Loma-ahdistus, kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

Tulee jotenkin surullinen olo, kun luen näitä juttuja miten omien vanhempien luona vieraileminen on raskasta.

Niinpä. Heidän vuoksi minä siellä terapiassakin kävin. Olisipa siihen ollut varaa jo nuorena aikuisena, niin ehkäpä elämä olisi lähtenyt vähän parempaan suuntaan. 

Mua pelottaa, että käytän jatkossakin näin suuren ajan lomallani tällä hömppäpalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Mua pelottaa, että käytän jatkossakin näin suuren ajan lomallani tällä hömppäpalstalla.

Lomaani on vielä neljä viikkoa :)

Minulle myös tämä palsta on liian koukuttava. Toivottavasti lomalla en viihdy täällä, kuin korkeintaan vähän vaan, jos ollenkaan. Jospa on vireyttä tehdä muuta tai olla muuten vaan. Ulkoilla paljon ja nauttia kesästä kesäpuuhineen.

Hyvää kesää arvoisat palstailijat :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole tuollaista, ei ole ollut siiitä asti kun opettelin hallitsemaan mieltäni ja ajatuksiani. Jos en halua ajatella työtä, en ajattele. Jos pienikin siihen viittaava ajatus tulee päähän, niin sanon sille: ei, ajattelen nyt muita asioita ja katkaisen ko. ajattelun ennen kuin se alkaa  pyöriä. 

Jouduin opettelemaan tämän taidon saatuani burnoutin kovan työstressin takia. En pystynyt ennen lopettamaan edes iltaisin ja öisin kotona työasioiden ajattelua, ja se kuormitti minut ihan loppuun. Onneksi burnoutin takia psykiatrille passitettiin (sairaslomaa saamaan) ja hän huomautti siitä, että on ihan kognitiivinen taito joka on opeteltavissa, että oppii tiedostamaan ja hallitsemaan ajatuksiaan.

Sulla on ilmeisesti ollut hyvä terapeutti. Minä hiljattain lopetin 9 kk kestäneen kognitiivisen psykoterapian, mutta ei siellä mitään taitoja opeteltu. Terapeutin ehdottamat myönteiset ajattelutavatkin olivat objektiivisesti arvioituna tosiasioiden vastaisia, siis itsepetosta. Muutaman hyvän kirjan sentään luin ongelmieni ymmärtämiseksi, mutta ratkaisua ne eivät tuoneet yhtään lähemmäksi. [Anteeksi off-topic.]

.

9 kk kognitiivista psykoterapiaa on vielä lyhyt aika. Ei ihme, jos et saanut siitä paljoa irti. Tietysti vaikuttaa terapeutin ja asiakkaan kemiat jne.

OT multakin, mutta ei kognitiivinen (kayttaytymis) terapia sovellu kaikille ja osa ihmisista saa siita todella vahan apua. Joillekin se taas todellakin on se ns. oikea hoitomuoto. Itsellani pistaa vahan vastaan tuo "ajatusten kontrollointi" ajatus... Yleisesti ottaen suosittelisin katsomaan vaikka jotain self-help kirjoja ja muita aiheeseen liittyen. Jos haluat ammattilaisen puheille, suosittelisin etsimaan sellaista, jolla on koulutusta ja kokemusta moneen terapiamuotoon liittyen. Silloin ne terapiatunnit voidaan muotoilla sinun tarpeisiisi, eika vaan tyoskennella yhdesta teoriasta kasin.

Tyostressi ja burn outit ovat yleisia ongelmia ja niista on kirjoitettu paljon. Ei kannata jaada tuleen makaamaan.

t. Kognitiivista kayttaytymisterapiaa ja muutamaa muuta terapiamuotoa kayttava ammattilainen.

Olen opettaja ja näen joka ikinen yö koulu-unia. Tätä on siis jatkunut jo parikymmentä vuotta. Siis kesät, talvet. rentoudu tässä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole tuollaista, ei ole ollut siiitä asti kun opettelin hallitsemaan mieltäni ja ajatuksiani. Jos en halua ajatella työtä, en ajattele. Jos pienikin siihen viittaava ajatus tulee päähän, niin sanon sille: ei, ajattelen nyt muita asioita ja katkaisen ko. ajattelun ennen kuin se alkaa  pyöriä. 

Jouduin opettelemaan tämän taidon saatuani burnoutin kovan työstressin takia. En pystynyt ennen lopettamaan edes iltaisin ja öisin kotona työasioiden ajattelua, ja se kuormitti minut ihan loppuun. Onneksi burnoutin takia psykiatrille passitettiin (sairaslomaa saamaan) ja hän huomautti siitä, että on ihan kognitiivinen taito joka on opeteltavissa, että oppii tiedostamaan ja hallitsemaan ajatuksiaan.

Kiinnostaa!! Miten sen taidon voi oppia? Opettelitko jotain tekniikoita jostain vai miten?

En opetellut. Aloin vaan seurata aktiivisesti alkuun sitä, että mitä kaikkea päässäni liikkuukaan, silloin kun en tietoisesti ajattele mitään erityistä. Olin aivan järkyttynyt siitä höpinästä mitä siellä kulki kun vaikka ulkoilutin koiraa. Siellä pyöri mm.

