Antaisitko puolisosi lukea päiväkirjaasi?

Mun puolestani voisi lukea. Minä olen jakanut haaveeni ja unelmani mieheni kanssa siinä toivossa, että yhdessä voimme tehdä niistä totta. Olen jakanut myös huoleni ja murheeni siinä toivossa, että voimme niitä vähentää. Strategia on sujunut hyvin 25 vuotta. Mitään uutta päiväkirja ei siis hänelle tarjoaisi.

Toisaalta mies ei lue päiväkirjaani (vaikka tietää missä se on, eikä se ole lukossa) koska tietää myös, ettei se häntä sen pnnellisemmaksi tee kuin mitä hän nyt on. Eikä minuakaan, koska sekä haaveet että murheet on tosiaan jo tiedossa.

Mä en ole sitä mieltä, että päiväkirjaa ei saisi pitää, jos sitä ei voi toiselle näyttää. Sen sijaan olen sitä mieltä, että avioliittoa ei pidä jatkaa, jos kumppanille ei voi kertoa haaveistaan ja murheistaan.

Jos kirjoittaisin varmaankin antaisin epäilen kuitenkin suuresti ettei puolisoa kiinnostaisi sitä lukea. Hän kuulee riittävästi asioista ja pohdinnoista keskusteluissakin ja tuskin päiväkirja olennaisesti sisältäisi mitään merkittäviä paljastuksia parisuhteesta tai itsestäni mitä ei keskusteluissa olisi käsitelty.

Vierailija kirjoitti:

Mun puolestani voisi lukea. Minä olen jakanut haaveeni ja unelmani mieheni kanssa siinä toivossa, että yhdessä voimme tehdä niistä totta. Olen jakanut myös huoleni ja murheeni siinä toivossa, että voimme niitä vähentää. Strategia on sujunut hyvin 25 vuotta. Mitään uutta päiväkirja ei siis hänelle tarjoaisi.

Toisaalta mies ei lue päiväkirjaani (vaikka tietää missä se on, eikä se ole lukossa) koska tietää myös, ettei se häntä sen pnnellisemmaksi tee kuin mitä hän nyt on. Eikä minuakaan, koska sekä haaveet että murheet on tosiaan jo tiedossa.

Mä en ole sitä mieltä, että päiväkirjaa ei saisi pitää, jos sitä ei voi toiselle näyttää. Sen sijaan olen sitä mieltä, että avioliittoa ei pidä jatkaa, jos kumppanille ei voi kertoa haaveistaan ja murheistaan.

Toki suuremmat ja monet pienemmätkin haaveet ja murheet puhutaan yhdessä läpi, etenkin kaikki suhteeseen liittyvät. Mutta jokaista pientä harmistusta en koe tarpeelliseksi miehen kanssa vatvoa - varsinkin, kun olen aika tunteellista sorttia suuntaan jos toiseen. Päiväkirja on myös hallintakeino, pitää minut järki-ihmisenä. :)

Ap

Kirjottaako täysjärkiset aikuiset päiväkirjaa?

Aika tunnepaskaa 💩💩💩

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun puolestani voisi lukea. Minä olen jakanut haaveeni ja unelmani mieheni kanssa siinä toivossa, että yhdessä voimme tehdä niistä totta. Olen jakanut myös huoleni ja murheeni siinä toivossa, että voimme niitä vähentää. Strategia on sujunut hyvin 25 vuotta. Mitään uutta päiväkirja ei siis hänelle tarjoaisi.

Toisaalta mies ei lue päiväkirjaani (vaikka tietää missä se on, eikä se ole lukossa) koska tietää myös, ettei se häntä sen pnnellisemmaksi tee kuin mitä hän nyt on. Eikä minuakaan, koska sekä haaveet että murheet on tosiaan jo tiedossa.

Mä en ole sitä mieltä, että päiväkirjaa ei saisi pitää, jos sitä ei voi toiselle näyttää. Sen sijaan olen sitä mieltä, että avioliittoa ei pidä jatkaa, jos kumppanille ei voi kertoa haaveistaan ja murheistaan.

