Uusperhe-elämä on haitallista lapsille

Vierailija kirjoitti:

Ydinperheessäkin elävät voisivat kokeilla kymmenen vuoden selibaattia ja panna sen tarmon lastenhoitoon. Netistä saa ostettua hyvin oppaita siitä, miten seksuaalienergia kanavoidaan muuhun käyttöön. Kauhean itsekeskeisiä nämä ydinperheiset, kun laittavat himonsa lastensa edelle.

Eikun av-mammat katsos hyväksyy eronneille kyllä panosuhteet, mutta yhteen ei saa koskaan muuttaa kenenkään uuden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ahdasmielisen ja tuomitsevan vanhemman kanssa eläminen on haitallista lapselle. Laittakaa lapsenne tarpeet oman pätemisenne edelle. 

Näitä löytyy myös uusperheissä. Luonteenpiirre tuskin muuttuu , perustaisi uusperheitä kuinka monta.

Olen samaa mieltä, lapsen asemasta, sillä jatkuva kodin vaihto ja kaveripiirin vaihtuminen on todella stressaavaa, sen tietää aikuinen, jonka on pidettävä toista kotia esim. työn tai olemalla omaishoitajana iäkkäjkäille vanhemmille.

Tuttavallani on teini-ikäinen lapsi.

Tuttavani rakastui, otti eron, ja alle vuoden sisään rakastumisesta heidän perheensä kotiin, teinin toisen vanhemman paikalle, muutti uusi kumppani. Koti remontoitiin ja sisustettiin uuden kumppanin kanssa "meidän kodiksi" - voi kuinka romanttista.

Teini sai samalla uusia sisaruksia. Teini asuu vuoroviikoin kummankin vanhemman kanssa.

Tietenkään tässä ei voi olla mitään ongelmaa. T. Ap

Kovin epätasapainoisilta nuo kikattavat pikkutytöt tuossa leikkiessään vaikuttavat. Me kaksi petettyä ja jätettyä olisimme toki ansainneet ikuisen yksinäisyyden, mutta sen sijaan päätimmekin rakastua - ja rakastaa - ihan kaikkien ydinperhefanaatikkojen kiusaksi. On se toki kauhistus, että uusperhe voi olla rakastava, lämmin ja kaikki huomioonottava yhteisö. Erityisen pahasta lapsille on kaikki ne sylit joita uusperhe tuo tullessaan tuplamummojen ja muiden sukulaisten muodossa. Kohta lähden kaupungille lasten kanssa, torikahveille ja ostamaan kenkiä. Sille bonuslapselle. Täytyykin muistaa muistuttaa itselle että kuinka kamalaa meillä täytyy olla. P.s äiti ei todellakaan aina ole se paras äiti lapselleen. 😘 Lämpimin ajatuksin, lähimutsipuoli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ydinperheessäkin elävät voisivat kokeilla kymmenen vuoden selibaattia ja panna sen tarmon lastenhoitoon. Netistä saa ostettua hyvin oppaita siitä, miten seksuaalienergia kanavoidaan muuhun käyttöön. Kauhean itsekeskeisiä nämä ydinperheiset, kun laittavat himonsa lastensa edelle.

Eikun av-mammat katsos hyväksyy eronneille kyllä panosuhteet, mutta yhteen ei saa koskaan muuttaa kenenkään uuden kanssa.

Olen varmaan tyypillinen av-mamma, mutta ajattelen kyllä just noin. Naapurissa yksi oireileva erolapsi. Lähi-isä käy panemassa naisia silloin, kun lapsi on äidin luona tai mummolassa. Etä-äiti liihottelee jossain maailmalla miesten kanssa ja tapaa lasta jos viitsii. Kumpi parempi?

Uusperheitä on niin monenlaisia.

Mun miehellä on edellisestä liitosta yksi lapsi ja meillä on yksi yhteinen. Elämä on stabiilia ja varmaankin monen mielestä myös tylsää jo viidettätoista vuotta. Me nähtiin aikanaan kovasti vaivaa, että asiat lähtisi rullaamaan. Luettiin kirjoja avioerolapsista, uusperheistä yms. ja pohdittiin mikä olisi parasta. Ilman miehen lasta olisi muutettu yhteen paljon nopeammin. Mies vietti aikaa vanhimman lapsen kanssa myös erikseen, kunnes jossain vaiheessa lapsi itsekin halusi, että mennään vaan kaikki, mehän ollaan samaa perhettä.

