G: Kuka maksoi, kun ajoit ajokortin?

Mä oon ajanut ajokortin 3-kymppisenä omilla rahoillani, koska muutettiin paikkaan, jodta liikenneyhteydet huonot. Appiukko korjasi autoja ja hän ostikin sitten romuauton jonka korjasi ja jonka sain siis häneltä lahjaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat maksoi kortin ja ajoimme äidin kanssa yhteisellä autolla.

Ja kortin sain 18v.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas jonkun kateellisen aloitus. Jonkun lapsi saa ajaa perheen autolla ja hänelle on maksettu kortti luulotellaan. Mistä ap tiedät, kuka sen kortin on maksanut?

Mua kiinnosti tämä asia, koska omassa tuttavapiirissä (itse olen 28, kaverit 22-36) mun kortittomuus on herättänyt keskustelua. Aika moni on ollut sitä mieltä, että ajotaito on jotain, joka aikuisella olisi syytä olla. Sit kun asiasta on keskusteltu, on ilmennyt, että kaikki ovat saaneet osan tai koko ajokorttirahan vanhemmiltaan tai sukulaisiltaan (esimerkiksi yo-lahjana) ja ajelleet kortin saatuaan äidin/isän/kumminkaiman autoa tai saaneet lahjaksi (halvan) auton. Aika harva olisi lopulta ollut valmis investoimaan tähän kansalaistaitoon, jos se olisi pitänyt tehdä omilla rahoilla.

Oma perheeni on sen verran vähävarainen, että kortti olisi pitänyt maksaa itse. Ajotaito olisi myös kuivunut kasaan, jos en olisi samaan syssyyn ostanut myös omaa autoa, koska mulla ei ollut ketään, jonka autoa ajaa. Koska olen Helsingistä, jätin kortin hankkimatta, koska autokoulu + tarpeettoman auton hankinta- ja ylläpitokulut olisi ollut aika kallis setti. Etenkin kun perheen rahatilanne oli tosiaan se, että olen 16-vuotiaasta saakka maksanut omalla rahalla kaiken paitsi ruuan ja asumisen ja autosäästäminen olisi ollut siitä pois.

Mua siis lähinnä kiinnosti, miten ajotaidon kulut on noin yleensä katettu.

En ole koskaan varsinaisesti ollut kateellinen siitä, että joku muu on saanut jotain elämässään ilmaiseksi tai helpolla. Sellaista se elämä välillä on eikä siitä sen enempää. Enemmän mua on pänninyt se, että muuten ihan fiksut ja tarkkanäköiset ihmiset eivät tiedosta tai suostu myöntämään, että ovat saaneet jotain helpolla taustansa vuoksi tai että heillä on ollut mahdollisuuksia, jotka ovat tulleet annettuna. (Olen joutunut esimerkiksi vääntämään rautalangasta yhdelle omistusasumisen kannattavuutta hehkuttavalle tuttavalle, mitä etua tai lisämahdollisuuksia, joita kaikilla ei ole, hän on saanut siitä, että sai isältään lainan asunnonostoa varten heti kun muutti pois kotoa.)

Sit samat tyypit muodostavat esimerkiksi yhteiskunnallisia näkemyksiään sen perusteella, että kaikillahan on samat lähtökohdat kuin heillä, ja jos jollain ei ole jotain, mitä heillä on, se on laiskuutta/huonoutta/jne. Ei sitä tarvitse hävetä tai potea, jos elämä kohtelee välillä hyvin. Mutta musta on hölmöä yrittää periaatteesta vääntäytyä oman onnensa sepän muottiin, jos on saanut hyvät eväät elämään. Eikö lahjoista pitäisi olla kiitollinen eikä vähätellä niitä?

Ap

Ajoin kortin 18-vuotiaana. En olisi halunnut mennä autokouluun, mutta vanhempani ja kaveripiirini painostivat. Asuin pikkukaupungissa, mutta tiesin pian muuttavani suurempaan kaupunkiin julkisen liikenteen ulottuville. Olin autokoulussa (1. vaihe) varmaan yli puoli vuotta, ajaminen pelotti minua ja olin surkea siinä. Inssi meni läpi vasta kolmannella yrityksellä. Vanhempani maksoivat kortin.