Toki suuremmat ja monet pienemmätkin haaveet ja murheet puhutaan yhdessä läpi, etenkin kaikki suhteeseen liittyvät. Mutta jokaista pientä harmistusta en koe tarpeelliseksi miehen kanssa vatvoa - varsinkin, kun olen aika tunteellista sorttia suuntaan jos toiseen. Päiväkirja on myös hallintakeino, pitää minut järki-ihmisenä. :)

Ap

Hallinnasta puhutkin paljon -siitä kuka sinua hallitsee ja kontrolloin - ja päiväkirja näyttää olevan olennainen osa sitä. Monulle parisuhde ei ole hallintaa vaan tukemista.

Voidaan kuitenkin todeta, että minä lakkasin pitämästä päiväkirjaa kun ajattelin, että lapseni voisivat joskus lukea niitä. Lasten ei tarvitse koskaan tietää, mitä murheita heidän takiaan on ollut.

Ykkönen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun puolestani voisi lukea. Minä olen jakanut haaveeni ja unelmani mieheni kanssa siinä toivossa, että yhdessä voimme tehdä niistä totta. Olen jakanut myös huoleni ja murheeni siinä toivossa, että voimme niitä vähentää. Strategia on sujunut hyvin 25 vuotta. Mitään uutta päiväkirja ei siis hänelle tarjoaisi.

Toisaalta mies ei lue päiväkirjaani (vaikka tietää missä se on, eikä se ole lukossa) koska tietää myös, ettei se häntä sen pnnellisemmaksi tee kuin mitä hän nyt on. Eikä minuakaan, koska sekä haaveet että murheet on tosiaan jo tiedossa.

Mä en ole sitä mieltä, että päiväkirjaa ei saisi pitää, jos sitä ei voi toiselle näyttää. Sen sijaan olen sitä mieltä, että avioliittoa ei pidä jatkaa, jos kumppanille ei voi kertoa haaveistaan ja murheistaan.

Toki suuremmat ja monet pienemmätkin haaveet ja murheet puhutaan yhdessä läpi, etenkin kaikki suhteeseen liittyvät. Mutta jokaista pientä harmistusta en koe tarpeelliseksi miehen kanssa vatvoa - varsinkin, kun olen aika tunteellista sorttia suuntaan jos toiseen. Päiväkirja on myös hallintakeino, pitää minut järki-ihmisenä. :)

Ap

Hallinnasta puhutkin paljon -siitä kuka sinua hallitsee ja kontrolloin - ja päiväkirja näyttää olevan olennainen osa sitä. Monulle parisuhde ei ole hallintaa vaan tukemista.

Voidaan kuitenkin todeta, että minä lakkasin pitämästä päiväkirjaa kun ajattelin, että lapseni voisivat joskus lukea niitä. Lasten ei tarvitse koskaan tietää, mitä murheita heidän takiaan on ollut.

Ykkönen

Kukaan muu ei hallitse ja kontrolloi minua kuin minä itse - se tässä ajatuksena onkin. Tiedän suhteita, joissa toisen ajatuksetkin ovat toisen osapuolen mielestä rajoitettavia, esimerkiksi seksifantasiat tai vaikka vastakkaisen sukupuolen edustajan miellyttävänä pitäminen ilman sen suurempaa merkitystä edes. Tällaiseen suhteeseen en koskaan haluaisi joutua, ja siksi pidän kiinni oikeudestani omiin ajatuksiin. Varsinkin päiväkirjassa on paljon tajunnanvirtaa ja keskeneräisiä ajatuksia, joiden ajoittain hyvinkin lapsellinen ja epäjohdonmukainen sisältö sellaisenaan voisi loukata toista osapuolta. Enkä edes itse lopulta seiso niiden ajatusten takana, sillä ne vaativat työstämistä ja pohdiskelua. Tämä on yksi psyykkinen hallintakeino, jolla hallitsen omia tunnereaktioitani ja työstän ilmaisutapojani. Onko sanan "hallinta" käyttö sitten outoa? (Vilpitön kysymys... :) ) Itsetietoisuus on minusta hyväksi varsinkin minulle, kun lähtökohtaisesti olen temperamentiltani hyvinkin ailahtelevainen ja äkkipikainen. Ei kukaan sellaista tuuliviiriä kauaa katselisi... ;)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kirjottaako täysjärkiset aikuiset päiväkirjaa?

