Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea vailla. Miten koota itsensä ja kestää yksinolo
Erosta elämään
15.06.2016 |
Erosin pitkästä melkein 20 vuoden parisuhteesta puolitoista vuotta sitten ja kesän kynnyksellä 10 kk suhteesta. Pitkä suhde oli tullut tiensä päähän eikä siinä ole erityistä käsiteltävää mielestäni, koska ero oli helpotus. Pääsin fyysisestä ja henkisestä väkivallasta.
Uusi suhde tuntui todella oikealta mutta meni poikki sekin ns. käytännön asioista johtuen. Molemmilla lapsia, pitkä välimatka ja muut haasteet molempien arjessa. Uusperhe-elämä ei olisi onnistunut. Tämä ero oli vähän vaikeampi ja jkv ruma.
Ensimmäistä kertaa olen yksin yli 20 vuoteen. Tai onhan lapset mutta aikuisena yksin tässä perheessä. Tuntuu jo nyt ahdistavalta ja arvottomalta, hylätyltä. Mitä mä teen kolmisin lasten kanssa kun muut mökkeilee ja matkustelee ja tapaa ystäväperheitä? Meillä ei käynyt ketään ei ole mitään tuttuja. Eikä rahakaan riitä matkoihin niin kuin lasten kaveriperheillä.
Ja mitä mä teen ne viikonloput, kun lapset on exällä? Kavereilla kaikilla perheet ja bilekaverit jo olemassa. Mulla ei niin ollut aikaa pitää kaverisuhteita yllä pitkän liiton aikana (itsestä riippumattomista) syistä.
Ja miten miehet pääsee näistä eroista niin nopeasti ohi ja uusi heti kuvioissa? Tämä lyhyen suhteen mieskin vannotti rakkauttaan mutta eron tultu heti uutta hakemassa.
Pyytäisin teiltä vertaistukea. Millä keinoilla olette saaneet itsetunnon ja elämän ilon takaisin? Koska "uskalsitte" alkaa tapailla miehiä?tuntuu etten kelpaa kenellekään ja elän elämäni yksin kun lapset lentää pesästä.
Kommentit (26)
Täällä sama tilanne. Avioero ei hetkauttanut yhtään kun sitä niin pitkään olin miettinyt. Mutta kun uusi n. vuoden kestänyt suhde kaatui keväällä niin vajosin aivan alamaihin. Nyt olen oikeasti yksin, itsetunto nollissa ja ihmisiin tutustuminen tuntuu todella vaikealta. Jotain sentään olen saanut aikaiseksi, olen paraikaa lomalla ihanassa järvenrantahotellissa, vietin kivan päivän ulkona kierrellen ja lenkkeillen ja nyt maha täynnä salaattia, mutakakkua ja lonkeroa ja telkkarissa em-futista. Ehkä tästä vielä elämä tulee.
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne. Avioero ei hetkauttanut yhtään kun sitä niin pitkään olin miettinyt. Mutta kun uusi n. vuoden kestänyt suhde kaatui keväällä niin vajosin aivan alamaihin. Nyt olen oikeasti yksin, itsetunto nollissa ja ihmisiin tutustuminen tuntuu todella vaikealta. Jotain sentään olen saanut aikaiseksi, olen paraikaa lomalla ihanassa järvenrantahotellissa, vietin kivan päivän ulkona kierrellen ja lenkkeillen ja nyt maha täynnä salaattia, mutakakkua ja lonkeroa ja telkkarissa em-futista. Ehkä tästä vielä elämä tulee.
Tsemppiä ap!
Pitkästä suhteesta eroamisen jälkeen elää jonkin aikaa sellaisessa muutoksen mullerryksessä ja totutellessa. Mutta uuteen suhteeseen eron jälkeen lataa niin paljon toiveita ja odotuksia, että herkästi putoaa aika korkealta jos se päättyy liian aikaisin. Sen jälkeen monelle iskee pahasti tuo yksinäisyys ja pettymys siitä, että taas epäonnistui. Uskon, että tuollainen järviloma on ihan hyvää lääkettä.
En tiedä missä päin asut (itse Helsingissä) mutta paras neuvoni: mene Työväenopistoon! Se on loputon tekemisen ja kivojen ihmisten runsaudensarvi. Itseltäni viimeksi, kun eksäni dumppasi minut PAHASTI vajaa 2 v. sitten, harrastaminen vei ketutusta tehokkaasti pois!
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne. Avioero ei hetkauttanut yhtään kun sitä niin pitkään olin miettinyt. Mutta kun uusi n. vuoden kestänyt suhde kaatui keväällä niin vajosin aivan alamaihin. Nyt olen oikeasti yksin, itsetunto nollissa ja ihmisiin tutustuminen tuntuu todella vaikealta. Jotain sentään olen saanut aikaiseksi, olen paraikaa lomalla ihanassa järvenrantahotellissa, vietin kivan päivän ulkona kierrellen ja lenkkeillen ja nyt maha täynnä salaattia, mutakakkua ja lonkeroa ja telkkarissa em-futista. Ehkä tästä vielä elämä tulee.
Tsemppiä ap!
Kyllä, toipuminen toisesta erosta, lyhyestäkin suhteesta,ottaa yllättävän lujasti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne. Avioero ei hetkauttanut yhtään kun sitä niin pitkään olin miettinyt. Mutta kun uusi n. vuoden kestänyt suhde kaatui keväällä niin vajosin aivan alamaihin. Nyt olen oikeasti yksin, itsetunto nollissa ja ihmisiin tutustuminen tuntuu todella vaikealta. Jotain sentään olen saanut aikaiseksi, olen paraikaa lomalla ihanassa järvenrantahotellissa, vietin kivan päivän ulkona kierrellen ja lenkkeillen ja nyt maha täynnä salaattia, mutakakkua ja lonkeroa ja telkkarissa em-futista. Ehkä tästä vielä elämä tulee.
Tsemppiä ap!
Kiitos! T. Ap
Pitäisikö sitten mielestäsi tuommoista asennetta tukea? "Tyydy kohtaloosi, unohda turhat yritykset oman elämän sisällön luomisesta ja makaa yksin sängyssä kotona murehtimassa kurjaa elämääsi.."
Et pääse mihinkään tuolla asenteella, "En ole koskaan harrastanut mitään jote en aloita nytkään". Jos olet tällä hetkellä tyytymätön elämääsi, niin eikö silloin kannattaisi koittaa muita toimintatapoja, josko vaikka tilanne muuttuisi. Ja itse en harrastuksilla tarkoittanut ainoastaan liikunnallisia lajeja, vaan niiden lisäksi käsityökerhoja, lukemista, ruuanlaittoa, valokuvausta, eläinten kanssa harrastamista, kielien opettelua jne.jne. mikä ikinä kiinnostaa. Mutta liikunnan vaikutus hyvinvointiin ja mielialaan olisi varmasti myös suotuisa. Se lisää endorfiinien eritystä, mikä vapauttaa ja nostaa vähitellen itsetuntoa.
En myöskään tarkoittanut etten tiedostaisi monien ihmisten vaikeutta tutustua uusiin ihmisiin. Kaikkien ei tarvitse olla suunapäänä tekemässä tuttavutta ja itseään ei pidä ruoskia tästä muka huonosta piirteestä. Tärkeintä olisi opetella hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja nauttia elämästä armollisella otteella itseään kohtaan. Harrastuksia ovat myös yksinään tehdyt asiat, mitkä saavat ajan kulumaan mielekkäällä tavalla.
Terv. vastaaja nro 1.