Steinerkoulun todistus!
Veljen tyttö on steinerkoulussa. Äitinsä on ihme hippi. Nyt näin tytön yodistuksen kun kävimme viemässä taimia veljelle.
Aivan järkyttävää! Tyttö on 7 - luokalla ja sai sanallisen todistuksen, jossa kuvailtiin tytön luonteen piirteitä ja olemusta!
Matematiikasta oli maininta, että osallistui ahkerasti.
Siis ei voi olla laillista!
Meillä lapset viidennellä luokalla ja saavat numerot jouluisin ja keväisin.
Kommentit (69)
Siskon tyttöni kävi Steinerkoulun. Hän kävi lukiota ensin sen kolme vuotta, mitä normaalisti käydään. Neljännelle lukiovuodelle, joka on abiturienttivuosi, tyttö ei päässyt. Tytölle ja vanhemmille tuli yllätyksenä, että tyttö ei pääse Steinerkoulussa suorittamaan ylioppilastutkintoa. Kuulemma tytön resurssit ei riitä. Koko perhe oli siinä käsityksessä, että tytöllä oli lukion opinnot sujuneet hyvin, koska todistukset olivat ihan hyvät. Viimeiselle vuodelle hän ei siis päässyt eikä kirjoituksiin saanut osallistua, koska olisi reputtanut ainakin matematiikan ja luultavasti myös kielet. Nämä aineet olivat kuitenkin lukion päästötodistuksessa kasin tasoa.
Steinerkoulussa pidetään yo-tutkintotilastot korkeina sillä, että epävarmat tapaukset eivät edes pääse kirjoituksiin. Siskon tyttöä kehotettiin ilmoittautumaan paikkakunnan aikuislukion eli iltakoulun oppilaaksi ja kirjoittamaan siellä. Hän kävi iltalukion opon luona juttelemassa ja tämä kehotti lukemaan ainakin vuoden verran tutkintoaineita. Sanoi suoraan, että Steinerkoulun lukion päästötodistus ei vastaa todellista tasoa. Tyttö oli niin masentunut, että että ei jaksanut lähteä iltakouluun.
Paikkakuntamme Steinerkoulussa oli pari vuotta sitten 16 nuorta viimeisellä luokalla. Heistä kirjoitti 9 ja kaikki menivät läpi. Eli siis 100 % läpäisi. Sitä harva tiesi, että 7 ei edes päässyt suorittamaan tutkintoa. Jos olisivat päässeet, olisi läpäisyprosentti ollut aivan toinen.
Otin siskontyttöni toimistoomme kesätöihin. Kesän aikana huomasin, että tytön oppitaso oli korkeintaan 6-luokan luokkalaisen tasoa.
Ei ne ylioppilastodistusten arvosanat kuitenkaan Steinerkoulussa ole merkittävästi huonompia kun muuallakaan. Tuo numerohomma on kyllä joskus huono, jos siitä kirjallisesta todistuksesta saa väärän kuvan, eivätkä siksi vanhemmat ymmärrä, että lapsen pitäisi panostaa johonkin osaamisalueeseen enemmän.
Lisäksi se itseohjautuvuus ja oppiaineiden valinta on nykyään yleistynyt muutenkin. Vapaakasvatuksen suuntaan on lipunut lukiopetus muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Siskon tyttöni kävi Steinerkoulun. Hän kävi lukiota ensin sen kolme vuotta, mitä normaalisti käydään. Neljännelle lukiovuodelle, joka on abiturienttivuosi, tyttö ei päässyt. Tytölle ja vanhemmille tuli yllätyksenä, että tyttö ei pääse Steinerkoulussa suorittamaan ylioppilastutkintoa. Kuulemma tytön resurssit ei riitä. Koko perhe oli siinä käsityksessä, että tytöllä oli lukion opinnot sujuneet hyvin, koska todistukset olivat ihan hyvät. Viimeiselle vuodelle hän ei siis päässyt eikä kirjoituksiin saanut osallistua, koska olisi reputtanut ainakin matematiikan ja luultavasti myös kielet. Nämä aineet olivat kuitenkin lukion päästötodistuksessa kasin tasoa.
Steinerkoulussa pidetään yo-tutkintotilastot korkeina sillä, että epävarmat tapaukset eivät edes pääse kirjoituksiin. Siskon tyttöä kehotettiin ilmoittautumaan paikkakunnan aikuislukion eli iltakoulun oppilaaksi ja kirjoittamaan siellä. Hän kävi iltalukion opon luona juttelemassa ja tämä kehotti lukemaan ainakin vuoden verran tutkintoaineita. Sanoi suoraan, että Steinerkoulun lukion päästötodistus ei vastaa todellista tasoa. Tyttö oli niin masentunut, että että ei jaksanut lähteä iltakouluun.
Paikkakuntamme Steinerkoulussa oli pari vuotta sitten 16 nuorta viimeisellä luokalla. Heistä kirjoitti 9 ja kaikki menivät läpi. Eli siis 100 % läpäisi. Sitä harva tiesi, että 7 ei edes päässyt suorittamaan tutkintoa. Jos olisivat päässeet, olisi läpäisyprosentti ollut aivan toinen.
