Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äiti kiukutellut koko juhannuksen

Vierailija
26.06.2016 |

Kyllä pistää vihaksi oman äitini kiukuttelu läpi juhannuksen. Hirveä valittaminen ollut koko juhannuksen pyhien. Asun nyt kesän taas vanhemmillani kesätöiden takia, ja sen takia tuli jäätyä vanhemmilleni viettämään juhannusta. Ajattelin vielä ihan erikseen jääväni kotiin juuri vanhempieni takia, eli olen ennemmin heidän kanssaan kuin jollain festareilla.

Noh, äidin itku alkoi jo aattona. Torstaina ehdotin että mennäänkö seuraavana päivänä läheisille juhannusmarkkinoille. Ei kuulemma äidin mukaan kannata mennä sinne. Ei sitten. Seuraavana päivänä heti kun kello löi sen verran että markkinat loppuivat, alkoi sitten äidin suusta kuulua "olisi se ollut kiva käydä siellä markkinoilla, mutta ei teitä saa mihinkään lähtemään". Sillä lailla, oikein erikseen kysyttiin ja äidille itselleen ei lähtö käynyt. Aatto jatkuu, äidin kiukuttelu samoin. Jatkuvasti se istui tuossa sohvalla kunnon röhnötysasennossa (tiiätte sen kun pitää oikein asennolla näyttää että on todella tylsää). Siinä se sitten katseli jotain paskaa telkkarista, ja välillä Iltasanomien nettiuutisia. Ja tietysti muisti aina välillä huutaa että tulispa jo arki ja pääsis töihin niin olisi edes jotain tekemistä.

Aattona sitten hermostuin äidin kiukutteluun, ja päätin lähteä kaverini mökille yöksi kun kutsu sinne oli tullut. Siitäkin nousi hirveä rage miksen nyt voi olla kotona. Äiti oli lähdöstä ilmoitettuani heittämässä puolia juhannusruokia roskiin "koska et oo sitten syömässä näitä ja näitä ruokia on ihan liikaa". En oikein ymmärtänyt tuotakaan, lähdin kaverille perjantai-iltana ja palasin jo iltapäivällä lauantaina. Kun palasin mökiltä, niin eipä äiti edes tervehtinyt, saati kysellyt miten mökillä meni. Valittaminen jatkui.

Koitettiin ehdottaa sunnuntaille useampaakin erilaista tekemistä. Tehtäisiin koko päivän reissu vähän pidemmän matkan päähän. Mutkun ei käy. Nytkin se taas nukkuu tuolla huoneessaan. Kai se kohta herättyään tulee taas muistuttamaan että kaikki on ihan perseestä ja tylsää. Siitäkin se jaksaa vinkua että isä on koko juhannuksen ollut pihalla tekemässä erilaisia ulkotöitä. No onko ihme, kun äiti ei lähestulkoon suostu puhumaan isälle. Isällä on vaihtoehtoina olla äidin sylkykuppina sisällä tekemättä mitään, tai olla ulkona tekemässä jotain oikeasti hyödyllistä.

Kyllä vituttaa. Viimeisiä juhannuksia varmasti jo ilman äitini käytöstä kun minä ja sisaremme olemme vielä kotona. Ei voi silti nauttia meidän seurastamme, vaan ennemmin kiukuttelee meille kaikille. Tuntuu että näin on nykyään jokaisena juhlapyhänä. Kai se äiti kiukuttelee isälle. Isä ei ole kovin oma-alotteinen, vaan enemmän sellanen joojoo-mies. Lähtee kyllä yleensä mukaan jos pyytää, muttei saa itse mitään ohjelmaa aikaan. Nyt jopa isä on koittanut keksiä ohjelmaa, mutta äiti vain valittaa että ei oo järkeä lähteä.

Arrgh. Oli pakko avautua tänne. Ensi vuonna taidan lähteä jo torstai-aamuna mahdollisimman kauas festareille, ja palaan sunnuntai-iltana myöhään. Ihan ahdistaa olla täällä kotona tuon yhden kiukkupussin kanssa. Ja kyseessä vieläpä aikuinen ihminen.

Kommentit (74)

Vierailija
1/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pidä äidillesi puhuttelu, kuin teinille. :D

Vierailija
2/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sääliksi käy isääsi 24/7 365

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ala lukemaan jotain artikkelia marttyyrimaisuudesta ja ihmettele sekä analysoi sitä ääneen äidillesi. Jos hän vaikka vinkistä ymmärtäisi käytöksensä ja miltä se tuntuu muille.