En myöskään ymmärrä mitä uusperhe ja selibaatti liittyy toisiinsa. Mun miehellä oli eronsa ja mun tapaamisen välissä suhteita naisiin, joita ei koskaan esitellyt lapselle. Mekin tapailtiin puoli vuotta joka toinen viikko, kunnes tapasin lapsen ekan kerran. Olihan se raskasta siinä rakastumisvaiheessa, mutta miksi lapsen olisi pitänyt muhun tutustua ennenkuin oltiin varmoja, että lähdetään rakentamaan yhteistä tulevaisuutta? Miehen ex on ollut parisuhteessa kymmenisen vuotta eikä kuulemma aio muuttaa yhteen miehen kanssa edes nyt kun lapsi muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. En tiedä sitten ollaanko me ihmisinä jotenkin poikkeus, mutta lapsen etu edellä ollaan yritetty mennä kaikki aikuiset tässä kuviossa.

Voi ihan hyvin seurustella mutta mikä pakko se on jokaisen ukon/akan kanssa muuttaa yhteen ja vielä lisääntyä jotta soppa olisi mahdollisimman sekava. On mun, sun ja yhteiset lapset. Exät ja exän puolisot ja heidän lapsensa HUH!

Olin itse 13v. kun vanhemmat erosi ja asuin äitini kanssa. Äitini seurusteli mutta saman katon alle muuttivat vasta kun olin 17v. Olin siis jo melkein aikuinen ja viittä vaille muuttamassa pois kotoa.

Pitäisikö tässä nyt sitte varailla aikaa päätohtorille kun tuo esikoinen on kummiskin ihan häiriintynyt tästä uusperhe-elämästä?

terv. pian 12 vuotta uusperheessä

Näihin vastaavat aikuiset aina vakuuttelevat miten hyvin menee. Onko kukaan kysynyt niiltä lapsilta, niiltä joiden perhe ja koti rikottiin, matto vetäistiin alta, elämä meni täysin sekaisin eikä enää koskaan tule ennalleen. Eikä millään ole mitään väliä enää.

Sellaiselta minusta tuntui, kukaan ei vain kysynyt, ketään ei kiinnostanut.

Muistakaapa siis nyt kaikki te ydinperheessänne elävät pullukkaäidit, että kun se teidän ukkonne petollisuus vihdoin paljastuu niin jatkatte vaan onnellisina sen ukkonne passaamista niin kuin ei mitään. Onhan se teidän kaikkien parhaaksi! T. Ukkomiesten kanssa viihtyvä vela

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla vahingollista? Onko tutkimustuloksiin jotain lähdeviitettä?

Aikuisen näkökulmasta se on äärettömän stressaavaa ja vapaa-ajasta menee melkoinen siivu jo pelkkiin matkoihin ja tavaroiden purkamiseen/etsimiseen ja ystävyys ja kaverisuhteita on todella vaikea luoda.

En siis ole tuo heittopussilapsi, vaan aikuinen ja lapseton, kun seilaan kahden kodin väliä, kun työskentelen vuoroviikoin kahdella paikkakunnalle vuoroviikoin ja välimatka veisi kohtuuttomasti aikaa vapaa-ajastani.

Ja vain harvat aikuiset suostuvat tähän vuoroviikko työjäejestelyihin, mutta heittolapsipussin mielipidettä harvoin edes kysytään, vaan omat ihastumiset ja rakastumiset menevät niiden edelle ja lapsi on tousarvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaapa siis nyt kaikki te ydinperheessänne elävät pullukkaäidit, että kun se teidän ukkonne petollisuus vihdoin paljastuu niin jatkatte vaan onnellisina sen ukkonne passaamista niin kuin ei mitään. Onhan se teidän kaikkien parhaaksi! T. Ukkomiesten kanssa viihtyvä vela

En ole tähänkään saakka passannut miestäni, vaan ihan tasavertaisena tiiminä pusketaan näitä ruuhkavuosia, ei tämä arki muuten onnistuisikaan. Hoida sinä vaan se ukkojen passaamispuoli, jos siitä jotakin saat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla vahingollista? Onko tutkimustuloksiin jotain lähdeviitettä?

