Urahaaveiden kaatuminen

Onkohan täällä muita samassa tilanteessa...

Olen tähdännyt määrätietoisesti tiettylle alalle uraputkeen viitisen vuotta. Olen ennen tehnyt ns. suorittavaa työtä, kunnes sitten päätin että haluan hyvän uran ja aloin etenemään sitä kohti. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen ja ihan hyvin edennytkin, joskin töyssyjä on ollut matkan varrella ja eteneminen on ollut toisinaan hieman hidasta. En puhu mistään omasta lakitoimistosta vaan aika tavallisista työsuunnitelmista, mutta ala sellainen, että vaatii urasuuntautuneisuutta paljon.

Nyt kun alkaisi olla se aika käsillä, että tästä se ura nyt voisi avautua, niin ahdistaa enemmän kuin koskaan. Olen todella epävarma enää siitä, että haluanko mitään uraa edes. Viimeisten vuosien varrella olen muuttunut aika paljon ihmisenä ja hyväksynyt itsessäni puolia, mitä aiemmin en tunnistanut. En olekaan niin sosiaalinen, kunnianhimoinen tai uraorientautunut mitä ajattelin. En oikein osaa verkostoitua ja koen sen jotenkin teennäisenä. En olekaan sellainen selkään taputtelija hymyheikki, vaan viihdyn aika hyvin omissa oloissani, omissa ympyröissäni. En halua viedä töitä jatkuvasti kotiin ja minulle voisi ihan hyvin riittää sekin, että teen vaan jotain helpohkoa työtä, mistä saan riittävän määrän rahaa elämiseeni. Olen ns huomannut, että onnelliseen elämään omalla kohdallan riittääkin aika tavalliset/kunnianhimottomat asiat ja en kaipaa menestystä niin paljoa, että jaksaisin paiskia töitä sen eteen. Ja ylipäänsä - en oikeastaan jaksa PAISKIA töitä, voin tehdä niitä kyllä.

Ahdistaa, ahdistaa ja toisaalta myös hävettää. Mitä kaikki muut ajattelee jos nyt vaan luovutan ja totean, että olkoot, kadunko sitä itse myöhemmin.. Mutta silti tästä eteneminen tuntuu mahdottomalta. Onko muita jotka on kokeneet saman?