Minä se jaksan romantisoida kaikki ihmiset + muuta (päivän PITKÄ avautuminen)

En siis tosiaan ole yhdessä yössä sen valmiimpi/halukkaampi parisuhteeseen eron jälkeen kuin edelliselläkään kerralla, mutta tänään haluan avautua tästä ihmeellisestä vaivastani. Aloin miettimään *sitä miestä* (keskusteluistani löytyy), johon katkaisin välit tylysti. Tyyppi oli ihan kiinnostava, mutta ei tietenkään tarpeeksi, koska kykenin tuollaiseen temppuun. Uskon vakaasti, ettei koko hommasta olisi kuitenkaan tullut mitään; meillä oli esimerkiksi täysin erilaiset arvot tietyssä tärkeässä asiassa. Lisäksi hän ei ollut ulkoisesti täysin unelmani (kuvan perusteella), mutta olen avoin ihmisille.

Kuitenkin (taas kerran) sain itseni kiinni romantisoimasta tätä miestä. Soimaan itseäni, vaikka hän aloitti törpön käytöksen ottaen huomioon, että olimme vasta vaikutuksentekoasteella (silti uskon, että kiinnostusta oli.)

Anteeksi olen pyytänyt ja ehdottanut juttelun jatkamista. Selitin selkeästi mistä typerä käytökseni johtui. En ole saanut reaktiota viestiini. Ehkä tavallaan olisi aika tajuta, että HÄN näytti käytöksellään oman luonteensa. Minä myönsin olleeni törppö, selitin ja pahoittelin. Silloin voisi arvostaa elettä, vaikka olisikin vihainen/loukkaantunut.

Minä helposti (liian helposti) uskottelen itselleni, että aina sen hetkinen mies on paras. Tuosta viimeisimmästäkin muistan pari vaikutuksen tehnyttä asiaa, mutta oikeasti ne eivät edes ole mitään palvonnan aiheita vaan normaaliasioita.

Minun täytyisi vain tajuta, etten edes ollut niin erityisen kiinnostunut. Minun ei tarvitse jatkaa tutustumista kohteliaisuuttani, tai testatakseni, että jospa sittenkin... Mutta milloin sen oikein tajuan? Tuntuu niin typerältä, etten kiinnostu (tarpeeksi) silloin kun "pitäisi" kiinnostua. Jos ymmärrät (tuskin ymmärrät.)

Olen ollut pitkään yksin (pl. viimeisin suhde.) Siihen on syynä isot elämänmuutokset, stressi, väsymys kaikkeen. Surin menetettyjä ystäviä, kunnes tajusin, että heidän mielenkiinnon kohteensa ja elämäntapansa olivat tyyliin päinvastaiset kuin minulla. En ole fresh fitness sporttityttö, mutta en halua turvottaa olemustani jatkuvalla juopottelulla. En ole kiinnostunut teinimäisistä asioista, tyyliin julkkisten ihkuttaminen. Haluan jotain aivan muuta.

Joskus minua ahdistaa olla yksin, mutta toisaalta tarvitsen sitä nyt. En jaksa enkä halua roikkua tavan vuoksi ihmisissä, joiden kanssa on kivaa, mutta ei kuitenkaan niin älyttömän kivaa.

Yksi ongelmani on kateus. Muiden ihmisten taholta. Voisi kuvitella, että se on imartelevaa. Mutta ei se ole. Taloudelliset asiani ovat aina olleet erilaisia kuin kavereitteni. Olen ollut monin tavoin etuoikeutettu, mutta se on omalla tavallaan erottanut minut muista, eikä kovinkaan hyvällä tavalla. En väitä, että olen spesiaali uniikki superdupertapaus, vaan yksinkertaisesti erilaisessa tilanteessa kuin ihmiset, jotka ovat ystäviänikin olleet.

Koen nykyään, etten kehtaa puhua oikein kenellekään taloudellisesta tilanteestani. Ei sillä, että sitä tarvitsisi mainostaa, mutta on kiusallista yrittää myötäillä jotain "ei ole varaa mihinkään" -juttua, kun se ei ole omalla kohdalla ihan totta. Tosin, säästeliäästi yritän elää ja harkitsen ostoksiani tarkasti.

Joskus asuntoni tulee puheeksi ja silloinkin häpeän. Se kirvoittaa monenmoisia uteluja ja kyselyjä ja inhoan sitä. En halua selitellä, enkä valehdella. En selitä myöskään tänne. Onhan se mukavaa, jos asiani kiinnostavat ihmisiä, mutta kaipaisin samanhenkistä porukkaa. Ihmisiä, joille voisin kertoa asioistani ilman kateellista panettelua.

Minulle kaikki elämässäni on tavallista, en mainosta itseäni oikein missään (paitsi täällä mehevän kuvani kanssa), siis tbh en edes tykkää työntää naamaani jokaiseen mahdolliseen paikkaan, vaikka useimmiten saan siitä (siis naamastani) kivaa palautetta. En vain ole luonteeltani huomionhakuinen, mutta silti haluaisin kovasti puhua asioistani, myös niistä, jotka ovat hyvin verrattuna moniin samanikäisiin.

Jos täällä on samanhenkisiä ihmisiä, niin olisi mukavaa kirjoitella kanssanne😊 Ehkä siitä ei tulisi liveystävyyttä, tai ehkä tulisikin. Aika sen näyttää.