Aikuisen näkökulmasta se on äärettömän stressaavaa ja vapaa-ajasta menee melkoinen siivu jo pelkkiin matkoihin ja tavaroiden purkamiseen/etsimiseen ja ystävyys ja kaverisuhteita on todella vaikea luoda.

En siis ole tuo heittopussilapsi, vaan aikuinen ja lapseton, kun seilaan kahden kodin väliä, kun työskentelen vuoroviikoin kahdella paikkakunnalle vuoroviikoin ja välimatka veisi kohtuuttomasti aikaa vapaa-ajastani.

Ja vain harvat aikuiset suostuvat tähän vuoroviikko työjäejestelyihin, mutta heittolapsipussin mielipidettä harvoin edes kysytään, vaan omat ihastumiset ja rakastumiset menevät niiden edelle ja lapsi on tousarvoinen.

No mutta tuotahan se olisi siltikin vaikka kuvioissa ei olisi uusia kumppaneita.  Isällä ja lapsilla on oikeus tavata toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Näihin vastaavat aikuiset aina vakuuttelevat miten hyvin menee. Onko kukaan kysynyt niiltä lapsilta, niiltä joiden perhe ja koti rikottiin, matto vetäistiin alta, elämä meni täysin sekaisin eikä enää koskaan tule ennalleen. Eikä millään ole mitään väliä enää.

Sellaiselta minusta tuntui, kukaan ei vain kysynyt, ketään ei kiinnostanut.

Hyvä pointti. Toki se vanhempien ero ei todellakaan aina ole juuri sen lähivanhemmaksi jääneen tahto. Meilläkin vain kävi näin, kun mieheni exää ja ex-miestäni ei perhe-elämä napannutkaan. Omasta puolesta voin sanoa, että lasten etu on kaikki kaikessa ja teemme todella paljon töitä sen eteen että heillä on hyvä olla. Mutta niin se olisi vaikka olisimme ydinperhekin. Usein syyllistetään uusperheen perustaneita itsekkäiksi tajuamatta kuinka epäitsekäs täytyy tässä roolissa oikeasti olla jotta perhe, lapset ennen kaikkea, voivat hyvin.

Omasta lähipiiristä löytyy tasapainoisia uusperheitä ja onnettomia ydinperheitä - ja päinvastoin. Uskon siihen, että hyvä vanhemmuus ja onnellinen ja tasapainoinen lapsuus ei ole perhemuodosta kiinni. Se on kiinni meistä aikuisista. Olemmeko Me kypsiä perhe-elämään, sen muodosta riippumatta. T. Lähimutsipuoli

Vierailija kirjoitti:

Näihin vastaavat aikuiset aina vakuuttelevat miten hyvin menee. Onko kukaan kysynyt niiltä lapsilta, niiltä joiden perhe ja koti rikottiin, matto vetäistiin alta, elämä meni täysin sekaisin eikä enää koskaan tule ennalleen. Eikä millään ole mitään väliä enää.

Sellaiselta minusta tuntui, kukaan ei vain kysynyt, ketään ei kiinnostanut.

Minua eniten häiritsee tämä sokea vakuuttelu, että meillä on kaikki hyvin ja lapset tasapainoisia ja ei mitään ongelmaa ja vaaleanpunaista hattaraa vain.

Suljetaan silmät ja ei haluta nähdä, mitä nuori ajattelee. Ympäristö näkee sen selkeämmin.

Ne uusperheet ovat minusta olleet terveellä pohjalla, missä on sen rakkauden keskellä jaksettu myös nähdä ne lapset ja nähty myös se, että niillä on voinut olla sopeutumisvaikeuksia ja autettu heitä niissä.

Mutta ei, kädet silmille ja korville ja mölinää, että meidän Miisa-Katariina ja Heikki-Antero ihastui heti, kun tuli uusi isä perheeseen ja sen myötä saivat Kuusla-Pinjan ja Malto-Mahlan sisatuksikseen. Me kaikki ollaan niin isoa perhettä ja lapset tasapainoisia ja nauttii, kun on kymmeniä sylejä ja monta monituista kotia, kun saavat käydä isiensä ja äitiensä ja mummojensa ja kummiensa ja kaimojensa luona asumassa.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaapa siis nyt kaikki te ydinperheessänne elävät pullukkaäidit, että kun se teidän ukkonne petollisuus vihdoin paljastuu niin jatkatte vaan onnellisina sen ukkonne passaamista niin kuin ei mitään. Onhan se teidän kaikkien parhaaksi! T. Ukkomiesten kanssa viihtyvä vela

Miten tämä tähän liittyy. Jos vehtaat ukkoni kanssa, niin mitä sitten. Jos eroamme, ei ole mitään tarkoitusta raahata uutta äijää tähän ja tehdä heti ankkurilasta.

