Lue keskustelun säännöt.
Ääh, en olisi uskonut että taaperon kanssa on näin raskasta
24.04.2016 |
Älkää ymmärtäkö väärin, tuo pikkuotus on mulle rakkainta maailmassa. Silti tuntuu että vauva-aika oli monin verroin helpompi kun tämä 1v ikä. Tämä taapero huutaa KOKO ajan. Ihan vain siksi kun haluaa syliin tai pettymystä kun ei saa haluamaansa. Joskus on toki parempia päiviä mutta valtaosa päivistä menee niin, että taapero ei viihdy hetkeäkään yksin, esim. sen aikaa että käyn vessassa ja pesen hampaat. Ei vaikka pitäisin vessan ovea auki ja taapero näkee minut koko ajan. Kirkuu kun tapettava ja roikkuu jalassa. Onhan se tavallaan ihanaa että haluaa olla sylissä ja lähellä, mutta on tämä tosi uuvuttavaa.
Syöminen on yhtä taistelua, paiskoo lautaset ja nokkamukit pitkin lattioita. Joskus onnistun hämäämään jollain kivalla lelulla että malttaa syödä. Yleensä kuitenkin yhtä huutoa vaan. Puhumattakaan nukahtamisesta. Päiväunille järkyttävä taistelu, huutaa ja kirkuu. Rattaissa nukkuu parhaiten mutta niitäkin saa työnnellä hyvän aikaa ennen kun lopettaa huudon ja nukahtaa. Yöt nukkuu onneksi ok, vaikka nukahtaminen onkin vaikeaa.
Taapero kävelee, kiipeilee, tonkii joka paikan. Sotku on siis melkoinen. Tämä siis silloin kun ei huuda kurkku suorana jalkojeni juuressa. Tyhjentää laatikot, kaataa pyykkitelineen, hakkaa telkkaria, laittaa kaiken suuhun jne. Normaalia taaperon toimintaa siis, mutta yhdistettynä jatkuvaan huutoon ja kiukkuun, taukoamattomaan vahtimiseen, niin olen ihan poikki! Onneksi mies hoitaa myös, mutta monesti se on just äiti jonka taapero haluaa. Mies ei koe tätä läheskään yhtä rankaksi.
Viime viikolla kävi niin että tiputin lasin maahan joka meni tietty sirpaleiksi. No äkkiä taaperon nostin pois maasta vaikka tämä suuntasi tietty innoissaan kohti sirpaleita. Karmea huuto kun nappasin syliin turvaan. Yritin keksiä mihin lasken taaperon siksi aikaa että saan siivottua sotkut. Ensin pistin syöttötuoliin, kiipesi heti kirkuen pois. Sylissä potki ja rimpuili. Laitoin omaan pinnasänkyyn mutta osasi mokoma sieltäkin kiivetä pois kun riittävästi väänsi. Ennen ei ole sitä tehnytkään. Oli niin raivoissaan että löi päänsäkin mennessään kaapin oveen. Huuto oli helvetillinen. Lopulta oli pakko pistää makkarin ovi kiinni ja taapero sinne sisälle että saan siivottua ne sirpaleet ettei taapero loukkaa itseään. Yritin kyllä huudella hänelle rauhoittavasti mutta ei varmaan kirkumisensa takaa edes kuullut. Kyllä hän nopeasti sitten sylissä rauhottui.
On vaan pakko avautua johonkin. Siis pieniä ongelmiahan nuo lasin putoamiset ym. on mutta siis hyvä esimerkki miten vaikeaa kaikki on. Ja mietin että onko normaalia että taapero huutaa 90 prosenttia hereillä oloajastaan. Tuntuu että monet on helpottuneita kun vauvavuosi on ohi, mutta minusta tää on vaan hirveämmäksi mennyt. Tuntuu niin pahalta tunnustaa että en jaksaisi olla edes taaperon kanssa joka päivä kun on yhtä huutoa. Oli todella toivottu ja odotettu lapsi joten tuntuu siksikin "väärältä" tuntea näin :( Kai tämä tästä joskus helpottaa.
Kommentit (31)
Semmosta se on, sitten tulee päiväkodin tappelut, koulusta lintsaaminen jne... Vanhemmuus ei ole helppoa mutta ei kai sitä ole kukaan väittänytkään. Äärimmäisen antoisaa se voi silti olla Päivät voi joskus tuntua kestävän ikuisuuden, mutta vuodet kiitää ohi liian nopeasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on aika vastikään täyttänyt 1v, niin voi olla tuota eroahdistusta. Meidän tyypillä se näkyi valitettavasti enemmän yöaikaan, sai öisin sellasia selkäkaarella-itkukohtauksia ja syliin piti hyssytellä ja ottaa viereen nukkumaan. Kesti pari kuukautta. Joillakin se näkyy just noin, että päivällä ei äiti saa mennä kymmentä senttiä kauemmas.
Koita antaa työntää omia rattaita pihalla. Meillä tyttö tykkäsi siitä ja oppi kävelemään kengillä ulkona niin. Tai ottakaa taaperokärry ulos, jos sellanen löytyy.
Koin myös 1v iän raskaimpana. Oma tahto heräsi mutta lapsi vielä pieni eikä ymmärrä syy seuraus suhteita. Helpottaa ajan kanssa usko mua. Itse laitoin lapsen syöttötuoliin ja i padilta teletapit tms. lastenohjelmat pyörimään. Sillä asia selvisi. Sain tehtyä kotityöt lapsen katsoessa padia. Tätähän ei hyväksytä mutta meille toimi.