Vierailija
4/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ole mahdollisimman paljon pois kotoa jatkossa. Äitisi käytös om törkeää ja lapsellista, sinulla on oikeus omaan elämään, ei tarvitse yrittää piristää äitiä. Jos olisin äitisi, olisin iloinen, että sinulla on kavereita ja kesätyö ja opiskelet. T. Kolmen nuoren lähes 50v äiti.

Vierailija
5/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy isääsi 24/7 365

Vähän käy itseäni myös. Tai ei edes kovin vähää. Äiti ei näe ikinä isän "hyviä tekoja". Lähes joka työpäivän päätteeksi äiti paasaa jopa tunnin (!) että mitä kaikkea tänään oli töissä perseestä. Anne myöhästyi palaverista, Tiina sanoi ilkeästi, Katja hoiti omat työnsä huonosti. Hauskaa vielä se että äiti droppailee näitä työntekijöiden nimiä ja erilaisia projektien nimiä avautumisiinsa hirveästi. Puolet avautumisesta menee aina ohi kun et ole kyseisessä paikassa töissä etkä tunne kyseisiä henkilöitä tai kyseisiä projekteja, käytäntöjä yms. Isä kuuntelee silti aina, puhelimessa tai kasvotusten. Isä ei myöskään ikinä hauku äitiä meille lapsille, toisin kuin äiti tekee isästään. Ainoa mitä isä sanoo äidistä negatiivista voi olla että äidille osui taas huono päivä. Äiti taas antaa tulla isästä kaikkea paskaa. Milloin isä on hidas, ärsyttävä, pihi, huono, ei oma-alotteisuutta, väärin tehty jne. Isä hoitaa kuitenkin aika paljon äidinkin asioita, mutta kiitosta tuo ei saa varmaan koskaan.

Vähän off-topicina, mutta olen tämän kevään aikana tajunnut perineeni äidiltä tuon negatiivisen ajattelumallin. Isä ei valita yleensä yhtään mistään, mutta äiti senkin edestä.

T: ap

Vierailija
6/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äh, piti edelliseen kirjoittaa että minun käy isääni sääliksi. Tuosta saa nyt vähän sellaisen kuvan että minulla käy itseäni sääli. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa niin.

t: ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ole mahdollisimman paljon pois kotoa jatkossa. Äitisi käytös om törkeää ja lapsellista, sinulla on oikeus omaan elämään, ei tarvitse yrittää piristää äitiä. Jos olisin äitisi, olisin iloinen, että sinulla on kavereita ja kesätyö ja opiskelet. T. Kolmen nuoren lähes 50v äiti.

Tulisitko äidikseni? :D Haluaisin vaihtaa narsistiäitini niin että saisin kerran elämässä kokea, miltä tuntuu kun on äiti.

Vierailija
8/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko äidilläsi vaihdevuosi-ikä, se selittäisi kärttyisyyttä. Hormonit heittelee.

Elämä on luopumista ja kaikille ei ole helppoa hyväksyä omaa ikääntymistään. Ehkä tajunnut että elämä on kiitänyt ohi ilman sen suurempia tapahtumia tai saavutuksia. Luulen että ennen muuta on tyytymätön itseensä.

Miksi et kysy äidiltäsi, hei äiti mikä sinulla on kun ......

Jos on hyvät välit vanhempien kanssa voi puhua kipeistäkin asioista.

Itse olen keski-ikäinen ja elän kahden nuoren juuri aikuiseksi tulleen kanssa. Elämme eri elämänvaihetta. Itsellä menee muistelujen puolelle ja nuorilla on elämä vasta edessä. 

Entäpä otat asian isäsi kanssa puheeksi voisiko äitä auttaa jotenkin. Ehkä on aika tarttua tekemään jotain, viedä äiti vaikka pienelle matkalle tai siis tehdä perheenä jotain mukavaa yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä oli kuin meidän perheestä :-D

Yleensä tuollainen on ollut pahimmillaan kun äiti on ollut isälle vihainen joko jostain oikeasta syystä tai joskus itse keksimistään syystä. Kuitenkin kaikki kiukku puretaan muihin, leikitään marttyyria, mikään ei käy, vika on muissa.

