Pystyykö läheisriippuvaista helposti kiristää jättämisellä?

En osaa sanoa, mutta isäni on alkanut tehdä asioita uuden vaimonsa seurassa, joita hän ei tehnyt ennen. Eikä kyse ole nyt siitä, että olisi aikaisemmin ollut jotenkin alistettu ja olisi saanut vaimolta voimia sanoa ei tai pitää puoliaan.

On aivan mahdollista ja erittäin todennäköistä. Ystäväsi ei luultavasti halua puhua asiasta mutta ole tutosarvet herkkänä ja hienotunteisesti mutta selvästi anna ymmärtää että olet valmis (jos siis olet valmis siihen) auttamaan ja tukemaan (pois vahingollisesta suhteesta). Jos ystäväsi uskaltaa itse lähteä voi olla että vielä pahemman ottaa tilalle, kierre olisi saatva katki ja siihen tarvittaneen ammattiapua tai lujuutta ja itsekuria vaativaa syvää itsetutkiskelua. Mikä harvalta onnistuu.

Kyllä voi, valitettavasti.

Pystyi kiristämään. Läheisriippuvainen voi kokea hirveää häpeää ja epäonnistumista suhteen päättymisen uhasta, joten hän voi tehdä melkein mitä tahansa "pelastaakseen" suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Pystyi kiristämään. Läheisriippuvainen voi kokea hirveää häpeää ja epäonnistumista suhteen päättymisen uhasta, joten hän voi tehdä melkein mitä tahansa "pelastaakseen" suhteen.

Aivan. Vaikka parasta mitä hänelle voisi tapahtua olisi että epäterve ja tuhoava suhde päättyisi :(

up

Läheisriippuvainen käsitetään tässäkin ketjussa väärin. Ei se ole toisessa roikkumista. Voi toki olla, muttei mitenkään määritelmällisesti. Riippuvainen persoonallisuus voi paremmin kuvata näitä ja sekin taitaa olla enemmän sellaista lapsenkaltaista riippumista muita ihmisistä. Tunne-elämältään epävakaat minun käsityksen mukaan on näitä jotka kokee rankinta jättämisen pelkoa ja tekee mitä vaan ettei niin kävisi. Tai reagoivat voimakkaasti eron uhkaan.

Olen huomannut että pystyy.

Kyllä voi. Mäkin olin pahasti läheisriippuvainen (koska olin kasvatettu sellaiseksi, long story), jolloin kestin ja siedin sellaista käytöstä suhteessa, mitä ei ikinä maailmassa tule sulattaa! Tähän komboon kun lisätään vielä huonot puhelahjat sekä joukko kuuntelemattomia ihmisiä joihin ei uponnut mikään mitä kerroin, niin soppa oli valmis. 

Kun kotiovet sulkeutuivat, saattoi tapahtua mitä tahansa. Kun kerroin (yritin kertoa) ihmisille, joita asian olisi luullut kiinnostavan, kukaan ei reagoinut tai päinvastoin jopa etsi syitä pelkästään musta. "Jospa se suuttui, koska olit sellainen/tällainen/hyvä selitys". Kun aikaa kului, mulla paloivat hihat ja lähdin. Kun voimaannuin lisää, tajusin että perheeni on vain yksinkertaisesti niin välinpitämätön ja katkera mulle, ettei siitä ole avuksi. Lisäksi serkkuni, joka mainosti aina et häneen voi luottaa, oli kiinnostunut ainoastaan oman napansa kaivelusta enemmän kuin mistään parisuhdeongelmista joihin hän ei osannut samaistua. Kukaan ei siis osannut auttaa minua yhtään. Toivuin vasta, kun pääsin psykologille, joka oli alallaan muuten äärimmäisen hyvä. 

