Miksi epätoivoisuus on turn off?

Nämä asiat ovat metkasti kytköksissä. Epätoivoisuus tuottaa nirsoutta, kun ripustaudutaan haaveellisuuteen ja hölmöihin vaatimuksiin. Eli jotenkin ilmeisesti yritetään selittää itselleen, että ei mulle mikä vaan kelpaiskaan. Ettei siis tule niin paha mieli. Tosiasiassa ehkä sitten kuitenkin sen epätoivon ajamana loikattaisiin hirvikärpäsenä kun vain tilaisuus tulisi, mihin tahansa. Kuka nyt kokisi metsälauhan korressa killuvan kiilusilmävaanijan viehättäväksi?

Mulla on mies, joka alkoi olla epätoivoinen. Mutta se oli sitä jotenkin niin ryhdikkäästi, että nirsous ei vähentynyt lainkaan. Joten se ei tehnyt hirvikärpäsvaikutelmaakaan. Epätoivo suuntautui elämänuskoon, ei naaraisiin. Ja sekään ei näkynyt päälle, vaan johti vain tietyn ammattimaisuuden korostumiseen. Mikä taas oli minusta viehättävää. Kun herätin hänessä saman häkeltyneen reaktion kolmatta kertaa vuoden sisään tavatessa, ja hän selkeästi antoi ymmärtää tuppautumatta kuitenkaan, olin myyty. Jos hän olisi pälyillyt milloin ketäkin, niin voivoi.

Epätoivoinen ihminen parisuhteen toisena osapuolena on kuin ontto tolppa. Vaatii energiaa - huomiota, vakuutteluja, seksiä pelkän panemisen takia, koska seksin määrä kertoo suhteen laadusta.

Ja mitään et saa takaisin. Koko suhteen energiakierto perustuu siihen, että epätoivoinen roikkuu kiinni kuin loinen.

Epätoivoisuus ja takertuvuus ahdistaa. Takertuva, liian tarvitseva kumppani tukahduttaa ja pelottaa. Ei ole tervettä eikä tunnu hyvältä olla toiselle elintärkeä, tai jopa kaikki. Jos toinen viestittelee kaiken aikaa, tai vahtii onko viesteihin vastattu, tai vaikuttaa aina vain odottavan sitä että koska saa tulla, se alkaa kuristaa vastapuolta aika kovasti.

Epätoivoinen ja takertuva on usein myös mustasukkainen, epävarma, pelokas ja kontrolloiva.

Jos tuota ominaisuutta ei saa hallintaan itsessään, terveempi kumppani pakenee lopulta paikalta ja hakee jonkun tasapainoisemman.

Vierailija kirjoitti:

Miksi epätoivoisuus on turn-off?

Epätoivoinen ihminen tietää, ettei pysty olemaan yksin onnellinen. Hän tarvitsee jonkun.

Ollakseen tämä "joku" toisen ihmisen pitää ottaa vastuu tämän epätoivoisen onnellisuudesta. Se on iso vastuu. Ja useinkin se päättyy siten, ettei epätoivoinen tulekaan onnelliseksi - se taas johtaa siihen, että tämä toinen, jonka piti olla vastuussa epätoivoisen onnellisuudesta onkin nyt vastuussa siitä, että epätoivoinen on onneton.

Tämä on se logiikkaketju, jonka lopputulos on aavistettavissa jo ensimetreillä. Tietty yksityiskohdat vaihtelee ja välillä on onnellisempiakin kausia. Mutta jos ihminen ei pysty olemaan tyytyväinen itseensä silloin, kun elämässä ei ole kuin oma itse, niin hän ei pysty olemaan onnellinen muutenkaan.

Tietty voi olla, että elämän aikana kasvaa, käy läpi parit kriisit ja jalostuu ihmisenä, mutta tämä onnellisuuden ulkoistaminen, vastuun pakoilu omasta elämästään on aika syvällä.

Tässä on ihan äärettömän hyvä pointti. Todella näin on, ettei kukaan yksinään voi tehdä toista onnelliseksi tai varsinkaan olla siitä vastuussa. Onhan se kiva ajatus, että voisi ns. pelastaa jonkun, muttei toimi pidemmän päälle. Jokaisen pitää löytää oma onni, sitä ei oikein voi valmiina tarjoilla. Silloin, kun on sinut itsensä (ja itsekseen olemisen!) kanssa voivat ihmissuhteetkin alkaa kukoistaa aivan eri tavalla ja todennäköisemmin löytyy se oikeanlainen ihminen rinnalle.

#19

Vierailija kirjoitti:

Epätoivoisuus ja takertuvuus ahdistaa. Takertuva, liian tarvitseva kumppani tukahduttaa ja pelottaa. Ei ole tervettä eikä tunnu hyvältä olla toiselle elintärkeä, tai jopa kaikki. Jos toinen viestittelee kaiken aikaa, tai vahtii onko viesteihin vastattu, tai vaikuttaa aina vain odottavan sitä että koska saa tulla, se alkaa kuristaa vastapuolta aika kovasti.

Epätoivoinen ja takertuva on usein myös mustasukkainen, epävarma, pelokas ja kontrolloiva.

Jos tuota ominaisuutta ei saa hallintaan itsessään, terveempi kumppani pakenee lopulta paikalta ja hakee jonkun tasapainoisemman.

