Perintökaaren tulkinta
Mitenhän tuo perintökaari asia menee. Kun isäni on kuollut ja kuoleman jälkeen luovuin perinnöstä. Isän kuoleman aikaan en ollut raskaana, mutta luopuessani saatoin jo olla. Meneeköhän luopumani perintö lapselleni vai ei. Mietin että kumpaa tuossa sovelletaan, sitä että oliko lapsi jo ns. siitetty kun isäni kuoli, vai silloin kun olen itse luopunut perinnöstäni.
Kommentit (33)
Ap ei ole tehnyt mitään luopumisia ja onneton provo. Luopumiseen totta kai määritellään luopumishetken sijaisperillinen, jonka nimi ja sotu pitää olla tiedossa, koska hänestä/heistä tulee sillä hetkellä pesän osakkaat. Koska perunkirjoitus tehdään 3 kk:n kuluessa, ei ole mahdollista odotella 9 kuukautta sijaisperillistä syntyväksi.
Kyllä luopumisilmoitus on mennyt veroon perunkirjan liitteenä. Tarkoitin juuri tätä että heräävätkö siellä ihmettelemään ja kuinka tarkat paperit pitää olla koska luopumisella ja raskauden alkamisella vain muutaman päivän eroa
Hei vierailija:) kyllä perintökaaressa selkeästi lukee että ennen kuolinhetkeä siitetty lapsi joka sittemmin syntyy elävänä olisi oikeutettu perintöön.
Luopuja kirjoitti:

Tajuatko, että ei sitä perukirjaa saada tehtyä, ellei siihen ole yksilöity sijaisperillisten nimiä ja hetuja, koska heistä tulee pesän hallintaoikeuden haltijat ja verovelvolliset. Ei sellaista perukirjaa voida tehdä, missä vaan luovutaan perinnöstä eikä se siirry kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Luopuja kirjoitti:
Tosiaan sijaisperillistä ei ole voitu mihinkään paperiin tuolloin laittaa koska oletettavasti en ole edes ollut raskaana. Tuskin kukaan haluaa että lapseni sen perinnön saisi, mutta ajattelin että valvooki jokin viranomainen näitä perimysasioita ja alkaa ihmettelemään että onko lapsi jo ollut alulla luopuessani. En siis tiedä valvooko, siksi kysyn
T. Ap
Verottaja valvoo. Heille on pitänyt toimittaa luopumisilmoituksesi kirjallisena, ettet saa perintöveroja. (Tämä on fakta.)
En tiedä kun sinulle syntyy lapsi, että heräävätkö he sitten tarkistamaan asian, että milloin lapsi on ollut olemassa, mutta jos sulla kerran on siitä todiste, niin annat sen sitten vaan verottajalle. Näin mä luulisin sen menevän.
Hometaloista ja veloista ei tarvi perintöveroja maksella.
Luopuja kirjoitti:
Hei vierailija:) kyllä perintökaaressa selkeästi lukee että ennen kuolinhetkeä siitetty lapsi joka sittemmin syntyy elävänä olisi oikeutettu perintöön.
Oikeutettu rintaperilliseksi vai sijaisperijäksi? En ihan heti osta tuota jälkimmäistä.
No toivon että asia on näin:) toisena osakkaana on sisarukseni joten kaiketi koko perintö menee hänelle ja hänen tietonsa tietenkin on paperissa
Vierailija kirjoitti:
Luopuja kirjoitti:
Hei vierailija:) kyllä perintökaaressa selkeästi lukee että ennen kuolinhetkeä siitetty lapsi joka sittemmin syntyy elävänä olisi oikeutettu perintöön.
Oikeutettu rintaperilliseksi vai sijaisperijäksi? En ihan heti osta tuota jälkimmäistä.
Jos puhutaan oikeudesta isänperintöön, tällöin on helppo myös määrittää onko siittäminen tapahtunut ennen vai jälkeen kuolinhetken.
Niin en tiedä. Tuo perintökaarilaki on kai perimisoikeudesta ja löytyy perintökaarena ekasta kohdasta. En tiedä miten tulkitaan
Jos vanhempi luopuu perinnöstä eikä halua että se siirtyy ala-ikäisille lapsilleen niin eikö hän myös holhoojana voi päättää että lapsensakin luopuvat kyseisestä perinnöstä?
Vierailija kirjoitti:
Luopuja kirjoitti:
Kyllä luopumisilmoitus on mennyt veroon perunkirjan liitteenä. Tarkoitin juuri tätä että heräävätkö siellä ihmettelemään ja kuinka tarkat paperit pitää olla koska luopumisella ja raskauden alkamisella vain muutaman päivän eroa
Tajuatko, että ei sitä perukirjaa saada tehtyä, ellei siihen ole yksilöity sijaisperillisten nimiä ja hetuja, koska heistä tulee pesän hallintaoikeuden haltijat ja verovelvolliset. Ei sellaista perukirjaa voida tehdä, missä vaan luovutaan perinnöstä eikä se siirry kenellekään.
Perinnöstä voi luopua vielä perukorjan tekemisen ja verottajalle toimittamisen jälkeenkin. Ehtona on, luopumiselle siis, ettei ole ottanut perintöä vastaan eikä maksanut perintöveroa.
Perinnönjakoon ei siis saa osallistua, eikä esim. kirjallisesti valtuuttaa kuolinpesää myymään omaisuutta.
Koska perintöverolaput tulevat 6-12 kk perukirjan saapumisen verotoimistoon jälkeen, on siinä vielä aikaa luopua, edellyttäen, että yllämainiysemiini toimiin ei rupea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luopuja kirjoitti:
Tosiaan sijaisperillistä ei ole voitu mihinkään paperiin tuolloin laittaa koska oletettavasti en ole edes ollut raskaana. Tuskin kukaan haluaa että lapseni sen perinnön saisi, mutta ajattelin että valvooki jokin viranomainen näitä perimysasioita ja alkaa ihmettelemään että onko lapsi jo ollut alulla luopuessani. En siis tiedä valvooko, siksi kysyn
T. Ap
Verottaja valvoo. Heille on pitänyt toimittaa luopumisilmoituksesi kirjallisena, ettet saa perintöveroja. (Tämä on fakta.)
En tiedä kun sinulle syntyy lapsi, että heräävätkö he sitten tarkistamaan asian, että milloin lapsi on ollut olemassa, mutta jos sulla kerran on siitä todiste, niin annat sen sitten vaan verottajalle. Näin mä luulisin sen menevän.Hometaloista ja veloista ei tarvi perintöveroja maksella.
No jos näin on niin sitten en tiedä kuinka kauan perinnöstä voi luopua, mutta joka tapauksessa sitä ei tarvitse tehdä vielä perukirjassa.