LI pohdintaa
Meillä eristäydytään kotiin sitten kun ihmisestä toiseen tarttuva flunssa ilmestyy, jos se edelleen on yhtä tappava, mutta siihen asti aiomme elää suht normaalisti.
Lintuinfluenssan aiheuttava hysteria vaan mietityttää nyt hiukan. Minä 28-vuotias nainen en esimerkiksi koskaan ole sairastanut varsinaista influenssaa, pelkkiä tavallisia flunssia ja niiden jälkittauteja kylläkin. Mieskin sanoi, ettei hänelläkään ole koskaan todistetusti ollut varsinaista influenssaa.
Tässä nyt vain pohdin, että minusta missään ei ole sanottu, että tämä influenssa olisi jotenkin herkemmin tarttuvaa sorttia. Nythän se tarttuu linnuista ihmisiinkin vain ruhoja ja jätteitä käsitellessä. Eli ei kauhean helposti kuitenkaan.
Lisäksi siihen kuolleet ihmiset ovat asuneet sellaisilla alueilla, joilla sairaanhoito ei ole ollut läheskään suomalaista tasoa vastaavaa. Kuolleet ovat tulleet oloista, joissa ovat ehkä joka päivä joutuneet taistelemaan nälänhätää vastaan ja heidän peruskuntonsa/terveytensä on ollut varmasti keskiverto suomalaista paljon huonompi.
Summa summarum. Voisi olettaa siis, että koska meidän perhe on tähänkin asti selvinnyt ilman influenssaa, saattaisimme tästäkin selvitä säikähdyksellä ja vaikka influenssa iskisikin, jäisimme suomalaisen terveydenhoidon avulla kyllä henkiin.
Kommentit (3)
Tavallisessa influenssassa sairastuvuus on taas 5-15%, eli huomattavasti pienenmpi,.
Olen toki huolissani juuri kehitysmaiden tilanteesta LIn iskiessä, mutta mitäpä minä yksin voisin tehdä heitä auttaakseni? En ole tutkija/lääkäri edes, eli en osaa kehittää rokotetta. Minulla ei ole rahaa juurikaan antaa hyväntekeväisyyteenkään. (Aina silti annan, kun keräyksiä tulee, mutta silloinkin max 5¿, koska enempää ei todellakaan ole)
Suomeen saadaan sitten todennäköisesti rokotteet ja muut joten Suomessa siihen tuskin kovin paljoa ihmisiä kuolee, mutta esim. kehitysmaissa voi mennä todella suuri määrä pieniä lapsia ja pienten lasten äitejä jne.
Ja ei sitä vielä voi varmaksi sanoa että se edes koskaan alkaisi tarttumaan ihmisestä ihmiseen.
Sinällään siitä että onko sairastanut aiemmin influenssan ei voi sellaista päätelmää tehdä etteikö lintuinfluenssa tarttuisi.
Aina kun sairastaa jonkun influenssan saa vastustuskyvyn sitä vastaan, joten siitä voi jopa olla hyötyä että on sairastanut.
Vaikka tuskin lintuinfluenssalla on kovin paljoa yhteistä jo olleisiin influenssoihin.