miksi annatte lapsillenne kamalia nimiä
Jotka sopivat vain vauvoille? Esim Kuutti, Totti, Tiitus jne. Mitä sitten kun lapsi kasvaa? Kiva olla kuutti 16 v, varmaan kaverit kiusoittelee. Haluaisin tietää miksi valitsette tuollaisia nimiä
Kommentit (87)
Mun eka on Aurora. Sain kuulla nimiäisissä, että onpa juhlallinen nimi niin tavalliselle lapselle. Voi luoja! Se on vaan nimi. Minusta se on kaunis, ja tytär näyttää ihan Auroralta.
Vaan taisipa siellä olla myös närää, kun en kastanut lasta. Mutta itse halusivat sukulaiset juhlat järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Nimi kasvaa lapsen myötä . Ja pojat ei varmaan jaksa niin kiinnostuneita olla toisen nimestä, että siitä kiusaisivat. Ja kaverit tottuu nimiin jo pienestä, ei ne niitä osaa ihmetellä. Meillä poika yläasteella ja hänen luokallaan muutamalla pijalla sellainen nimi josta palstamammat repeisivät, mutta pojan mielestä nimissä ei ole mitään outoa. Joskus olen pojalle maininnut,että aika jännä nimi luokkatoverilla, mutta poika on vilpittömästi ihmetellyt,että miksi muka? Ihan normi nimihän se on. En ole kuullut,että heitä olisi nimistään kiusatta. Aikuiset osaa ihmetellä nimiä, mutta ei lapset.
Juuri näin!
Meidän lähitallilla oli hevonen nimeltään Totti. Voiko joku oikeasti olla niin urpo, että antaa moisen nimen ihmiselle. Passas just ja just sille hevoselle.
Matemaatikko Nuppu Prinsessa
Hevari Sulo Onni Toivo
Vierailija kirjoitti:
Vain wt-pulliaiset antaa erikoisia nimiä. En tunne ketään menestyvää ihmistä, jolla olisi erikoinen nimi, esim. Yohanha Carholin Thuia Virtanen
Jos tarkoitat pitkiä, naisellisia, ehkä ulkomaalaisvivahteisiakin nimiä, niin heitähän ovat suomenruotsalaiset pullollaan. Esim. Ann-Sofie, Susanne, Isabella, ym. Katsopa vaikka Suomen top20 rikkaimmat naiset. Otteita nimistä: ykkössijalla Jane Erkko, kakkosena Rafaela Seppälä, kolmantena Margit Mechelin, neljäntenä Maria Hisinger, viidentenä Eva Constance Hisinger, kuudentena Ann Helene von Rettig, sijalla 12. Rosa-Marie Koivisto, sijalla 14 Emelie Björnberg, sijalla 19. Edith Albäck.

Ja noista menestyneistä valtaosa ihan supisuomalaisia, eivät edes suomenruotsalaisia vaikka nimi viittaakin sinnepäin.
Vierailija kirjoitti:
Oon kans miettinyt ihan samaa. Esim. Onni tai Oliver on kiva nimi pikkupojalle, mutta entäs aikuiselle miehelle? Miettikää nyt jotain 18v kovispoikaa, joka vetää röökiä ja puhuu rivoja ja nimi on Onni, voi jeesus, siinä sitä katu-uskottavuutta kerrakseen :D Ja kaikki tällaisetkin pitäisi ottaa huomioon kun sitä nimeä miettii, se nyt vaan on tosiasia! Toivo-nimi on muuten ok, mutta jos poika on hissukka tai ujo niin ei sovi ollenkaan. Ja kaikki noi Kuismat, kuurat yms.. voi yök..