Itse olen siis yli 30 perheellinen, mutta vastaavia viikonloppuja ja juhlapyhiä on aikoinaan tullut koettua ( nuorempana kesätöiden vuoksi useamman kesän asuin vanhempien luona pari kuukautta, nykyään tulee enää käytyä maks viikko kerralla)

Meidän äidillä tuo marttyyrius vain on pahentunut iän myötä. Nykyään vouhkaa kuinka koko elämä on mennyt hukkaan isän rinnalla, olisi kuulemma voinut olla ihan toista. Joopajoo, itsensä kanssa olisi elänyt kuitenkin :-D

Vierailija
10/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin nyt aloituksen lisäksi muut viestit: äitisi kuulostaa oikeasti minun äitini kaksoisolennolta. T.9

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli kuin meidän perheestä :-D

Yleensä tuollainen on ollut pahimmillaan kun äiti on ollut isälle vihainen joko jostain oikeasta syystä tai joskus itse keksimistään syystä. Kuitenkin kaikki kiukku puretaan muihin, leikitään marttyyria, mikään ei käy, vika on muissa.

Itse olen siis yli 30 perheellinen, mutta vastaavia viikonloppuja ja juhlapyhiä on aikoinaan tullut koettua ( nuorempana kesätöiden vuoksi useamman kesän asuin vanhempien luona pari kuukautta, nykyään tulee enää käytyä maks viikko kerralla)

Meidän äidillä tuo marttyyrius vain on pahentunut iän myötä. Nykyään vouhkaa kuinka koko elämä on mennyt hukkaan isän rinnalla, olisi kuulemma voinut olla ihan toista. Joopajoo, itsensä kanssa olisi elänyt kuitenkin :-D

Joo, tämä teksti on ihan kuin meidän perheestä. Etenkin kun marttyyrin leikkiminen. Nytkin äiti on vähän väliä jaksanut muistuttaa miten hän on ostanut ja tehnyt kaikki ruuat yms. En kiellä, mutta "KAIKKI ruuat" on taas ammuttu äidiltä tyypilliseen tapaan yli. Me ollaan syöty hyvin pitkälle pelkkiä grilliruokia, ja grilliruuat on käynyt isä tekemässä ulkona. Äiti ei varmaan osaa edes laittaa kaasugrilliä päälle. Onhan se äitikin kyllä tehnyt sitten salaatit ja kakut yms, mutta tuo että minä olen tehnyt kaiken on taas naurettavaa marttyyrikuolemaa ja isän työpanoksen aliarviointia. Isä ei ota koskaan mitään kredittejä mitä hän on tehnyt, mutta äiti ottaa senkin edestä. Nyt muuten tajusin vielä sen, että vastaavat tilanteet töissä (joku muu vie kunniat äidin tekemistä töistä) ovat sitten niitä mistä taas paasataan isälle tunti kotona työpäivän jälkeen.

t: AP

Vierailija
12/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäiseksi tuli mieleen Alzheimerin tauti. Omalla äidilläni oli samanlaiset lapselliset kiukuttelut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko äidilläs vaihdevuodet, vai onko se aina ollut tollanen törkymöykky?

Vierailija
14/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko äidilläsi vaihdevuosi-ikä, se selittäisi kärttyisyyttä. Hormonit heittelee.

Elämä on luopumista ja kaikille ei ole helppoa hyväksyä omaa ikääntymistään. Ehkä tajunnut että elämä on kiitänyt ohi ilman sen suurempia tapahtumia tai saavutuksia. Luulen että ennen muuta on tyytymätön itseensä.

Miksi et kysy äidiltäsi, hei äiti mikä sinulla on kun ......

Jos on hyvät välit vanhempien kanssa voi puhua kipeistäkin asioista.

Itse olen keski-ikäinen ja elän kahden nuoren juuri aikuiseksi tulleen kanssa. Elämme eri elämänvaihetta. Itsellä menee muistelujen puolelle ja nuorilla on elämä vasta edessä. 

Entäpä otat asian isäsi kanssa puheeksi voisiko äitä auttaa jotenkin. Ehkä on aika tarttua tekemään jotain, viedä äiti vaikka pienelle matkalle tai siis tehdä perheenä jotain mukavaa yhdessä.

Äiti on muutaman vuoden päälle 50v, eli voi tuo ikäkin tehdä jo tepposia tässä.

