Lue keskustelun säännöt.
Nykyään suutun heti kun lapset eivät tottele.
13.05.2016 |
Ennen sanoin ensin nätisti, sitten korotin vähän ääntä ja sanoin uudestaan, sitten varoitin että kohta äiti suuttuu ja sitten karjuin. Nykyään pyydän kerran ja sitten jo karjun. Ei siit oo mitään hyötyä mutta tuntuu ainakin paremmalta kun saa päästellä höyryjä.
Ehkä nuo joku päivä vielä tajuaa että ei on ei ja että tehdään niin kuin pyydetään/käsketään/sanotaan.
Kommentit (36)
Tuolla lailla kasvattuu lapsia, jotka eivät usko kuin huutamista. Opettajat kiittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karjuvana vanhempana, joka on saanut itseään vähän hillittyä, en kyllä suosittele. Se on ihan kauheaa, kun ne lapset alkavat soveltaa äidin mallin mukaista kommunikointia toisiinsa, sinuun ja muihin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla lailla kasvattuu lapsia, jotka eivät usko kuin huutamista. Opettajat kiittävät.
Parempi että saavat sitten jatkaa touhujaan jos ei huvita totella kun sanotan ekan, tokan ja kolmannen kerran nätisti?
Kun normaali puhe ei aiheuta ilmeenkään värähtämistä, saati evänkään liikahtamista, niin vuosien saatossa sitä vaan kärsivällisyys kärsii ja lopulta se volyymi kohoaa aika herkästi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini sai muinoin huonon koenumeron, joten onnittelin tulevasta ja toivottavasti menestyksekkäästä laitoshuoltajan tulevasta toimesta. Seuraavasta kokeesta tulikin sitten kiitettävä. Omapa on elämänsä tietenkin.
Mun mielestä lasten kuuluu totella ekalla kerralla. Nykyvanhemmat on monet kummallisia nynneröitä maanittelijoita, ei ole hyvää kasvatusta mikään suostuttelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos malttia piisaa, niin kokeilepa vain toistaa käskyäsi rauhallisella äänellä, kunnes se toteutetaan. Sitkeästi, kerta kerralta. Siis vaikka niin, että jos lapsen on määrä kerätä lelunsa lattialta, lopetat kaiken muun kommunikoinnin, kunnes lelujen kerääminen toteutuu. En tiedä, auttaako tämä, mutta tuli mieleeni.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä lasten kuuluu totella ekalla kerralla. Nykyvanhemmat on monet kummallisia nynneröitä maanittelijoita, ei ole hyvää kasvatusta mikään suostuttelu.
Miksi lasten kuuluu totella ekalla kerralla? En sillä sano, etteikö se olisi kätevää, mutta kun lapsesta ei oikein voi saada sellaista pakettia, jolla ei omaa tahtoa olisi. Se kun kuuluu vähän niin kuin ihmisen kehitykseen, että oma tahto kehittyy, ja valitettavasti se vanhempi (tai kukaan muukaan) ei voi valita, millä kohdin sitä omaa tahtoa harjoitetaan. Toki toiset ihmiset osaavat paremmin menoilla lastensa kanssa niin, että monet konfliktit vältetään, ja toiset lapset ovat persoonallisuudeltaan tottelevaisia. Mutta jos nykyvanhempien mollaamisella tahdot sanoa, että lapset ennen tottelivat aikuisia aina, niin se on täysin harhaluulo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyysiseen kurittamiseen en lähde, toisin kuin äitini teki(si vieläkin). Jos ruokailun aikana valehtelematta 40 krt kehotat syömään ilman että lautasellinen on tänä aikana vähentynyt kolmea lusikallista enemmän, niin veikkaisin että kyllä ne hermot paremmissakin piireissä alkaisivat olla koetuksella. Ja kuten ylläoleva kirjoitti, niin pitääkö lapsi sit opettaa siihen että kun ei vaan tottele, niin lopulta asia on OK ja jää sikseen?
