Lue keskustelun säännöt.
Ääh, en olisi uskonut että taaperon kanssa on näin raskasta
24.04.2016 |
Älkää ymmärtäkö väärin, tuo pikkuotus on mulle rakkainta maailmassa. Silti tuntuu että vauva-aika oli monin verroin helpompi kun tämä 1v ikä. Tämä taapero huutaa KOKO ajan. Ihan vain siksi kun haluaa syliin tai pettymystä kun ei saa haluamaansa. Joskus on toki parempia päiviä mutta valtaosa päivistä menee niin, että taapero ei viihdy hetkeäkään yksin, esim. sen aikaa että käyn vessassa ja pesen hampaat. Ei vaikka pitäisin vessan ovea auki ja taapero näkee minut koko ajan. Kirkuu kun tapettava ja roikkuu jalassa. Onhan se tavallaan ihanaa että haluaa olla sylissä ja lähellä, mutta on tämä tosi uuvuttavaa.
Syöminen on yhtä taistelua, paiskoo lautaset ja nokkamukit pitkin lattioita. Joskus onnistun hämäämään jollain kivalla lelulla että malttaa syödä. Yleensä kuitenkin yhtä huutoa vaan. Puhumattakaan nukahtamisesta. Päiväunille järkyttävä taistelu, huutaa ja kirkuu. Rattaissa nukkuu parhaiten mutta niitäkin saa työnnellä hyvän aikaa ennen kun lopettaa huudon ja nukahtaa. Yöt nukkuu onneksi ok, vaikka nukahtaminen onkin vaikeaa.
Taapero kävelee, kiipeilee, tonkii joka paikan. Sotku on siis melkoinen. Tämä siis silloin kun ei huuda kurkku suorana jalkojeni juuressa. Tyhjentää laatikot, kaataa pyykkitelineen, hakkaa telkkaria, laittaa kaiken suuhun jne. Normaalia taaperon toimintaa siis, mutta yhdistettynä jatkuvaan huutoon ja kiukkuun, taukoamattomaan vahtimiseen, niin olen ihan poikki! Onneksi mies hoitaa myös, mutta monesti se on just äiti jonka taapero haluaa. Mies ei koe tätä läheskään yhtä rankaksi.
Viime viikolla kävi niin että tiputin lasin maahan joka meni tietty sirpaleiksi. No äkkiä taaperon nostin pois maasta vaikka tämä suuntasi tietty innoissaan kohti sirpaleita. Karmea huuto kun nappasin syliin turvaan. Yritin keksiä mihin lasken taaperon siksi aikaa että saan siivottua sotkut. Ensin pistin syöttötuoliin, kiipesi heti kirkuen pois. Sylissä potki ja rimpuili. Laitoin omaan pinnasänkyyn mutta osasi mokoma sieltäkin kiivetä pois kun riittävästi väänsi. Ennen ei ole sitä tehnytkään. Oli niin raivoissaan että löi päänsäkin mennessään kaapin oveen. Huuto oli helvetillinen. Lopulta oli pakko pistää makkarin ovi kiinni ja taapero sinne sisälle että saan siivottua ne sirpaleet ettei taapero loukkaa itseään. Yritin kyllä huudella hänelle rauhoittavasti mutta ei varmaan kirkumisensa takaa edes kuullut. Kyllä hän nopeasti sitten sylissä rauhottui.
On vaan pakko avautua johonkin. Siis pieniä ongelmiahan nuo lasin putoamiset ym. on mutta siis hyvä esimerkki miten vaikeaa kaikki on. Ja mietin että onko normaalia että taapero huutaa 90 prosenttia hereillä oloajastaan. Tuntuu että monet on helpottuneita kun vauvavuosi on ohi, mutta minusta tää on vaan hirveämmäksi mennyt. Tuntuu niin pahalta tunnustaa että en jaksaisi olla edes taaperon kanssa joka päivä kun on yhtä huutoa. Oli todella toivottu ja odotettu lapsi joten tuntuu siksikin "väärältä" tuntea näin :( Kai tämä tästä joskus helpottaa.
Kommentit (31)
Sellasta se välillä on, sitten taas helpottaa ja välillä vieläkin jaksaa kiukutella vaikka on jo 17v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuollaista käytöstä oli kun ruokavalio ei ollut kunnossa.
