Kuinka usein sinä olit lapsena mummolassa hoidossa?

Aina. Mehän asuttiin mummolassa. Oli maatila ja kolme sukupolvea asui yhdessä. Toisen mummun luona muistan olleeni kerran yksin yökylässä.

Kolmen sukupolven yhteiselo oli muuten yhtä helvettiä.

Ei koskaan, ei kuulunut ikäpolveni lasten elämään ainakaan maaseudulla. Äidin vanhemmat oli töissä usein viikonloputkin ja isän vanhemmat huolehtivat aikuisesta vammaisesta tyttärestää, joten ei sinne laitettu lapsilaumaa vaivoiksi.

Ihan hyvät välit meillä silti oli isovanhempiin. Isän vanhemmille matkaa oli 3 km, äidin vanhemmille noin 40 km ja molemmissa mummoloissa käytiin viikottain.

Vierailija kirjoitti:

Aina. Mehän asuttiin mummolassa. Oli maatila ja kolme sukupolvea asui yhdessä. Toisen mummun luona muistan olleeni kerran yksin yökylässä.

Kolmen sukupolven yhteiselo oli muuten yhtä helvettiä.

Miksi noin? Meillä se sujuu ihan  hyvin, asuttu anoppilan vieressä ja osin samassa taloudessa jo vuosia eikä ole ollut ongelmia.

En oikeastaan lainkaan, välimatkaa oli 800 km. Ja toiset isovanhemmat olivat kuolleet. Synnyin 70-luvulla.

Mun isoäiti asui meillä, mutta hän oli jo vanha, hoidettava. Toisten isovanhempien luona käytiin kyläilemässä, sillä he asuivat enoni perheen kanssa, maatila sekin. Mutta ei mummot hoitaneet, mutta nähtiin usein.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja sisarukseni olimme mummon ja vaarin luona usein koulun loma-aikoihin, syyslomalla, hiihtolomalla ja kesälomalla muistan olleeni. Emme siis olleet jokaista hiihtolomaa/syyslomaa eikä koko kesää, vaan kesäisin noin viikon ja hiihtoloman/syysloman silloin kun ei lähdetty perheen kanssa lomalle tai ollut esim. jotain harrasteleiriä tai jotain aktiviteettia jonka vuoksi olimme kotona. Välimatkaa oli noin 50 km kotimme ja isovanhempien välillä eli suht lähekkäin asuimme. Kuitenkin meidän lasten elämä oli kaupungissa, harrastimme paljon ja näin eli mitään jokaviikkoista isovanhemmille hoitoonvientiä ei ollut. Kerran muistan, että isovanhemmat tuli meille kotiin viikoksi hoitamaan kun vanhemmilla oli joku kauhea työputki ja isä oli työmatkalla. Mutta noin muuten normiarjessa mentiin kyllä ilman isovanhempien apua. Heidän luonaan tuli lomailtua siihen asti, että aloitin yläkoulun. Isovanhempien kuoleman jälkeen löytyi mummon päiväkirjat ja niissä hän oli hyvin paljon kirjoitelllut meistä lapsista ja siitä kuinka paljon meistä välittää ja kuinka tärkeitä olemme hänelle. Tuli hyvä mieli kun sai tietää, että isovanhemmat oli ihan aidosti meidät halunneet aina luokseen.

Meillä oli toinenkin mummo mutta hänen kanssaan oli paljon etäisemmät välit vaikka hänkin asui suht lähellä (noin 100 km päässä). Näimme vain jokusen kerran vuodessa ja emme olleet siellä samalla tavalla kuin mummon ja vaarin luona. Kerran muistan olleeni tämän yksinäisen mummon luona hiihtolomalla alakoululaisena, mutta siinä se.

En koskaan.

Muutaman kerran, mummolat 400 ja 700 km päässä.

Hyvin paljon. Joka toinen  viikonloppu mummoloissa ja vanhemmat siis ajoivat satoja kilometrejä sitä varten. Lomilla paljon, kokonaisia kesiäkin saattoi mennä. Koulupäivinä menin koulusta mummolle odottelemaan, että vanhemmat hakevat työstä päästyään. Olen syntynyt 70 -luvun alussa.

Todella harvoin. Isän vanhemmat asuivat 60km päässä ja siellä tuli joskus aikaa vietettyä. Yleensä vanhemmat olivat kuitenkin aina mukana. Ehkä kerran muistan, että siskon kanssa yövyimme mummolassa ilman vanhempia.

