Suomi ei ole oikeusvaltio
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/yllatystodistus-erikoisessa-h…
29-vuotias Matti istuu parhaillaan Hämeenlinnan vankilassa suorittamassa yhdeksän vuoden rangaistusta henkirikoksesta.
Hän sai uudenvuodenaattona Rovaniemen hovioikeudesta tuomion keski-ikäisen posiolaismiehen taposta. Tuosta hetkestä lähtien Matin aika on kulunut valituslupahakemusta korkeimpaan oikeuteen laatiessa.
TÄSTÄ ON KYSE
Keski-ikäinen mies surmattiin asunnossaan Posiolla 19.12. 2013.
Syyttäjän mukaan vuonna 1985 syntynyt Matti surmasi miehen kuristamalla ja paikalla olleet muut miehet olivat mukana teippaamassa uhrin käsiä ja jalkoja.
Lapin käräjäoikeus vapautti Matin syytteestä 14.4. 2014. Kaksi muuta syytettyä tuomittiin samassa asunnossa olleen naisen törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä ryöstöstä ja vapaudenriistosta 2 vuoden ja 6 kuukauden rangaistuksiin. Miehen surmaamisesta ei siis tuomittu ketään, sillä Matti olisi pitänyt tuomita taposta, jotta kaksi muuta olisivat saaneet tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi vähintäänkin järkevä epäily siitä, oliko Matti asunnossa ennen uhrin elvyttämistä. Se korosti asunnossa olleen naisuhrin kertomusta, jonka mukaan hän näki Matin asunnossa vasta elvytystilanteessa. Lisäksi se katsoi, että muilla vastaajilla saattoi olla intressinä puhua tapahtumia jonkin toisen henkilön päälle.
Rovaniemen hovioikeus teki päinvastaisen ratkaisun 31.12. 2014. Se tuomitsi Matin taposta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen ja muut kaksi viideksi vuodeksi vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä ryöstöstä.
Hovioikeus korosti omassa päätöksessään rappukäytävässä olleen todistajan kertomusta, jonka mukaan hän ei ollut tekoaikaan nähnyt ketään rappukäytävässä. Hovioikeus katsoi, että sokkeloisessa käytävässä voi pysyä näkymättömissä, mutta sen mukaan Matin kertoma tapahtumien kulku voitiin sulkea riittävällä varmuudella pois muun todistelun perusteella.
Hovioikeus myös katsoi, että muiden vastaajien kertomukset olivat uskottavampia kuin Matin, sillä ne olivat yksityiskohtaisia ja keskenään ristiriidattomia.
Matin lisäksi myös kaksi muuta miestä ovat hakeneet valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. He kiistävät syyllistyneensä asiassa törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään ryöstöön.
MTV Uutisten puhelimitse tavoittama Matti väittää nimittäin olevansa syytön. Matin mukaan hän seisoi rappukäytävässä samaan aikaan, kun miesuhri kuristettiin asunnossaan joulukuussa 2013.
– Muut menivät sisään asuntoon, mutta minä seisoin koko ajan käytävässä. Kun asunnon ovi seuraavan kerran aukesi, minua pyydettiin elvyttämään tajutonta uhria, Matti sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Matti oli mennyt asunnolle kahden paikallisen miehen kanssa, joihin hän oli tutustunut edellisenä päivänä työmatkallaan. DJ:nä toimiva Matti oli tullut Helsingistä Kuusamoon keikalle.
Matin mukaan kolmikon oli tarkoitus ostaa uhrilta kannabista illanviettoa varten, mutta vierailu päättyikin siihen, että koko kolmikko häipyi asunnolta ambulanssin uhrille soitettuaan.
– Seuraavana päivänä olin Kuusamossa keikalla ja neljä poliisia tuli hakemaan minua kesken kaiken. Silloin ajattelin, että ei tässä ole mitään hätää, koska tiesin, etten ollut osallinen juttuun, Matti muistelee.
Toisin kuitenkin kävi. Mieskaksikko kertoi, että juuri Matti oli todellinen tappaja ja hän istui tutkintavankeudessa Lapin käräjäoikeuden käsittelyyn asti. Käräjäoikeus uskoi Mattia, hovioikeus kahta muuta.
Todistaja: Vaikenin uhkailun takia
Matti hakee valituslupaa korkeimmasta oikeudesta usealla perusteella, mutta keskeisin syy liittyy uusiin todisteisiin.