Onko lapsella allergioita tai refluksia? Tai korvaongelmia? Tai jotain muuta fyysistä vaivaa?
Vaikka meillä on ollut voimakastahoinenkin lapsi niin homma toimi kun söi sopivaa. Jos söi ruokaa jolle allerginen niin ainoa oire oli levottomuus ja kovat raivarit (ennen kiviryöppyä nuo allergiat näkyivät testatuista osin myös lapselta otetuissa allergiatesteissä). Vasta kouluikäisenä oppi sanomaan että sopimattomasta ruuasta tuli myös kurkku kipeäksi. Siihen asti ei osannut sanoa muuta kuin allergiahuono-olo tai sitten vaan raivos ja oli tosi vaativa.
Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuollaista käytöstä oli kun ruokavalio ei ollut kunnossa.
Onko lapsella allergioita tai refluksia? Tai korvaongelmia? Tai jotain muuta fyysistä vaivaa?
Vaikka meillä on ollut voimakastahoinenkin lapsi niin homma toimi kun söi sopivaa. Jos söi ruokaa jolle allerginen niin ainoa oire oli levottomuus ja kovat raivarit (ennen kiviryöppyä nuo allergiat näkyivät testatuista osin myös lapselta otetuissa allergiatesteissä). Vasta kouluikäisenä oppi sanomaan että sopimattomasta ruuasta tuli myös kurkku kipeäksi. Siihen asti ei osannut sanoa muuta kuin allergiahuono-olo tai sitten vaan raivos ja oli tosi vaativa.
Tsemppiä ap!
Olen kyllä miettinyt tuotakin. Toisaalta hän söi jo vaikka mitä alle 1v mutta tää ainainen huutaminen on alkanut vasta 1v täytettyään. Kirkuu siis lähinnä syliin pääsyä. Eikä rauhoitu. En tiedä kauan huutaisi jos en ottaisi syliin mutta aina siis lopulta otan. Olen ruvennut tekemään sen homman loppuun mitä olen tekemässä ja lapsi sit sen ajan kirkuu jos kirkuu ja sen jälkeen otan sykkyyn. On vaan niin stressaavaa vaikka pyykien ripustus kun yks huutaa kun henkeä vietäs :( En tiedä kuulostaako tämä allergia käytökseltä?
Jep, tuollaista tuo on. Sulla on asiat aivan normaalisti ja hyvin siellä. :D Terve lapsi jolla on oma tahto, ja äiti joka toivoisi että sitä omaa tahtoa olisi joskus vähän vähemmän.
Taas on tämäkin päivä mennyt ja olet taas päivän lähempänä seesteisempää ikävaihetta. Sekin tulee vielä, että joka päivä ei ala ja pääty siihen että lapsi ottaa matsia maailman kanssa.
Jos yhtään lohduttaa, niin usein nää karseimmat känkkäränkät on myös nopeasti oppivia ja älykkäitä lapsia. Kuten nyt esimerkiksi tuo, että lapsi oppi kiikkumaan pinniksestä pois, sekään ei olisi onnistunut noin vikkelästi ilman kunnon kiukunpuuskaa. Taitava muksu. Todennäköisesti puhekin tulee nopeasti, kun ei vähä-älyinen äiti muuten näytä ymmärtävän pienen ihmisen ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuollaista käytöstä oli kun ruokavalio ei ollut kunnossa.
Onko lapsella allergioita tai refluksia? Tai korvaongelmia? Tai jotain muuta fyysistä vaivaa?
Vaikka meillä on ollut voimakastahoinenkin lapsi niin homma toimi kun söi sopivaa. Jos söi ruokaa jolle allerginen niin ainoa oire oli levottomuus ja kovat raivarit (ennen kiviryöppyä nuo allergiat näkyivät testatuista osin myös lapselta otetuissa allergiatesteissä). Vasta kouluikäisenä oppi sanomaan että sopimattomasta ruuasta tuli myös kurkku kipeäksi. Siihen asti ei osannut sanoa muuta kuin allergiahuono-olo tai sitten vaan raivos ja oli tosi vaativa.
Tsemppiä ap!
