Brexit- Nigel Farage kusaisi tyhmiä brittejä silmään katteettomilla lupauksilla. Näin tietämättömiä vedätetään, ja tämä on sitten demokratiaa...
Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage on joutunut ottamaan takaisin Vote Leave -kampanjan lupauksia.
Vain muutama tunti äänestystuloksen selvittyä EU-eroa kannattavan Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage myönsi Vote Leave -kampanjan tehneen virheitä kampanjoinnissaan. Britannian ITV-kanavan aamuohjelmassa Good Morning Britain Farage joutui toimittajan ristikuulusteluun, kun selvisi, että ainakin yksi Vote Leave -kampanjan lupaus oli katteetton.
– Voitko taata, että 350 miljoonaa puntaa viikossa, jotka aiemmin menivät Euroopan unionille, menevät jatkossa NHS:lle, eli julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle? kysyy toimittaja Faragelta.
– Ei, en voi taata sitä. En ole ikinä väittänyt tuollaista. Se oli yksi virheistä, joita Leave-kampanja teki, Farage vastasi.
Toimittaja tähdensi Faragelle, että Vote Leave -kampanjoijat koristelivat kampanjabussinsa kyljen 350 miljoonan punnan väitteellä ja ajoivat sillä ympäri Britanniaa ja että väitteen vuoksi monet äänestivät EU-eron puolesta.
– Se ei ollut minun mainokseni, vakuutan sinulle! Minusta se oli virhe, sanoi Farage.
EU-eroa kannattava Farage on ollut läheisemmin mukana Leave.EU -kampanjassa, kuin virallisessa Vote Leave -kampanjassa.
– Meillä on 10 miljardia puntaa vuodessa, 34 miljoonan punnan ylijäämä, joka tulee olemaan vapaata rahaa, jota voimme käyttää julkiseen terveydenhuoltoon, kouluihin ja mihin vain, sanoi Farage.
Katso haastattelu tästä.
Artikkeliin liitetyllä ISTV:n videolla tekstitettyn’ Faragen puhe äänestystuloksen ratkettua.
Somessa kohistaan
Faragen haastattelu on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa ja monet ovat kaivaneet esille kuvat Vote Leave -kampanjabussista ja mainosbannereista, joissa annetaan ymmärtää, että EU:lle menevät 350 puntaa menisivät jatkossa julkiseen terveydenhuoltoon.
Kommentit (30)
Ainahan ennen vaaleja valehdellaan niin paljon kuin pystytään. Tyhmimmät sitten uskovat ja äänestävät uskoen saavansa unelmansa. Suomessakin esimerkiksi sari sairaanhoitajat vieläkin odottavat eurojaan. Tyhmyydestä sakotetaan mutta eihän nämä edes opi vaan menevät samaan kerrasta toiseen.
Nigel tulee Britannialle kalliimmaksi kuin mikään pitkään aikaan.
Nouseekohan huomenna aurinkokaan, kun Britit eivät tehneet eliitin halujen mukaisesti? Entä alkaako maanjäristykset? Kyllä on mediassa niin paniikinlietsomisjuttuja, kun HS:kin katselee. Mihin unohtui taas median objektiivisuus; eikö ääneen pitäisi päästää niitä, jotka näkevät ne hyvät puolet ja kertomaan tasavertaisesti näiden maailmanloopunlietsojien kanssa näkemyksiään?
Ei ollut hänen mainoksensa. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?
Hyi hitto että brittejä johdatettiin narussa teuraalle. Toivottavasti Soini ei tee samaa Suomelle.
Kyllähän se Briteille kalliiksi tuleva on ylimielisesti kansanäänestykseen maan vienyt pääministeri. Luuli "oikean" äänestystuloksen olevan itsestäänselvä ja haki sulkaa hattuunsa. Nyt saa sitten Cameron rauhassa miettiä pian entisenä pääministerinä miten hölmöili kaiken.
Muistan vuoden 1995 EU-äänestyksen.
Luvattiin mannaa taivaasta, vienti lähtee lentoon ja rahan tuloa ja menestystä ei voi estää.
Nyt: maksamme Kreikkaan miljoonia, Brysselistä päätetään maamme lainsäädäntö ja kaikenlaiset direktiivit ja pakkopakolaiset ovat vieneet maan oman päätösvallan ja ovat järjettömiä.
Olemme valtava nettomaksaja ja toiset korjaavat hedelmät,
Niin vietiin kansaa valheellisilla lupauksilla EUhun. Kansa uskoi ja äänesti kuten eliitti tahtoi.
