Lue keskustelun säännöt.
Raskaaksi vielä 38-40 vuotiaana? Kokemuksia?
01.06.2016 |
Haaveina vielä pieni iltatähti uusioperheeseen. Edellisen miehen kanssa 11-12-vuotiaat lapset ja uudella miehelläni ei vielä jälkikasvua ole.
Haluaisin hyviä ja huonoja puolia kuulla tälle idealle :)
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali ikä toi on vielä raskautua ja kaukana mummoiästä.
En ainakaan itseäni osaisi mummona nähdä nyt, kun olen 40v.
Kaipa sitä samaistuu parhaiten niihin ihmisiin, joiden kanssa on suunnilleen samanlainen elämänvaihe. Minäkin olen 40, lapsi on 18 ja asuu omillaan. Koen, että minulla on enemmän yhteistä vanhempien, lapsensa jo kasvattaneiden (mummojen?) kanssa kuin ikäisteni pienten vauvojen äitien kanssa...se on jotenkin taakse jäänyt, "jo tehty" asia ja muut kuviot mielessä.
Tämä riippuu paljon tuttavapiireistä. Omissa (akateemisissa) työ- ja opiskelukavereissa nelikymppiset hankkivat vasta ensimmäistä lasta, mutta entisissä ala-astekavereissa on näitä, jotka eivät juuri ole hankkineet koulutusta tai uraa, vaan ryhtyneet tekemään lapsia silloin parikymppisenä. Tosi usein kyllä myös elämäntavat kulkevat käsi kädessä koulutustason kanssa, eli en yhtään ihmettele, että on vähän raihnainen olo nelikymppisenä, jos tupakkaa ja alkoholia on kulunut ja ylipainoa on reippaanlaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla isommat lapset ovat todella läheisiä keskenään, olen itse ajatellut sitä niin, ett heillä on toisensa, vaikka kolmas lapsi syntyisikin.
40 on ihan normi ikä lasta hankittaessa, vieläpä päälle senkin. Itse sain esikoisen 41 -veenä. Hyvin jaksoin ja lapsi on terve ja rauhallinen hyvin yönsä nukkuva tapaus. En minä ilman lastakaan itseäni vielä mummoksi olisi tuntenut. Maalla kait ne ihmiset vanhenee nopeammin, sieltä nuo alapeukut.
Mun mutsillani on 15 vuotta nuorempi pikkuveli, ja säännöllinen yhteydenpito toisiinsa. Ei se ikäero ole mikään este.
Sain nuorimmaiseni, kolmannen lapsen, 37 vuotiaana. Raskaus, synnytys ja vauva-aika menivät ihan hyvin, samoilla linjoilla kuin edellistenkin kanssa. Isommat lapset olivat 5 ja 9 v. Ihan kiva ja normaali perhe-elämä meillä on ollut. Lapset ovat nyt jo isoja eikä kukaan traumatisoitunut meidän nuorimmaisesta, ei edes nuorimmainen itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali ikä toi on vielä raskautua ja kaukana mummoiästä.
En ainakaan itseäni osaisi mummona nähdä nyt, kun olen 40v.
Kaipa sitä samaistuu parhaiten niihin ihmisiin, joiden kanssa on suunnilleen samanlainen elämänvaihe. Minäkin olen 40, lapsi on 18 ja asuu omillaan. Koen, että minulla on enemmän yhteistä vanhempien, lapsensa jo kasvattaneiden (mummojen?) kanssa kuin ikäisteni pienten vauvojen äitien kanssa...se on jotenkin taakse jäänyt, "jo tehty" asia ja muut kuviot mielessä.
Tämä riippuu paljon tuttavapiireistä. Omissa (akateemisissa) työ- ja opiskelukavereissa nelikymppiset hankkivat vasta ensimmäistä lasta, mutta entisissä ala-astekavereissa on näitä, jotka eivät juuri ole hankkineet koulutusta tai uraa, vaan ryhtyneet tekemään lapsia silloin parikymppisenä. Tosi usein kyllä myös elämäntavat kulkevat käsi kädessä koulutustason kanssa, eli en yhtään ihmettele, että on vähän raihnainen olo nelikymppisenä, jos tupakkaa ja alkoholia on kulunut ja ylipainoa on reippaanlaisesti.
Hajannusta kieltämättä on, parikymmentäkin hedelmällistä vuotta tekee lasten ikään isot erot. Omissa (akateemisissa! 😁) työkavereissa on muitakin, jotka ovat ensin perustaneet perheen, ja myöhemmin opiskelleet ja rakentaneet uraa. Elämäntavat ovat itse kullakin sellaiset kuin ovat, iästä riippumatta, niiden korrelaatiota koulutustasoon olen väärä henkilö arvioimaan.
"Mummojen" tavoin vapaa-aika on tehnyt paluun, ja nyt ehtii ihan eri tavalla tehdä haluamiaan asioita, kun ei enää ole vastuuta lapsesta. Kukin tyylillään. Miehen kanssa (eläkkeellä) suunniteltiin muuttolintuelämää, talveksi aurinkoon. Toivottavasti en innostu puutarhanhoidosta...
Vierailija kirjoitti:
Haaveina vielä pieni iltatähti uusioperheeseen. Edellisen miehen kanssa 11-12-vuotiaat lapset ja uudella miehelläni ei vielä jälkikasvua ole.
Haluaisin hyviä ja huonoja puolia kuulla tälle idealle :)
Älä helvetissä pilaa omaasi ja etenkin sen lapsen elämää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kuopukseni 38-vuotiaana. Raskausaika meni tosi kivasti, tosin meni se esikoisen odottaminenkin 30-vuotiaana. Oikein hyvin jaksoin valvoa jne. vauvan kanssa. Tosi kivaa oli että pystyin olemaan kotona kun esikoinen meni ekalle luokalle. Esikoinen auttoi innokkaasti vauvan kanssa ja vieläkin haluaa esim. lukea pikkuveljelleen iltasadun.
Nyt 43-vuotiaana on oikein kiva olla lasten kanssa.
Mummoäiti huutelijoille vastaan sen verran että muista sitten olla itse raihnainen vanhus nelikymppisenä, minä en viitsi kun olen nainen parhaassa iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaveina vielä pieni iltatähti uusioperheeseen. Edellisen miehen kanssa 11-12-vuotiaat lapset ja uudella miehelläni ei vielä jälkikasvua ole.
Haluaisin hyviä ja huonoja puolia kuulla tälle idealle :)
Älä helvetissä pilaa omaasi ja etenkin sen lapsen elämää!
Pakko komentoida. Aloittaja kuulostaa hyvältä vanhemmalta. Joidenkin kommenttien kohdalla ajattelee, ettei kommentoija olisi hyvä vanhempi missään iässä. Mutta onneksi pelkän kommentin perusteella ei voi tehdä suurempia johtopäätöksiä ihmisestä.
Kaipa sitä samaistuu parhaiten niihin ihmisiin, joiden kanssa on suunnilleen samanlainen elämänvaihe. Minäkin olen 40, lapsi on 18 ja asuu omillaan. Koen, että minulla on enemmän yhteistä vanhempien, lapsensa jo kasvattaneiden (mummojen?) kanssa kuin ikäisteni pienten vauvojen äitien kanssa...se on jotenkin taakse jäänyt, "jo tehty" asia ja muut kuviot mielessä.