Ja ne suuttumisen syyt mulle - en usko, että olin yksin syyllinen niin valtaisiin riitoihin kuin mitä meillä oli. Se alkoi säännöllisesti, ja aloin erottaa säännönmukaisuuksia miehen käytöksen kulussa. Ensin oli pitkä, ihana kausi mikä päättyi siihen kun mies alkoi raivota pohjattomasti. Syyksi riitti mikä tahansa - en halunnut häntä lintsille mukaan, en suostunut imemään hänen nänniään, ottamaan selästä paljain käsin siellä olevia tikkejä, juttelemaan saunassa vaan tyydyin olemaan hiljaa "Liian vähän keskustelua!" oli miehen komento. 

Riidassa päästiin vaiheeseen bee, kun mies alkoi jättämään mua. Hän siis nautti siitä, että pääsi itkettämään ja kyykyttämään mua lisää. Kun jokusen aikaa oli kulunut ja pahin raivo hänen puoleltaan laantunut noiden huomattavien rikkeiden jälkeen, hän alkoi lämmitellä mua takaisin ja oli niin anteeksi antavainen. Yleensä tuohon liittyi sovintoseksi, ja mua ällöttää ajatellakin sitä hänen pornoshowtaan jonka hän tuon perään yleensä järjesti. 

Kerran tuli se hetki, kun en madellutkaan hänen luoksensa takaisin. Olin kestänyt tuota riiputtamista kokonaisen vuoden ja vihdoin ajattelin, että nyt riittää - olen nuori, kaunis ja lahjakas, mun ei tarvitse kuluttaa koko nuoruuttani tällaiseen paskaan.

Jätin miehen sähköpostilla. Sain kuulla haukut mieheltä ja viimekädessä äidiltäni, joka puolusti miestä tuossa kohtaa että olisin voinut jättää sen hellemmin. Miten uskomatonta puhetta naiseltä omalle tyttärelleen, jota oli petetty, pahoinpidelty ja henkisesti laiminlyöty kokonainen vuosi, eli olisko mun pitänyt viedä se kynttiläillalliselle? Kun jättö oli suoritettu, annoin miehen maistaa omaa lääkettään. Ilmoitin, että hän voi tulla meille jouluksi ja mies riemastui puhelimessa että otanko hänet takaisin. Jokin piru iski, ja olin että totta kai. Kun joulu oli juhlittu, miehen paketoimat lahjat avattu (kaikki ne, joihin hän oli liittänyt mukaan tosi romanttiset ja ääliömäiset tekstit mukaan, nyt hiukan säälittää kyllä..) ja kun kuusta oltiin roudaamassa pihalle, ilmoitin, että suhteemme oli tosiaan siinä mihin sen viimeksi jätin. Mies sai raivarin ja suuttui uudelleen. En ottanut häntä takaisin, mutta hän sai pienen siivun siitä, miten oli käyttäytynyt itse.

En ole enää ripustautuva enkä jää enää seuraamaan huonoa käytöstä viikko tolkulla. 

9 herätti ensin sympatiaa, mutta sitten paljastui epäterveitä puolia kirjoittajassakin.

Ja luulin, että oli jotain 15 vuoden suhde. Olikin vain vuosi.

Miten sä 9 (tai muutkin saa vastata) olisit suhtautunut, jos miehesi olisi ennen kuin sulla vielä oli mennyt hermo vain ilmoittanut, että jättää sinut? Kun mietin tuota isääni. Joskus heidän riideltyään vaimo oli ilmoittanut että lähtee, niin isä suhtautui jotenkin täysin tunnomasti asiaan, ja mietti vielä samalla että täytyy soittaa sille ja sille naiselle josko se haluaisi alkaa suhteeseen hänen kanssaan sitten. Mutta kun suhde ei loppunut, niin vaikka siinä on vaimon taholta sairaita kontrolloinnin piirteitä niin isä ei itse ole lähtemässä suhteesta minnekään. Eli sillälailla koen, että nainenkin saa olla aikamoinen, eikä isä ikään kuin pidä puoliaan, lähde, vaan kestää mitä vain, kun nainen ei vain lähde. Silti hänen olemisensa naisen kanssa ei vaikuta rakkaudelta, saattaa itsekin räpättää tälle täysin tyhjänpäiväisistä asioista moittien.

