Muita, jotka hoitavat aina kaiken ja joille kasaantuu vastuuta?

Haluaisin vertaistukea ihmisiltä, joita kehutaan aikaansaaviksi ja toimeenpanijoiksi.Itsellä on ikää nyt kohta 40, ja koen voimakasta väsymystä arjessa. Syy väsymykseen on se, että en jaksa enää olla se, joka hoitaa ja tekee. Lapsuudesta saakka hoettu mantra "Maija kyllä osaa" ja "Maija kyllä pärjää" on iskostunut niin vahvasti ideniteettiini, että ihan aidosti kuvittelin 30 vuotiaaksi saakka pärjääväni yksin ja osaavani kaiken ihan itse. Sisaruksia minulla on useita, mutta kummasti kaikki ikääntyvien vanhempieni asiat ovat kasaantuneet harteilleni. Olen hoitanut lähes yksin myös mummoni joka ei suostu muuttamaan palvelutaloon vaan vaatii, että minä hoidan kaikki hänen asiansa. Keinot joita perheeni on käyttänyt hyötyäkseen toimistani ovat syyllistäminen, lahjominen (lahjuksia ei koskaan anneta, vaan pelkästään luvataan). Lapsuudessa se meni niin, että äiti kehui kauheasti kaikille miten reipas tyttö olen kun siivoan koko talon ja paistattelin aika pitkään siinä uskossa, että tekemällä toisille, saan pyyteetöntä rakkautta. Muistan imuroineeni kotona ja veljeni suuttuneen, kun hän joutui nostamaan jalkansa tieltä. Hän istui sohvalla, ja usein muu perhe katseli, kun siivoan.
Parisuhteeseeni tämä on heijastunut armottomana kontrollointina, on hyvin vaikeaa antaa ohjaksia miehelle, koska en yksinkertaisesti ole pystynyt luottamaan siihen, että joku muukin tekee. Olemme onneksi keskustelleet asioista paljon ja mieheni ymmärtää, mistä kontrollointini on peruja. Sitä mukaa kun olen luopunut toisten asioiden hoitamisesta, on parisuhteeni muuttunut paremmaksi. Suku ja perhe ei vaan katso tätä hyvällä, vaan välit ovat menneet lähes kaikkiin. Yllätti, miten paljon vihaa ja raivoa voivatkaan ihmiset tuntea, kun se yksi joka on aina alistunut ja tehnyt ja suorittanut ei enää teekään.
Mitä tekee isoäiti, kun se yksi ei jätäkään kaikkea omaansa kesken ja ryntää paikalle kun hän soittaa? Lopetin toisten kotien siivoamisen, ennen siivosin sekä mummon, että äidin kodin. Mitä tekee äiti, kun lapsi ei saavukaan heti pyynnöstä auttamaan? Miten toimii veli, joka ei voikaan ulkoistaa kaikkia asioitaan sisaruksille ja äidilleen? He kaikki vihaavat sitä yhtä, joka hyppää pois kelkasta. Äitini kiertää haukkumassa minua mummolle ja mummo syyttää, että varastan häneltä tavaroita. Veli sättii itsekkääksi ja haukkuu sukulaisille. Siskon lapset vihaavat minua, sillä olen kuulema se itsekäs täti.
Se tosiasia, että olen merkityksellinen perheelleni vain asioiden hoitajana ja toisten passaajana, sattuu tosi paljon. Mieleen muistuvat ne lapsuuden ajat kun isä sanoi, että Maijaa se ei tarvitse hoitaa, kun se pärjää. Olen pärjännyt kengät jalkoihini itse jo ennen kävelemään oppimista, siivonnut koko kodin jo 8 vuotiaana ja kaverienkin vanhempien kodit. Olen hoitanut vieraiden lapsia, mummoa, sairaita vanhempiani ja pikkusisaruksiani. Kukaan ei koskaan hoitanut minua, joten opettelin pärjäämään ihan itse. Parisuhteessa en antanut alussa mieheni hoitaa mitään, koska olin varma, että minun kuitenkin täytyy. 30 vuotiaana en tiennyt miltä tuntuu kun joku muu tekee asioita puolestani, ihan perusjuttuja. Jo se, että mieheni keittää minulle kahvia aamulla, läikähdyttää sydäntäni. Se, että hän tankkaa ja korjaa autoni saa aikaan rakkauden tunteita. Välittäminen ja huolehtiminen tulisi olla vuorovaikutteista ja etenkin pieni lapsia pitäisi hoivata, eikä vaatia pärjäämään. Minulle ei koskaan opetettu, että voi kieltäytyä jos tuntuu pahalta. Kun nyt aikuisiällä olen ryhtynyt sanomaan ei ja jakamaan vastuuta, olen menettänyt lapsuuden perheeni. Se tunne, kun en olekaan mitään ilman, että teen asioita toisille. Tavallaan tuntuu tosi pahalta, tavallaan helpottaa.
Jospa tästä alkaisi stressitön elämä ja omat mielialat eivät heittelehtisi koko ajan niin paljon?!