Kommentit (19)
Rovaniemen hovioikeus on langettanut pitkiä vankeustuomiota miehen kuolemaan johtaneesta ryöstöstä.
Kolmesta alle 30-vuotiaasta miehestä koostunut porukka tunkeutui toissa vuoden joulukuussa kerrostaloasuntoon Posiolla tarkoituksenaan ryöstää asukkailta reseptilääkkeitä.
Estääkseen vastarinnan miehet sitoivat asunnossa asuneen pariskunnan. Molempia myös pahoinpideltiin, miestä rajummin. Hän kuoli kuristamisesta aiheutuneisiin vammoihin.
Kolmikon kertomukset tapahtumista kuitenkin erosivat toisistaan niin paljon, että Lapin käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus päätyivät täysin erilaisiin ratkaisuihin.
Käräjäoikeus vapautti vuonna 1985 syntyneen Matti Kari Tapani Hakalan kaikista syytteistä ja tuomitsi vuonna 1987 syntyneet Juise Juho-Heikki Kosken ja Antti Petteri Mourujärven 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen.
Hovioikeus sen sijaan katsoi, että Hakala olikin päätekijä ja tuomitsi tämän taposta 9 vuoden vankeuteen. Kosken ja Mourujärven osalta rangaistukset nostettiin 5 vuoteen.
Kaksi eri tarinaa
Hakala kiisti molemmissa oikeusasteissa olleensa asunnossa miesuhrin kuollessa. Oman kertomuksensa mukaan hän oli rappukäytävässä siihen asti, että kaksi muuta kaipasivat apua elottoman uhrin elvyttämisessä.
Hän oli mennyt taloon ostaakseen kannabista, eikä ollut tiennyt ryöstösuunnitelmista. Muut miehet hän kertoi tavanneensa vasta edellisenä päivänä.
Koski ja Mourujärvi taas kertoivat, että nimenomaan Hakala oli heistä se, joka kuristi miesuhrin kuoliaaksi. Heidän mukaansa ryöstösuunnitelma oli tehty kolmistaan.
Molemmat uhrit sidottiin vastarinnan estämiseksi, mutta miehen onnistui irroittautua teipeistä. Silloin Koski ja Mourujärvi olivat kertomansa mukaan pitäneet miestä aloillaan, ja Hakala oli pitänyt uhria jonkinlaisessa hallintaotteessa kaulan kohdalta, minkä seurauksena tämä oli mennyt tajuttomaksi.
Kaksikon mukaan aiemmin vartijana toiminut Hakala oli näyttänyt heille jo etukäteen asunnossa käytetyn hallintaotteen.
Kaksi eri tulkintaa
Käräjäoikeus katsoi, että asiassa jää vähintäänkin varteen otettava epäilys siitä, onko Hakala ollut asunnossa ennen uhrin elvyttämistä. Hänen roolistaan oli olemassa vain kanssavastaajien kertomus, sillä naisuhri näki hänet asunnossa vasta elvytystilanteessa.
Koska syyttäjä ei oikeuden mielestä pystynyt osoittamaan Hakalan surmanneen miesuhria, eivät kaksi muuta miestä voineet syyllistyä törkeään kuolemantuottamukseen suhtautumalla kuristamiseen hyväksyvästi.
Hakalaa päätekijänä pitänyt hovioikeus puolestaan katsoi, että muiden syytettyjen kertomukset olivat yhtenevät sekä keskenään että asunnossa olleen naisuhrin kertomuksen kanssa. Lisäksi hovioikeus korosti rappukäytävässä tekoaikaan olleen naapurin todistusta, jonka mukaan käytävässä ei ollut ketään.
Oikeus myös katsoi, että entisenä vartijana Hakalalla oli parhaat tiedot siitä, miten uhri tehdään puolustuskyvyttömäksi. Oikeus katsoi, että Koski ja Mourujärvi syyllistyivät törkeään kuolemantuottamukseen, koska eivät puuttuneet tilanteeseen.
Juttua korjattu 3.1. klo 14.22. Kyseessä oli toissa vuoden joulukuussa tapahtunut ryöstö, ei viime vuoden joulukuussa, kuten jutussa virheellisesti kerrottiin.

