Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En kestä enää tätä elämää, mutta en kuollakaan halua
13.06.2016 |
Liikaa vastoinkäymisiä elämässä ja oon vaan niin loppu. Ostettiin unelmatalo, joka onkin homeessa. Lasten kanssa suuria haasteita, ovat ns. erityisiä. Omaa aikaa ei ole ja talouskin huonossa jamassa.
Noin tiivistettynä. Ei vaan jaksa enää mitään, tuntuu, että elämä on vain yhtä selviytymistä. Yhdestä haasteesta kun selviää, tulee kolme uutta.
Ei vaan enää kestä tätä, mutta vaihtoehtojakaan ei ole, vaan kestettävä on. Samaan aikaan on vielä oltava olkapäänä toisille, joilla on suuremmat murheet.
Kommentit (4)
Valivali, mulla ei ole puolisoa, eikä lapsia, eikä ketään ja oon täysin varaton. Eivätkä edes meinaa myöntää toimeentulotukea, vaikka kuinka anon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valivali, mulla ei ole puolisoa, eikä lapsia, eikä ketään ja oon täysin varaton. Eivätkä edes meinaa myöntää toimeentulotukea, vaikka kuinka anon.
Sama tilanne täälläkin. Paskaa on meilläkin, mutta jos ei ole mitään, niin ei ole kauheasti menetettävääkään. Siksi koen oman kurjuuteni loppujen lopuksi aika pienenä pahana. Varsinaisia ongelmia ei ole, mutta ei ole kyllä yhtään mitään hyvääkään.
Juuri tänään mietin miten turhaa kaikki on. Yritykset. Minun tavoite on ollut mahdollisimmat tavallinen arki. Mutta kun luulen vihdoin olevani saavuttamassa sen, jotain tapahtuu, joka vetää pohjalle. Ettei vain pääse kuvittelemaankaan voivansa olla normaali ja onnellinen. Olen toki tehnyt huonoja valintoja elämässä, mitkä kostautuvat vuosienkin takaa. Esimerkiksi masennukseen olen taipuvainen. Tiedän takaiskujen saavan isoja mittasuhteita. Minkä takia sen normaalin arjen tavoittelu on ollut minulle entistä tärkeämpää. Mutta kun miehen takia tulee uhka ulosotosta, sitten tuleekin miehen pidätys puskista, kasvojen menetys ja viimeisenkin toivon katoaminen. Nuorin lapsi oireilee niin rajusti, että minulla loppuu voimat. Eli kaikki ne vaikeudet minkä kanssa olemme yhdessä töitä tehneet, jotta nuorin voisi elää täyttä elämää haasteistaan huolimatta tuntuu nyt valuvan pois. Viimeisen kahden viikon aikana on aiheuttanut puolet näistä minun äkkiharmaantuneista hiuksista. Mihin minä enää mitään rakennan. Yritän vaan hengittää, kun mihinkään muuhun en pysty.
Alue: Aihe vapaa
Sama täällä. Saispa vaan kokonaan uuden elämän ja uuden mahdollisuuden tehdä asiat paremmin, mutta näillä on mentävä. :/