Vierailija kirjoitti:
Karjuvana vanhempana, joka on saanut itseään vähän hillittyä, en kyllä suosittele. Se on ihan kauheaa, kun ne lapset alkavat soveltaa äidin mallin mukaista kommunikointia toisiinsa, sinuun ja muihin ihmisiin.
Niin, ja lisään vielä, että tuskin pitkällä aikavälillä karjuminen tuntuu mukavalta "höyryjen päästelemiseltä". Se on kuitenkin aggressiivista käytöstä lasta kohtaan. Jos nyt ajattelet, että mitä tunteita sussa herättäisi se, että sulle aina karjuttaisiin, niin voit sitä kautta miettiä, miltä se lapsesta tuntuu. Ja tosiaan, opetat sen aggressiivisen tavan lapsillesi. Nyt, kun oon saanut vähennettyä huutamista, lapseni huutavat vähemmän ja tottelevat enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla lailla kasvattuu lapsia, jotka eivät usko kuin huutamista. Opettajat kiittävät.
Parempi että saavat sitten jatkaa touhujaan jos ei huvita totella kun sanotan ekan, tokan ja kolmannen kerran nätisti?
Sinun pitää keksiä toimivat kasvatuskeinot, jotka eivät sisällä huutamista. Koulussa ja työelämässä on nimittäin opittava seuraamaan ohjeita, joita ei anneta huutamalla. Ja teet itsellesikin hattaa, kun opetat lapsillesi, että vasta huutainen oikeasti tarkoittaa jotakin.
Tuntuu se sanominen turhalta, kun ei tule mitään reaktiota, korkeintaan ärsyyntynyttä "joojoota". Ei auta muu kuin huutaminen. Tylsää, mutta totta. Kauhee kuri päällä koko ajan ja siltikään muksu ei tottele. Sitten huudetaan kaikki - vanhemmat siksi, koska lapsi ei tottele, ja lapsi siksi, koska vanhemmat karjuu. Vois luulla, että meillä asuisi teini-ikäinen, mutta ei, ekaluokkalaisesta on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun normaali puhe ei aiheuta ilmeenkään värähtämistä, saati evänkään liikahtamista, niin vuosien saatossa sitä vaan kärsivällisyys kärsii ja lopulta se volyymi kohoaa aika herkästi
Tämä on nyt sitä huonoa kasvattamista.
Vierailija kirjoitti:
Fyysiseen kurittamiseen en lähde, toisin kuin äitini teki(si vieläkin). Jos ruokailun aikana valehtelematta 40 krt kehotat syömään ilman että lautasellinen on tänä aikana vähentynyt kolmea lusikallista enemmän, niin veikkaisin että kyllä ne hermot paremmissakin piireissä alkaisivat olla koetuksella. Ja kuten ylläoleva kirjoitti, niin pitääkö lapsi sit opettaa siihen että kun ei vaan tottele, niin lopulta asia on OK ja jää sikseen?
Sun kannattais ratkaista nyt se, miksi lapsi syö niin hitaasti. Onko hän vain hidas syöjä (kuten meidän lapsi), vai onko hän esim. liian täynnä. Mä just juttelin ystäväni kanssa tästä, että meillä on molemmilla sellainen tapa, että lapset eivät syö jatkuvasti, jotta he sitten söisivät hyvin. Meidän mallin nimi on "nälkä on aliarvostettu asia". Mitä tulee siihen, että lapselle sanoo 40 kertaa, että syö, niin mä oon ainakin huomannut, että jatkuva hoputtaminen ja aggressiivinen käskyttäminen hidastavat tuota monissa asioissa todella hidasta lasta entisestään. Meillä parhaiten auttaa se, että lapsi ulkoilee tarpeeksi ja ateriavälit ovat tarpeeksi pitkät. Silloin ruokahalu on hyvä. Se, että vanhempi karjuu vieressä syö syö, ei ole ratkaisu, koska se tekee syömisestä valtataistelun. Lapsi alkaa käyttää valtaa, kun saa vanhemman hermostumaan. Mä tiedän tämän, koska itse hermostun usein hitaaseen lapseen. Se hermostuminen ei vain ei auta, vaan pahentaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu se sanominen turhalta, kun ei tule mitään reaktiota, korkeintaan ärsyyntynyttä "joojoota". Ei auta muu kuin huutaminen. Tylsää, mutta totta. Kauhee kuri päällä koko ajan ja siltikään muksu ei tottele. Sitten huudetaan kaikki - vanhemmat siksi, koska lapsi ei tottele, ja lapsi siksi, koska vanhemmat karjuu. Vois luulla, että meillä asuisi teini-ikäinen, mutta ei, ekaluokkalaisesta on kyse.