Ps: äänestin vastaan. Olen korkeakoulutettu ja tuolloin alle 30-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Älkää viitsikö. Hävisitte jo.
Tämä. Propaganda jatkuu kuitenkin, koska nyt pelottaa että kaikki muutkin tajuaa lähtee EU:sta.
Ei ole merkitystä, mitä äänestetään, aina köyhien matalapalkkaisten olot huononevat entisestään. Arvelen, että tämänkin äänestyksen jälkeen. Yrityksiä palvotaan viimeiseen saakka. Yksityistetään julkisia palveluita, lasketaan palkkoja ja vuokrat ovat karanneet käsistä. Kuulostaako tutulta?
Voisiko joku nyt kertoa edes YHDEN myönteisen asian brexitistä?
Aika surullista, eu toi niin paljon hyvää kaikille, ja nyt populistipellet Briteissä ja Suomessa vie voiton. Ja Soini on on hallituksessa, voiko olla irvokkaampaa.
Su vakit ottaako noin koville häviönne? :D
No siinä se tuli, rasistit kannatti brexitiä, koska haluavat viimeistä taistelua.
Vierailija kirjoitti:
Muistan vuoden 1995 EU-äänestyksen.
Luvattiin mannaa taivaasta, vienti lähtee lentoon ja rahan tuloa ja menestystä ei voi estää.
Nyt: maksamme Kreikkaan miljoonia, Brysselistä päätetään maamme lainsäädäntö ja kaikenlaiset direktiivit ja pakkopakolaiset ovat vieneet maan oman päätösvallan ja ovat järjettömiä.
Olemme valtava nettomaksaja ja toiset korjaavat hedelmät,
Niin vietiin kansaa valheellisilla lupauksilla EUhun. Kansa uskoi ja äänesti kuten eliitti tahtoi.
Ps: äänestin vastaan. Olen korkeakoulutettu ja tuolloin alle 30-vuotias.
Oletko ekonomisti koulutukseltasi? Eli olet laskelmissasi ottanut huomioon kaikki vaikutukset, et pelkästään jäsenmaksua? Saanen epäillä... :) Täytyy olla aika yksinkertainen, jos ei huomioi muuta kuin jonkin jäsenmaksun.
Älä sotke euro-asiaa eu-jäsenyyteen, ne ovat kaksi eri asiaa. Eihän Britanniakaan ole euron jäsenmaa, Britannia ei kuulu myöskään Schengen-alueeseen. Britannian talous on hyötynyt paljon halvasta työvoimasta, jota on tullut itäisen Euroopan maista, puolestaan nämä ihmiset ovat päässeet kohottamaan omaa elintasoaan. Näinhän tlaouden logiikka yhtenäisellä talousalueella juuri toimii. Pääoma ja työvoima siirtyvät helposti ja nopeasti paikasta toiseen.
Kyse on EU:ssa siitä, että meillä on yhtenäinen eurooppalainen talousalue ja samalla se on paljon muuta. Sillä on huonojakin puolia mutta sillä on valtavasti hyviä puolia. Miksi Texaskaan USA:ssa haluaisi olla oma irrallinen saarekkeensa? Perusarvot EU:n alueella ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan.
Eihän brexit-äänestys ole millään muotoa juridisesti sitova. Jos valheita on esitetty, niin ne voidaan tietysti huomioida.
Vierailija kirjoitti:
Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage on joutunut ottamaan takaisin Vote Leave -kampanjan lupauksia.
Vain muutama tunti äänestystuloksen selvittyä EU-eroa kannattavan Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage myönsi Vote Leave -kampanjan tehneen virheitä kampanjoinnissaan. Britannian ITV-kanavan aamuohjelmassa Good Morning Britain Farage joutui toimittajan ristikuulusteluun, kun selvisi, että ainakin yksi Vote Leave -kampanjan lupaus oli katteetton.– Voitko taata, että 350 miljoonaa puntaa viikossa, jotka aiemmin menivät Euroopan unionille, menevät jatkossa NHS:lle, eli julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle? kysyy toimittaja Faragelta.
– Ei, en voi taata sitä. En ole ikinä väittänyt tuollaista. Se oli yksi virheistä, joita Leave-kampanja teki, Farage vastasi.
Toimittaja tähdensi Faragelle, että Vote Leave -kampanjoijat koristelivat kampanjabussinsa kyljen 350 miljoonan punnan väitteellä ja ajoivat sillä ympäri Britanniaa ja että väitteen vuoksi monet äänestivät EU-eron puolesta.
