Mitä tekisit tilanteessani?

Perheelläni on ollut todella vaikea elämäntilanne vuoden päivät. Mieheni sairastui vuosi sitten vakavasti, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Minua on alkanut vaivata äitini käytös yhä enemmän. Kun olin lapsi hän ei koskaan lohduttannut minua , vaan näytti kaikin erinäisin tavoin vihaavansa minua. Haukkui, löi ja nolasi aina tilaisuuden tullen. Hän ei ikinä uskonut minua missään asiassa, vaikka en koskaan valehdellut mistään. Nuorempia sisaruksiani hän kyllä hoiti hyvin ja heitä hän paapoo edelleen, vaikka ovat jo aikuisia. Vuosi sitten kerroin itkien mieheni sairaudesta ja äitini oli kyllä pahoillaan, mutta vain mieheni ja lastemme puolesta. Seuraavalla kerralla kun näimme hän kyseli kovin mieheni kuulumisia ja lätkäisi käteeni lehdestä revityn ilmoituksen jostain kunnan perheavusta. Hän ilmoitti ettei voi auttaa (en ole koskaan mitään apua pyytänyt), vaikka asuu ihan lähellä. Kertaakaan hän ei ole kysynyt miten minä jaksan. Olen ehkä vähän katkera, mutta tuntuu että olen aina ollut pelkkä taakka ja rasite hänelle vaikka olin ns helppo lapsi ja autoin kaikessa kotona kun muut sisarukset makoilivat. Olen tosissani loukkaantunut kaikesta. Äitini myös harrasti joskus sellaista että tarjoutui itse ottamaan lapsia hetkeksi hoitoon ja perui aina ennen h-hetkeä. Enää en ole noista "tarjouksista" suostunut edes puhumaan ja varsinkaan lapsille niistä ei kerrota, kun mummo peruu kuitekin. Ajattelin ottaa äitiini nyt oikein kunnolla etäisyyttä ja pitää jonkin aikaa kännykän äänettömällä hänen osaltaan. Tekisi mieli kirjoittaa hänelle kirje, mutta luulen ettei hän ymmärrä siltikään tai sitten iskee marttyyrikohtaus ja joutuisin itse pyytelemään anteeksi omia tunteita ja kokemuksiani. Mitä muut tekisi tilanteessani?