Velat, oletteko tulleet kaapista ulos? Miten vanhemmat tai appivanhemmat suhtautuivat?

Mun lähipiiri on tiennyt yhtä kauan kuin mäkin eikä se ole ollut ikinä kenellekään ongelma, kaikki mun läheiset toivoo ennen kaikkea, että mä olen onnellinen. Olen sitten kummitäti ystävien ja sisarusten lapsille :)

Ns. ulkopuolisille on välillä sitten ollut isokin ongelma, on tullut kyllä niin karmeeta tekstiä, arvostelua, naureskelua, alentavaa kommenttia yms, että välillä on naurattanut, välillä hämmästyttänyt ja muutaman kerran jopa suututtanut.

En ole kokenut tarvetta kertoa asiasta kenellekään. Paitsi tietysti miehelleni.

Olen velan vanhempi. Lapseni vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole minun asiani, hän päättää aivan itse omasta elämästään ja minun tehtäväni on kunnioittaa ja tukea hänen päätöksiään. Eipä ole tullut mieleenkään reagoida mitenkään toisin.  Ei niitä lapsia tehdä isovanhemmille, vaan itselle.

Olen ilmeisesti niin ilmiselvä lapsien vihaaja-vela, ettei aiheesta ole tarvinnut oikeastaan edes keskustella kenenkään kanssa. Ainoastaan yksi tätini on mammahullu; hän kertoo ensin kuinka serkkuni (eli hänen tyttärensä) on niin maan väsynyt lastensa kanssa ja kaikkea vaivaa on tullut, ja sitten seuraavassa lauseessa tuputtaa minua lasten tekoon. Olen hänelle koko ikäni sanonut joka kerta, että en halua lapsia, en aio tehdä lapsia. Silti joka kerta sama homma. Onneksi kohta ikää mulla niin paljon, että lopettanee. En usko että appivanhemmatkaan meiltä lapsia odottavat, kun varmasti hekin lapsivastaisuuteni huomanneet, ja tosiaan ikää on lähempänä 40 että odotukset tuskin muutenkaan korkealla olisivat :D.

Ei ole ollut tarvetta kertoa, hyvin harva asiasta on edes mitään kysynyt. Ehkä asia on niin itsestäänselvyys, ehkä jollakin tavalla näkyy meistä?

Mutta en myöskään koe, että asiasta tarvitsee itsekään tehdä mitään numeroa. Joillakin on lapsia, meillä ei ole. Ei se sen erikoisempaa ole. Emme ole sen parempia tai huonompia kuin muutkaan.

Kun ikää tulee aina vaan enemmän, niin jossain vaiheessa asia on varmaan kaikille jo selvä, jos jollakin nyt olisi jotakin odotuksia.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko vanhempasi tai puolisosi vanhemmat tietoisia, että olet vapaaehtoisesti lapseton? Tai kuinka laaja piiri asiasta ylipäätään tietää? Vai annatko / annoitko vain vuosien kulua, "eiköhän ne tajua kun täytän 50"?

Millaista suhtautumista olet kokenut (oikeassa elämässä ja niiltä ihmisiltä, joilla on sinulle merkitystä)? Lapsenlapsipaineita?

t. kaappivela 25v, mutta äiti kyllä tietää, etten pidä lapsista

En ole erityisemmin salaillut sitä,että lapset eivät kuulu tulevaisuuden suunnitelmiini.Useimmat,joiden kanssa olen asiasta puhunut,ovat tietoisia ja sinut sen kanssa,etten aio hankkia lapsia(olen 29v),asiasta jankkaa ainoastaan paras ystäväni,jolla on päähänpinttymä siitä,että kyllä jokaisen pitäisi tehdä edes yksi lapsi kokeillakseen,sopiiko vanhemmaksi.Kaipa hänkin luovuttaa kun olen täyttänyt 50v? :D

En ole puhunut vanhemmilleni asiasta mitään, vaikka juuri tämä seikka kaatoi yli kymmenen vuotta kestäneen avioliittoni. En vain jaksa keskustella vanhempieni kanssa tästä asiasta.

Jatkuvasti tulee "Kyllä se mieli siitä vielä muuttuu, hehheh." -kommentteja. Äiti on jo höllentänyt uteluitaan, onneksi. Mies tietää suunnitelmista. On sitä paitsi steriili ja mulla perinnöllisiä sairauksia, joten missään tilanteessa ei lapset tule kysymykseen.

Minun vanhempani tiesivät aina, etten lapsia tee, vaikka naimisiin meninkin. Kun veljeni tyttären lapset olivat kaikkein pahimmillaan siinä alta kouluikäisinä ja mammaa haettiin aina hoitamaan niitä villi-ihmisiä, silloin seitsenkymppinen äitini huokasi minulle kerran, että kyllä on hyvä, ettei sinulla ole lapsia, en jaksaisi yhtään enempää tällaista vaivaa enää. Appivanhempieni tuntemuksista minulla ei ole tietoa. Mieheni oli/on heidän ainokaisensa. Anopilleni olisi ollut lopulta yksi hailee, tuliko lapsenlapsia vai ei, koska kolmisen vuotta häittemme jälkeen hänellä alkoivat ensimmäiset lähimuistiongelmat, ja tasan kymmenen vuotta häittemme jälkeen hänelle diagnosoitiin Alzheimerin tauti. Olemme mieheni kanssa molemmat ns. vanhojen vanhempien lapsia eikä vanhemmistamme ole enää elossa kuin yli yhdeksänkymppinen appeni.