Välit äitiin koetuksella vauvan syntymän myötä, tänään taas...

Oltiin kaupungilla kahvilla, minä, äitini ja vauva 7kk. Minulla oli hoidettava asia työpaikallani, ja äitini ehdotti että menen sinne ilman vauvaa ja hän on vauvan kanssa sen ajan. Asia ok, näin tehtiin.
Hetken päästä äitini soittaa ja sanoo että "tällä vauvalla on aivan hirveä nälkä, hän vaan itkee, missä olet?"
Sanon että en ole valmis vielä, mutta ei haittaa, lähden tulemaan. Äitini sanoo että ei tarvitse, hän vie vauvan kotiin missä mieheni on.
Miestäni ei saada kiinni, joten joudun menemään kotiin hakemaan vauvan takaisin ja lähtemään uudestaan, koska kaupassa oli vielä tarkoitus käydä. Äitini suuttuu tästä, koska hänen mielestään vauvalla oli nälkä ja minun pitäisi mennä sen kanssa heti kotiin.
Todellisuus oli se, että vauva oli juuri syönyt, nälkä ei ollut. Toiseksi olisin voinut imettää jossain jos tarve olisi ollut. Vauva oli väsynyt, ja nukkui kun lähdin sen kanssa kauppaan, jos olisin mennyt kotiin niin vauva olisi herännyt.
Avautumisen ydin on se, että AINA kun näen äitiäni, tapahtuu jotakin. Hän tekee tulkintoja ja päätöksiä, ja jyrää ylitseni täysin. Mikään ei ole koskaan helppoa, kaikesta tulee joku episodi ja sen jälkeen mielipahaa kaikille.
Äitienpäivänä hän syötti vauvalle juustokakkua, jouduin repimään sen hänen kädestään kun ei uskonut sanomista. En ihan heti ajatellut joutuvani taistelemaan kakkuvadista aikuisen naisen kanssa, kun kyseessä on itsestäänselvyys (ei kakkua 7kk vauvalle).
Hän myös piinasi minua vauvan syntymän jälkeen niin että itkin hysteerisesti (haukkui mm nännini, etteivät sovellu imetykseen), ja sai minut uskomaan ettei maitoni riitä, kerran sanoi vauvan olevan ketoottinen ja säikäytti minut niin pahasti ettei maitoa herunut ollenkaan kun stressaannuin romahtamispisteeseen asti). Imetys meni melkein piloille.
Alan olla kypsä.