Te, jotka olitte työelämässä jo 70-80-luvulla muistatteko näitä tai olivatko tuttuja yleensä?

Frankkeerauskonetta olen käyttänyt. Hakulaitteita on kyllä ollut vielä 2000-luvullakin. Telexiä en ole nähnyt. Sen sijaan reikäkortteja olen nähnyt käytössä.

Hakulaite oli vielä 90-luvullakin

Leimattava kellokortti, sellainen pahviläpyskä. 

Vierailija kirjoitti:

Leimattava kellokortti, sellainen pahviläpyskä. 

Tämmönen oli mulla kesätöissä 2001. 

Olen nähnyt kykkä kuin teleksiä lähetettiin. Mun piti lähettää yksi Usaan, onneksi työpaikalta löytyi yksi, joka osasi teleksiä lähettää. Tämä vielä vuonna 1985. Meillä oli putkiposti, vastaavia näkee vielä apteekeissa joskus. Tuhkakupit, poltaahan sai työpöydän ääressa. Päivämääräleimadin ja muitakin leimasima oli. Pallokirjoituskone oli tekniikan huippua. Valtion virastossa olin harjoittelijana kesällä, niin koko toimisto kokoontui aamukahville pomo johdolla.

Työhuoneissa sai tupakoida.

Työskentelin jonkin aikaa kirjastossa, siellä oli puisessa kaapissa pahvinen kortisto. Kirjan takasisäkannessa tasku, johon sujautettiin eräpäiväkortti, johon lyötiin päivämäärä leimauslaitteella. Samaan korttiin mahtui monta leimaa, ja niitä leimailtiin lainaustiskillä joutohetkinä valmiiksi. Sitten oli lainauslaite, eräänlainen jalkapolkimella toimiva kamera, johon asetettiin lainattava kirja ja lainaajan kortti, ja kuvattiin mikrofilmille.

Meillä on työpaikalla edelleenkin (moderni) frankkeerauskone. Teleksille oli aikanaan oma huone kuten palvelimille nyt. Hakulaitteita ei ollut koskaan kaikilla, ainoastaan pomoilla ja sitten esim. sairaanhoitajilla, jotka olivat päivystysvuorossa. Mutta puhelinvastaaja oli melkein kaikilla kotona, sellainen, joka äänitti pienelle nauhalle. Rakastuneet soittelivat toisen vastaajaan kuullakseen toisen äänen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leimattava kellokortti, sellainen pahviläpyskä. 

Tämmönen oli mulla kesätöissä 2001. 

Siis ihan pahvinen, mihin tuli leima ja piti saada uusi, kun tuli täyteen? 

Muistan telexin. Ja tsupparit, jotka jakoivat postia monta kertaa päivässä.

Päivämääräleimasimia on kyllä vielä tänä päivänäkin, siis leimataan saapuneet kirjeet. Ne ovat ehkä pisimpään pitäneetkin pintansa, sillä muistan ne 80-luvulta ja nykyisellä työpaikallanikin on vielä lähes samanlainen. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan telexin. Ja tsupparit, jotka jakoivat postia monta kertaa päivässä.

Ap itse oli tsupparina sekä ulkolähettinä että sisälähettinä. HArmi, ettei näitä paikkoja enää juurikaan ole, sillä se oli mielestäni loistava ensimmäiseksi siistiksi sisätyöpaikaksi. Tyypillinen välivuosipaikka. 

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin jos olitte vähän isommissa firmoissa:

- Hakulaitteet, ne punaiset valot, joissa jokaiselle oli oma koodi ja jotka piipittivät, kun piti saada joku puhelimeen

- Telex (ei telefax, vaan telex, nuoremmat joskus sotkevat nämä)

- Frankkeerauskoneet, jotka laskivat "rahamäärän"

Mitä muuta muistatte, mitä ei enää ole?

Ei kait isommissa firmoissakaan ollut telexiä, koska sitä hoiti valtion omistama Lennätin Oy. Ja mitä tulee frankkeerauskoneeseen, niin se ei suinkaan laskenut mitään rahamäärää, vaan se oli postimaksukone ja monessa paikassa on edelleen käytössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leimattava kellokortti, sellainen pahviläpyskä. 

Tämmönen oli mulla kesätöissä 2001. 

Siis ihan pahvinen, mihin tuli leima ja piti saada uusi, kun tuli täyteen? 

