Mulla tuntuu nyt liikkeet jo kunnon potkuina, vaikka istukka onkin edessä :o)



Yrittäkäähän kaikki ottaa rauhallisesti ja pitää supistukset kurissa!



Tinka + Nuppu rv 20+5

Vierailija
18/31 |
02.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerronpa oman tarinani synnytysvalmennuksesta, jossa kävin muutaman kerran vuonna-98. Asuimme silloin vielä isännän kanssa eri paikkakunnilla, joten menin urheasti yksin ja varmaan puolet niistä kerroista istuin vessassa, kun mun siis teki niin pahaa ne synnytysjutut.

Juu, kyllä hävetti, mutta olen ikäni ollut kohtalaisen herkkä kaikille moisille asioille ja kerran pyörryin terv.hoitajan vastaanotolla kun huomasin hyllyllä naisen lantiosta tehdyn luuston, johon oli vielä laitettu nukke ikäänkuin syntymään.

Kyllä siinä hoitajakin ihmetteli että mikä tolle tuli, mutta olen siis tosi herkkä ja aiemmin pelkät synnytyskertomukset saivat minut pahoinvoinnin partaalle. Siksipä olin pitkään sitä mieltä että en halua lapsia koska en todellakaan VOI synnyttää, mutta niinpä sitä nyt viidettä odotellaan ja synnytyksissä olen ollut ihan ok.



Sitten nuo remontit odotusaikana, kun siis siitä ensimmäisestä lapsesta jäin äitiyslomalle ja pääsin vihdoin mieheni kanssa pistämään hynttyyt yhteen, niin samana iltana kun muutin, niin hän sai juuri ja juuri vessanpöntön laitettua paikoilleen, kun oli remontti vähän venynyt...

Ja joka kerta olemme muuttaneet loppuodotuksen aikoina ja kolmas lapsi kun syntyi oli taas kylppäriremontti kesken.

Nyt olen päättänyt että täältä en lähde kesken odotuksen vaikka mitä tapahtuis...

On se muuttaminen sen verran rankkaa hommaa.



Tänään oltiin muutes ultrassa ja kaikki näytti olevan ok. Ei kysytty sukupuolta, olkoon ylläri sitten.



Nyt hyviä vointeja kaikille, muistakaa levätä varsinkin te joilla supistelee.

Meriaani rv 20+4

Vierailija
19/31 |
02.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuah ja Tinka, olen ollut innokas Home Shopping -asiakas Ikeassa, ja mm. makkarimme iso lipasto on tuotu tänne rahdilla, mutta tää haluamani hoitopöytämalli ei ole saatavissa muualta kuin tavaratalosta (Hemnes, uutuus tässä sarjassa). Tosin EN lähtisi hakemaan sieltä yhtä hoitopöytää vaan ostaisin tosta Porista jostain liikkeestä, mutta kun olen syksystä asti säästänyt rahaa tätä päivän " retkeä" varten ja hankittavaa on tosi paljon muutakin. Mulla on tossa oikein lista siitä kaikesta, mitä pitäis sieltä löytää ja tuoda. :-D Ja sitten on kuiteskin hauska lähteä naisissa sinne ja höpötellä ajomatkat ja poiketa kaffeella ja mennä ihan omissa aikatauluissa ilman noita miehiä, jotka ei jaksais ensimmäistäkään puolituntista kaiken ihanan krääsän keskellä...

t. Bonita

Vierailija
20/31 |
02.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

neuvolassa todettiin, että sydän ryskyttää entiseen tahtiin ja tilanne vaikuttaa normaalilta. :) Teki hyvää todeta tuo, vaikka tunsinkin itseni vähän ylihermoilijaksi. Ensi viikolla sitten rakenneultra Femedalla (kunta ei tarjoa) ja " oikea" neuvolakäynti.



Kivoilta kuulostavat nuo teidän hankinnat ja tarvikepohdinnat! Meillä ovat suurimmaksi osaksi vielä edessä päin.



Oletteko vertailleet jollain sivustoilla näitä tuotteita vai käyttekö vaan reilusti paikan päällä kauppakierroksilla katsomassa ominaisuuksia ja sitten päätätte? Hinnoissa näyttää olevan valtavia eroja samaan tarkoitukseen tehtyjen tuotteiden kesken... Tietysti kodin ja asuinympäristön ominaisuudet ratkaisevat osaltaan sen, mitä esim. vaunuilta vaaditaan - kaikille eivät sovi samat.