NÄIN OIKEUDET PÄÄTTIVÄT
- Syyttäjä vaati Hakalalle molemmissa oikeusasteissa rangaistusta taposta ja törkeästä ryöstöstä. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet, koska sen mielestä oli mahdollista, että Hakala oli tekoaikaan rappukäytävässä. Hovioikeus sen sijaan katsoi Hakalan syyllistyneen molempiin rikoksiin ja tuomitsi tämän 9 vuoden vankeusrangaistukseen.
- Koskelle ja Mourujärvelle syyttäjä vaati tuomiota törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä ryöstöstä. Syyttäjän mukaan kaksikko syyllistyi törkeään kuolemantuottamukseen, koska he eivät keskeyttäneet uhrin kuristamista.
- Koska syyttäjä ei käräjäoikeuden mukaan pystynyt todistamaan Hakalan kuristaneen miesuhria, eivät Mourujärvi ja Koski voineet suhtautua kuristamiseen hyväksyvästi. Siksi syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta kaatuivat käräjillä. Sen sijaan miehet syyllistyivät oikeuden mukaan törkeään ryöstöön ja naisuhrin osalta törkeään pahoinpitelyyn. Molemmille tuomittiin 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukset.
- Kun hovioikeus katsoi Hakalan syyllistyneen tappoon, tuomittiin kaksikkokin törkeästä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi hovioikeus katsoi heidän syyllistyneen törkeään ryöstöön, mutta naisen pahoinpitelyn sisältyneen ryöstöön. Molemmat miehet saivat hovioikeudessa 5 vuoden tuomion.
- Jos käräjäoikeuden tuomio olisi siis jäänyt voimaan, ei ketään olisi tuomittu miehen surmaamisesta.
Oikeusvaltiossa epäilty on syytön, ellei toisin pystytä pitävästi todistamaan. Nyt ei pystytty.
Suomessa siis ensiksi oikeusasteet arpovat onko hän syyllinen vai syytön. Sitten tulee todistaja joka todistaa syyttömyyden niin sitä ei edes oteta huomioon?
Todella hyvä "oikeus"valtio tämä!
Vierailija kirjoitti:
Suomessa siis ensiksi oikeusasteet arpovat onko hän syyllinen vai syytön. Sitten tulee todistaja joka todistaa syyttömyyden niin sitä ei edes oteta huomioon?
Todella hyvä "oikeus"valtio tämä!
Vähän haiskahtaa sellaiselta porukalta, että kaikkien asianosaisten lausuntojen totuusarvo on vähintäänkin kyseenalainen.

Eli sinusta on ok, että tuomioita jaetaan pärstäkertoimen perusteella?
Ihan sama miltä haiskahtaa, epäilty on syytön, mikäli häntä ei kiistatta pystytä syylliseksi toteamaan. Mikäli näin ei toimita, ei voida puhua oikeusvaltiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa siis ensiksi oikeusasteet arpovat onko hän syyllinen vai syytön. Sitten tulee todistaja joka todistaa syyttömyyden niin sitä ei edes oteta huomioon?
Todella hyvä "oikeus"valtio tämä!
Vähän haiskahtaa sellaiselta porukalta, että kaikkien asianosaisten lausuntojen totuusarvo on vähintäänkin kyseenalainen.
Jos kaikki haiskahtaa niin silloin hänet pitää todeta syyttömäksi. Koska silloin ei ole todistettu hänen syyllisyyttään.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050421515832_uu.shtml
Tulipalojen syttymissyitä ei ole kaikilta osin selvitetty ja epäselvätkin tapaukset on luettu Rynön syyksi. Yhdenkään syytekohdan osalta ei ole esitetty teknistä näyttöä tai henkilötodistelua, joka yhdistäisi Rynön tulipalojen syttymiseen. Näyttö on perustunut Rynön aikaisempaan vanhaan rikostaustaan ja siihen, että hän on oleskellut palopaikkojen läheisyydessä palojen aikana.
Mitä hemmettiä????
Jep jep. "Todistaja", jep jep. Syyllinen on linnassa.

Kikkelis kokkelis. Näin se pitää tehdäkin.

Pitää tehdä mikä? Tuomita syytön vankilaan?
Vierailija kirjoitti:
Jep jep. "Todistaja", jep jep. Syyllinen on linnassa.
Niin se on todistaja.