Aika tunnepaskaa 💩💩💩

Ei nyt ihan lähtenyt tuo provoilu, eihän? :-)

Mä kerron mun miehelle todella paljon asioita, lähinnä kaiken. Hän on myös mun ystävä.

Silti saisin aivan järjettömän raivokohtauksen, jos lukisi mun päiväkirjaa. En kirjoita sinne mitään salaista, mutta se on mun henkilökohtaista aluetta. Samoin kännykkä. Sitä tosin saa käyttää muutkin, mutta ei saa lukea viestejä, muistiinpanoja jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjottaako täysjärkiset aikuiset päiväkirjaa?

Aika tunnepaskaa 💩💩💩

Ei nyt ihan lähtenyt tuo provoilu, eihän? :-)

Ihan tosissani olen. Jos olet täysjärkinen, niin mihin tarvit päiväkirjaa? Aikuiset naiset taantuu teinien tasolle. Säälittävää.

Kyllä mies lukee kun tilaisuus koittaa. Kaikki sen on myöntänyt lähipiirissäni ja itsekkin teen sitä. Kokeilkaas vaikka laittaa pieni syötti sinne mistä tiedätte miehenne varmasti räjähtävän ja piilottakaa jonnekkin ilmoitus missä kerrotte sen vain olevan syötti jotta ei lähe tilanne hanskasta kun äijä saa hepulin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mies lukee kun tilaisuus koittaa. Kaikki sen on myöntänyt lähipiirissäni ja itsekkin teen sitä. Kokeilkaas vaikka laittaa pieni syötti sinne mistä tiedätte miehenne varmasti räjähtävän ja piilottakaa jonnekkin ilmoitus missä kerrotte sen vain olevan syötti jotta ei lähe tilanne hanskasta kun äijä saa hepulin.

Senkö vuoksi mun pitäisi kirjoittaa päiväkirjaa että testaisin puolisoa? Enkä ole kyllä parisuhteessakaan siksi että pystyisin testaamaan puolisoa siinä lukeeko hän päiväkirjoja tai viestejä.

Vierailija kirjoitti:

Mä kerron mun miehelle todella paljon asioita, lähinnä kaiken. Hän on myös mun ystävä.

Silti saisin aivan järjettömän raivokohtauksen, jos lukisi mun päiväkirjaa. En kirjoita sinne mitään salaista, mutta se on mun henkilökohtaista aluetta. Samoin kännykkä. Sitä tosin saa käyttää muutkin, mutta ei saa lukea viestejä, muistiinpanoja jne.

Sama. Tosin en tällä hetkellä pidä päiväkirjaa, mutta kalenteri, kännykkä, tietokone, kirjeet ovat kaikki henkilökohtaisia eikä toisella ole lupaa niitä tutkia. Työlaitteiden salassapitovelvollisuus tulee jo työnantajankin puolelta, mutta myös privapuhelimessa ja -läppärissäni on salasanat.

En usko, että miesystäväni tutkisi kalenteriani tai muita papereitani, vaikka jättäisin ne hänen ulottuvilleen. Minulla ei liioin ole mitään häneltä salattavaa, mutta olen sitä mieltä, ettei parisuhteessa kuulu hävittää yksityisyyttään. Ajatukseni ovat edelleen ihan omiani, en ole niistä tilivelvollinen.

