tulevaisuus näyttää vähän paremmalta...

Mutta hankalinta on se odottaminen. Vauvakuumetta olen potenut jo muutaman vuoden ajan, mutta silloinen mieheni ei ollut asiasta kiinnostunut. Lupasi aina seuraavaan vuoteen jne...aina tuntui löytyvän joku uusi tekosyy. Muista syistä johtuen sitten tiemme erosivat muutama kuukaus sitten, jolloin myös selvisi, ettei hän halua laisinkaan vauvaa. Tätä asiaa ei mulle ollut halunnut myöntää vaan keksi juuri näitä tekosyitä, jottei asiasta olisi tarvinnut puhella.



Mutta nyt sitten olen löytänyt uuden miehen, jonka kanssa matkaa on jo taitettu jonkin aikaa yhdessä. Toisemme olimme jo tunteneet jo pidemmän aikaa, mutta vasta vapauduttuani pääsimme tutustumaan kunnolla toisiimme. Nyt tilanne näyttää siis onnelliselta siltä kannalta, että tiedän miehenikin potevan vauvakuumetta, mutta nyt sit odotellaan ja tutustutaan ensin toisiimme kunnolla. Tosin välillä ajatus asioiden eteenpin laittamisesta käy mielessä, mutt järki kuitenkin pistää aisoihin.



Oikeastaan itsellä ei varsinaista kysyttävä tai muuta ole, mutta halusin vain kertoa omista ihanista tuntemuksista jonnekin...Olen saanut itse muutamien viime kuukauksien aikana saanut todeta, että: " Asioilla on tapana järjestyä" .



Ja taidan ehkä kuitenkin kysyä, että mihinkähän porukkaan oikein kuuluisin?? On sen verran aikaa täällä käynnistä, että olen " tipahtanut jo kärryiltä