Otin siskontyttöni toimistoomme kesätöihin. Kesän aikana huomasin, että tytön oppitaso oli korkeintaan 6-luokan luokkalaisen tasoa.
Saattaa pitää paikkansa. Olin itse tuolla koulussa, ja luokanvalvojamme kyllä vahvasti vihjaili, että yhden henkilön ei kannattaisi osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Sai koko luokan vihat päälleen. Tuo kyseinen oppilas motivoitui, ja sai lakin päähänsä, kuten kaikki yli 30 muutakin oppilasta. On se silti niin, että siellä onmahdollista roikkua mukana, ilman kovin kummoista sivistystasoa, mutta kyllä niitä reputtajia kai julkiseltakin puolelta löytyy.
Ei ne voi kuitenkaan ketään estää osallistumasta kirjoituksiin. Voidaan toki vihjailla että ei välttämättä kannata. Kyllä kirjoituksiin pääsee, jos menee.
Steinerkoulussa on lukiossa käytössä ihan lukion kirjat.
Hyvä puoli, että oppilaita tulee eripuolilta paikakuntaa ja eri yhteikuntaluokista. Sama luokka ensimmäiseltä luokalta kirjoituksiin asti tekee ystävyysuhteista usein elinikäisiä. Lisää suvaitsevuutta ja empatiaa. Pitäisi vaatia enemmän niiltä oppilailta, jotka menevät sieltä missä aita on matalin.
Vierailija kirjoitti:
Joku kommentoija sanoi että peruskouluun pääsee joka poika ja tyttö, steinerkouluun haetaan. Nykyään on kyllä kääntynyt niinpäin että moni steinerkoulu hakee oppilaita kun kato on käynyt.
Stenerkoulu - ja koko antroposofinen maailma- sopii tietynlaiselle persoonalle ja on silloin hyväkin juttu mutta joillekin se voi olla suoranainen painajainen ja aiheuttaa turhaa ahdistusta ja huonommuutta vuosiksi, kenties koko elämän ajaksi.
Kontulan peruskoulu ja lukio oli painajainen lähes kaikille, kuten monet muutkin koulut.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on käynyt koko myllyn Steiner-päiväkodista Steiner-lukioon.
Välillä huomaa että meno on erilaista kuin normikoulussa jota olen itse käynyt. Silti aika paljon on sekä peruskoulu ottanut mallia Steineristä ja Steiner peruskoulusta, tässä vuosikymmenten saatossa. Nyttemmin Steinerit ovat myös sitoutuneet täyttämään peruskoulun oppimäärän.
Steiner-pedagogia ja sen taustalla oleva antroposofia selitettiin vapaaehtoisille jo alakoulussa ja kyllä siinä järkeä oli, emme kuitenkaan ruvenneet antroposofeiksi.
Hörhöydet näkyvät toki parissa erikoisaineessa, kuten juuri eurytmiassa. Oma lapsemme inhosi sitä, mutta muutamat ottivat sen kurssiksi jopa lukiossa.
Steiner-lukion sisäänpääsyraja on matala ja sen takia lukiossa on muutama paremmin amistason elämänkoulu. Lapsi halusi kuitenkin mennä myös Steiner-lukioon. Keskiarvo pysyi kiitettävänä ja kirjoitti myös hyvillä arvoisanoilla. Pääsi toisella yrittämällä ylioipistoon sangen suosittuun tiedekuntaan. Lapsi on todella kova paiskomaan töitä ihan omaehtoisestikin.
Jälkikäteen on löytänyt paljon korjattavaa mutta myös paljon kehuttavaa Steiner-koulussa. Olisin mielummin nähnyt lapsen vähän akateemisemmin suuntautuneessa koulussa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Yksi asia on sanottava Steinerin puolustukseksi: siellä ei juuri koulukiusaamista esiinny. Kaikki pulskat tai silminnähden sateenkaarevat sekä muutamat ulkomaalaistaustaiset saivat olla ihan rauhassa.
Kumma myytti tuokin, ettei Sterinerkoulussa muka kiusattaisi. Koulukohtainen asia tämäkin, oman paikkakuntani Steinerkoulussa kiusataan kyllä ihan niin kuin missä tahansa koulussa keskimäärin. Ehkä jopa pahemmin, sillä opettajilla ei ole kykyä puuttua ongelmatilanteisiin ja vastata erityislasten tarpeisiin. Valitettavasti tuntuu olevan niin, että Steinerkouluun liitettyjen positiivisten luulojen vuoksi, siellä ei kiusata ja lasten yksilöllisyys huomioidaan jne, Steineriin laitetaan vanhempien toimesta lapsia, jotka eivät ole pärjänneet perusopetuksessa, mutta joiden oikea paikka olisi erityis- ja pienryhmäopetuksessa.
Steinerkoulussa ihannoidaan tietynlaisia luonteenpiirteitä ja ruumiinrakennetta. Traumat tästä jäi...