Vierailija kirjoitti:

Mun puolestani voisi lukea. Minä olen jakanut haaveeni ja unelmani mieheni kanssa siinä toivossa, että yhdessä voimme tehdä niistä totta. Olen jakanut myös huoleni ja murheeni siinä toivossa, että voimme niitä vähentää. Strategia on sujunut hyvin 25 vuotta. Mitään uutta päiväkirja ei siis hänelle tarjoaisi.

Toisaalta mies ei lue päiväkirjaani (vaikka tietää missä se on, eikä se ole lukossa) koska tietää myös, ettei se häntä sen pnnellisemmaksi tee kuin mitä hän nyt on. Eikä minuakaan, koska sekä haaveet että murheet on tosiaan jo tiedossa.

Mä en ole sitä mieltä, että päiväkirjaa ei saisi pitää, jos sitä ei voi toiselle näyttää. Sen sijaan olen sitä mieltä, että avioliittoa ei pidä jatkaa, jos kumppanille ei voi kertoa haaveistaan ja murheistaan.

Sinä et nyt ihan tainnut ymmärtää, että mitä ap yritti kysyä. Hän ei puhunut siitä, että mieheltä salattaisiin asioita tai, että heillä ei olisi yhteisiä unelmia ja haaveita joista puhutaan ja jotka jaetaan. Hän ei myöskään kirjoittanut siitä, että tama hänen päiväkirjansa tarjoaisi jotakin uutta hänen miehelleen.

Jokaisella ihmisellä on tarve joskus olla yksin ajatustensa kanssa, olkoon se tässä ap:lla vaikka päiväkirja. Se on mielestäni "sairasta", että heti ollaan kynsin hampain toitottamassa sitä, että ei missään nimessä saa ajatella tai miettiä mitään mitä ei ole ensin miehelleen kertonut tai lupaa kysynyt! Jokainen ihmisen on yksilö ja tuleehan sinulla päivän aikana ajatuksia ihan ilman päiväkirjaakin, mutta soitatko niistä heti miehellesi tai kirjoitatko hänelle tekstarin asiasta? Se on ihan sama asia, että laittaa nämä ajatukset päiväkirjaansa tai muuten vain pohdiskelee mielessään. Ei tarvitse olla ihan niin läheisriippuvainen, että ei saisi olla omia ajatuksia.

Olen sinkku, mutta en ole antanut kumppanin lukea. Tietysti ihanteellista olisi päästä tilanteeseen, jossa päiväkirja ei toisi mitään uutta informaatiota kumppanille, koska keskusteluyhteys on niin avoin.

olen joskus pienempänä pitänyt päiväkirjaa enää en.

Vierailija kirjoitti:

Kirjottaako täysjärkiset aikuiset päiväkirjaa?

Aika tunnepaskaa 💩💩💩

Kirjoittaminen on tosi loistava keino käsitellä juurikin tunnepaskoja.

En antaisi kumppanin lukea päiväkirjaani, koska se on nimenomaan henkilökohtainen. Siellä olen itseni kanssa jutellut ehkä juuri kumppanin aiheuttamasta harmituksesta, josta olen antanut ymmärtää ettei asiassa ollut mitään (tyyliin: ajoit perkele ruohonleikkurilla yli ruohosipulin ja asterintaimien!)

Tai tämä, mikä tapahtui jokin aika sitten: asiakas nipisti minua takapuolesta. Olin olevinani närkästynyt ja pohdin olisiko tyyppiä pitänyt livauttaa korville. Oikeasti olin aidon hämmentynyt ja jopa vähän ilahtunut huomiosta. Ei sillä että oikeasti kaipaisin lääppijöitä, mutta kerran vuosikymmeneen mahtuu kyllä yksi.

Joskus nuorena annoin poikaystävän lukea vanhoja päiväkirjojani. Hän vaan luuli, että se on lupa lukea myös nykyiset ja pahoitti mielensä aika pahasti kun luki mm. unistani, joita olin analysoinut.

