Ilmoittautukaa VAIN ne äidit, joiden elämä helpottui kun menitte/palasitte töihin!

Pääsin alani tehtäviin (olen filosofian maisteri) ja sain taas älyllistäkin elämää. Hyvä yhdistelmä: työ ja äitiys!

En jaksanut koko päivää keksiä tekemistä ja varjella loukkaantumisilta kun oli niin menevä tapaus, stressasin valtavasti ja ei ollut aikaa edes omille ajatuksille!

En sisimmässäni tuntenu oloani kotona täysin hyväksi.

Sen sijaan töihin palattuani asiat loksahti kohdalleen.

Innolla olen illat ja viikonloput poikani kanssa, kun on muutakin elämää!

Tuntuu taas siltä, että mulla on jonkinlainen ihmisarvo.

kuin kotona. Töissä voin käyttää aivojani ja saan palautetta, kritiikkia ja kannustusta, jota kotona ollessani en saanut. Voin syödä ja käydä vessassa rauhassa. Lisäksi olen yhteiskunnan ja ihmisten silmissä paljon " parempi" ja tuottavampi yksilö, niin väärin kuin se onkin. Vien lapseni mielelläni hoitoon aamulla-on mahtava tunne, kun saan hoitopaikan oven kiinni-olen vapaa.. Ja niin olin tietysti kotona 14vuotta. Olen nyt 33v. ja varmaankin loppuelämäni töissä.

Ensin isä hoiti 2 kk kotona. 1-vuotiaana aloitti päiväkodin. Poika viihtyy päiväkodissa ja on pysynyt terveenäkin. Takan siis 2 kk päiväkodissa. Ihanaa olla töissä. Olen 4 pv/vk. Muuaika lasten kanssa.

Töissä saan rauhassa keskittyä siihem mitä olenkin tekemässä, kokoajan ei keskeytellä ja jos keskeytellään, on mahdollisuus sanoa et voisitko odottaa jonkin aikaa tai voitaisiinko keskustella tästä silloin ja silloin.



Saa syödä rauhassa, keskustella aikuisten kanssa ja mikä parasta, on taas sitä älyllistä elämää.

esikoinen oli 4 v ja kaksoset 2 v. Pääsin töihin levähtämään ja illat olin sit onnellinen ja iloinen äiti. Nämä lapset ovat nyt 14, 12 ja 12 ja koen nyt eläväni heidän kanssa parasta aikaa. Ihanaa yhdessä oloa ja älyllistä elämää.

kun pitää viedä lapsi hoitoon. Kadehdin teitä.

Mustakin on IHANAA tehdä työt RAUHASSA ja saada syödä työkavereiden kanssa mukavia jutellen!

Menin töihin osittain miehen lievästä painostuksesta, osittain siksi että huomasin 2,5 vuotiaan tylsistyvän kotona kanssani. Nopeasti kuitenkin huomasin ratkaisun oikeaksi. Olen töissä 3pvä/vko, lapsi (nyt 4v)ryhmiksessä (jonne menee tosi mielellään) isompi ekaluokkalainen ip:t itsekseen kotona; hänkin mielellään (ei halunnut jatkaa iltiksessä). Elikkä siis osaviikoinen työ!! Saa olla ihmisten ilmoilla, silti jää aikaa hoitaa kotihommia ja harrastaa lasten kanssa ja ilman! En jäisi enää kotiin, enkä lisäisi työpäivien määrää.



T.paula

nämä arjen haasteet ja pikkumaisuudet saa vain ärsyttämään: pitäisikö ikkunat pestä vain keväällä ja syksyllä vai sekä kesällä että syksyllä. MOnestiko viikossa pölyt pitää pyyhkiä että on siistiä. Mitähän vielä voisi tehdä vähän paremmin ja täydellisemmin omassa kodissaan sen sijaan että tekisi jotain älyllistä ja merkittävää kodin ulkopuolella.



hohhoijaa...



ei sillä että kumpikaan olisi toistaan parempi. En vain koe mielekkääksi ja tärkeäksi näitä arjen juttuja, joiden pitäisi mielestäni vain toimia siten että tehdään mitä ehditään

Illalla jaksoi touhuta naperon kanssa. On ollut myös enemmän rahaa käytössä kun läksin töihin.

Kotona ollessani aloin kelata aivan naurettavia pikkurouva-juttuja.



Kun palasin töihin, kaduin vain sitä, että olin epäröinyt asiaa niinkin pitkään.

Lisäksi jaksan elämässä henkisesti paremmin. Vapaa-aikani vietän hyvillä mielin lasten kanssa ja pitkälti heidän ehdoillaan, kun saan elää töissä tätä aikuisen omaa elämää.

Eli en ihan kuulu tähän porukaan mutta kohta :-)

Lapseni oli 1v 2 kk kun palasin töihin, ja kaikki on mennyt tosi hienosti! Korvatulehduksia on vuoden aikana ollut pari, flunssia muutama ja vesirokkokin tuli sairastettua - silti en ole joutunut olemaan huiman pitkiä pätkiä pois töistä, ja olemme onnistunee vuorottelemaan miehen kanssa (joskus jopa anopistakin ollut apua).

Pidän huimana kunnianosoituksena sitä, että sain juuri ylennyksen - siis minä, joka olen kuitenkin joutunut lähtemään joka toinen päivä hakemaan lapseni 16:30, enkä pysty matkustamaan kuin ehkä kerran kuukaudessa (toisin kuin lapsettomat kolleegat)!

Olen paljon energisempi kuin kotona ollessani, kun seinät tuntuivat kaatuvan päälle siitä huolimatta, että ulkoilimme ja/tai kyläilimme lapsen kanssa joka päivä. On varaa matkustella, shoppailla, nauttia elämästä - ja päivän paras hetki on se, kun haen lapsen ja lähdemme yhdessä kotiin :-)

Tuskastuin täysin kotona olemiseen. Yritin kovasti keksiä lapsen kanssa puuhaa joka päivälle, mutta sitten tuli vain raja vastaan. Lapsi oli 1v 10kk kun palasin töihin. Nyt olen löytänyt tasapainon, enää en kärsi riittämättömyydestä.

Kotona yhden lapsen kanssa oli jatkuva riittämättömyyden tunne. Lapsi halusi ikäistään seuraa, miehen suku jankkasi koskas töihin koskas töihin..



Olen nyt töissä muutaman päivän viikossa. Lapsi oikein odottaa niitä päiviä kun pääsee päiväkotiin kavereiden kanssa leikkimään ja minä olen saanut aivoille tekemistä. Jaksan enemmän myös kotona. :)

Palasin töihin, kun lapseni olivat reilut 1v. ja 3v. ja se on tuntunut kyllä todella hyvältä. Pidin lasten kanssa kotonaoloa hirvittävän rankkana, ehkä siksi että olen suorittajatyyppi ja suoritin kotiäitiyttäkin täysillä. Kaiken piti olla täydellisesti ja se olikin rankkaa. Samalla kaipasin työtäni ja työkavereitani; olin ehtinyt tehdä ennen lapsia jo useita vuosia uraa ja kaipasin niitä älyllisiä haasteita.



Nyt kun olen palannut töihin, olen huomattavasti onnellisempi ja tasapainoisempi. Jaksan olla lasteni kanssa paremmin. Kyllä minua vaivaa syyllisyyskin toisinaan siitä, etten ole lasteni kanssa enemmän, mutta olen silti valintaani tyytyväinen.