Lue keskustelun säännöt.
Erohan se sitten tuli :(
11.06.2016 |
Ei saatu ratkottua ongelmiamme, vaikka yritettiin kuinka. Miehellä oli tapana jättää välillä vastailematta viesteihin ja muutenkaan ei ollut kiinnostunut tekemisistäni. Väitti silti välittävänsä ja haluavansa olla yhdessä. Riideltiin usein noista kommunikointiin liittyvistä asioista ja mies itse myönsi, ettei toimi monessakaan asiassa kovin hyvin. Hän myös usein totesi asioiden loppujen lopuksi olevan suht pieniä ja lupasi jatkossa toimia eri tavalla.
Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Vuosien aikana mun itsetunto on vajonnut todella alas ja oon masentunut tämän takia. En tajua miksi mies ei ole voinut yrittää vähän enemmän korjata niitä ongelma-asioita, mä ainakin oon ihan täysillä yrittänyt (esim. muuttanut toimintatapoja riitatilanteissa jne). Mies ei koskaan sanonut myöskään mitään positiivista minulle tai minusta. Hän ei koskaan puhunut tunteistaan minua kohtaan, vaikka ihan suoraan sanoin monet kerrat, että minulle olisi tärkeää saada kuulla joskus että hän edes tykkää minusta. Hän lupasi tsempata tässäkin, mutta kertaakaan en kuullut mitään.
Tuntuu että minusta on tullut katkera ja kateellinen kaikille naisille, joiden suhde toimii oikeasti hyvin ja mies huomioi. Nyt meidän suhde kariutui näihin riitoihin ja sattuu niin paljon. Rakastan sitä miestä, mutta en kestä tätä jatkuvaa tunnetta siitä, ettei toinen välitä. Hölmönä jotenkin kuvittelin, että tässä kohtaa mies olisi herännyt ja halunnut pelastaa suhteen. Olisi sanonut rakastavansa ja yrittänyt oikeasti korjata ne asiat. En usko, että hän on aiemmin edes tosissaan yrittänyt sitä.
Sattuu.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Ei vika ollutkaan vain miehessä. Myös minussa on paljon vikoja. Mutta ainakin olen aktiivisesti työstänyt niitä. On vain vaikeaa olla suhteessa, jossa toinen ei vastaa viesteihin, voi lähteä kavereiden kanssa ryyppäämään aamuun asti mitään ilmoittamatta, ei koskaan sano tykkäävänsä tai rakastavansa, ei koskaan kehu mistään, ei mielellään tee aloitteita seksiin ja usein torjuu minun aloitteeni.
Minä rakastin liikaa. Kehuin miestä joka viikko kaikenlaisista asioista, yritin pitää positiivista fiilistä yllä. En koskaan kieltäytynyt seksistä ja usein tein kaikki aloitteetkin (joista osa tosin torjuttiin). Halusin jakaa hänen kanssaan kaikki kummankin elämän tärkeät tapahtumat. Aina jos jotain tärkeää tapahtui, hän oli ensimmäisenä mielessäni enkä malttanut odottaa että pääsen kertomaan hänelle. Hänen elämänsä tärkeistä asioista kuulin usein hänen ystäviltään, usein huomattavan paljon myöhemmin. Heiltä kuulin yleensä myös kaikki muutkin miehen menemiset ja tekemiset.
Ja silti rakastin. Halusin vain häneltä vähän yritystä huomioida myös minut, välittää ja olla kiinnostunut.
Ap, en tarkoita tätä pahalla mutta vaikutat hieman takertujalle. Että vaikka alkaa olla selvää, ettei teistä tule (onnellista) paria, et suostu hyväksymään vaan päätät, että teistähän tulee (onnellinen) pari vaikka ainakin näin ulkuopuolisten silmiin näyttää että olette lähtökohtaisesti ihan eri planeetoilta. Liika yrittäminenkään ei johda hyvään.
Jotta seuraavissa suhteissa vältyt noin raskaalta pettymykseltä, käsittele tämä päättynyt suhde nyt hyvin. Mieti, missä vaiheessa sinun olisi kannattanut luovuttaa.
Mies ei selvästikään osannut vastata tarpeisiisi, eikä valitettavasti toisen perustavaalaatua oleva käytös / tavat siitä muuksi muutu, jos todellinen tahtotila puuttuu, vaikka miten lempeydellä koettaisi suuntaa näyttää.