Että mihin hän on koukussa? Ei kyseiseen naiseen, vaan siihen, että olisi joku?

1

Vierailija kirjoitti:

9 herätti ensin sympatiaa, mutta sitten paljastui epäterveitä puolia kirjoittajassakin.

Ja luulin, että oli jotain 15 vuoden suhde. Olikin vain vuosi.

Riiputtamista oli kestänyt vuoden. Mistä me tiedetään suhteen pituus? Ja siis...entä sitten? Miten se tekisi miehen käytöksestä ihan hyväksyttävää? :O

Vierailija kirjoitti:

9 herätti ensin sympatiaa, mutta sitten paljastui epäterveitä puolia kirjoittajassakin.

Ja luulin, että oli jotain 15 vuoden suhde. Olikin vain vuosi.

Mä haluan nähdä miten terveellä tavalla ihmiset suhtautuvat sellaisen ryöpytyksen jälkeen mitä itsekin sain osakseni, joten mikä osa nyt lopetti sympatiasi? Sekö, kun kirjoitin että olen nuori, kaunis ja lahjakas vai sekö että annoin miehen turhaan luulla että otan hänet takaisin? Tiedätkö, että noille ton tyyppisille miehille ei auta mikään. Ei yhtään mikään. Se on aivan sama miten suhteen sellaisen kanssa päättää, hyvin vai erittäin huonosti, koska lopputulos ei kuitenkaan muutu. Kun mietin kaikkia niitä kertoja, kun se itketti mua taukoamatta niin pieni takaisin antaminen ei tehnyt pahaa. Kysyin mieheltä hänen vonkuessaan miten kusetin häntä, että näkikö hän yhtään tuttuja piirteitä että jos hän hiukan heräisi omaan toimintaansa. Ei herännyt. Nykyisin seurustelee taas ja monenneko kerran ja mistä vetoa että meno ei ole muuttunut mihinkään. Aina saa kuulla olevansa jollain tavalla epäterve kun lakkaa olemasta kynnysmatto, ja tilanteet elävät niin monimutkaisina, ettei niitä voi kertoa keskustelupalstalla riittävin sanakääntein. 

 Ja mitä väliä sillä kestolla - henkinen väkivalta on aina henkistä väkivaltaa, ja minuuttikin on liikaa. Edellinen nainen kesti sitä 7 vuotta, itse lähdin vuodessa. Olin sitä paitsi ainoa nainen mikä sille koskaan laittoi hanttiin. Suhde oli tosin pidempi, mutta sirkus alkoi tirehtööreineen pyöriä vasta loppuvaiheessa josta laskin tuon vuoden. - 9

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

9 herätti ensin sympatiaa, mutta sitten paljastui epäterveitä puolia kirjoittajassakin.

Ja luulin, että oli jotain 15 vuoden suhde. Olikin vain vuosi.

Riiputtamista oli kestänyt vuoden. Mistä me tiedetään suhteen pituus? Ja siis...entä sitten? Miten se tekisi miehen käytöksestä ihan hyväksyttävää? :O

Tämä. Kuulin ihan riittävästi jo suhteen aikana ja sen jälkeen syyllistystä, miten epäterve olen, vaikka miehessäkin oli vikaa. - 9 

En ollut läheisriippuvainen, vaan riippuvainen onnistumisesta. Tahdoin suhteemme onnistuvan. Mies syytti minua läheisriippuvaiseksi. Kummasti eron jälkeen en olekaan kysellyt ex:ni perään. Ex saa tehdä elämällään mitä tahtoo. Toivon hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Miten sä 9 (tai muutkin saa vastata) olisit suhtautunut, jos miehesi olisi ennen kuin sulla vielä oli mennyt hermo vain ilmoittanut, että jättää sinut? Kun mietin tuota isääni. Joskus heidän riideltyään vaimo oli ilmoittanut että lähtee, niin isä suhtautui jotenkin täysin tunnomasti asiaan, ja mietti vielä samalla että täytyy soittaa sille ja sille naiselle josko se haluaisi alkaa suhteeseen hänen kanssaan sitten. Mutta kun suhde ei loppunut, niin vaikka siinä on vaimon taholta sairaita kontrolloinnin piirteitä niin isä ei itse ole lähtemässä suhteesta minnekään. Eli sillälailla koen, että nainenkin saa olla aikamoinen, eikä isä ikään kuin pidä puoliaan, lähde, vaan kestää mitä vain, kun nainen ei vain lähde. Silti hänen olemisensa naisen kanssa ei vaikuta rakkaudelta, saattaa itsekin räpättää tälle täysin tyhjänpäiväisistä asioista moittien.