Äidin vanhemmat sitten taas asuivat 460km päässä. Siellä käytiin aluksi muutaman kerran vuodessa, mutta jossain vaiheessa se väheni vain yhteen kertaan vuodessa. Vanhemmat olivat aina kyläreissuilla mukana.

Harmittaa vähän, että aika etäiset välit omiin isovanhempiin oli. En pysty ollenkaan samaistumaan kavereitten kertomuksiin siitä, kuin rakkaita ja tärkeitä heidän isovanhempansa heille ovat.

Miten sen nyt katsoo... en ikinä tai aina? Toinen mummo ja ukit kuollut jo ennen syntymääni mutta elossa oleva mummoni asui meillä. Pidin häntä siis lapsena aivan tasavertaisena äitini kanssa, ellei jopa lähimpänä hoivaajana. Vanhemmilla kun oli maatila ja paljon töitä, mummo hoiti lapset niiden aikana. Harvoin kuitenkaan vanhempani kokonaan poissa olivat, eivät siis muistaakseni esim lomailleet ilman lapsia paitsi sitten kun oltiin jo teinejä. Silloin oltiin kyllä mummon hoidossa - vai kukahan siinä nyt ketäkin hoiti, mummo oli silloin jo vanha ja heikko.

Joka viikonloppu vähintään lauantai, usein myös sunnuntai.

Isän puolen isovanhemmilla (asuivat lähellä) olimme ja äiti oli kuitenkin kolmen peräkkäisinä vuosina syntyneen lapsen yksinhuoltaja (erosivat kun äiti odotti nuorinta).

Nyt kun mietin asiaa, äidin puolen isovanhemmilla käytiin oikeastaan vain satunnaisesti, vaikka asuimme äidin kanssa (Ja asuivat samassa kaupungissa), mutta isän puolelta nähtiin enemmän mummia ja pappaa, kuin itse isää.

Mummo ja pappa asui samassa kaupungissa, ja siitä lähtien olin yökylässä aika usein, kun itse osasin pyytää sinne yökylään ja pärjäsin siellä. Koulun jälkeen oli myös kiva käydä syömässä pullaa välipalaksi. Mutta silloin kun itse olin vielä kovin pieni, niin ei meillä vanhemmat ikinä laittaneet mummolaan yökylään, vasta kun minusta ei ollut ns. vaivaa aloin siellä olla. Toisten isovanhempien luona käytiin koko perheen kanssa aina lomilla, ja sitten teininä alettiin käydä itsenäisemmin lomilla kylässä.

Ihan hyvät välit minulla on molemman puolen isovanhempiin. Ei se mielestäni vaadi mitään suurta "hoitoa" pikkutaaperosta asti, vaan tulee ikään kuin luonnollisesti ajan kanssa, kun tavataan perheinä ja sitten kouluiässä kun itse pystyy jo kulkemaan kylässä.

Joka päivä, mummo asui meillä.

Ensimmäiset 6½ vuotta asuimme äidin kanssa hänen vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Äiti hankki ammattia ja mamma hoiti minua. Sitten äiti avioitui ja muutimme naapurikuntaan. Vietin paljon aikaani isovanhempien luona, opin kulkemaan välimatkan linja-autolla jo ennen kouluikää. Kaikki lyhyet lomat ja suuren osan kesästäkin vietin isovanhempien luona lukioikään asti. Sen lisäksi olin usein viikonloputkin siellä. Se, että olin niin vähän kotona vapaa-aikoina, aiheutti sen, että ystävyyssuhteet jäivät useimpien kanssa aika pinnallisiksi, mikä on tietysti surullinen asia. Jäljellä on lapsuudesta asti säilynyt vain yksi ystävä.

Sekä isäni että äitini vanhemmat ovat eronneet jo ennen syntymääni, eli toisinsanoen minulla on ollut neljä isovanhempalaa. Näin suuresta sukulaisjoukosta on tietysti kertynyt päätähuimaava määrä yökyläilyjä... Eli tarkemminsanoen kolme.

Kolme kertaa kävin yhden yön yökylässä, kerran kummankin biologisen mummon luona, kerran papalla. Mummojahan minulla on kolme kappaletta elossa vielä tänäkin päivänä (yksi on mummopuoli isoisäni uudesta avioliitosta).

Sukuni ei taida olla kovin läheisyysmielistä sakkia.

En koskaan, molemmat mummolat oli niin kaukana että sinne lähdettiin aina vanhemman/vanhempien kanssa yökyläilemään. Siellä sitten toki oltiin isovanhempien kanssa ulkona, ruokakaupassa jne. Olisko kerran pari vuoteen kyläilty kummassakin paikassa.