– Se ei ollut minun mainokseni, vakuutan sinulle! Minusta se oli virhe, sanoi Farage.
EU-eroa kannattava Farage on ollut läheisemmin mukana Leave.EU -kampanjassa, kuin virallisessa Vote Leave -kampanjassa.
– Meillä on 10 miljardia puntaa vuodessa, 34 miljoonan punnan ylijäämä, joka tulee olemaan vapaata rahaa, jota voimme käyttää julkiseen terveydenhuoltoon, kouluihin ja mihin vain, sanoi Farage.
Katso haastattelu tästä.
Artikkeliin liitetyllä ISTV:n videolla tekstitettyn’ Faragen puhe äänestystuloksen ratkettua.
Somessa kohistaan
Faragen haastattelu on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa ja monet ovat kaivaneet esille kuvat Vote Leave -kampanjabussista ja mainosbannereista, joissa annetaan ymmärtää, että EU:lle menevät 350 puntaa menisivät jatkossa julkiseen terveydenhuoltoon.
Faragen pikkupuolue herätti muutenkin kohua jo kampanjan aikana. Ei kuitenkaan edusta edes sitä virallista EU-eroa hakevaa ryhmittymää, vaan oli ihan omana paljon pienempänä ryhmänään.
Tuo on kuin esittäisi vaikka Väyrysen puolueen koko oppositiona... Edes Väyrysen kannattajaryhmät eivät edusta koko opposition näkökulmaa. Vai luuletko vihreiden, vasemmiston tai demareiden allekirjoittavan Väyrysen ajatukset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan vuoden 1995 EU-äänestyksen.
Luvattiin mannaa taivaasta, vienti lähtee lentoon ja rahan tuloa ja menestystä ei voi estää.
Nyt: maksamme Kreikkaan miljoonia, Brysselistä päätetään maamme lainsäädäntö ja kaikenlaiset direktiivit ja pakkopakolaiset ovat vieneet maan oman päätösvallan ja ovat järjettömiä.
Olemme valtava nettomaksaja ja toiset korjaavat hedelmät,
Niin vietiin kansaa valheellisilla lupauksilla EUhun. Kansa uskoi ja äänesti kuten eliitti tahtoi.
Ps: äänestin vastaan. Olen korkeakoulutettu ja tuolloin alle 30-vuotias.
Oletko ekonomisti koulutukseltasi? Eli olet laskelmissasi ottanut huomioon kaikki vaikutukset, et pelkästään jäsenmaksua? Saanen epäillä... :) Täytyy olla aika yksinkertainen, jos ei huomioi muuta kuin jonkin jäsenmaksun.
Älä sotke euro-asiaa eu-jäsenyyteen, ne ovat kaksi eri asiaa. Eihän Britanniakaan ole euron jäsenmaa, Britannia ei kuulu myöskään Schengen-alueeseen. Britannian talous on hyötynyt paljon halvasta työvoimasta, jota on tullut itäisen Euroopan maista, puolestaan nämä ihmiset ovat päässeet kohottamaan omaa elintasoaan. Näinhän tlaouden logiikka yhtenäisellä talousalueella juuri toimii. Pääoma ja työvoima siirtyvät helposti ja nopeasti paikasta toiseen.
Kyse on EU:ssa siitä, että meillä on yhtenäinen eurooppalainen talousalue ja samalla se on paljon muuta. Sillä on huonojakin puolia mutta sillä on valtavasti hyviä puolia. Miksi Texaskaan USA:ssa haluaisi olla oma irrallinen saarekkeensa? Perusarvot EU:n alueella ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan.
Eihän brexit-äänestys ole millään muotoa juridisesti sitova. Jos valheita on esitetty, niin ne voidaan tietysti huomioida.
Ongelma on siinä, että halpa työvoima vie työpaikat oman maan kansalaisilta.
Luuleeko joku pölkky vieläkin että tässä on kyse turvapaikanhakijoista :D Tuollaiset sitten saavat äänestää. Hei su vakki-huutelija, kyse on koko Euroopan taloudesta, sinunkin.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku nyt kertoa edes YHDEN myönteisen asian brexitistä?
Briteillä on valta päättää itse maahanmuutosta.
Nyt kun muistini vähän pätkii, kertoisitko, mitkä olikaan ne vaalit jossa voittaja piti vaalilupauksensa?