Viimeiseen lauseeseen vielä. Ainakin itse koen että meidän perheessä matkustetaan yms paljon enemmän kuin muissa perheissä. Viimeisen 12 kk aikana on tehty ehkä 5 sellaista "kaupunkilomaa" eri puolille Suomea. Nukuttu yö hotellissa, syöty ravintolassa (siis ihan oikeassa ravintolassa eikä missään ABC:llä) ja katsottu kaupungin nähtävyydet, kirkot ja museot. En tiedä mikä on sitten "normaalia", kyllä minä ainakin koen että meillä harrastetaan perheenä paljon enemmän kuin esim kaverini tekevät omien vanhempiensa kanssa. Mutta äiti tuskin näkee tätäkään. Ilmeisesti ajattelee että ei reissata tarpeeksi tai sitten ne reissut on liian tylsiä kotimaan matkoja.

Sehän tässä ärsyttääkin, kun elämä on muuten suht hyvin mallillaan, mutta silti pitää kiukutella kaikesta. Vai onko se juuri sitä, että kun asiat ovat liian hyvin olleet aina, niin pienetkin vastoinkäymiset vituttavat sitäkin enemmän?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turha tietenkään enää sanoa mitä olisi kannattanut tehdä, mutta olisitte te muut lähteneet markkinoille ja muualle. Äidille olisi voinut sanoa, että tunnin päästä lähdetään, tervetuloa mukaan. Ja sitten olisitte lähteneet joko äidin kanssa tai ilman. Ei kannata alkaa yhden raskaan raahattavan mukaan kulkemaan.

Vierailija
16/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näytä tämä keskustelu äidillesi, ehkä vähän herättää häntä.

Vierailija
17/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näytä tämä keskustelu äidillesi, ehkä vähän herättää häntä.

En kehtaa itse näyttää, mutta toivottavasti osuisi silmiin tämä ketju. Parasta olisi jos Iltasanomat tekisi uutisen tämän ketjun pohjalta. Olisi mielenkiintoista nähdä suoristuuko ryhti tuolla sohvalla kun Iltasanomien etusivu aukeaa taas.

t: AP

Vierailija
18/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Turha tietenkään enää sanoa mitä olisi kannattanut tehdä, mutta olisitte te muut lähteneet markkinoille ja muualle. Äidille olisi voinut sanoa, että tunnin päästä lähdetään, tervetuloa mukaan. Ja sitten olisitte lähteneet joko äidin kanssa tai ilman. Ei kannata alkaa yhden raskaan raahattavan mukaan kulkemaan.

Tämä. Meidän anoppi, kainuusta, oli aina tämmöinen. Ei se meikäläinen...siellä päin tuttu tapa sanoa. Ei siinä muu auttanut kuin että nyt lähdetään, aikaa on sen verran ja jos et lähde, mitään valitusta ei jatkossa kuunnella ja toista kertaa ei kyytiä tarjota. Näiden kanssa on oltava helkkarin jämäkkänä. Samanlaista jankutusta kun oli lapsenlapsen häihin lähtö. Toisen poikansa kyydistä jahkaili ja mietti. Me miehen kanssa menimme, sanoimme et nyt juhlavaatteet päälle ja nimi tähän korttiin, lahja on hankittu (ostimme vähän isomman lahjan ja laitoimme porukassa anopin nimen siihen, tämä morsian kyllä tuntee mummonsa ja tiesi miten täytyy toimia).  Oli sitten tosi hyvillään kun lähti. 

Vierailija
19/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaihdevuodet ja suree, ehkä tietäen, ehkä tietämättään,  jo sitä, kun lapset lähtevät pesästä.  Vastakiukuttelulla ei aivan varmasti saa mitään positiivista aikaiseksi. Olisitte siskosi kanssa vaan iloisesti napanneet hänet mukaan Nyt mennään-meiningillä.

Vierailija
20/74 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ole mahdollisimman paljon pois kotoa jatkossa. Äitisi käytös om törkeää ja lapsellista, sinulla on oikeus omaan elämään, ei tarvitse yrittää piristää äitiä. Jos olisin äitisi, olisin iloinen, että sinulla on kavereita ja kesätyö ja opiskelet. T. Kolmen nuoren lähes 50v äiti.

Apn isän elämä tässä tosi ikävää on myös. Johtuisiko kiukuttele vanhempien huonoista väleistä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi kahdeksan