Lue keskustelun säännöt.
mitä tapahtuu jos olen rehellinen psykiatrille?
21.05.2016 |
Elikkä jos kerron, että mietin kuolemaa joka päivä useita kertoja. Se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Niin oikealta että se lohduttaa. Joskus olen siihen valmis. Ihan kuin tulevaisuudessa olisi jotain kivaa odotettavaa.
Olen vakavasti masentunut. Ollut jo pitkään ja tavannut tuota lääkäriä monesti.
Onko edessä pakkohoito?
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakkohoito edessä. Puhu. Et muuten voi saada apua. He ovat kyllä kuulleet kaiken.
Pakkohoito riippuu mm. lääkäristä ja potilaan iästä. Jos olet alaikäinen, ns. koppi heilahtaa helpommin kuin aikuiselle.
Ei ole pakkohoito edessä. Mutta saat apua, se olisi nyt tärkeintä. Mä sain lähetteen sairaalaan mutta menin ihan vapaaehtoisesti. Tsemppiä!
t. samassa tilanteessa ollut
Ei Suomessa joudu tahdosta riippumattomaan hoitoon ilman että on vaarallinen itselleen ja/tai muille.
Pelkät itsemurha-ajatukset eivät vielä riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet ajattelee noin. Se on ihan normaalia ihmiselle tässä ahdistavassa maailmassa. On jotain mihin kaikki tuska ja kärsimys päättyy. On hyvä tiedostaa tuo mahdollisuus ja toisaalta se antaa voimaa huutaa ilkeälle pomolle vastaan ja tehdä isoja ratkaisuja ennen sitä mahdollista kuolemaa. Pitää vaan löytää se balanssi kärsimyksen ja valon välistä.
Katso puita, niiden lehtiä, kuuntele lintuja, ne on vapaita! Oletko sinäkin oravanpyörän vanki, se ahdistaa! Pyri siitä eroon, elämä on ihan jees, ota vaikka viiniä näin lauantain kunniaksi ;) mene ulos metsään maahan makaamaan ja katsele luontoa, kuulut siihen, olet osa tätä maailmaa!
Vierailija kirjoitti:
Monet ajattelee noin. Se on ihan normaalia ihmiselle tässä ahdistavassa maailmassa. On jotain mihin kaikki tuska ja kärsimys päättyy. On hyvä tiedostaa tuo mahdollisuus ja toisaalta se antaa voimaa huutaa ilkeälle pomolle vastaan ja tehdä isoja ratkaisuja ennen sitä mahdollista kuolemaa. Pitää vaan löytää se balanssi kärsimyksen ja valon välistä.
Katso puita, niiden lehtiä, kuuntele lintuja, ne on vapaita! Oletko sinäkin oravanpyörän vanki, se ahdistaa! Pyri siitä eroon, elämä on ihan jees, ota vaikka viiniä näin lauantain kunniaksi ;) mene ulos metsään maahan makaamaan ja katsele luontoa, kuulut siihen, olet osa tätä maailmaa!
Hyvin kirjoitettu, samaa mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkohoidon kriteerit
1) todettu vakava mielen sairaus
2) muut hoidot eivät tehoa
3) vaaraksi itselle ja/ tai muille
Kaikki kolme täytyy täyttyä lähetteen kirjoittajan ja päivystävän lääkärin mielest.
Ei sitä pakkohoitoon joudu. Oma läheiseni teki itsemurhan ja siinä alkuvaiheessa reagoin itsekin niin voimakkaasti, että ITSELLE ilmaantui itsemurha-ajatuksia. Se oli outo reaktio mielestäni, kun sitä ennen ei ollut mitään tällaista ollut. Menin psykiatriseen päivystykseen ja tunnustin heti kärkeen mitä mielessäni pyöri. Vastakysymys oli miten vakavia nämä ajatukset ovat? Teetkö itsellesi jotakin? Sanoin, etten halua, mutta että pelkään sitä, että menen jotenkin rajan yli.
Ei siitä seurannut "koppihoitoa", vaan kriisiterapiaa saman tien. Sain unilääkkeitä, jotta saan nukutuksi. Muistaakseni myös ihan vähäksi aikaa jotakin ahdistusta lievittävää lääkettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sen mä tiedostan että tilanne on huonontunut kohdallani. Ja paljon. Ja mä joudun jo nyt tapaamaan lääkäriä säännöllisesti. En usko että sanoisi et koita pärjäillä. Nyt mä vaan haluisin lopettaa tän esittämisen ja huutaa ääneen sille kaiken oikeilla nimillä. Ap
Minua ei kyllä olisi itsemurha-ajatuksissa yhtään auttanut se, että joku käskee katsomaan puita, makailemaan metsässä ja olevan yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Kun yrittää vain hengittää ja elää minuutista toiseen, ei tuollainen maailmojasyleilevä euforia ole saavutettavissa.
