Kuka tai ketkä päättävät stipendien saajat koulussa?

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas opettajien lapset eivät saa koskaan mitään stipendejä, vaikka olisivat luokkansa parhaita, varmaan siksi, ettei tulisi sanomista. Mun lapset ovat saaneet stipendejä vasta lukiossa, kun siellä ei kukaan tainnut tietää, että isä on opettaja. 

Jos on esim kaksi tasaväkistä stipendin saajaa niin annamme kyllä monesti stipendin sille ei-opettajan lapselle. Aina tietenkään ei ole asiasta tietoa. Ei sinällään mitään pahaa mutta siinä mielessä opettajien lapset kärsivät.

Yhdessä Pohjois-Pohjanmaan koulussa annettiin viime keväänä reilun kaverin stipendi sellaiselle oppilaalle joka oli kyseisenä vuonna esim ollut KiVa-tiimin (kiusaamiseen puuttuva systeemi) puhuttelussa kiusaajan roolissa. Stipendi aiheutti tunnekuohua kiusaamisen kohteeksi joutuneille oppilaille. Täysin ammattitaidotonta toimintaa opettajilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millähän perusteilla päätökset tehdään? Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää.

Opettajat, luokkatoverit ja joissakin tapauksissa stipendin lahjoittaja. Perusteet riippuu ihan siitä, mitä on stipendin perusteeksi annettu. Esimerkiksi hyvä kaveri -stipendin äänestävät luokkatoverit, eniten keskiarvoaan nostaneet saavat stipendin mainituilla perusteilla ja sehän on helppo laskea ja tarkistaa, teknisen työn stipendin saa parhaiten teknisessä työssä pärjännyt eli käytännössä töistään eniten kymppejä kerännyt jne. Ainakin meidän lasten kaikissa kouluissa kaikkien stipendien kriteerit ovat aina olleet avoimesti nähtävillä koulun ilmoitustauluilla ja joissakin nettisivuillakin ja lisäksi opettajat ovat kertoneet, miten stipendin voi saada. Ei se mikään salaseura ole, joka stipendeistä päättää, vaikka lapsiinsa pettyneet vauvapalstalaiset usein yrittävät niin uskotellakin.

Hyvä kaveri stipendin päättää opettaja, näin siis meillä. Kaksi ekaa vuotta päätöksen teki lapset ja silloin poikani sai stipendin. Mutta nyt onkin omavaltainen opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä Pohjois-Pohjanmaan koulussa annettiin viime keväänä reilun kaverin stipendi sellaiselle oppilaalle joka oli kyseisenä vuonna esim ollut KiVa-tiimin (kiusaamiseen puuttuva systeemi) puhuttelussa kiusaajan roolissa. Stipendi aiheutti tunnekuohua kiusaamisen kohteeksi joutuneille oppilaille. Täysin ammattitaidotonta toimintaa opettajilta.

Näin myös lapseni luokalla. Tosin tuota kiusaamista ja jälki-istuntoja oli paljon. Tosin opettajakin on tosi outo.

Meillä on yksi stipendirahasto, jonka stipendi on annettava luokan parhaalle. (on niitä sitten muitakin muutaman kympin stipendejä, tämä on 100 e eli esim. ekaluokkalaiselle aika iso raha). Joka vuosi sen sai poikani. Jossain vanhempaintoimikunnassa oli nostettu asia esille, mutta opettaja puolustautui sillä, että tämä on stipendirahaston ehto. Vanhempaintomikunnan kanta oli, että pojalleni pitää antaa huonompia numeroita, jotta joku toinenkin voi saada sen stipendin. Opettaja ei suostunut.

No meidän lasten entisessä koulussa stipendeistä päättivät yksin opettajat. Stipendit menivät aina samojen perheiden lapsille, eli niille, joiden vanhemmat olivat "kunnon kansalaisia", vähän paremmiksi luettuja ihmisiä. Eli lähinnä akateemisesti koulutettuja, hyvin ansaisevia, kirkkoon kuuluvia, vanhemmat (tai lähinnä äidit) mukana vanhempainyhdistyksessä jne. Heidän lapsensa saivat myös muita helpommin hyvät todistukset. Oli hyvä vertailla, kun meidän lapset olivat yhden tällaisen perheen lasten parhaita kavereita, samoilla koenumeroilla ja opettajien kiittelemällä käytöksellä ja tuntiaktiivisuudella meidän lapset saivat ysejä ja tuon toisen perheen lapset kymppejä. Kerran kysyinkin eräältä opelta, että mitä meidän lapsen pitäisi parantaaa, että saisi kympin, kun kaikista kokeista ko. aineessa on tullut kymppi, kerran pistokokeesta 10-, ei läksyunohduksia, on aktiivinen tunnilla jne. Ope vastasi, että pitäisi hieman petrata lausumista, ei ole vielä ihan täydellistä! Kyse siis enkusta. Open oma lausuminen oli lapsen mielestä surkeaa ja hän itse kyllä jo tuolloin osasi oikeasti lausua lähes täydellisesti. Lohdutin lasta, että kyllä kymppi tulee, kun menet yläkouluun. Ja niin tuli ja kymppinä pysyi koko yläkouluajan ja opelta tuli vielä viestiä, että harvinaisen lahjakas lapsi enkussa.