Minulle Onni on taas vanhan miehen nimi, on aina ollut. Sinä taidat olla niin nuori, että Onnit oli jo kuolleet ennen syntymääsi. Lapsuudesta muistan parikin pönäkkää isäntää, joiden nimi oli Toivo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain wt-pulliaiset antaa erikoisia nimiä. En tunne ketään menestyvää ihmistä, jolla olisi erikoinen nimi, esim. Yohanha Carholin Thuia Virtanen
Jos tarkoitat pitkiä, naisellisia, ehkä ulkomaalaisvivahteisiakin nimiä, niin heitähän ovat suomenruotsalaiset pullollaan. Esim. Ann-Sofie, Susanne, Isabella, ym. Katsopa vaikka Suomen top20 rikkaimmat naiset. Otteita nimistä: ykkössijalla Jane Erkko, kakkosena Rafaela Seppälä, kolmantena Margit Mechelin, neljäntenä Maria Hisinger, viidentenä Eva Constance Hisinger, kuudentena Ann Helene von Rettig, sijalla 12. Rosa-Marie Koivisto, sijalla 14 Emelie Björnberg, sijalla 19. Edith Albäck.
Suomessa on muitakin ihmisiä kuin top20 rikkaimmat. Jos on miljoonia niin ei sillä nimellä ole mitään merkitystä
Joo tosi outoja nimiä nämä Toivot, Helmit, Onnit ja Ainot. Kyllä kovasti koulussa ihmetellään omanikäisten keskuudessa. Parempi olisi laittaa nimeksi Jari, Sari, Sanna tai Mika. Olisi sitten pienellä koululaisella sama etunimi kuin keski-ikäisellä opettajallaan. Paljon normaalimpaa.
Mitä jos vaan kaikki ristisi lapsensa samalla nimellä ja sitten myöhemmin kun lapsi on jo teini, niin voidaan pitää uudet ristiäiset! Tässäkin keskustelussa on taas näitä valopäitä joiden mielestä pitää ajatella sitä mikä lapsesta kasvaa ja ristiä lapsi sen mukaan. Ei voi olla lävistettyä Suloa tai kovis-Onnia. Valitettavasti lapsen luonnetta/mieltymyksiä/mitään muutakaan ei vaan voi tietää vastasyntyneestä ja joku nimi sille nyt on vaan annettava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain wt-pulliaiset antaa erikoisia nimiä. En tunne ketään menestyvää ihmistä, jolla olisi erikoinen nimi, esim. Yohanha Carholin Thuia Virtanen
Jos tarkoitat pitkiä, naisellisia, ehkä ulkomaalaisvivahteisiakin nimiä, niin heitähän ovat suomenruotsalaiset pullollaan. Esim. Ann-Sofie, Susanne, Isabella, ym. Katsopa vaikka Suomen top20 rikkaimmat naiset. Otteita nimistä: ykkössijalla Jane Erkko, kakkosena Rafaela Seppälä, kolmantena Margit Mechelin, neljäntenä Maria Hisinger, viidentenä Eva Constance Hisinger, kuudentena Ann Helene von Rettig, sijalla 12. Rosa-Marie Koivisto, sijalla 14 Emelie Björnberg, sijalla 19. Edith Albäck.
Miten tämä taas liittyy mihinkään? Pojan nimeksi pitäisi antaa Antti, Ilkka tai Niklas, niin olisi miljardööri isona?
Tässähän on ollut vaikka kuinka monta koulukiusaajaa. Eikö se riittänyt, että kiusasitte koulukavereitanne, nyt kiusaatte lapsia. Hyi olkoon, ei teitä uskoisi aikuisiksi. Taitaa työpaikkakiusaaminenkin olla teille tuttua puuhaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain wt-pulliaiset antaa erikoisia nimiä. En tunne ketään menestyvää ihmistä, jolla olisi erikoinen nimi, esim. Yohanha Carholin Thuia Virtanen
Jos tarkoitat pitkiä, naisellisia, ehkä ulkomaalaisvivahteisiakin nimiä, niin heitähän ovat suomenruotsalaiset pullollaan. Esim. Ann-Sofie, Susanne, Isabella, ym. Katsopa vaikka Suomen top20 rikkaimmat naiset. Otteita nimistä: ykkössijalla Jane Erkko, kakkosena Rafaela Seppälä, kolmantena Margit Mechelin, neljäntenä Maria Hisinger, viidentenä Eva Constance Hisinger, kuudentena Ann Helene von Rettig, sijalla 12. Rosa-Marie Koivisto, sijalla 14 Emelie Björnberg, sijalla 19. Edith Albäck.