En nyt jaksanut koko ketjua lukea, ehkä joku tätä jo ehdottikin. Mutta kannattaa hankkia syöttötuoli, jonka mukana tulee sellaiset valjaat. Lapsi syöttötuoliin istumaan ja vaikka lastenohjelmat pyörimään niin hetkinä, kun et oikeasti voi katsoa perään koko ajan tai tarvitsee hengähdystauon. Meillä tuo oli äärimmäisen tarpeellinen. Käytän edelleen, kun käyn esim. vessassa tai laitan pyykit koneeseen. Näin voi olla varma, ettei lapsi vahingoita itseään.
Minäkin todella halusin olla äiti jonka lapsi ei katso telkkaria ja tabletilta lastenohjelmia. Oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta molemmat ovat kuitenkin kovassa käytössä. Ja lapsikin monesti rauhoittuu niiden ääreen vaikka muuten menisi ylikierroksilla.
Tsemppiä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut sun taaperon saa ainakin parkkiin tvn eteen! Käytä sitä hyväksesi! Meilläkin 1,5v juoksee, kiljuu, murisee, kiipeilee, rullaa lattialla ja tyhjentää kaappeja. Ei katso tvtä eikä suostu olemaan sylissä. Joskus toivon, että viihtyisi hetken sylissä niin olisi ainakin paikoillaan. Kai tää tästä joskus rauhoittuu?
Meillä auttaa yleensä jos ite jaksaa olla nauravainen eikä hermoile (erittäin helppo sanoo!). Touhuaa jotain lapsen kanssa mistä se tykkää ja on ite täysillä mukana ja hellittelee paljon ym. Siis yleensä lapsikin on hyväntuulisempi ja saa itekin joskus olla pari sekuntia yksin, joskus tuntuu silti ettei mikään riitä😃 Mulle on ainakin tärkeetä saada olla joskus yksinkin, niin jaksaa taas paremmin. Tsemppiä vaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut noita ihan samoja fiiliksiä ja on edellenkin. Yksivuotiaan kanssa ei ollut helppoa mitenkään, sen ikäinen kun ei järkipuhetta ymmärrä edes hieman. Mietin päivittäin kuinka ihanaa elämä olisi kun oma lapsikin olisi tyytyväinen edes joskus.
Nyt kaksivuotias ja hävettää välillä kun oma lapsi kiukkuaa kaveriden luona tai kun joku on meillä kylässä. Haluaisi olla sylissä aina kun teen jotain hommia tai vastaavaa, ei usko yhtään mitään, makoilee kaupan lattialla tai vaikka ulkona keskellä katua, ei anna kättä kun pitäisi, ei istu rattaissa, ei suostu kävellä, raivoaa tutuille ja tuntemattomille esim. "Ei saa tulla" ja muuta mukavaa.
Kaverit ihmettelee miten olen niin rauhallinen ja miten jaksan kuunnella. Sanovat etteivät ole koskaan nähnyt tuollaista käytöstä. Tuntuu pahalle ja mietin mitä olen tehnyt väärin. Toisaalta en edes tiedä paremmasta, meillä on aina eletty näin. Vauvana valvottoin ja kuunneltiin huutoa jolle ei ollut tarkkaa syytä, yksivuotiaana alkoi näyttää omaa tahtoaan ja siitä on vaan luonne kasvanut. Nyt mielstäni ehkä ihan pikkuisen helpompaa kuitenkin kuin ykisvuotiaana.
Kun meidän taaperon ottaa syliin niin kädet ja jalat jatkaa vispaamista, kuin se yrittäis juosta ilmassa. Sitten kun laskee sen maahan niin se lähtee heti juoksemaan. Täytyy huomenna alkaa yrittää kouluttaa sitä katsomaan tvtä paikoillaan :D Tuli melkein ikävä ikiliikkujaa vaikka nyt on vuorokauden ainoa levollinen hetki kun se nukkuu... T. 27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä taas, kiitos kovasti teille kun ette tuominneet telkkaria :) kumma juttu että äitinä sitä on niin herkkä muiden mahdolliselle paheksunnalle, kai sitä pelkää että tulee leimatuksi huonoksi äidiksi jos vaikkapa istuttaa 1 vuotiastaan telkan edessä. Tämä aamu meni suorastaan hyvin! kun taapero oli syönyt aamupalan niin pistin pikkukakkosen pyörimään ja ryystin rauhassa oman aamukahvini. Sain ainakin puoli tuntia "olla rauhassa" kun taapero ihmetteli lastenohjelmaa. Intoutui samalla kasailemaan palikoitakin eli ei sentään ihan vaan tuijottanut telkkaria. Meillä keittiö ja olkkari on tavallaan yhteistä tilaa joten näin koko ajan taaperon ja hän minut, joten yksinkään ei joutunut olemaan. Välillä vilkuilikin minua mutta ei ihme kyllä alkanut sitä tavanomaista huutoa. Telkka taisi kiinnostaa enemmän! Taapero oikein tanssi jonkun ohjelman tunnarin tahtiin joten vaikutti että nautti hänkin siitä :) Nyt on poikkeuksellista että mummo tuli vierailulle niin voin tässä jumittaa konella tähänkin aikaa kun mummo viihdyttää naperoa. Toistaiseksi ei ole tullut edes äiti huutoakaan. Miten voikin olla virkistynyt olo näin pienestä! :) hyvässä lykyssä saan syötyä lounaankin rauhassa. Kyllä sitä on oppinut pieniä asioita arvostamaan, jos nyt jotain positiivista pitää tästä huutokonsertista kaivaa :D
1-vuotiaan eroahdistusta. Tuon ikäisenä ne on yleensä juuri eniten yleensä äidin perään, roikkuu jalassa,
ei saisi kadota hetkekiskään näkyvistä, tahtoo koko ajan syliin jne. Raskas vaihe, mutta kyllä sekin helpottaa,
usko vaan! Sitten tulee uudet kujeet:)