Nythän tuon kiitollisuuden pelkästä elämisestä on ihan läsnä. Mutta olenkin kunnossa.
10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon masentunut pitkän sairastamisen seurauksena. Tsemppasin vuosia kunnes suistuin pohjalle. En voi tehdä monia sellaisia asioita mitä fyysisesti terveenä pystyin. En voi käydä töissä. Elämä on merkityksetöntä. Nyt en pääse edes ovesta ulos. Olen puhunut lääkärille ennenkin itsemurhasta ja silloin jo ehdotti osastoa. Nyt ne ajatukset ovat potenssiin tuhat entiseen verrattuna. Mä oon vaan esittänyt muuta. Nyt en enää jaksa. Ap
Olisiko osastojakso sitten kamala ajatus? Se voisi auttaa ihan oikeasti, sinusta huolehditaan eikä tarvitse jaksaa, voit levätä. Ainoa keino miten saat itsesi kuntoon, on nimenomaan olla rehellinen ja avoin ja ottaa vastaan kaiken avun mitä saat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo olisihan se kamalaa. Tavallaan myöntäisin surkeuteni koko maailmalle. Nythän olen peitellyt asioita paljon. Moni yllättyisi jos kertoisin kuinka huonosti voin. Ja toisaalta mä pelkään kuinka lapsille käy. On niitä lasujakin väännetty mutta apua en ole saanut. Mun on pakko pärjätä kun ei ole lasten isästäkään hyötyä mitenkään. Ei sitä sossut ennenkään oo saanut kiinnostumaan lapsistaan. Jos joutuisin hoitoon niin saankohan pitää lapset vai lähteekö ne laitoskierteeseen?
ap, etkö kuitenkin siis pohjimmiltasi haluakin elää, koska olet huolissasi "maineestasi" tai lasten voinnista? On sinussa iso kipinä elämää, koska mietit ihan terveitä asioita. Minusta päinvastoin osoitat tevettä ja oikeaan suuntaan menevää ajattelua, jos pärskäytät kaiken psykiatrillesi ja tuot ilmi huolesi siitä joudutko lapsista erilleen. Sehän jo osoittaa, että välität heistä!
Hyvin syvällä itsemurha-aikeissa luultavasti vain ajattelsit helpotusta, jota kuolema muka toisi sinulle ja läheisille. Että lapsillekin olisi parempi, että lähtisit pois heidän elämäänsä pilaamasta. Ihanaa, ettet ajattele niin!
Ja se, että olet salaillut huono vointia: ei ole huono asia tunnustaa sitä. Sanot ihmsille, että olet yrittänyt pärjätä ja eittää vähän turhan reipasta, mutta totuus on se, ettet sittenkään pärjää. Tuollainen tunnustus ei herätä ivatanaurua, vaan sympatiaa. Ehkä saat jopa auttavia käsiä ympärillesi. Lapsesi voivat paremmin, kun sinua autetaan, heitä autetaan.
Jos tarvitset osastohoitoa, niin lapsia hoitaa sillä aikaa joku ihminen, joka on terve mieleltään. Olkoon sitten vaikka sossuviranomainen. Se ei vahingoita heitä, vaan auttaa eteenpäin. Ehkä hekin voivat hengittää vapaammin, kun ei hetkeen tarvitse huolehtiä äidin voinnista.
10
Ap vielä. Joo on kait mulla vielä elämänhalua mutta välillä olen niin valmis luovuttamaan. Mulla on selkeä suunnitelma. Monesti mietin ettei paljoa vaadita kun suistuu reunan yli. Mua vaan pelottaa myöntää kuinka huonossa jamassa olen. Pystyn jatkamaan viimeiseen asti esittämistä. Mä tajuan että pitäisi puhua rehellisesti kun huomaan itsekin meneväni alamäkeen.
Ei varmaan mitään ihmeitä. Mä kerroin ja tyyppi sanoi vain, että yritä pärjätä. En saanut edes seuraavaa käyntiaikaa