Kuinka kauan sapuskat säilyy kylmälaukussa?
Kommentit (2)
Kolme-neljä päivää on kaikki suht kylmää tyrox-laukussa, kun laitan sinne sekaan kotona käädytettyjä maitopurkkeja.
Jäätynyt maito ei meinaa sulaa laukussa millään, huomasin kun olisin tarvinut maitoa. Siitä keksinkin, että alan laittamaan kylmäkallen sijaan jäätyneet maitopurkit.
Toki tuore maito sekaan jos käytetään...Jäätyneen maidon vieressä olevat ovat todella kylmiä. Pakastan maidon lisäksi mukaan myös osan esim. makkaralenkeistä, joita ei heti syödä, ja sulavat pikku hiljaa, antaen kylmää laukun sisälle. Pakastan laukkuun muutakin, mitä ei heti päivässä-parissa käytetä.
Ainakin rsvaton maito on pitkään jäässä, muuta maitoa en ole kokeillut. Sulanut maito käy kahviin, kaakkaoon ja muuhun, olen juonutkin enkä nirsoillut sen suhteen.
Kylmälaukku olisi hyvä pitää viileässä paikassa, yöllä ulkona, päivällä esim. narulla kaivossa roikkumassa jne. Sanomalehteä ensin pohjalle eristeeksi, sekä alle missä laukku on. Nuo automatkan ajan akkuvirralla kylmänä pysyvät kylmälaukut eivät pysy kylmänä ilman sähkölaitetta mökille päästyä. Styrox pitää, samoin kuin kuumanakin.
Siinä on niin monta muuttuvaa tekijää, että ei voi antaa mitään yksiselitteistä vastausta tyyliin 27 tuntia.
Eri ruoka-aineet säilyvät eri aikoja. Raaka kala lyhimmän, ja hapanmaitotuotteet pitkään. Eikä haittaa mitään, jos liha ehtii lämmetä, jos sen valmistaa heti ruuaksi.
Kylmälaukun materiaali ja ympäristön lämpötila vaikuttavat.
Sisältö säilyy sitä pitempään kylmänä, mitä enemmän siellä on tavaraa. Siksi kannattaa pakata laukku täyteen sellaisillakin "turhilla" , jotka eivät varsinaista kylmäsäilytystä tarvitse, kuten jäähdytettyjä virvoitusjuomapulloilla.
Kylmäkallet pitävät myös jonkun aikaa kylmänä.