No niinhän se on, ihan helvetin turhauttavaa. Mutta "kauhee kuri päällä" voi olla syynä sille, miksi lapsi ei tottele. Kokeile vähän löysätä liekaa. Ja eikös ekaluokkalaisella just ole tuollainen vaihe päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu se sanominen turhalta, kun ei tule mitään reaktiota, korkeintaan ärsyyntynyttä "joojoota". Ei auta muu kuin huutaminen. Tylsää, mutta totta. Kauhee kuri päällä koko ajan ja siltikään muksu ei tottele. Sitten huudetaan kaikki - vanhemmat siksi, koska lapsi ei tottele, ja lapsi siksi, koska vanhemmat karjuu. Vois luulla, että meillä asuisi teini-ikäinen, mutta ei, ekaluokkalaisesta on kyse.
No niinhän se on, ihan helvetin turhauttavaa. Mutta "kauhee kuri päällä" voi olla syynä sille, miksi lapsi ei tottele. Kokeile vähän löysätä liekaa. Ja eikös ekaluokkalaisella just ole tuollainen vaihe päällä.
Niin, ja jatkan vielä, että ekaluokkalainen on jo niin iso, että asioista voi yrittää myös keskustella ja sopia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karjuvana vanhempana, joka on saanut itseään vähän hillittyä, en kyllä suosittele. Se on ihan kauheaa, kun ne lapset alkavat soveltaa äidin mallin mukaista kommunikointia toisiinsa, sinuun ja muihin ihmisiin.
Niin, ja lisään vielä, että tuskin pitkällä aikavälillä karjuminen tuntuu mukavalta "höyryjen päästelemiseltä". Se on kuitenkin aggressiivista käytöstä lasta kohtaan. Jos nyt ajattelet, että mitä tunteita sussa herättäisi se, että sulle aina karjuttaisiin, niin voit sitä kautta miettiä, miltä se lapsesta tuntuu. Ja tosiaan, opetat sen aggressiivisen tavan lapsillesi. Nyt, kun oon saanut vähennettyä huutamista, lapseni huutavat vähemmän ja tottelevat enemmän.
Vähensin huutamista. Lapsille se tarkoitti sitä että ei tartte kuunnella.
Olen kokeillut että sanon esim. että huono käytös (esimerkiksi siskon lyöminen) loppuu nyt tai joutuu huoneeseen ja vienyt heti huoneeseen kun on jatkanut lyömistä. Tai jos tyttö sylkee lattialle ja pyydän lopettamaan ja sanon että kerran vielä niin joutuu huoneeseen. Aina pakko kokeilla vielä kerran.
Ja vielä kerran. Ja vielä kerran. Ja vielä kerran. Ja samat jutut toistuu päivittäin.
Jos joku päivä ne rajat menis päähän.
Tai no, muualla osaavat käyttäytyä niin että monet kehuu miten hienosti osaavat olla, kotona eivät vain välitä mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Teini sai muinoin huonon koenumeron, joten onnittelin tulevasta ja toivottavasti menestyksekkäästä laitoshuoltajan tulevasta toimesta. Seuraavasta kokeesta tulikin sitten kiitettävä. Omapa on elämänsä tietenkin.
Pidätkö laitoshuoltajia jotenkin vähempiarvoisina ihmisinä? Arvostatko ollenkaan heidän tekemäänsä työtä? Itse olisin ylpeä jos joku haluaisi tehdä noin tärkeää työtä.
Kuormittaako sinua jokin enemmän kuin ennen?