Lue keskustelun säännöt.
Olen 35 ja aion olla loppuelämän ilman miestä
13.05.2016 |
Niin, otsikossa se tulikin. Parisuhteita takana useampi. Ongelmana varmaan se, etten koe miesten kanssa elämän jakamista kaiken sen työn ja vaivan arvoisena.
En jaksa sopia kaikista tekemisistä ja menemisistä toisen kanssa. En jaksa yrittää olla toiselle mieliksi ja tuntea etten silti riitä. En halua tehdä kompromisseja oman elämäni valintojen ja arvojeni suhteen.
Tuntuu että voin olla paljon täydemmin minä ja elää täydempää elämää kun olen ilman parisuhdetta. Eikä se tarkoita että olisin yksinäinen, muut ihmissuhteeni voivat paremmin ja saan niistä enemmän kuin parisuhteesta. Seksi on ihanaa, mutta sekin on kivempaa yksin kuin huonossa parisuhteessa. En harrasta myöskään irtosuhteita.
Onko muita, joilla samoja ajatuksia?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Olisi ehkä kannattanut etsiä parisuhdetta jostain muualta kuin alfojen panoringeistä.
Ja sun kanssa eläminen ei olis varmaan rasittavaa? Palstojen iilari24h.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 33 ja tavallaan haluaisin pystyä elämään elämäni ilman miestä, mutta kaipaan läheisyyttä ja jotain huolenpitoa. Haluaisin olla itsenäisempi en uskalla taikka muista miten ajaa autoa, sen aion opetella niin olen itsenäisempi siinä asiassa. Minulla ei ole koskaan ollut yhtään ystävää eikä mitään välejä vanhempiini taikka sisaruksiini, mutta koska nykyään minulla on lapset se ehkä voisi tyydyttää sosiaalisen kontaktien tarpeen. Voisin keskittyä vain heihin. En sitten tiedä riittäisikö se, olen niin hellyyden kipeä. Tällä hetkellä minulla on mies jonka luulen olevan vihdoin se oikea, silti minua pelottaa. Omat tunteet ja se että onko näin aina vai haalistuuko miehen tunteet tai saako hän muuten tarpeeksi minusta. Ahdistusta. Tarjontaa varmasti olisi ulkonäköni takia, mutta luonteeni ei ole miesten mieleen koskaan, paitsi nyt. Parisuhde on riski ja siinä voi aina satuttaa itsensä. Jos tästä ero tulee niin en tiedä jaksaisinko aloittaa taas alusta sitä tutustumisprosessia ja kasvaa yhteen ja sitten taas hyvin mahdollisesti erota ja aloittaa sana rumba jonkun uuden kanssa. Ehkä koitan itsenäistyä ja luoda jotain itsekseni elämässä. Tai sitten en.
Olen 37-v mies ja ollut ilman parisuhdetta omasta tahdostani huolimatta jo 15 vuotta. Ilman seksiäkin jo yli 10 vuotta. Kärsin valtavasti parisuhteettomuudestani. Haluaisin olla jollekin ihmiselle tärkeä ja kokea rakkautta. Viihdyn kyllä hyvin yksinkin ja arvostan vapautta, sitä etten ole tilivelvollinen kellekään, mutta tämä kaikki on tullut vasten omaa tahtoani. On väärin väittää että olisin sinkku koska olen valinnut niin.
Olisin halunnut parisuhteen ja olen yrittänyt saada useita naisia kiinnostumaan itsestäni, käynyt treffeilläkin. Kaikki naiset ovat joko varattuja, tai sinkkuina valinneet jonkun toisen miehen. Kuulen paljon tekosyitä mikseivät muka voi tai pysty kanssani juuri nyt parisuhteeseen ja halutaan olla vain kavereita. Joskus olin niin nihilisti, että pakotin naiset myöntämään, että keksivät valkoisia valheita, että todellinen syy on etteivät vain halua kanssani suhteeseen. Nykyään nyökkään ja sanon jepjep, niin että toinen tietää kyllä että minäkin tiedän todellisen syyn, mutta ei tehdä tästä sen suurempaa numeroa. Jotenkin niin surullista.
Harmittaa yksinasumisessa sekin, että joutuu taloudellisesti vastaamaan kaikesta yksin. Auto ja asunto pääkaupunkiseudulla tarkoittaa käytännössä, että hyväpalkkaisestakaan työstä ei jää paljon mitään käteen kun kaikki maksaa niin paljon. Olisi enemmän rahaa myös harrastaa ja elää, ja mikä tärkeintä joku jonka kanssa se tehdä, jos olisi parisuhde. Ei vain ole vissiin kaikille tarkoitettu sitä onnea.