Maailmassa on varmasti joku, joka tekee sinut oikeasti onnelliseksi ja tekee tunteidenkin osalta kuten sanoo. Tosin muita vikoja hänessäkin voi olla. Elämähän on valintoja - ja joskus se on myös kompromisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös tuollainen mies, joka lupailee, että muuttaa käytöstään, mutta se ei silti koskaan muutu. Meillä kyse ei ole noin isoista ongelmista ja ollaan ihan onnellisest yhdessä, mutta tuota lupailun kaavaa on vaikea käsittää. Asiat, joissa haluaisin miehen muuttuvan, ovat pieniä juttuja, jotka olisi hyvin helppo muuttaa, mutta ei kun ei. Itse olen mieheni toiveesta muuttanut käytöstäni (kuten ap), mutta itse en ansaitse samaa kohtelua. Olemme esim. puhuneet paljon riitelystämme ja olemme sopineet, että tiettyjä toisen inhoamia ja muutenkin epärakentavia käyttäytymismalleja ei enää toteuteta, kummallakin on tietysti omat kompastuskivensä. Itse esimerkiksi olen lopettanut kokonaan mieheni haukkumisen silloin kun suutun kunnolla ja se on tietysti itsenikin mielestä positiivinen muutos. Olen itse pyytänyt mieheltä, että hän ei suuttuessaan lähtisi ovet paukkuen menemään, sillä asiat on helpompi selvittää yhdeltä istumalta kuin venyttää niitä monta tuntia koska niistä ei voida puhua kun toinen huitelee ties missä vihaisena. Tämä ei kuitenkaan mieheltä onnistu, ei sitten millään. Hän on siis itse luvannut olla enää tekemättä niin eli kyse ei pitäisi olla siitä, että hän ei halua muuttaa käytöstään. En vain ymmärrä miksi siis luvata kun mitään yritystäkään toteuttaa niitä asoita ei ole. Tuokin riitoihin liittyvä lupaus on luvattu jo noin kolmekymmentä kertaa ja rikottu saman verran. Sanon myös aina miehelle, että älä lupaa jos et halua luvata ja aio pitää lupausta, se olisi reilumpaa kummallekin.MUTTA KUN EI NIIN EI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että miehelläsikin olisi jotain kommentoitavaa siihen että miksi ero tuli.
Harvoin vika on sataprosenttisesti pelkästään miehessä. Toki joskus näin on.
Ei vika ollutkaan vain miehessä. Myös minussa on paljon vikoja. Mutta ainakin olen aktiivisesti työstänyt niitä. On vain vaikeaa olla suhteessa, jossa toinen ei vastaa viesteihin, voi lähteä kavereiden kanssa ryyppäämään aamuun asti mitään ilmoittamatta, ei koskaan sano tykkäävänsä tai rakastavansa, ei koskaan kehu mistään, ei mielellään tee aloitteita seksiin ja usein torjuu minun aloitteeni.
Minä rakastin liikaa. Kehuin miestä joka viikko kaikenlaisista asioista, yritin pitää positiivista fiilistä yllä. En koskaan kieltäytynyt seksistä ja usein tein kaikki aloitteetkin (joista osa tosin torjuttiin). Halusin jakaa hänen kanssaan kaikki kummankin elämän tärkeät tapahtumat. Aina jos jotain tärkeää tapahtui, hän oli ensimmäisenä mielessäni enkä malttanut odottaa että pääsen kertomaan hänelle. Hänen elämänsä tärkeistä asioista kuulin usein hänen ystäviltään, usein huomattavan paljon myöhemmin. Heiltä kuulin yleensä myös kaikki muutkin miehen menemiset ja tekemiset.
Ja silti rakastin. Halusin vain häneltä vähän yritystä huomioida myös minut, välittää ja olla kiinnostunut.
On melko selvää, ettei tuo mies ole sinua edes rakastanut. Onko ihme, ettei niitä sanojakaan saa sieltä irti? Tämä ero on vain hyväksi sinulle, nyt voit löytää miehen joka välittää sinusta.
Älkää jumalauta naiset roikkuko niissä sanoissa ja niiden lypsämisessä, vaan avatkaa silmänne ja katsokaa tekoja. Niissä se rakkaus tai sen puute paljastuu. Sanoilla ei tyhjää paikata.
Meillä mies on perusluonteeltaan vähän samanlainen, eikä osaa puhua tunteistaan. Mutta olen hyväksynyt sen osana hänen luonnettaan ja rakastan häntä silti yli kaiken. On minussa itsessänikin kehitettävää, vikansa kullakin. Sinä et nähtävästi pystynyt hyväksymään tätä luonteen piirrettä, harmi. :(
Toivottavasti seuraavassa suhteessasi saat sen mitä tarvitset, tsemppiä! :)
Niin. Rakkauden kohdetta ei aina voi valita tai sinä olisit ainakin valinnut toisin.