Autoa minulla ei ole koskaan ollut, olen ajanut lähinnä vanhempieni autoilla. Muistan olleeni aivan paniikissa, kun lähdin ajamaan ensimmäistä kertaa kortin saatuani. Mulla oli vahingossa koko matkan pitkät päällä, koska olin tottunut ajamaan vain sillä autokoulun autolla :D Ajoin autolla koko kesän, koska minulla oli pitkä matka kesätöihin. Pikkuhiljaa sain varmuutta ja aloin jopa nauttia ajamisesta.

Nykyään asun täällä suuremmassa kaupungissa, ja ajan autolla lähinnä vieraillessani vanhempieni luona. Tuttavapiirini koostuu lähinnä kaupunkilaisista "hipeistä" joilla ei ole korttia, joten olen kyllä hyötynyt kortistani ja pelastanut kavereita pulasta olemalla kuskina. Ajopelko iskee enää vain harvoin erityistilanteissa. Kiitän vanhempiani painostuksesta ja kortin maksamisesta, varsinkin kun autokoulujen hinnat ovat niin järjettömät nykyään.

Sanottakoon vielä, että syntymäpaikkakunnallani lähes kaikkien vanhemmat maksoivat lapsilleen kortin, myös pienituloisissa perheissä.

18v, ammattikoulu maksoi puolet ja isä loput. Isä maksoi myös puolet autosta, koska se helpotti minun kulkemista vanhempieni luokse viikonloppuisin ja elämää kyllä noin muutenkin, Lapissa kun asun. Olisin maksanut itse kortin ja auton, jollei isä olisi sponsoroinut tätä.

Itse maksoin opintolainasta liikenevillä rahoilla. Olin 19/20-vuotias ja innostuin autoilusta vasta edelliskesänä hakiessani kesätöitä, kun huomasin miten moneen minulle soveltuvaan paikkaan vaadittiin ajokortti. Isän autoa sitten ajoin, tai esim. kaverin, muun sukulaisen tai työnantajan. Oman auton hankin vasta kun oli varaa, mihin meni vielä kymmenisen vuotta. Veljilleni vanhemmat maksoivat autokoulun, mutta minä olen aina ollut itsenäinen luonne eikä tullut edes mieleen pyytää heiltä. En edes tullut ajatelleeksi, että se olisi jotenkin epäreilua, minähän asuin jo omillani kaukana opiskelukaupungissani ja hallitsin omaa elämääni. (Voipi kyllä olla, että vanhempani muutenkin hieman suosivat poikia, minä olen siis tyttö/nainen.)

Joo ja en todellakaan olisi hankkinut ajokorttia omilla rahoillani. Tiedän olevani etuoikeutettu. T. 44

19-vuotiaana itse maksoin, kesätyötuloilla. Ja broidilleni autokoulun maksoi äitini.

Häh. Kai kaikille nyt maksaa vanhemmat kun täyttää 18 vai oonko eläny kuplassa?

Vierailija kirjoitti:

Häh. Kai kaikille nyt maksaa vanhemmat kun täyttää 18 vai oonko eläny kuplassa?

Olet elänyt kuplassa.

17v sain kortin, vanhemmat makso. Autonräppänän ostin omalla rahalla joka sitte hajos ehkä kuukauden ajon jälkeen, äiti sitten osti vähän paremman auton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas jonkun kateellisen aloitus. Jonkun lapsi saa ajaa perheen autolla ja hänelle on maksettu kortti luulotellaan. Mistä ap tiedät, kuka sen kortin on maksanut?

Mua kiinnosti tämä asia, koska omassa tuttavapiirissä (itse olen 28, kaverit 22-36) mun kortittomuus on herättänyt keskustelua. Aika moni on ollut sitä mieltä, että ajotaito on jotain, joka aikuisella olisi syytä olla. Sit kun asiasta on keskusteltu, on ilmennyt, että kaikki ovat saaneet osan tai koko ajokorttirahan vanhemmiltaan tai sukulaisiltaan (esimerkiksi yo-lahjana) ja ajelleet kortin saatuaan äidin/isän/kumminkaiman autoa tai saaneet lahjaksi (halvan) auton. Aika harva olisi lopulta ollut valmis investoimaan tähän kansalaistaitoon, jos se olisi pitänyt tehdä omilla rahoilla.

Oma perheeni on sen verran vähävarainen, että kortti olisi pitänyt maksaa itse. Ajotaito olisi myös kuivunut kasaan, jos en olisi samaan syssyyn ostanut myös omaa autoa, koska mulla ei ollut ketään, jonka autoa ajaa. Koska olen Helsingistä, jätin kortin hankkimatta, koska autokoulu + tarpeettoman auton hankinta- ja ylläpitokulut olisi ollut aika kallis setti. Etenkin kun perheen rahatilanne oli tosiaan se, että olen 16-vuotiaasta saakka maksanut omalla rahalla kaiken paitsi ruuan ja asumisen ja autosäästäminen olisi ollut siitä pois.