Joo-o siihen tuli muistaakseni kellonaika et milloin tultiin töihin, muistan itsellän siinä yleensä 6.53 ja sitten tuli lähtöaika kanssa. Se kone nappasi jotenkin jonkun palan sieltä kulmasta. Kuun vaihtuessa joku sihteeri oli vaihtanut ne uusiin. Olivat ulko-oven vieressä sellaisessa puutelineessä aakkosjärjestyksessä. Tämän mä oon käsittänyt kellokortiksi.

Työskentelin yhdessä valtion virastossa talousosastolla, jossa mm. maksettiin laskuja. Uutuutena 80-luvulla tulivat tietokoneet. Ne eivät olleet henkilökohtaisia, vaan niitä oli 15 hengen porukkaa varten kaksi kappaletta omassa huoneessaan. Kun laskuaineisto oli käsin valmisteltu ja pomo allekirjoittanut kaiken, mentiin paperipinkan kanssa tietokoneen ääreen tallentamaan tiedot. Kun tuli valmista, avattiin puhelinsoitolla modeemiyhteys Tampereelle Valtion Tietokonekeskukseen Tampereelle, ja lähetettiin tiedot sinne käsiteltäväksi. Sieltä tuli päivittäin pääkirjanpitäjälle sitten rivikirjoittimella printattuja tuloslistoja kaikesta tallennetusta.

Rivi- ja matriisikirjoittimen rouskuttava ääni tuli sitten vähän myöhemmin tutuksi. Oi kun vielä joskus kuulisi! Ja ne tulostivat ketjulomakkeelle, jonka kääntöpuoli oli muuten mitä mainiointa piirustuspaperia: saattoi piirtää todella pitkiä kuvia ja jatkokertomuksia.

Muistan hakulaitteen, ja niitä näki vielä pitkään amerikkalaisissa sarjoissa. Kun se piippasi, menin lähimmän (lanka) puhelimen luo ja soitin tiettyyn numeroon. Ei ollut siis kännykkää.

Vanhat kellokortit, Mobira Talkman, lankapuhelimet ja puhelinkopit ! Pomolla oli tuo kätevä " matkapuhelin" 😃 , oli aika äijää ! telexiä tuli käytettyä ahkerasti myös!

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin jonkin aikaa kirjastossa, siellä oli puisessa kaapissa pahvinen kortisto. Kirjan takasisäkannessa tasku, johon sujautettiin eräpäiväkortti, johon lyötiin päivämäärä leimauslaitteella. Samaan korttiin mahtui monta leimaa, ja niitä leimailtiin lainaustiskillä joutohetkinä valmiiksi. Sitten oli lainauslaite, eräänlainen jalkapolkimella toimiva kamera, johon asetettiin lainattava kirja ja lainaajan kortti, ja kuvattiin mikrofilmille.

Minä muistan eräpäiväkortit (niitä näki vielä ysärilläkin) ja tuon lainauslaitteen.

Ensimmäisen kirjastokorttini sain 80-luvun alussa 2-vuotiaana. Kortti oli sellainen pahvinen läpyskä johon kirjoituskoneella kirjoitettiin nimi-ja osoitetiedot (muistaakseni myös puhelinnumero) ja alhaalle sitten nimmari (pienten lasten kohdalla huoltajan nimmari). Osoitteen vaihtuessa kirjoituskoneelle vedettiin vaan XXXXX:t entisen osoitteen päälle ja alle kirjoitettiin uusi osoite. Lisäksi kortissa oli paikat vuosille eli korttiin kirjoitettiin, että minä vuonna kortti on voimassa. Minulla on tuo kirjastokortti vielä tallessa.

Yliopistolla oli kyllä oma teleksnauhakirjoitin. Faksi oli jo yleisessä käytössä, mutta yhteen usalaiseen yliopistoon pitilähettää telex.

Olin myös sanomalehdessä kesätöissä, ja siellä oli kirjoittimia, jotka suolsi uutistoimistojen tekstejä. Niitä otti vastaan uutisten vastaanottaja, joka lajitteli ne eri toimituksiin, ja laittoi eteenpäin. Ne tulostui sellaiselle taitetuille paperille kuin laskoksina, ja siinä oli reikänauhar reunoissa. Oli sanelukoneen purkulaite, jota saattoi taoittaa polkimella.

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuta muistatte, mitä ei enää ole?

Varma työpaikka. 

Oli selvää, että vähänkin kun opiskelee, saa oman alan töitä.