Olimme nuoria ja seksuaalisuuteni oli vasta muotoutumassa, joten näin paljon seksiunia. Kumppani saattoi olla kasvoton, se saattoi unessa olla joku puolituttu, esimies tai firman lähetti - tai muutaman kerran jopa veljeni.

Tästä hän sai tietysti sen johtopäätelmän, että mulle kelpaa kuka tahansa, paitsi hän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun puolestani voisi lukea. Minä olen jakanut haaveeni ja unelmani mieheni kanssa siinä toivossa, että yhdessä voimme tehdä niistä totta. Olen jakanut myös huoleni ja murheeni siinä toivossa, että voimme niitä vähentää. Strategia on sujunut hyvin 25 vuotta. Mitään uutta päiväkirja ei siis hänelle tarjoaisi.

Toisaalta mies ei lue päiväkirjaani (vaikka tietää missä se on, eikä se ole lukossa) koska tietää myös, ettei se häntä sen pnnellisemmaksi tee kuin mitä hän nyt on. Eikä minuakaan, koska sekä haaveet että murheet on tosiaan jo tiedossa.

Mä en ole sitä mieltä, että päiväkirjaa ei saisi pitää, jos sitä ei voi toiselle näyttää. Sen sijaan olen sitä mieltä, että avioliittoa ei pidä jatkaa, jos kumppanille ei voi kertoa haaveistaan ja murheistaan.

Sinä et nyt ihan tainnut ymmärtää, että mitä ap yritti kysyä. Hän ei puhunut siitä, että mieheltä salattaisiin asioita tai, että heillä ei olisi yhteisiä unelmia ja haaveita joista puhutaan ja jotka jaetaan. Hän ei myöskään kirjoittanut siitä, että tama hänen päiväkirjansa tarjoaisi jotakin uutta hänen miehelleen.

Jokaisella ihmisellä on tarve joskus olla yksin ajatustensa kanssa, olkoon se tässä ap:lla vaikka päiväkirja. Se on mielestäni "sairasta", että heti ollaan kynsin hampain toitottamassa sitä, että ei missään nimessä saa ajatella tai miettiä mitään mitä ei ole ensin miehelleen kertonut tai lupaa kysynyt! Jokainen ihmisen on yksilö ja tuleehan sinulla päivän aikana ajatuksia ihan ilman päiväkirjaakin, mutta soitatko niistä heti miehellesi tai kirjoitatko hänelle tekstarin asiasta? Se on ihan sama asia, että laittaa nämä ajatukset päiväkirjaansa tai muuten vain pohdiskelee mielessään. Ei tarvitse olla ihan niin läheisriippuvainen, että ei saisi olla omia ajatuksia.

Voi olla, etten "ymmärtänyt". Minä kirjoitan elääkseni ja isoa kasaa mun ikuisesti keskeneräisinä pysyviä ajatuksia luetaan ja arvostellaan pitkin maailmaa. Minulle, mikään, mitä paperille (tai digibiteiksi) pannaan ei enää ikinä ole yksityistä. Jos haluan pitää jotain aivan omanani, sitä en kirjoita.

Myöskään se, että kertoo ajatuksistaan ei kaikille ihmisille tarkoita "luvan kysymistä". Normaaleille ihmisille se tarkoittaa vain kertomista. Se, että joku edes ajattelee asiaa luvan kysymisenä tai "hallintana" antaa mielestäni huolestuttavan kuvan sekä tämän ihmisen psyykestä että parisuhteesta.

Tässä ei ole kyse riippuvuudesta, vaan järjestä ja kokemuksesta.

Mua muuten ärsyttää aivan käsittämättömistä tämä nykyinen tapa puhua läheisriippuvuudesta ikäänkuin sillä tarkoitettaisiin riippuvaisuutta läheisistä. Sanan alkuperäinen, joskin huolimattoman käytön myötä jo hämärtynyt merkitys kun on riippuvaisuus läheisen kautta, eli se ilmiö, jossa läheisen päihde- peli tms riippuvuus alkaa säädellä muunkin perheen (joskus myös työyhteisön tms) elämää.