Komppan tätä. Jos saat valita teetkö töitä tasapainoisen, itsensä kanssa sinut olevan, ja sen vuoksi asioihin rauhallisesti suhtautuvan ihmisen kanssa - vai ihmisen jota kuvataan epätoivoiseksi, kummanko valitset? Epätoivoisuus on jonkinlaista tasapainottomuutta, ja siinä taas lähipiirin täytyy tukea/ottaa erityisellä lailla huomioon tämä epätoivoinen. Kuitenkin elämä niin töissä kuin parisuhteissa on helpointa jos ihmiset itse ensisijaisesti huolehtivat omasta tasapainostaan, jää enemmän energiaa kaikkeen muuhun ja yhteiseen. Töissäkin jotain liian epätoivoisesti haluavat ovat hankalia, monesti samaan ja parempaankin tulokseen pääsee vähemmällä puristuksella ja paremmalla mielellä.

Ja ap:lle, ei ole pakko pariutua, ja saa etsiä haluamaansa. Mutta tärkein on olla tyytyväinen omaan elämäänsä sellaisena kuin se on, silloin ei ole epätoivoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrätkö, miksi pahanhajuinen hengitys on turn off? Vaikea sitä on selittää, jos joku alkaa kysellä, miksi.

Ymmärrän, että pahahajuinen hengitys on turn off, koska kun joutuu sellaisen ihmisen läheisyyteen, niin joutuu itsekin hengittämään sitä pahanhajuista ilmaa. Pahanhajuinen ilma taas johtaa huonoon oloon tai vähintäänkin siihen, että siitä hajusta tulee epämiellyttäviä mielleyhtymiä. Ja koska hajun lähde on tiedossa, niin ne mielleyhtymät siirtyvät siihen henkilöön. Ihan konkreetisesti voi tulla vaikka mieleen, että hoitaakohan toinen hampaita asianmukaisesti. Ja jos ei, niin missähän muussa fuskaa. Siitä turn off.

Näin minä selitin tuon. Toivottavasti joku jaksaa selittää vuorostaan minulle tuota epätoivoisuutta.

Ap

Niin, epämiellyttäviä mielleyhtymiä tulee sekä pahasta hajusta että epätoivoisuudesta. Mutta miksi? Ja miksi ihmiselle yleensä tulee mitään mielleyhtymiä mistään? Mikä niissä on tarkoituksena? Kaikkien hengitys haisee joskus, mutta se ei ole muille vaarallista eikä tartu. Miksi siis?

Hyviä kuvailuja! Kiitos niistä! Tuossa oli hyvä esimerkki työelämästä, että kun joku ryhmässä haluaa jotain epätoivoisesti, niin lopputulos ei luultavasti ole paras mahdollinen. Jos mietin vastaavaa omasta elinympäristöstäni ja siirrän sen parisuhdetilanteeseen, niin ehkä voin jopa sisäistää asian. Ettei jää vain järjellä ymmärretyksi. Ap

Mä oon ollut epätoivoinen takertuja joka haluaa miehen pelastavan itsensä. En ole vieläkään sinut itseni kanssa mutta tuolloin löysin vain seksiseuraa etsiviä aloittelevia alkoholisteja, nykyään kyllä ymmärrän miksi. Ainakin itse koin oman elämäni niin kaameaksi että halusin jonkun pelastavan minut siltä. Koin myös tarvetta sille että joku rakastaisi minua koska ilman parisuhdetta oloni oli tyhjä, merkityksetön ja yksinäinen. Onhan se aika hullua että luulee jonkun toisen ihmisen voivan poistaa ja parantaa nämä kaikki tuntemukset. Silloin sitä vain alkaa elää sen toisen kautta.

Jos ap ei näistä kuvauksista tajua asiaa, niin sitten on kyllä toivoton tapaus. 

Epätoivoisen seurassa tulee vaivaantunut olo. Näkee kun toinen matelee eikä arvosta itseään ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Epätoivoisuuden ongelmia on kaksi:

Ensimmäinen on tuo "mikä tahansa kelpaa". Sitten siihen ei kuitenkaan olla oikeasti tyytyväisiä.

Toinen on se, että epätoivo ei saa ihmisen teeskentelemään. Hän ei ole oma itsensä vaan esittää jotain muuta ja se taas tarkoittaa, että hänen kanssaan yrität väistämättä rakentaa suhdetta isommalle tai pienemmälle valheelle.

Kolmas on sitten se, että epätoivo ei ole kivaa. Se on vähän niin kuin se mainittu pahanhajuinen hengitys, että siitä joutuu läheisetkin kärsimään.

Hyvä viesti, kiteytit ajatukseni täysin. 

Haluaisin kuitenkin lisätä, että se kaikkein välittömin aistimus epätoivoisen ihmisen läeisyydessä on se ensimmäisin, voimakkain ja inhottavin: ne harhailevat, anovat koiranpentusilmät, ehkä vapiseva hermostunut hengitys, kaikkien sanojen myötäily ja mielistely, usein hyvin vaivaannuttavat kehut joita sanotaan ihan joka väliin ja joista kuulee heti ettei puoletkaan ole totta. Epätoivoisen miehen läheisyys on todella ahdistavaa ja tulee tunne kuin olisi juurikin jonkin lemmikin tai lapsen kanssa, 

Tärkeimpänä kuitenkin, että minä haluan tuntea olevani erityinen. Ainutlaatuinen prinsessa miehelle, vaikka en mikään kedon kukkanen olekaan, niin uskon että jossain on minullekin ihminen joka pitää minua ihmeellisenä.  

Onhan noita epätoivoisia naisiakin. Janoavat kehuja ja hyväksyntää miltein kaikilta miehiltä, ja ovat valmiita lähtemään ensimmäisen lipeväkielisimmän matkaan vaikka olisi minkälainen psyko. Samalla se psyko voi kyllä lähteä vaihtoon kuin sukat konsanaan, kun vastaan tulee uusi mies joka osaa vain sanoa pari oikeaa sanaa. Se on turvatonta tuuliviirielämää riittävän epätoivoisena olo.