Samoin kävi kaikille meidän lapsille; yläkoulussa ysit muuttuivat kympeiksi ja stipendejäkin tuli. Asuttiin tuolloin maalla ja alakoulussa oli varsin uskonnollinen meininki, erotuimme porukasta jo siksi, ettemme kuuluneet kirkkoon. Isoissa kaupungeissa on varmasti erilaista, mutta kyllä pikkukylillä on ihan sama meno kuin "ennenvanhaan", vanhempien status määrittää melko pitkälle miten lapset koulussa menestyvät. Samoin lasten pitää osata mielistellä opettajia, sillä pääsee pitkälle. Yläkoulussa eron sitten huomaa, kun oppilaita on satoja, eikä opet tunne vanhempia. Toisilla numerot sitten huononee ja toisilla paranee.

Minä en saanut koskaan stipendejä, en yläkoulussa enkä lukiossa, vaikka luokkani paras olinkin. Lukion päättötodistus 9,8 ja kuusi L:ää mutta lukemattomat stipendit menivät parhaille tsemppareille, suurille yllättäjille ja eniten keskiarvoa viimeisenä vuonna nostaneille.

Nyt opettajana yritän olla tasapuolinen ja palkita niitä, jotka jaksavat tsempata sen koko vuoden eikä viimeiset kaksi viikkoa tai yhdessä kokeessa. Olen antanut stipendin myös erittäin heikosti menestyneelle oppilaalle, koska hän huomattavista oppimisvaikeuksista huolimatta teki aina läksyt ja viittasi tunneilla eikä lannistunut, vaikka välillä meni niin metsään, että muut oppilaat nauroivat. Hän sattui vain rakastamaan tätä yhtä oppiainetta, jäi usein tunnin jälkeen vielä selvittämään, mitä ei ollut ymmärtänyt. Koenumerot vaihtelivat vitosesta ysiin. Ehkä tuo sitten harmitti sitä kyseisen oppiaineen parasta, joka loisti koenumeroissa mutta tunneilla jaksoi erittäin harvoin osallistua eikä muutenkaan osoittanut kiinnostustaan oppiainetta kohtaan missään muualla kuin kokeissa.

Joskus päätökset ovat vaikeita. Yritän aina huomioida, että ne jatkuvasti hyvätkin oppilaat saisivat kiitosta, mutta fakta vain on, että jos jollekulle on annettu lusikalla ja  hän kuitenkin antaa takaisin lähes kauhan verran, niin täytyyhän siitä palkita - silloinkin vaikka se vähän epäreilua olisi sille aina hyvälle. Kun lähtökohdat ovat erit, on pakko ottaa huomioon se vaivannäkö, jota oppilas näkee menestyäkseen. Tätä en itse kouluaikoina ikinä ymmärtänyt.

Meillä esikoinen sai stipendin parhaasta parannuksesta koulutyössä, kun syyslukukaudella kaikenmaailman unohtamisia oli varmaan 30kpl (läksyt, tavarat yms) ja keväällä niitä oli 5kpl. Eli oli muuttaut tapojaan ja se huomioitiin. Tämä oli neljännellä luokalla, nyt on seiskalla ja just katsoin koko lukuvuoden unohdukset ja niitä oli 8kpl. Eli palkitseminen auttoi. Ei olla mitenkään mitään silmäätekeviä eikä opettajien kaverreita tai sukulaisia.

Tavallaan nykyinen stipendijärjestelmä tsemppipalkintoineen on ova osoitus siitä, että koulussa ei ole tarkoitus oppia ja osata. Stipendiä ei saa, jos todistus on hyvä. Stipendin saa, jos korottaa numeroitaan viitosesta kuutoseen, kuten meillä teki stipendin saanut oppilas. Tosin kerrattuaan viidennen luokan... Mutta se tuplaaminen ja totaalinen läksyjen laiminlyönti katsottiin stipendin arvoiseksi teoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä en saanut koskaan stipendejä, en yläkoulussa enkä lukiossa, vaikka luokkani paras olinkin. Lukion päättötodistus 9,8 ja kuusi L:ää mutta lukemattomat stipendit menivät parhaille tsemppareille, suurille yllättäjille ja eniten keskiarvoa viimeisenä vuonna nostaneille.

Nyt opettajana yritän olla tasapuolinen ja palkita niitä, jotka jaksavat tsempata sen koko vuoden eikä viimeiset kaksi viikkoa tai yhdessä kokeessa. Olen antanut stipendin myös erittäin heikosti menestyneelle oppilaalle, koska hän huomattavista oppimisvaikeuksista huolimatta teki aina läksyt ja viittasi tunneilla eikä lannistunut, vaikka välillä meni niin metsään, että muut oppilaat nauroivat. Hän sattui vain rakastamaan tätä yhtä oppiainetta, jäi usein tunnin jälkeen vielä selvittämään, mitä ei ollut ymmärtänyt. Koenumerot vaihtelivat vitosesta ysiin. Ehkä tuo sitten harmitti sitä kyseisen oppiaineen parasta, joka loisti koenumeroissa mutta tunneilla jaksoi erittäin harvoin osallistua eikä muutenkaan osoittanut kiinnostustaan oppiainetta kohtaan missään muualla kuin kokeissa.