VierailijaOnko sanan "hallinta" käyttö sitten outoa? (Vilpitön kysymys... :) )
</p>

<p>Ap[/quote kirjoitti:

On, sanan hallinta käyttäminen kertoo siitä, että se on sinulle keskeinen asia. Sinä haluat hallita itseäsi, pelkäät ettet hallisekaan ja vielä enemmän pelkäät, että joku muu hallitsee sinua. Minusta se ei ole  normaalia. Normaalia olisi se, että pitäisit itsestään selvänä, että sinä hallitset itseäsi - kaikissa tilanteissa - ja ettei sun tarvitse pelätä jonkun muun sun lähellä edes yrittävän sellaista. Jos minun tarvitsisi sellaista miettiä, vaihtaisin läheisiä aika nopeasti.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa 10-vuotiaasta saakka, ja nämä varhaiset pohdinnat mieheni on huvittuneena lukenut. Vain kerran olen näyttänyt hänelle pari päivää vanhan tekstin aikuisiällä. Eipä minulla ole mitään salattavaa, mutten kuitenkaan halua, että mieheni lukee jotain pohdintoja existä (jos olen esim. nähnyt unta entisestä elämästä) tai masennu turhaan riidan aiheuttamasta verbaalipurkauksesta. Seuraavana päivänä voi jo naurattaa omat ruodinnat. Silti minusta oli hyvä, että mieheni luki sen yhden tekstin liittyen vaikeaan aiheeseen. Kirjoittamalla ja lukemalla voi toisellekin aueta asiat eri tavalla. Kannattaa muuten joskus sopia riita kirjoittamalla. Toimii huomattavasti paremmin kuin sovitteluyritykset, mitkä helposti muuttuvat provosoiviksi eipäs-juupas-väännöiksi ja sitten onkin jo uusi riita syntynyt.

Minusta päiväkirjan kirjoittaminen on tehokas itsetutkimuksen väline, ja päiväkirjat itsessään ovat konkreettinen osoitus siitä, että ihminen ajattelee asioita muutenkin kuin pintapuolisesti. Ajatelkaa, jos mitään päiväkirjoja ei olisi koskaan kukaan pitänyt, miten paljon vähemmän tietäisimme historiasta ja ihmisistä, ihmisyydestä. Jos joku pitää päiväkirjan kirjoittamista lapsellisena, se kertoo asioita vain tuomitsijasta itsestään.

Samaa mieltä ap:n kanssa. Minulla on ajatuksia ja tunteita, jotka eivät kuulu kenellekään. Kyse eine salaisuuksista, vaan kärjistetysti siitä, että aivoni eivät sulaudu toisen ihmisen aivoihin. Olen edelleen oma yksilöni.

Minua ei häiritse, jos joku muu jakaa suhteessaan ajatuksistaan aivan kaiken. Minulla on sellainen oma alue, josta en tule koskaan luopumaan kenenkään vuoksi, vaikka suurimman osan ajatuksistani jaankin ja parisuhteessa kumppani on ollut myös paras ysrävä. Tämä toki estää parisuhteen toisin ajattelevan kanssa.

Tämä on niitä harvoja asioita, joissa en jousta. Päiväkirjani lukeminen on pahempi teko kuin pettäminen (vieraan paneminen). Kummastakin on kokemusta, joten tiedän varmuudella. Syy tähän on se, että en omista puolisoa tai tämän kehoa (jonka saa sitten viedä muualle, jos aikoo jakaa sen muidenkin kanssa). Omat ajatukseni ovat vain minun, ja niiden sorkkiminen ilman lupaa ei vain ole hyväksyttävää.

Ihmettelen, miksi ainakin yksi kirjoittaja tuomitsee ap:n. Ja toisaalta ap ei vaikuttaisi hyväksyvän toisin ajattelevia. Ihmisillä on erilainen tarve yksityisyyteen, et tästä ole olemassa mitään TOTUUTTA, joka koskee kaikkia ihmisiä.