Vapun kunniaksi filosofisia pohdintoja olemassaolosta ja sisäisestä turhautumisesta..

Olen miettinyt onko tässä nyt kyse taas kevätmasennuksesta (masennusta taustalla jo monta vuotta muutenkin) mutta olen ollut nyt pari viikkoa oikeasti aivan turhautunut elämääni. Olen parisuhteessa (meillä oli melko pahoja ongelmia mutta olemme päässeet takaisin raiteille ja mieheni huomioi ja kohtelee minua nyt oikein hyvin, mutta minulla on silti jotenkin tyhjä tunne) ja lähipiirissä on sattunut paljon isoja asioita. Paljon ahdistusta ympärillä. Koen silti, että minulla on kaikki juuri nyt ihan hyvin.

Mutta; Silti kun menen nukkumaan, minua ahdistaa kun en tiedä mihin täytyy tähdätä elämässä. Tuntuu, että koko persoonani on olemassa vain silloin kun olen muiden seurassa ja "edustan itseäni". Olen tyytyväinen ulkonäkööni ja pidän nykyään itsestäni huolta. Minulla ei ole kovin paljoa ystäviä ja vietän aika paljon aikaa kotona yksin, kun mieheni tekee vuorotyötä. Käyn silti joka päivä jossain, teen kevyttä työtä ja vapaa-ajalla liikun kaupungissa jonkun verran. Iltaisin minulla on tyhjä ja turhautunut olo, istun tietokoneella ja minulla on kuulokkeet korvilla. Kuuntelen koko illan musiikkia tai keskusteluohjelmia netistä, olen "muissa maailmoissa". Juttelen ja touhuan lemmikkieni kanssa ja kaiken pitäisi olla hyvin. En vain jotenkin löydä rauhaa. Haluaisin osata olla yhtä vahva ja tasapainoinen myös itsekseni ollessani, kuin mitä olen muiden seurassa. En toisaalta tiedä mistä edes löytäisin noita niin tarvitsemiani ihmisiä kun en opiskele eikä ole työkavereita. Haluaisin silti osata olla olemassa myös vain itseäni varten. Olen vielä verraten todella nuori, eikä kyseessä ole mielestäni mikään varsinainen ikäkriisi.

Nämä päivät vain ahdistavat kun en näe tarkoitusta asioissa ja tuntuu, että tuhlaan aikaani koko ajan. Kuin täytyisi saada aikaiseksi jotain merkittävää ja olla olemassa myös muiden silmissä, ts. en koe että tämä aika jonka istun kotona yksin musiikkia kuunnellen on mitenkään merkityksellistä, vaikka periaatteessa nytkin minulla on täällä ihan kivaa, vedän olutta ja käyn pihan puolella tupakalla katselemassa maisemia.

Kuka muu tuntee samoin? Kuinka tästä pääsee eroon? Hoitokontakti mulla on, mutta pitkäaikainen terapia ei anna kovin nopeita tai selkeitä vastauksia vaikka näitä ääneen pohdiskelenkin.