Järjestimme häät, ruoka ei kelvannut parille paikalla olleelle vegaanille
Menimme mieheni kanssa viikko sitten naimisiin. Järjestimme oman näköiset juhlat, ja päälle lapsettomat, koska halusimme ihmisten voivan olla aivan rauhassa keskenään ilman melua ja mökyä, ja koska juotavaakin tarjottiin. Itse juhlat sujuivat hyvin muuten, mutta ruokailun yhteydessä kaaso tuli ilmoittamaan että yksi pariskunta valittaa ruoasta kun eivät pysty syömään. Arvasin jo heti oikein, kyseessä oli serkkuni vaimonsa kanssa, vannoutuneita vegaaneja fanaattisuuteen asti. Valittivat kuinka huonosti oli vegeruokaa tarjolla, vaikka sitä mielestäni oli melko hyvin. Oli ruokaisaa salaattia, kaiken maailman "grillattua" kesäkurpitsaa yms. mutta nämä eivät kelvanneet kun olisi pitänyt olla jotain hienompaa. No en minä tiedä mitä joku nirsoileva vegaani himoitsee, luulin että tarjottavat olisivat kelvanneet. Lisäksi halusivat vaihtaa pöytää koska samassa pöydässä lihaa ja kalaa syövien ihmisten annokset kuulemma haisivat niin kamalalle, että meinasi oksennus tulla. Näillä sanoilla siis olivat kaasolle avautuneet. No siirrettiin sitten omaan pöytäänsä ja juhla jatkui. Arvon vegaaneille kyllä viini ja olut kelpasi sitten hyvin, mutta valittivat voimistuvalla äänellä kuinka kova nälkä on, kun ei ollut kunnon ruokaa. Tätä jaksoivat marmattaa "pilkkuun" asti.
Kyseessä oli vain yksi pari yli sadan hengen juhlissa, mutta harmittaa niin vietävästi että heidän piti tieten tahtoen pilata hääjuhlien tunnelma.
Kommentit (39)
Viisi vuotta vanha trolli, mutta silti ihmettelen, että oikeastiko hääparia tullaan häiritsemään kesken heidän juhlan?
Kaaso olisi voinut hoitaa homman itse, ettei siinä morsmaikkua tarvita. TAi paikalla mahdollisesti ollut pitopalvelu olisi voinut tehdä työntänsä ja näyttää vegeille muutakin kuin grillatun munakoison.
Hääparin juhla, ei heitä häiritä tämmöisillä pikku muotoisilla asioilla enää juhlassa. Silloin on juhlan aika.
Ehkä jo seuraavalla kerralla osaatte kumpikin tahoillanne järjestää sellaiset häät, että ruokaa löytyy kaikille häävierasryhmille aatteellisesta suuntauksesta huolimatta!
Vieläkö joku jaksaa yrittää näitä väsyneitä vegaaniprovoja, olivat tuoreita ehkä kymmenisen vuotta sitten. Tule ap 2020-luvulle, provoissa puhaltavat jo ihan uudet tuulet!
Oliko hääkutsut lähetetty vegaanisella kortilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertomuksesi vastaa täysin omakohtaisia kokemuksia vegaaneista. En ymmärrä miten ennen niin terveet ja mukavat ihmiset muuttuu ja radikalisoituu.
Minä taas en tunne ainuttakaan tuollaista vegaania tai ihmistä ylipäätään. Suosittelen vaihtamaan kaveripiiriä.
Ei muunlaisia vegaaneja olekaan, joten on täysin selvää että valehtelet.
Lukenut samanlaisen keskustelun pari päivää sitten. Älkää ruokkiko aloittajaa.
Vierailija kirjoitti:
Lukenut samanlaisen keskustelun pari päivää sitten. Älkää ruokkiko aloittajaa.
Kyllä ap:ta voi ruokkia, kunhan ei tarjaoa vegeruokaa
Vierailija kirjoitti:
Vaikka aloitus on provo, niin olen ollut juhlissa, joissa raskaana oleva valittaa, ettei voi syödä kylmäsavulohileipäkakkua. Tarjolla oli lisäksi kinkkuversio, poropiirakkaa ja kasvispiirakkaa, sekä makeita, joista kyllä jotain söi. Muta sitä yhtä ruokaa ei olisi saanut tarjota muillekaan ilmeisesti, koska hän ei voi sitä syödä. Eli ei tuo tavatonta ole, että valitetaan, ettei itselle ole tarpeeksi.
Valittiko ruuasta tai jonkin ruokalajin puuttumisesta.
Vai pahoitteli, koska ei voinut syödä herkullista ruokalajia juuri nyt.
Tosi noloa. Ei kai kukaan vieras kehtaa valittaa ruoasta, ja muka pitkin iltaa marmattaa, että on nälkä??? Vaikea uskoa. Häät ovat hääparin juhla. Tunnelmaa ei saa pilata, ei edes jälkeen päin niin kuin jotkut tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa aina kun joku omaa agendaansa tuputtava vegaani juo viiniä, monissa viimeks käytetään kirkasteena maitoa ja kananmunaa. Olen töissä ravintolassa ja vaikea pitää pokka kun ensin käydään läpi kaikki salaatinkastikkeesta lähtien ettei ole mitään eläinperäistä (ei edes hunajaa) ja samalla tilataan viiniä jossa on käytetty kananmunaa. :D
Toivottavasti ammattilaisena saat suusi auki ja osaat kertoa vegaaneille, että viinien valmistuksessa käytetään eläinperäisiä tuotteita. Eivät kaikki tiedä kaikesta kaikkea, kuten tälläkin palstalla näkyy. Jos ihan oikeasti vegaani tietäisi, että viinin viimeistelyyn on käytetty eläinperäisiä tuotteita, ei hän sitä viiniä tilaisi. Jotkut ovat vegaaneina vasta alkutaipaleella eivätkä ole osanneet ottaa kaikkea huomioon. Tai ihan muutenkaan: tiedätkö itse kaiken kaikista maailman ruokalajeista? Itse en olisi ikimaailmassa osannut arvata, että viinit eivät ole vegaanisia! Aika moni aikuinen tietää alkoholijuomien valmistuksen perusperiaatteen, mutta eipä noista hifistelyistä osaa sanoa kuin ammattilaiset ja harrastajat.
Nyt aloin sit miettiä, että kun on kananmunalle allergisia ihmisiä, niin pitääkö heidän varoa tuollaisen kananmunalla viimeistellyn viinin juomista, vai onko se muna siinä sellaisessa muodossa, että siitä ei voi tulla allergista reaktiota?
"eipä noista hifistelyistä osaa sanoa kuin ammattilaiset ja VANNOUTUNEET harrastajat
Vaan joku vähä-älyinen ottaa todesta nämä kuluneet satusi. Keksi joku uusi.
En usko. Vieraat eivät valita tarjoilusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertomuksesi vastaa täysin omakohtaisia kokemuksia vegaaneista. En ymmärrä miten ennen niin terveet ja mukavat ihmiset muuttuu ja radikalisoituu.
Minä taas en tunne ainuttakaan tuollaista vegaania tai ihmistä ylipäätään. Suosittelen vaihtamaan kaveripiiriä.
Minä en tunne yhtään vegaania!
Miksi kutsuit sen parin? Ilman heitä olisi säästynyt vähän kasvisruokia, paljon viinaa, rutkasti marmatusta ja tämä aloitus.