Mua siis lähinnä kiinnosti, miten ajotaidon kulut on noin yleensä katettu.

En ole koskaan varsinaisesti ollut kateellinen siitä, että joku muu on saanut jotain elämässään ilmaiseksi tai helpolla. Sellaista se elämä välillä on eikä siitä sen enempää. Enemmän mua on pänninyt se, että muuten ihan fiksut ja tarkkanäköiset ihmiset eivät tiedosta tai suostu myöntämään, että ovat saaneet jotain helpolla taustansa vuoksi tai että heillä on ollut mahdollisuuksia, jotka ovat tulleet annettuna. (Olen joutunut esimerkiksi vääntämään rautalangasta yhdelle omistusasumisen kannattavuutta hehkuttavalle tuttavalle, mitä etua tai lisämahdollisuuksia, joita kaikilla ei ole, hän on saanut siitä, että sai isältään lainan asunnonostoa varten heti kun muutti pois kotoa.)

Sit samat tyypit muodostavat esimerkiksi yhteiskunnallisia näkemyksiään sen perusteella, että kaikillahan on samat lähtökohdat kuin heillä, ja jos jollain ei ole jotain, mitä heillä on, se on laiskuutta/huonoutta/jne. Ei sitä tarvitse hävetä tai potea, jos elämä kohtelee välillä hyvin. Mutta musta on hölmöä yrittää periaatteesta vääntäytyä oman onnensa sepän muottiin, jos on saanut hyvät eväät elämään. Eikö lahjoista pitäisi olla kiitollinen eikä vähätellä niitä?

Ap

Lähinnä kyllä kuulostaa oudolle kaveripiirille jossa ajokortin hankkimista perustellaan kansalaistaitona. Siihen tarkoitukseen en näe kortista mitää hyötyä. Kuuluuko ajatukseen myös esim. se että jos henkilöllä on vamma joka estää kortin saamisen tai autolla ajoin ei omaa yhteiskunnassa tarvittavia kansalaistaitoja. Jos pääset liikkumaan ilman korttia ja autoa mihin niitä tarvitaan.

18-vuotiaana ajoin, isä maksoi. Isällä ei tuolloin ollut autoa, ajoin satunnaisesti veljen autolla. Sain oman auton muistaakseni 26-vuotiaana.

Olin viimeisiä, joiden piti pitää 80-lätkää takaikkunalla ja joiden autokoulu oli yksivaiheinen.

32v. Ihan itse maksoin kortin. Auto meillä oli jo ennestään, koska miehellä oli kortti. Autokin maksetaannihan yhdessä.

Isä maksoi 18-vuotiaana kortin. Ajan yhä porukoiden autoilla tarvittaessa. Omaa en katso tarpeelliseksi, koska asun niin hyvien julkisten lähellä, pysäkille 100 metriä.

-N22

18-vuotiaana ajoin kortin, isä maksoi ja osti lahjaksi myös auton. Joka tapauksessa olisin kortin ja auton hommannut. Parin vuoden kuluttua isäni maksaa myös lapsenlapsensa ajokortin ja minä hankin hänelle auton.

Itse maksoin ja ajoin 18-v. Kesätyösäästöillä ja opintolainalla. Ajelin äitini autolla ja myöhemmin poikaystävä/miehen. Ns. omaa autoa ei ole ollut vielä tähän ikään asti (kohta 50v.), auto kyllä aina käytettävissä - miehen nimissä.

Omista lapsista maksoin vanhimmalle kortin, mies maksoi keskimmäiselle ja nuorimmalle maksetaan yhdessä.

Minä maksoin, yo-lahjarahoilla ja omalla palkalla. Auton ostin sukulaiselta (no hyvin halvalla, mutta ostin kuitenkin itse). YH-Äitini ei olisi sen enempää korttia kuin autoa mulle maksanut. Tuntui fiksulta ajatukselta silloin ja nyt kun istun auton ratissa tuollaiset 2-2,5h päivittäin, se on myös osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. 

Äiti maksoi. Osti myös ekan auton ja maksoi vakuutukset ekat pari vuotta. Olin noin 19 vuotias. En olisi voinut hankkia ajokorttia itse, sillä opiskelin ja asuin omillani silloin. 

Kaupan kassa.