Lapsi kääntää päänsä pois aina kun ruokaa tarjotaan. En jaksa enää.

tietysti pitää ensin sulkea pois allergioiden ja muiden sairauksien mahdollisuus.



Usein vain, jos täysin terve lapsi lakkaa *kokonaan* syömästä, ongelma on vaikkapa äidin masennuksessa tai jossain vastaavassa. Sitten kun äiti saa sosiaalityöntekijän käymään kotona, hän alkaa kertoa, kuinka riidellään miehen kanssa koko ajan, vauvan kanssa on tosi hankalaa, ollaan pettyneitä elämään, ei ole hymyä päivässä, raskausajassakin oli aikamoinen taakka ja lapsen syntymässäkin jotain dramaattista.



Sitten yhtäkkiä, kun sosiaalityöntekijä on käynyt useamman kerran äidin luona juttelemassa ja äiti on saanut itkettyä taakat harteilta, tilanne on alkanut helpottua. Äidistä on tullut pirteämpi ja samaan aikaan kun äiti on ollut iloisempi, lapsesta on tullut iloisempi, lapsi on alkanut syömään ja tilanne on lauennut siihen.



Tärkeää tietysti on, ettei missään vaiheessa äidille vihjaista, että hänen alituinen masennuksensa ja tiukkuutensa sekä perheen negatiivinen ilmapiiri olisi voinut olla syynä. Äidille on parasta, että hän kuvittelee ongelmien vain tippuneen taivaalta. Koska jos hän syyttää itseään, hän jatkaa vihamielistä käytöstä lasta kohtaan. Kun syyllisyys kaikkoaa, tulee elämään spontaanisuutta. Lapsikin helpottuu. Ja syö.



Yleensä sairaalasta annetaan lähete sosiaalityöntekijöille, jos täysin neurologisesti ja fyysisesti terveelle lapselle tulee toistuvia sairaalakäyntejä syömättömyyden takia (+ laitetaan lapsi letkuruokinnalle).

Omani joutui tiputukseen kun suu vain meni tiukaksi viivaksi 3 päivää. Edes nestettä ei huolinut. Syy löytyi siitä, että mahasta nousi mahahappoja aina kun söi ja se sattui. Vain hedelmäsoseet ja maito laskivat kurkusta alas, ilmeisesti ne olivat niin neutraaleja.

niin ei ole nälkäkään.



Muistattehan, että juomat (mm. maito) ovat myös ruokaa. Jos lapsi kittaa 1 l sinistä maitoa päivässä (=460 kcal) eli 2 dl/ateria, niin ei silloin voi sanoa, ettei se syö mitään.

Ainakaan meillä ei tuo kikka onnistunut. Tyttäreni 1v, on sen verran itsepäinen, että jos päättää ettei syö niin ei syö, on vaikka viikon syömättä.



Meillä auttoi, että tarjosin ensin oikeaa ruokaa, jos ei syönyt, niin sitten maitoa, jos ei kelvannut, niin sitten viiliä tms. Ruokina ja jälkkärinä tytön herkkuruokia. Pikkuhiljaa alkoi syömään oikeaa ruokaa enemmän ja enemmän ja jälkkärin määrä väheni. Nyt menee jopa ei herkut. Väliin tulee vielä päiviä, ettei syö, mutta harvemmin enää.



Ymmärrän hyvin mikä stressi se äidille on, kun lapsi menee miinuskäyrillä ja ruoka ei vain maistu. Tyttäreni on pahimmillaan ollut pituus-painokäyrällä -30. Ollaan juostu lääkäreillä, painokontrolleissa, ravitsemisterapeutilla. nyt suunta on jo ylöspäin hitaasti ja varmasti.



Löydät varmasti teille sopivan keinon, luota omiin vaistoihisi.

Kyse ei ole välttämättä dramaattisesta ongelmasta vaan voi olla kiinni pienistäkin jutuista. Äiti maanittelee, suostuttelee ja lopulta menettää hermonsa. Lapselle se voi olla keino hallita tilannetta tai sitten hän voi kokea ruokailut ikäviksi, koska ne ovat olleet sitä aina ennenkin. Kieltäytyminen alkaa silloin siitä hetkestä kun lapsi istutetaan pöytään.



Meillä pulma ratkesi rutinoituneen syömistilanteen purkamisella. Lapsen paikka vaihdettiin toiseen kohtaan, nokkamuki vaihdettiin tavalliseen ja lusikka ' oikeaan' lusikkaan. Ruoka pistettiin pöydälle ja kysyttiin, haluaako lapsi syöttötuoliin vai tavalliseen. Valitsemisen ansiosta unohti, että tilannetta piti protestoida.



Tuputtaminen vaihdetiin asenteeseen, että jos ei syö niin istuu siinä hetken aikaa kun muut syövät. Sitten nostan lapsen pois pöydästä ilman meteliä tai tuputtamista.



Tilanne on varmaan eri jos lapsen kasvu on huolestuttavasti alakanttiin. Silloin en olisi niin ehdoton kasvatuksellisten juttujen suhteen. Voisin syöttää välipalat vaikka jossain muualla kuin ruokapöydässä itsekin niitä mutustaen jos se vaan tilannetta auttaisi.

Minut hakattiin pienenä jos en syönyt.

ap

Varmaan joka lapsiperheessä jossain vaiheessa tuttua :)

Mutta, älä pidä pientä nälässä, niinkuin monet neuvovat, anna syödä sen minkä syö ja anna opetella syömään itse, vaikka sotkuksihan se alkuun menee. Kyllä se siitä lähtee ajan kanssa.

anna sen verran kuin alas menee...ei paineita!

tsemiä!

yritin saada heti kaiken onnistumaan. No, eihän se sitten onnistunut ollenkaan, kun lapsi vaistosi, että tässä on jotain pelottavaa. Kun älysin relata ja tosiaan tolkuttaa itselleni, että syö, minkä syö eikä se nälkään kuole, niin pikkuhiljaa alkoi sujua. Itse syöminen on myös tärkeää ja se, ettei sotkut haittaa: joka kerta, kun meillä on ollut mummo kylässä, tyttö tekee syömälakon, jos vähänkin ruokaa menee rinnuksille. johtuu siitä, että mummo hysteerisenä vahtii talouspaperirullan kanssa, ettei vaan mene ruokaa ohi suun ja tule likaista! Ärsyttää. Mutta muuten siis meidän tyttö alkoi syödä hyvin, kun lopetin stressaamisen.