Suomessa on muitakin ihmisiä kuin top20 rikkaimmat. Jos on miljoonia niin ei sillä nimellä ole mitään merkitystä
Tuo oli vain esimerkki siitä, että niin Suomessa kuin muissa maissa annetaan pitkiä ja naisellisia nimiä kaikissa yhteiskuntaluokissa. Suomessa suomenruotsalaisilla naisilla on tosi kauniita nimiä ja annetaanhan niitä myös tavallisille suomalaisille lapsille, esim. Marianne, Rosa-Maria, Mariel, ym. Ylipäätään tietynlainen suomalainen erityispiirre on, että meillä edes on foneettisesti ei kauniita naisten nimiä, jotka "töksähtävät". En nyt halua tähän mainita mit6ään näistä, koska mielestäni kaikki nimet ovat lähtökohtaisesti kauniita kuitenkin. Muualla maailmassa naisten nimet ovat silti lähes poikkeuksetta naisellisia ja naisellisempia kuin monet suomalaisten naisten nimet, esim. Venäjällä ja Ruotsissa, Norjassa ym. Esim. juurikin Isabella, Susanne, Helene, ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ongelmaasi. Vauvahan sieltä tulee ja Kuutti on oikein suloinen nimi.
Vauvoilla on taipumuksena kasvaa aikuiseksi. En minä ainakaan osaa ottaa vakavasti ylilääkäri Nuppua tai toimitusjohtaja Kuuttia. Sori siitä.
Sä mielummin olet vaikka saamatta syöpähoitoa, koska lääkärin/hoitajan nimi on Nuppu. Omahan on sitten valintasi.
Minä en taas ymmärrä tätä, että aikuiset jatkuvasti mollaa lasten nimiä. On niite ennenkin ollut trendinimiä, joita kauhisteltu. Nykyää ihan normaaleja aikuisia. Tiedän aikuisen, jonka nimi on Nuppu, myös Nallen tiedän. Ja onhan se yksi julkkiskin nimeltään Nalle, oikein miehekäs mies onkin. Sukunimeä en saa päähäni juuri nyt.
Minulle ei ole henkilön nimellä väliä, se ihminen itsessää ratkaisee. Oli sitten Nuppu, Ulla tai Aino.
Tiitushan olis hyvä nimi noista mutta jokin Leona, bertta debastian, ja yleensä kaikki vieraskieliset on kamalan kuuloisia kun suurin osa suomalaisista ei lausu nimiä. Järkyttävää jos nimi on niin vaikea ettei sitä voi edes sanoa!

Onko sinusta noista joku liian vaikea nimi lausuttavaksi? Oletko lukuvikainen? Berttahan on ihan normaali nimi.
Vierailija kirjoitti:
Kamalimmat nimet: Leia (kuka heitti leijan?) ja Jeannette (jota ei kukaan osaa lausua).
Onneksi tytär itse rakastaa nimeään :) Eikä ole vaihtamassa vaikka on kohta aikuinen.
Vila, Meimi, Mimosa, Maggie..Maggie on ihan perussuomalainen tyyliä Maggie Virtanen. Samoin kaikkien muiden perhe myös umpisuomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim Toivo tai Urho tai Helmi. Yäks kaikki keksityt muotinimet.
Mun koiran nimi on Urho. Nyt mää pahotin miäleni :'(
Ja mun koira on Helmi😊