Että mihin hän on koukussa? Ei kyseiseen naiseen, vaan siihen, että olisi joku?

1

Nyt en ehkä ymmärtänyt kysymystä, koska mieshän kaiken aikaa tuon yhden vuoden aikana vuoroin jätti, vuoroin otti takaisin ilman että mulla oli varsinaisesti mitään sananvaltaa koko juttuun. Homman ongelma oli nimenomaan toi, että mies hylkäsi ja otti takaisin ja käytti sitä vallankäytön keinona. Kun lopulta ilmoitin, että lähden, niin ajoituksella oli merkitystä. Jos sanoin aiemmin, että haluan erota, niin mies ilmoitti ylimielisesti miten en ole hänelle korvaamaton ja voin lähteä koska vain, niin hän samalla suhtautui todella välinpitämättömästi päätöksiini. Vaikea selittää, mutta siis mun mielipiteillä suhteen tilasta ei ollut kerrassaan mitään merkitystä! Myöhemmin, kun tajusin että kuvio on sairas eikä siinä ole järjenhäivääkään ja mies jätti minut taas, ja pienen ajan jälkeen kun hän oli ottamassa mua suurieleisesti takaisin, niin kova isku miehelle olikin kun ilmoitin etten ole palaamassa. Silloin vasta hän oivalsi että olen tosissani ja mua ei voikaan enää hallita.  

Isäsi meininki ei kuullosta kummankaan puolelta kauhean terveeltä. Nainen testaa rajojaan, ja isäsi heittää vettä myllyyn vaikka hänen pitäisi istua alas ja keskustella huolella naisen kanssa. Oikeasti jos jotain opin, niin tuollaiseen valtapeliin ei pidä suostua vaan se pitää lopettaa alkuunsa tai erota. Sitä en tiedä millaisin motivaatioin ihmiset jaksavat taistella, mutta itse en todellakaan jaksa enää. Jos kumppani ilmoittaa aikovansa erota tai ilmaisee, ettei ehkä haluakaan olla kanssani, annan hänen mennä, koska elämä on liian lyhyt toisten mielialojen pelkäämiseen ja niiden mukana elämiseen. 

jatkoksi vielä siis se, etten voinut koskaan olla varma että milloin hän on sen jättämisen kanssa tosissaan. Olo oli kuin keskitysleirin juutalaisella tai venäläisessä ruletissa. Lopulta turruin ja annoin vain kaiken tapahtua, ennen kuin tuli se kuuluisa perkeleentyminen. 

Vierailija kirjoitti:

Tuttuni puoliso kohtelee häntä todella törkeästi. Myös parisuhdeväkivaltaa on ollut kuvioissa. Tuttuni on kertonut aikoinaan olevansa läheisriippuvainen ja epäilen, että tällä on asioiden kanssa tekemistä. Nyt hän on alkanut tehdä asioita joita ei edes itse keksisi ja mieleeni tuli, että voisiko puolisonsa kiristää häntä tekemään näitä asioita esim. uhkaamalla jättää hänet. Asioista tietävät/kokemusta omaavat: onko tällainen mahdollista? Voiko läheisriippuvainen siis suostua lähes mihin tahansa jättämisen pelossa?

Kiristämään pystyy mutta en ole kokenut sitä mitenkään erityisen helpoksi.