Tuttuni seurustelee uusperhesisaruksensa kanssa. Eiväthän he ole mitenkään sukua toisilleen, ja mistä sitä tietää pystyvätkö vanhemmat miten pitkään yhdessä. Rakkaus ei tunne rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaapa siis nyt kaikki te ydinperheessänne elävät pullukkaäidit, että kun se teidän ukkonne petollisuus vihdoin paljastuu niin jatkatte vaan onnellisina sen ukkonne passaamista niin kuin ei mitään. Onhan se teidän kaikkien parhaaksi! T. Ukkomiesten kanssa viihtyvä vela

En ole tähänkään saakka passannut miestäni, vaan ihan tasavertaisena tiiminä pusketaan näitä ruuhkavuosia, ei tämä arki muuten onnistuisikaan. Hoida sinä vaan se ukkojen passaamispuoli, jos siitä jotakin saat.

LOL minä se tässä saan ne ihanat huomionosoitukset ja kiihkeyden tinkimättä itse yhtään mistään. Pelkkää hemmottelua ja ihailua. Ihana vapaus ja riippumattomuus. Toivottavasti toi nykyinen ei jää koskaan kiinni, sit täytyy viimeistään heivata se.

Samaa mieltä. Kaikki uusperheet joista olen kuullut yksityiskohtaisempaa tietoa, ovat ongelmallisia. Pääasiassa ongelmia on biologisten vanhempien kesken ja siinä, että uutta puolisoa lytätään. Vanhempipuolilla on velvollisuuksia mutta ei oikeuksia. Siihen päälle erilaiset kasvatusnäkemykset jne.

Hankalinta vaikuttaisi olevan kun uusperheeseen syntyy yhteinen lapsi. Tätä yhteistä lasta kasvatetaan kummankin vanhemman yhteisillä säännöillä, kun taas se lapsipuoli saatetaan kasvattaa toisessa kodissa ihan toisella tavalla. Näin syntyy jatkuvia yhteentörmäyksiä.

Vaivattomin uusperhe lienee sellainen, jossa äiti on täysin yksinhuoltaja ja isä ei juurikaan tai ollenkaan mukana kuvioissa. Tähän on uuden miehen varmaan helpohko hypätä mukaan. Naisille äitipuolen rooli vaikuttaisi olevan lähes aina vaikeampi, ehkä siksikin koska mies harvoin on totaali yh vaan se eksä on aina mukana jollain tavalla.

Itse olin joskus äitipuoli parin vuoden ajan ja oli todella hankalaa ja raskaata käydä aina esim meidän talon sääntöjä uudelleen ja uudelleen läpi. Äidin luona elivät varsin eri tavalla. Lisäksi lapset tietysti ikävöivät isäänsä kun tapasivat vain joka toinen vkl, eli käyttäytyminen oli riehumista ym. Tähän mies ei osannut puuttua oikein mitenkään ja oli muutenkin ihan kujalla. Itse koin myös lapset loppujen lopuksi rasitteeksi, koska heidän hyvinvoinnistaan huolehtiminen jäi minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdasmielisen ja tuomitsevan vanhemman kanssa eläminen on haitallista lapselle. Laittakaa lapsenne tarpeet oman pätemisenne edelle. 

Kolahti niin että napsahti?

No hyvä jos kolahti, syytäkin, lapselle ei mikään ole haitallisempaa kuin oppia vanhemmiltaan typeriä, tuomitseia asenteita.

Olet ihan oikeassa. Eivät väkivalta, hyväksikäyttö, pedofiilit, alkoholi, huumeet, alistaminen, nälkä, köyhyys ja pelko ole mitään sen rinnalla, kun äiti sanoo, että ehkä olisi parempi keskittyä eron jälkeen niihin lapsiin ja miettiä niitä vakavampia parisuhdejuttuja sitten uudelleen, kun lapset ovat kasvaneet isommiksi...