Vierailija

Siis teen osapäiväisesti töitä ja silti jännitän jokaista työpäivää hirveästi ja pelkään virheitä tai haukkuja. Olen asiakaspalvelussa töissä ja olen varmaan hiljaisin ja yksinäisin työpaikallani.

Kommentit (13)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hakeudu eläkkeelle. Työelämä ei ole sinua varten. Turha kiusata itseään sellaisessa hommassa missä ei viihdy.

Haloo, ei sinne eläkkeelle pääse jos ei ole täysin työkyvytön. Typerä kommentti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Monet ihmiset pelkäävät virheitä ja haukkuja. Kaikki ihan turhaan. Tottakai niitä tulee, jos ylipäätään jotain tekee, eikä maailma niihin kaadu. Älä murehdi mokia, se on turhaa. Teet vaan työsi ja nostat palkkasi!

Vierailija

Nosta pääsi ylös ja ole ylpeä itsestäsi! Epämukavuusalueella ollessaan ihminen kasvaa ja kehittyy. Aivan kuten tyyni meri ei koskaan ole tuottanut taitavia merenkävijöitä.

Vierailija

Minäkin jännitän. Hassua tästä tekee se että olen tehnyt samaa työtä samassa työpaikassa jo 10 vuotta. Eikä siinä vielä kaikki - olen itse paikan pomo eli ei tarvitse pomon haukkuja pelätä. Jännittää vaan silti joka aamu mennä töihin. Mitä tämä päivä tuo tullessaan....? IIK!

Vierailija

"Nosta pääsi ylös ja ole ylpeä itsestäsi! Epämukavuusalueella ollessaan ihminen kasvaa ja kehittyy. Aivan kuten tyyni meri ei koskaan ole tuottanut taitavia merenkävijöitä."

Kiitos sanoistasi. Kerron kuitenkin, että olen korkeastikoulutettu perheenäiti, joka silloin tällöin tekee satunnaisia pätkätöitä. On aivan tuurista kiinni, miten ja missä työllistyn. Käytännössä olen ollut työtön jo pitkään, vaikka lapset/kodin hoidankin. Juuri se, että en tee töitä säännöllisesti, tai ollenkaan, on romahduttanut itsetuntoni.

Olen jännityksestä "sekaisin", jos ja kun menen töihin. Vapisen, pelkään, enkä osaa sitäkään vähää, mitä luulen osaavani. Totta on, että pitkäaikaistyöttömyys heikentää työkykyä - olen epävarma työntekijä, jolta odotetaan "tilanne päällä" -osaamista. En tiedä, miten tästä jännityksestä ja juuri virheiden tekemisen pelosta pääsisi eroon. Tuskin pääsen.

Tiedän, että surkuttelu ei auta. En tiedä miten työllistyä. Yleensä olen ollut tarmokas ja tavoitteellinen, mutta viimeiset kaksi vuotta olen ollut täysin lamaantunut. Toivoton. Avuton. Minulla ei ole enää unelmia, paitsi ehkä se, että olisin minäkin työelämässä.  By the way, kotiäitinä on Suomessa mahdotonta olla, ympäristön paine on kova. Sitä kovempi, mitä korkeammin koulutettu, akateeminen nainen on kyseessä. Itsetunto on nollassa. Miten muka unelmoida, haaveilla, kun ei ole voimia?

Vierailija

Älä välitä, ole sellainen kuin olet :) sinunlaisia ihmisiä tarvitsan myös. Mieti jos kaikki olisivat äänekkäitä häseltäjiä. Tee vain työsi niin hyvin kuin pystyt ja ole ylpeä siitä :)

Mukavaa työpäivää!

Vierailija

Ap, kertomuksestasi päätellen olet luultavasti masentunut. Jos ennen on ollut tarmokas ja sitten muuttunut parissa vuodessa täysin lamaantuneeksi, se ei ole mitenkään normaalia. Olet tehnyt pätkätöitä kuitenkin jonkinverran, ja et luultavasti ole kuitenkaan hirveitä virheitä tehnyt niissä töissä? Pelkäät ihan turhaan ja jännität, ehkä pitäisi hakea siihen jotain apua, ehkä jotain lääkettä? Jos työsi ei kuitenkaan ole mitään hirveän suurta tietämystä vaativaa mistä olisit jäänyt ajasta jälkeen, niin mihin se sinun ammattitaitosi olisi parissa hassussa vuodessa hävinnyt? Kaksi vuotta on lyhyt aika, jotkut on kotiäitinä 10 vuotta ja palaavat töihin, ensin tuntuu oudolta, mutta siihen tottuu nopeasti. Itse olin kotona 5,5 vuotta ja pääsin töihin ihan uudelle alalle ja piti laittaa tyhjästä oma osasto pystyyn, mutta siitäkin selvittiin ihan hyvin kun otti rauhallisesti ja käytti maalaisjärkeä. Kyselin toisilta työkavereilta jos tarvin neuvoa jossain kun olin uusi, ja kysyn vieläkin vaikka olen jo yli puolitoistavuotta ollut töissä, nyt tulee jo muutkin kysymään multa neuvoa.

Mikä se ympäristön paine on? Kuka sua painostaa? Viranomaiset, mies vai sukulaiset ja ystävät? Nyt on erittäin korkea työttömyys, ja varsinkin korkeasti koulutettuja on enemmän työttömänä kuin koskaan, sen jokainen vähänkään asioita seuraava tietää.

Vierailija

Oon jo hoidossa masennuksen vuoksi. Ollut vuosia. Olen ollut poissa työelämästäkin ja silloin kaikki oli Ok. Mutta jotain pitää tehdä elääkseen. Ympäristön paine on kova jos on vain kotona. Kaikki odottavat sinulta jotain. Olen ollut myös perehdytyksessä. Silti koen etten osaa työtäni tarpeeksi hyvin ja pelkään virheitä. Tuntuu että niitä on sattunut paljonkin. Liian paljon. Mitä kävisi jos vain jäisin kotiin? En saisi rahaa juuri ollenkaan. Lääkkeetkin on mutta tuntuu ettei auta tai väsyttää tai muita sivuoireita.
Tämä jännittäminen vaikuttaa elämänhaluunikin. Mitä opetan lapsillekaan?

Ap

Vierailija

Hei. Minäkin olen jännittänyt. Kun aloitin uuden työn, niin ensimmäisen kuukauden ajan istuin ensimmäinen tunnin ajan ripuloimassa kotona ja töissä. Pelkäsin niin kovasti että teen jonkun virheen, työskentelen hoitoalalla joten virheen tekeminen voi oikeasti olla kohtalokasta. En nukkunut ja olin oikeasti varma että sekoan. Mutta hetki kerrallansa menin eteenpäin. Jouduin haastaviin tilanteisiin joista selvisin. Ja ne kokemukset olivat todella tärkeitä jotta pääsin eteenpäin. Puhu jollekin peloistasi. Rukoile Taivaan Isää. Me kaikki kohtaamme elämässämme vaikeuksia, kukaan ei poistu täältä täydellisen elämän eläneenä. Ja ennen kaikkea anna kehosi reagoida niin kuin se reagoi, se ei ole kuolemaksi! Siunausta sinulle elämään! T. Kohtalotoveri

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla