Elämäni on kaava
Teini-iässä sain tyyliin kaikki ekat kokemukseni. En kerro minkä ikäinen tarkalleen olin. Teini.
Toki olin ollut pidetty jo aiemmin, alakoulusta lähtien. Mutta vasta iässä × tuntui sopivalta viedä hommaa astetta eteenpäin. Siitä seurustelusuhteesta alkoi nousukauteni :DD Tänä päivänä seurustelueksieni lukumäärä on 5, muiden entisten määrä pysyköön salassa.
Jossain vaiheessa tajusin, ettei minun tarvitsekaan tyytyä ihan mihin tahansa. Kyllä minä saan, ja voin, myös valita. Ehkä jossain vaiheessa nirsoilu meni yli, mutta minkä teet, jos et vain saa itseäsi kiinnostumaan tarpeeksi. Minulla on paljon annettavaa, osaan kokata ilman suuria katastrofeja, hoidan raha-asiat mallikkaasti, olen hoitanut yksin isompiakin asioita liittyen esimerkiksi omaan kotiini. Miksi siis tyytyisin mieheen, joka työntää roiskeläpän mikroon ja pelaa pleikkaa. Tajuatte pointin.
Miksi elämäni on kaava? Koska elän aina tietyn kauden kunnes se vaihtuu taas seuraavaan. Ensin etsin hätäpäissäni miestä, koska kuvittelin, että siihen on omalla kohdallani tietty aikataulu, ja asia täytyy tapahtua juuri silloin eikä sitten joskus. Kokemuksia karttui, ja aloin arvostaa omaa yksityistä elämääni. En kaivannut yhtäkään miestä viereeni vaatimaan kompromisseja, en halunnut miellyttää ketään muuta kuin itseäni. Sitten taas elin kautta, kun halusin miehen. Ja sainkin, mutta tuliko siitäkään suhteesta lopulta mitään? No ei tietenkään. Olen mestari haksahtamaan niin vääriin miehiin kuin vain mahdollista. En ole itse syytön kaikkeen, mutta kyllä te varmaan taas tajuatte.
Tällä hetkellä koen, että kokemusvarastoni on ihan tarpeeksi täynnä. En kaipaa seurustelua vaaleanpunaisten unelmien sokaisemana, en oikeastaan edes ymmärrä, miksi kaivata suhdetta. Toki ryhdyn suhteeseen, jos siltä tuntuu. Mutta parisuhde on aina oman mielen ruusuista kuvitelmaa. Ei se muuta sinua ihmisenä parempaan päin tai elämääsikään. Ja mitä ihanaa on olla jossain sohvan nurkassa lähekkäin? Ehkä olen vain kokenut tarpeeksi sitäkin, en enää ymmärrä sen "hohtoa."
Kohta elän taas kautta, jonka aikana kaipaan jotain hemmetin miestä ja ihastuksen kaipuussani olen helppo höynäytettävä. Unohdan realiteetit ja uskottelen kaiken parhain päin. Tämä tunne on omalla tavallaan helpottava. Nyt voin "elää itsekkäästi varastoon." Ehkä joskus sekin tarve on tyydytetty ja ymmärrän taas sohvan nurkassa lähekkäin olemisen ihanuuden. Eihän erostanikaan ole kuin muutama kuukausi. Mutta jostain kumman syystä tunnun olevan sinkku AINA kesän kynnyksellä ja syksyt ja talvet ovat romanttisinta aikaa. Ehkäpä ensi syksynä minulla on joku? Katsellaan...
Kommentit (9)
Kylläpä sitä ollaan niin itsekeskeisiä. Ihan hyvä että olet yksin ja onneksi se sinun valta-asema ja valikointikyky vähenee vuosi vuodelta. Ehkä jopa jäät yksin ja ylität iän jolloin et enää mene kaupaksi vaikka kuinka haluaisit. Mikäli näin käy, niin sittenpähän tiedät millaista on suurimmalla osalla miehistä ollut parisuhdemarkkinoilla jo koko nuoren ikänsä.
Förevör aloun kirjoitti:
Minun elämäni on haava. Iso ja syvä sellainen, eikä paranemisen merkkejä ole näköpiirissä.
Miten niin ei ole? Oletko hakenut apua tai ajatellut hakea? Jos et pysty/jaksa tehdä tuota itse, pyydä jotakin tuttuasi/kaveriasi tueksi.
mammanpoika kirjoitti:
Kylläpä sitä ollaan niin itsekeskeisiä. Ihan hyvä että olet yksin ja onneksi se sinun valta-asema ja valikointikyky vähenee vuosi vuodelta. Ehkä jopa jäät yksin ja ylität iän jolloin et enää mene kaupaksi vaikka kuinka haluaisit. Mikäli näin käy, niin sittenpähän tiedät millaista on suurimmalla osalla miehistä ollut parisuhdemarkkinoilla jo koko nuoren ikänsä.
Aina tuota samaa. Minä olen ainoastaan rehellinen, jos en lähde suhteeseen ilman syvempää kiinnostusta. Olen yrittänyt puhkaista kuplan ja kokeilla erilaisia miehiä. Lopputulos? Kun ei iske, niin ei iske. Minkä minä sille voin.
suklaaherkku kirjoitti:
mammanpoika kirjoitti:
Kylläpä sitä ollaan niin itsekeskeisiä. Ihan hyvä että olet yksin ja onneksi se sinun valta-asema ja valikointikyky vähenee vuosi vuodelta. Ehkä jopa jäät yksin ja ylität iän jolloin et enää mene kaupaksi vaikka kuinka haluaisit. Mikäli näin käy, niin sittenpähän tiedät millaista on suurimmalla osalla miehistä ollut parisuhdemarkkinoilla jo koko nuoren ikänsä.
Aina tuota samaa. Minä olen ainoastaan rehellinen, jos en lähde suhteeseen ilman syvempää kiinnostusta. Olen yrittänyt puhkaista kuplan ja kokeilla erilaisia miehiä. Lopputulos? Kun ei iske, niin ei iske. Minkä minä sille voin.
Pysyttele vaikka sinkkuna.
mammanpoika kirjoitti:
suklaaherkku kirjoitti:
mammanpoika kirjoitti:
Kylläpä sitä ollaan niin itsekeskeisiä. Ihan hyvä että olet yksin ja onneksi se sinun valta-asema ja valikointikyky vähenee vuosi vuodelta. Ehkä jopa jäät yksin ja ylität iän jolloin et enää mene kaupaksi vaikka kuinka haluaisit. Mikäli näin käy, niin sittenpähän tiedät millaista on suurimmalla osalla miehistä ollut parisuhdemarkkinoilla jo koko nuoren ikänsä.
Aina tuota samaa. Minä olen ainoastaan rehellinen, jos en lähde suhteeseen ilman syvempää kiinnostusta. Olen yrittänyt puhkaista kuplan ja kokeilla erilaisia miehiä. Lopputulos? Kun ei iske, niin ei iske. Minkä minä sille voin.
Pysyttele vaikka sinkkuna.
Melkoisen mullistava ehdotus. Ajattelinkin pysyä sinkkuna nyt, kun en tosiaankaan kaipaa miestä enkä oikein ymmärrä parisuhteen ideaa. Vielä viime vuoden lopulla olin eri mieltä ja niin kiinnostunut silloisesta miehestä.
Kirjoitin täällä eilen miehestä, jolle annoin pakit täysin puskista. Tein paskamaisen tempun ja tunnen huonoa omatuntoa. En kertonut ketjussa kaikkia yksityiskohtia, mutta olin joka tapauksessa aika paska. Kuitenkaan tämäkään mies ei iskenyt minuun 110%. Hänessä oli hyviä ominaisuuksia, mutta myös niitä muttia. Ei mielestäni tutustumisvaiheessa pidä tuntea sellaista epävarmuutta kuin minä tunsin.
Uskon, että asiat soljuvat eteenpäin niin kuin on kaikille parasta. Anteeksi olen pyytänyt, ja jos tiemme vievät vielä takaisin 'yhteen', niin kiva juttu ja mielelläni tutustun vielä lisää ennen lopullista tuomiota. Jos emme ole enää koskaan tekemisissä, niin en ole menettänyt mitään elämää suurempaa.
Rastas kirjoitti:
Förevör aloun kirjoitti:
Minun elämäni on haava. Iso ja syvä sellainen, eikä paranemisen merkkejä ole näköpiirissä.
Miten niin ei ole? Oletko hakenut apua tai ajatellut hakea? Jos et pysty/jaksa tehdä tuota itse, pyydä jotakin tuttuasi/kaveriasi tueksi.
Miten haluaisit muiden auttavan sinua?
Rastas kirjoitti:
Rastas kirjoitti:
Förevör aloun kirjoitti:
Minun elämäni on haava. Iso ja syvä sellainen, eikä paranemisen merkkejä ole näköpiirissä.
Miten niin ei ole? Oletko hakenut apua tai ajatellut hakea? Jos et pysty/jaksa tehdä tuota itse, pyydä jotakin tuttuasi/kaveriasi tueksi.
Miten haluaisit muiden auttavan sinua?
En kai minä ole apua pyytänyt. Monet keskusteluistani ovat pelkkää avautumista. :)
Elämä on kivaa olla ihmisten pikattavana.
Minun elämäni on haava. Iso ja syvä sellainen, eikä paranemisen merkkejä ole näköpiirissä.