- menneiden nolojen tapausten kertaamista (joista seurasi häpeäntunnetta)

- tulevaisuuden kauhukuvien pyörittelyä (tästä seurasi ahdistusta)

- välillä aivan epärealistisia voimafantasioita joilla yritin piristää itseäni (mutta eivät ne lopulta piristäneet, koska tiesin että ne eivät ole totta eikä niistä voi tulla totta koska ne olivat tyyliä että olen lentävä superwoman joka pelastaa maailman avaruuden hyökkääjiltä ;) )

- pessimististä märinää siitä miten paska paikka maailma on (masennusta)

- pessimististä märinää siitä mitä vikaa itsessäni on, niin ulkonäössä, älyssä kuin luonteessakin (masennusta)

- toiveita siitä millainen haluaisin olla, mutta ei sillä asenteella että yrittäisin tulla sellaiseksi, vaan mielesssä että olisipa elämä hienoa JOS, mutta kun kerran totuus on mikä on, niin kaikki on paskaa...

Tajusin, että olin jo ennen työuupumustakin aina pyöritellyt tuollaisia mielessäni, mutta olin "kestänyt" ne ennen kuin akuutti tilanne vei voimat. Nyt oli kuitenkin pakko pistää nuo turhat kitinät kuriin että riittäisi voimia ratkaista ongelma "miten alkaa suhtautua työhön niin etten enää pala loppuun". Minä vaan sitten aloin vängätä omia ajatuksiani vastaan, esim. jos aloin valittaa jostain ulkonäköni viasta, saatoiin todeta itselleni, että "sama vika on muuten henkilöllä x, joka on oikein menestynyt ja elää murehtimatta moisia pikkuasioita - miksi pilaisin elämäni tätä vatvomalla?". Tai jos aloin valittaa maailman yleistä pahuutta, niin kysyin itseltäni, että maailma on mikä on, mutta mitä minä saan aikaan tällä märinällä? Jos en mitään, niin miksi viitsin sitä edes pitää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole tuollaista, ei ole ollut siiitä asti kun opettelin hallitsemaan mieltäni ja ajatuksiani. Jos en halua ajatella työtä, en ajattele. Jos pienikin siihen viittaava ajatus tulee päähän, niin sanon sille: ei, ajattelen nyt muita asioita ja katkaisen ko. ajattelun ennen kuin se alkaa  pyöriä. 

Jouduin opettelemaan tämän taidon saatuani burnoutin kovan työstressin takia. En pystynyt ennen lopettamaan edes iltaisin ja öisin kotona työasioiden ajattelua, ja se kuormitti minut ihan loppuun. Onneksi burnoutin takia psykiatrille passitettiin (sairaslomaa saamaan) ja hän huomautti siitä, että on ihan kognitiivinen taito joka on opeteltavissa, että oppii tiedostamaan ja hallitsemaan ajatuksiaan.

Sulla on ilmeisesti ollut hyvä terapeutti. Minä hiljattain lopetin 9 kk kestäneen kognitiivisen psykoterapian, mutta ei siellä mitään taitoja opeteltu. Terapeutin ehdottamat myönteiset ajattelutavatkin olivat objektiivisesti arvioituna tosiasioiden vastaisia, siis itsepetosta. Muutaman hyvän kirjan sentään luin ongelmieni ymmärtämiseksi, mutta ratkaisua ne eivät tuoneet yhtään lähemmäksi. [Anteeksi off-topic.]

.

9 kk kognitiivista psykoterapiaa on vielä lyhyt aika. Ei ihme, jos et saanut siitä paljoa irti. Tietysti vaikuttaa terapeutin ja asiakkaan kemiat jne.

OT multakin, mutta ei kognitiivinen (kayttaytymis) terapia sovellu kaikille ja osa ihmisista saa siita todella vahan apua. Joillekin se taas todellakin on se ns. oikea hoitomuoto. Itsellani pistaa vahan vastaan tuo "ajatusten kontrollointi" ajatus... Yleisesti ottaen suosittelisin katsomaan vaikka jotain self-help kirjoja ja muita aiheeseen liittyen. Jos haluat ammattilaisen puheille, suosittelisin etsimaan sellaista, jolla on koulutusta ja kokemusta moneen terapiamuotoon liittyen. Silloin ne terapiatunnit voidaan muotoilla sinun tarpeisiisi, eika vaan tyoskennella yhdesta teoriasta kasin.

Tyostressi ja burn outit ovat yleisia ongelmia ja niista on kirjoitettu paljon. Ei kannata jaada tuleen makaamaan.

t. Kognitiivista kayttaytymisterapiaa ja muutamaa muuta terapiamuotoa kayttava ammattilainen.

Lukijan ei ole helppo seuloa timantteja kaiken sen kuonan seasta mitä self helpinä julkaistaan. Minunkin terapeutti antoi välillä aivan uskomatonta huuhaata luettavaksi, välillä taas hänen ehdottamat kirjat avasivat minulle rehellisen kipeitä näkökulmia itseeni. Terapeuttini oli enimmäkseen harmiton uskis, mutta taksoiltaan edullinen ja vastaanotto minua lähellä. Voisinpa valita terapeutin, jolla on psykologi-/psykiatritaustan ohella runsaasti filosofian tuntemusta, sekä rationaalinen maailmankatsomus. Sellaiset vain ovat minulle liian kalliita ja vailla vapaita aikoja.

Vähän tällaisissa fiiliksissa, onko tämä nyt sitten ahdistusta vai sen puuttumista: http://phdcomics.com/comics/archive.php?comicid=1210