Kysymys uusperheessa asuville/asuneille: mikä vaikeinta?

No äitipuolena olo yleisesti: pitää hoitaa, kannustaa, lohduttaa, jnejne, mutta komentaa et saa. Tai saat, mutta isä tai äiti voi aina jyrätä tahtosi ylitse eikä lopulta ole oikein muuta roolia lasten elämässä kuin se kiva hoitotäti.

Se on ollut vaikeaa saada isä ymmärtämään, että kun kyse on myös minun kodistani, täällä tulee olla yhteiset kummankin aikuisen hyväksymät säännöt. Lasta kasvatetaan täällä sellaisilla periaatteilla, että minäkin ne pystyn hyväksymään.

Kyllä tuo on onneksi alkanut oppia sitä. Äiti edelleen jaksaa kiukutella.

Vierailija kirjoitti:

B)

Tarkennuksena että minä olin se miehen lapsi. Isäni löysi itselleen uuden naisen ollessani 15v. Tämä nainen oli 35v. ja hänellä oli ennestään yksi lapsi. Tämä nainen ei kestänyt ilmeisesti ajatusta että isälläni oli ennestään kaksi lasta ja hän kovasti koitti hankkiutua eroon meistä. Muunmuassa keksi kaikennäköisiä tarinoita mitä minä ja veljeni olimme muka tehneet isäni poissaollessa, nämä eivät pitäneet paikkaansa. Olimme veljeni kanssa helppoja teini-ikäisiä mutta hän toivoi että hän saa perustaa perheen ainoastaan oman lapsensa ja isäni kanssa. Minulla ja veljelläni oli mm. oma jääkaappi koska tämä nainen sanoi ettei aio tehdä meille ruokaa ellemme ''tuo itse ruokaa pöytään'' = mene töihin (tosiaan itse 15v ja veljeni 12v. Äitini kuoli vuosia ennen tuota. Joudun vieläkin käymään terapiassa koska traumatisoiduin tuon naisen käytöksestä, isäni onneks tajusi hänen touhut 4v yhdessä olon jälkeen ku nainen narahti valehtelusta ja alkoi muutenkin väkivaltaiseksi nuorempaa veljeäni kohtaa. Veikkaan että naisessa oli jotain narsistin luonnetta koska päälleppäin hän antoi itsestään fiksun ja karismaattisen kuvan.

Lisätäkseni että josset kestä teini-ikäistä lasta niin tee palvelus äläkä sotkeennu mieheen kellä sellaisia on. Voi tuntua että itse kärsit tilanteessa kun ''joudut'' toimimaan äitipuolena mutta itse teet valinnan joten deal with it. Suurimmassa osassa lapset ovat kuitenkin se joka kärsii kaikkein eniten.

rahankäyttö, lasten kasvatus/kurinpito, tasa-arvoisuudesta huolehtiminen, ajankäyttö, kotityöt, lisäksi monta pientä säädettävää asiaa exien kanssa.

uusperheellä on perheen ongelmat + uusia ongelmia kaupan päälle.

meillä sujuu aika hyvin koska

- ei aiota hankkia lisää lapsia siis niitä "yhteisiä mussukoita"

- molemmat ollaan tasan yhtä persaukisia

- molemmat olemme  laiskoja kotitöiden suhteen eikä kumpikaan harrasta mitään hirveästi aikaavievää

- kasvatusperiaatteista ja kurinpidosta olemme samaa mieltä

- exiä ei vois vähempää lapset tai niiden asiat kiinnostaa

onhan näitä ongelmia silti melkein joka viikko

Minun pitäisi olla näkymätön tai jopa olla ihan olematta olemassa kun miehen lapset on täällä. Minua ei tarvitse kuunnella eikä huomioida millään tavoin, esim. Tavaroitani saa ottaa ja rikkoa miten vain, ja minä olen ainoa joka joustaa joka asiasta.

Paitsi sitten pitäisi olla kiva hoitotäti joka ottaa lapset mukaan töihin hoitamaan eläimiä kun he niin haluavat, ja käydä työpaikalla vapaa päivänäkin "kun toi meijän tyttö ny tahtos nähä ne elukat".

Prkl.

C ja eksän nykyinen joka vihaa puolisonsa lasta ja minua. Eipä ole näkynyt lapsen biologista toista vanhempaa juuri kuvioissa mikä satuttaa lasta aivan helvetisti.

Vaikea valita yhtä, sillä meidän perheessämme toteutuvat sekä B että C. Yhdistelmä on painajaismainen. Enemmän ehkä kuitenkin nykyisin C, ex on rauhoittunut hieman alkuajoista.

Vierailija kirjoitti:

Se, että toinsella on 10 X tulot omiini verrattuna: ostelee lapsilleen ja itselleen kaikkea tosi kallista. Minulle ja minun lapsille ei. Selitys kuuluu: hän saa tehdä rahoillaan mitä haluaa.

Lisäksi se, ettei osallistu kotitöihin: ylläpidän jumalattoman hienoa ja isoa taloa puutarhoineen yksin ilman mitään siivousapua muilta kuin lapsiltani. Näemme paljon vaivaa, mutta lapseni eivät pääse nauttimaan perinnössään tästä. Miehen lapset kyllä pääsevät.

Miksi ihmeessä katselet tämmöistä pelleilyä? Mikä liitossanne on niin hienoa, että mitätöi tuon epäkohdan?

Minun kokemukseni ovat vuosikymmenten takaa. Meidän uusperhe ei kaatunut mihinkään. Mutta ajattelen asiaa omalta eli lapsen näkökulmasta. Ei etukäteen minkäänlaista valmistelua tai keskustelua, sen kuin lyötiin valmiin tosiasian eteen. Olin pitkään hämmentynyt, kun minulle ihan vieras mies asettui perheeseemme ja alkoi komennella ja määräillä. Silloin kai lapsipsykologia oli vielä lapsenkengissä ja kuviteltiin, että lapsihan sopeutuu mihin oloihin tahansa. Jos olisin ollut aikuisena perustamassa uusperhettä, olisin pitänyt huolen siitä että lapsi / lapset tutustuisivat äidin uuteen aviomieheen ja hänen mahdollisiin lapsiinsa sekä olisin keskustellut koko porukan kanssa hyvinkin perusteellisesti pelisäännöistä. Ovatko molemmat aikuiset kasvatusvastuussa molempien osapuolten lapsista eli pitääkö isä- tai äitipuolta totella. Mielestäni pitää, jos säännöt on tehty selväksi. Minulla puutteet alkoivat niinkin alkeellisesta asiasta kuin että miten nimitän tätä pari kertaa aikaisemmin tapaamaani setää, joka yhtäkkiä onkin perheenjäsen. Sitä ei koskaan selvitetty. Itse olin liian pieni ja ujo kysyäkseni. En muuten koskaan oppinut puhuttelemaan luontevasti isäpuoltani!