Pelkään etten pääse yliopistoon :(
Hei! Olen 19-vuotias nuori nainen ja hain nyt suomalaiseen yliopistoon lukemaan fysiikkaa. Olen ihan hirveässä paniikissa, että pääsenkö. Koko lukio meni stressatessa kurssinumeroista, yo tuloksista, kaikesta.. Ahdistuin helposti ja itkin, panikoin. Sain hirveitä paniikkikohtauksia.
Olen ollut lukiossa kauhea ylisuoriutuja. Olen tehnyt kauheasti hommia. Ihan hirveästi siis. Äitini mollasi minua koko ala-asteen jos sain kokeesta huonomman kuin 9. Isäni pakotti minut laskemaan matematiikkaa ja opiskelemaan ruotsin sanastoa kesäisin ja joululomalla yläasteella.
Pelkäsin jo, etten saisi lakkia. Kursseja oli suorittamatta, koska jouduin useasti jäämään kotiin paniikkihäiriön takia. Sain suoritettua kurssit lävitse, ja lakki tuli. Olin todella ylpeä itsestäni. Yo paperitkaan eivät huonot olleet. Tuli yksi laudatur, kolme eximiaa, kaksi magnaa, yksi cum laude ja yksi lubenter. Silti kotoa tuli vähän ikävää palautetta. Olisin kuulemma pystynyt parempaan, heti verrattiin sukulaistyttöön jolla viiden laudaturin rivi. En jaksa tätä paskaa, olen niin väsynyt kaikkeen, vaikka onkin kesäloma ja olen kesätyönkin saanut.
Nyt pelkään, etten pääse yliopistoon lukemaan fysiikkaa. Luulen, etten ole tarpeeksi hyvä, enkä "ansaitse" sisäänpääsyä. Olen itkenyt joka ilta asiaa hirveästi. Enkä eniten pelkää sitä, ettenkö pääsisi, vaan sitä, miten kotona reagoitaisi asiaan.
Kommentit (11)
Jos kirjotit sopivat aineet, niin eikös niillä yo-kokeiden tuloksilla saa paljon pisteitä valinnassa? Fysiikka ei myöskään ole niitä suosituimpia paikkoja, joten sinulla on silti hyvät mahdollisuudet päästä sisään, vaikka olisit vain varasijalla. Toivottavasti pääset muuttamaan pois kotoa tuosta lyttäämisen ilmapiiristä.
Rehellisesti sanoen (ei pahalla), jos skitsoilet jo nyt noin pahasti niin tulet hajoamaan opiskeluun kautta työelämään.
Ota rennommin, ja jos ei taidot riitä niin tee sitten jotain helpompaa.
Eikös noilla arvosanoilla pääse suoraan fysiikkaa lukemaan? :s Helsinkiinkin paperivalinnan kynnysehtona taitaa olla eximia, ja Itä-Suomen yliopistoon tiedän ihmisten pääseen jopa cum lauden papereilla suoraan sisään.
Hakeudu hoitoon. Muuta pois kotoa. Hanki elämä.
Oletko avun piirissä? Jos et, hakeudu sinne ehdottomasti. Palat muuten loppuun ennen kuin edes pääset työelämään.
Fysiikka on yliopistossa muuten aika karu setti, tulee nopeasti ikävä lukioon. Kannattaa valmistautua siihen henkisesti. Ainakin saat sitten itsenäisesti opiskella ilman vanhempien tylytystä, joten tilanne voi tietysti kohentua selvästikin.
Et maininnut mistä aineista on mikäkin arvosana. Yleensä matikka/fysiikka/kemia pääaineena sisäänpääsyyn riittää hyvä yo-arvosana kyseisestä aineesta ja mahd hyvä kurssikeskiarvo. Eli oletko tarkistanut pääsetkö suoraan papereilla?
Varmasti pääset yliopistoon, joko tässä haussa, varasijalta tai sitten keksit muuta tekemistä kunnes haet uudestaan seuraavassa haussa.
Mutta etpä selviä yliopistossakaan, ellet saa nyt tuota tilannetta kuriin. Muuta pois kotoa ja itsenäisty. Hae apua ongelmiisi. Et elä vanhempiasi varten vaan itseäsi varten, joten mietipä mitä haluat elämältäsi ja jos fysiikan opiskelu yo:lla on sitä, sitten hengitä syvään, rauhoitu ja koita nauttia siitä mitä teet, siitä sisällöstä eikä suorittamisesta. Elämä ei ole suorittamista edes itsensä saati muiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Fysiikka on yliopistossa muuten aika karu setti, tulee nopeasti ikävä lukioon. Kannattaa valmistautua siihen henkisesti. Ainakin saat sitten itsenäisesti opiskella ilman vanhempien tylytystä, joten tilanne voi tietysti kohentua selvästikin.
Jep viimeistään peruskurssien jälkeen tulee itku. Siitä kyllä selviää, kun muistaa JFK:n fiksut sanat: "We choose to go to the moon in this decade and do the other things, not because they are easy, but because they are hard."
kuulostat ihan multa tuon ikäisenä. kävi niin, että paloin ihan loppuun yo-opinnoissa. ehkä kannattaisi hankkiutua avun piiriin vaikka tk-lääkärin kautta. joskus ihan muutama juttelukertakin voi jo auttaa. ehkä tilanne helpottaa, kun pääset pois kodin vaikutuspiiristä. kannattaa opetella eroon ylisuorittamisesta, arvosi ei määräydy suoritusten perusteella. välivuosi voi tehdä hyvääkin, jos et nyt pääse sisälle. tsemppiä!
Vanhempasi ovat idiootteja. Muuta pois kotoa ja anna heidän nakella niskojaan ihan itsekseen. Sun ei tarvitse välittää heidän kritiikistään. Tärkeintä on, että olet itse tyytyväinen suoritukseesi.