Joskus päätökset ovat vaikeita. Yritän aina huomioida, että ne jatkuvasti hyvätkin oppilaat saisivat kiitosta, mutta fakta vain on, että jos jollekulle on annettu lusikalla ja  hän kuitenkin antaa takaisin lähes kauhan verran, niin täytyyhän siitä palkita - silloinkin vaikka se vähän epäreilua olisi sille aina hyvälle. Kun lähtökohdat ovat erit, on pakko ottaa huomioon se vaivannäkö, jota oppilas näkee menestyäkseen. Tätä en itse kouluaikoina ikinä ymmärtänyt.

Tämä tosiaan itseäni harmitti koulussa. Joskus mietin, että olisi pitänyt pistää ranttaliksi ja jättää kokeisiin lukemiset kokonaan, niin olisin saanut niitä numeroita sitten nostettua ja sen kaipaamani stipendin. Eikä menestykseni todellakaan tullut tuosta vaan helposti vaan luin kokeisiin kaiken muun elämän kustannuksella (ja jonkin verran kaverisuhteidenkin). Ehkäpä opettaja tuolloin luuli, että sain kaiken helposti ilman mitään vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaiden ja ylipäätään silmäätekevien (myös tuttujen) mukulat saa stipendit.

Tähän on kätevä vedota aina kun jonne-jemina jää ilman.

Niin kun miksi aina palkitaan niitä jotka on pärjänneet erinomaisesti? Miksi ei niitä jotka yrittää?

T. Jonne-jeminani keskiarvo 6.3.

Eikö ne erinomaisesti pärjäävät nimenomaan yritä kovasti? Luuletko, että heillä vain tieto katuu päähän?

Tätä tapahtui omina kouluvuosina 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Kyseessä pieni paikkakunta jossa kaikki tunsi toisensa jotakin kautta. Opettajien lapset saivat stipendejä, sitten jos stipendi tuli jostain ulkopuolta niin sen sai aina jonkun työntekijän lapsi, koulukiusaajat jotka kuitenkin olivat hyvistä perheistä (näitä oli myös opettajien lapsissa) ja tietyn uskontokunnan edustajat (jälleen, opettajista iso osa oli myös osa tätä samaa uskontokuntaa).

Lukiossa sitten oli jo hieman vaihtelua kun siellä niitä stipendejä tuli ihan valtakunnalliselta tasolta sellaisille jotka kirjoittivat hyviä arvosanoja.

Meidänkin luokalla yläasteella stipendit menivät tsemppareille tai esimerkiksi puukäsitöissä pärjänneille. Suoraan sanottuna kiusaajille ja häirikköpojille, jotka rimaa hipoen pääsivät luokalta, joka vuosi. Rinnakkaisluokilla stipendejä jaettiin hyvästä koulumenestyksestä, käytöksestä ja lukuaineista.

Minusta on hyvä, että palkitaan muitakin kuin "kympin tyttöjä", mutta tuntuihan se kiusattuna todella epäreilulta, että kiusaajat palkittiin joka vuosi. Mulla oli luokan paras ka mutta en varsinaisesti toivonut itselleni stipendiä, vaan että stipendi olisi joskus mennyt omalla luokalla jollekin ihmisiksi käyttäytyvälle oppilaalle. Ja ehkä rinnakkaisluokilla harmiteltiin, että stipendit menee aina niille kympin oppilalle...

Yritä edes kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaiden ja ylipäätään silmäätekevien (myös tuttujen) mukulat saa stipendit.

Tähän on kätevä vedota aina kun jonne-jemina jää ilman.

Niin kun miksi aina palkitaan niitä jotka on pärjänneet erinomaisesti? Miksi ei niitä jotka yrittää?

T. Jonne-jeminani keskiarvo 6.3.

Eikö ne erinomaisesti pärjäävät nimenomaan yritä kovasti? Luuletko, että heillä vain tieto katuu päähän?

Eli et ymmärrä ironiaa?

Yritä edes kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikkaiden ja ylipäätään silmäätekevien (myös tuttujen) mukulat saa stipendit.

Tähän on kätevä vedota aina kun jonne-jemina jää ilman.

Niin kun miksi aina palkitaan niitä jotka on pärjänneet erinomaisesti? Miksi ei niitä jotka yrittää?

T. Jonne-jeminani keskiarvo 6.3.

Eikö ne erinomaisesti pärjäävät nimenomaan yritä kovasti? Luuletko, että heillä vain tieto katuu päähän?

Itse pärjäsin erinomaisesti, enkä todellakaan yrittänyt. Joillain se homma toimii niin. Sain paljon stipendejä. Oli välillä kiusallista.