Töiden perässä muutto vai tärkeän tukiverkoston lähellä asuminen ilman työtä?
Olen vaikean valinnan edessä. Olen valmistunut yliopistosta unelma-ammattiini, mutta työtilanne asuinpaikkakunnallani on huono. Täällä minulla on kuitenkin ystävät, lapseni läheiset isovanhemmat, ihana suku, eli kaikki muu työn ulkopuolinen, koko perheen elämä, todella rikasta ja hyvää. Molemmat perheemme aikuiset työllistyisivät hyvin muualla. Kumman sinä valitsit/valitsisit, tukiverkon vai työn perässä kauas "yksin" muuttamisen? Onko kenelläkään kokemusta, miten valitsit ja oletko tyyyväinen vai kadutko valintaasi?
Kommentit (9)
Olen muuttanut. Ja kyllä se tukiverkko tärkein on.
Eikö ole muita mahdollisuuksia kuin muuttaminen kauas? Jokin kompromissi, jossa asuinpaikka on mahdollisimman lähellä omia läheisiä, mutta työmatkaan sitten kuluu vähän enemmän aikaa?
Kannattaa tietysti aina yrittää edes, että lähtisikö homma toimimaan. Varsinkin, jos lapset eivät ole vielä kouluiässä, niin heille ei tule vaikeaa siirtymää. Jos mielenterveys menee kokonaan yksinäisyyden takia, niin sitten voi aina palata tuore työkokemus taskussa.
Oletko aikuinen vai lapsi? Tukiverkkoa tarvitaan hyvin lyhyen aikaa, sitten itsestä tulee tukiverkko muille. Jos jäät roikkumaan sukulaisiin ja kavereihin, et koskaan opi olemaan oma itsesi.
Jää sinne työttömäksi ja 15 vuoden kuluttua voit ajatella, että lasten kannalta oli kiva, että asuttiin lähellä isovanhempia. Ei heitä tosin tarvittu apuun, kun ei käyty töissä, mutta ainakin olivat maksumiehinä elämällemme.
Kyllä työn perässä pitää muuttaa jos vielä puhutaan oman maan sisällä olevasta muutosta. Kyllä ne mummot ja papat pääsee kyläilemaan. Parempi itsenäistyä kunnolla kuin roikkua sukulaisissa rahattomana.
Muuttaisin jos työllistyminen sitä vaatisi.
Muuttaisin, ei kysymystäkään, ja olen muuttanutkin. Meille perheen perusyksikkö on ydinperhe, vaikka muuta sukua näemmekin säännöllisesti. Mulle ei kuitenkaan suku ole koko elämä, vaan haluan hyödyntää vaivalla hankkimaani koulutusta. Ystäviä olemme saaneet uusia, eikä entisiinkään ole yhteys katkennut. Elämä on erittäin hyvää juuri näin.
Itse asiassa tuntuu hassulta, että joku edes pohtii työttömäksi jättäytymistä tuollaiseen syyhyn vedoten.
Muuttaisin ja muutin. Ja kyllä kannatti, sillä en muuten olisi tuota ihanaa miestänikään löytänyt. Jos olisin jäänyt niin olisin vaan istuskellut työttömänä ja yksin.
Olen muuttanut, ja muuttaisin jatkossakin. Aina voi palata sinne kotinurkille myöhemmin jos tuo yliopistopaikkakunta on kun on vahva työkokemus ja osaaminen. Työttömänä notkuminen ei kannata eikä suku vieressä lämmitä jos ei ole mielekästä tekemistä ja kunnollista toimeentuloa perheelle.
Kumpi itsellesi tuntuu tärkeämmältä. Itse en muuttaisi.