Tuossa ei ollut mitään todistetta tuomion tueksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050421515832_uu.shtml
Tulipalojen syttymissyitä ei ole kaikilta osin selvitetty ja epäselvätkin tapaukset on luettu Rynön syyksi. Yhdenkään syytekohdan osalta ei ole esitetty teknistä näyttöä tai henkilötodistelua, joka yhdistäisi Rynön tulipalojen syttymiseen. Näyttö on perustunut Rynön aikaisempaan vanhaan rikostaustaan ja siihen, että hän on oleskellut palopaikkojen läheisyydessä palojen aikana.
Mitä hemmettiä????
Kikkelis kokkelis. Näin se pitää tehdäkin.
Pitää tehdä mikä? Tuomita syytön vankilaan?
Syytön ei ole vankilassa, rikollinen on. Kikkelis kokkelis, mitäs läksi niin.

Olihan hän syytön ja siitä on jopa todisteet syyttömyydestä.
Mitään todisteita syyllisyydestä ei koskaan ollutkaan
Tiesittekö että tämä mourujärvi on myös pedofiili?
Poikkeuksellisessa jutussa poliisi on joutunut tekemään uuden kuulustelun vielä hovioikeuden tuomion jälkeen. Valituslupahakemukseen liitetyssä kuulustelussa on puhutettu naista, joka on tähän asti kieltäytynyt todistamasta. Matille määrätty yhdeksän vuoden tuomio muutti kuitenkin mielen.
Nainen on toisen vyyhdissä tuomitun miehen entinen puoliso. Hän kertoo helmikuun alussa tehdyssä kuulustelussa, että mies oli tunnustanut hänelle heti tapahtuneen jälkeen kuristaneensa miesuhria vahingossa liikaa, jolloin tämä oli kuollut.
Lisäksi mies oli kertonut käräjäoikeuden tuomion jälkeen vankilan perhetapaamisessa, että Matti puhui oikeudessa totta.
– Hän kertoi minulle tuolloin henkilökohtaisesti, että kaikki, mitä Matti on käräjillä puhunut, on totta. Tajusin heti tuossa vaiheessa, että Matti ei ole osallistunut tuon miehen tappamiseen mitenkään ja nyt Matti on saanut pisimmän tuomion kaikista näistä henkilöistä, nainen kertoo kuulustelussa.
Nainen ei ole todistanut asiassa aiemmin, sillä hän kihlautui tuolloisen puolisonsa kanssa viikko tapon jälkeen ja käytti esitutkinnassa ja oikeuskäsittelyissä kokonaankieltäytymisoikeutta, eli oikeutta olla todistamatta lähiomaista vastaan.
Kuulustelussa nainen kertoi, että osasyy vaikenemiseen olivat vankilasta lähetetyt uhkailukirjeet.
– Hän uhkasi kirjeissä, että jos lähden puhumaan asiasta, niin silloin hän pistää minut ja perheeni palasiksi ja vie kaatopaikalle pienissä paloissa, eikä meitä löydettäisi ikinä sieltä.
Syyttäjä tyrmää uudet todisteet
Valituslupahakemuksessa toivotaan korkeimmalta oikeudelta ennakkoratkaisua siihen, voidaanko kokonaankieltäytymisoikeus myös joissain tapauksissa murtaa.
– Puhuin todistajan kanssa jo aiemmin puhelimessa, jossa hän kertoi samat asiat kuin kuulustelussa. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi tämän syyttömyyttäni tukevan tallenteen käyttämisen todisteena läheistodistamiskieltoon vedoten, Matti sanoo.
Puolustuksen mielestä korkeimman oikeuden olisi hyvä ottaa kantaa siihen, voidaanko absoluuttisena pidettyä kieltäytymisoikeutta kiertää, jos todistelu on syytetyn esittämää ja syytettä vastaan puhuvaa.
Valituslupahakemuksessa puolustus vaatii, että KKO joko hyväksyy puhelinkeskustelutallenteet ja Facebook-keskustelun todisteeksi ja hylkää syytteet taposta ja törkeästä ryöstöstä tai palauttaa jutun takaisin Rovaniemen hovioikeuden käsiteltäväksi.
Jos korkein oikeus haluaisi itse käsitellä asian, toivoo puolustus suullista käsittelyä ja mahdollisuutta hyödyntää hovioikeuden hylkäämiä todisteita sekä uutta kuulustelua.
Jutun syyttäjä Petteri Perälä ei pidä uusia todisteita merkittävinä.
– Esitutkinta on suoritettu kattavasti.