Olen kyllä miettinyt tuotakin. Toisaalta hän söi jo vaikka mitä alle 1v mutta tää ainainen huutaminen on alkanut vasta 1v täytettyään. Kirkuu siis lähinnä syliin pääsyä. Eikä rauhoitu. En tiedä kauan huutaisi jos en ottaisi syliin mutta aina siis lopulta otan. Olen ruvennut tekemään sen homman loppuun mitä olen tekemässä ja lapsi sit sen ajan kirkuu jos kirkuu ja sen jälkeen otan sykkyyn. On vaan niin stressaavaa vaikka pyykien ripustus kun yks huutaa kun henkeä vietäs :( En tiedä kuulostaako tämä allergia käytökseltä?
Ei kuulosta minun korvaani allergiakäytökseltä, vaan yksivuotiaan käytökseltä. Tuollaisia ne on, vauvan itsehillintäkyvyt yhdistettynä herääviin oman tahdon elkeisiin. Lapsi kasvaa niistä yli. Ja ota vaan lapsi aina syliin, se aika kun hän syliin haluaa on lyhyt, sillä ei voi mitenkään pilata lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olwt kuitenkin päässyt helpolla, jos teillä ei ollut koliikkia. 1-vuotias on suorastaan naurettavan helppo verrattuna jatkuvasti huutavaan ja potkivaan vauvaan.
No jos lapsi vastustaa makuu asentoa niin se voi johtua myös refluksista (makuulla hapot nousee pahemmin suuhun ja siksi lapsi välttelee makuuasentoa). Sitä voi olla vaikka lapsi ei pulauttelisikaan. Refluksia on rakenteellista ja allergista. Rakenteelliseen auttaa lääkkeet ja allergiseen ruokavalio. Facebookin refluksisivuilta löytyy tietoa jos asia kiinnostaa.
T. Allergioita ehdottanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuollaista käytöstä oli kun ruokavalio ei ollut kunnossa.
Onko lapsella allergioita tai refluksia? Tai korvaongelmia? Tai jotain muuta fyysistä vaivaa?
Vaikka meillä on ollut voimakastahoinenkin lapsi niin homma toimi kun söi sopivaa. Jos söi ruokaa jolle allerginen niin ainoa oire oli levottomuus ja kovat raivarit (ennen kiviryöppyä nuo allergiat näkyivät testatuista osin myös lapselta otetuissa allergiatesteissä). Vasta kouluikäisenä oppi sanomaan että sopimattomasta ruuasta tuli myös kurkku kipeäksi. Siihen asti ei osannut sanoa muuta kuin allergiahuono-olo tai sitten vaan raivos ja oli tosi vaativa.
Tsemppiä ap!
Olen kyllä miettinyt tuotakin. Toisaalta hän söi jo vaikka mitä alle 1v mutta tää ainainen huutaminen on alkanut vasta 1v täytettyään. Kirkuu siis lähinnä syliin pääsyä. Eikä rauhoitu. En tiedä kauan huutaisi jos en ottaisi syliin mutta aina siis lopulta otan. Olen ruvennut tekemään sen homman loppuun mitä olen tekemässä ja lapsi sit sen ajan kirkuu jos kirkuu ja sen jälkeen otan sykkyyn. On vaan niin stressaavaa vaikka pyykien ripustus kun yks huutaa kun henkeä vietäs :( En tiedä kuulostaako tämä allergia käytökseltä?
Ei kuulosta minun korvaani allergiakäytökseltä, vaan yksivuotiaan käytökseltä. Tuollaisia ne on, vauvan itsehillintäkyvyt yhdistettynä herääviin oman tahdon elkeisiin. Lapsi kasvaa niistä yli. Ja ota vaan lapsi aina syliin, se aika kun hän syliin haluaa on lyhyt, sillä ei voi mitenkään pilata lasta.
Juu sylissä tää asuu päivät edelleen. Nekin hetket mitä puuhastelee muualla kun sylissä niin vaatii kyllä että olen näköpiirissä. Ja niinhän se tietty pienellä pitää ollakin, tiedän sen ja sen myös että aika menee nopeasti. Hävettää silti nää jaksamattomuuden tunteet. Monesti tuntuu vaan mahtavalta kun saan viimein päiväunille. Nautin vaan hiljaisuudesta. Sit kun taapero herää niin monesti eka ajatus on, voi ei... Ja taas kiljutaan iltaan asti.
Ap saisi olla onnellinen, että lapsi nukkuu yöt hyvin. Normaalilta lapselta kuulostaa muutenkin. Helppojen vauvojen äidit aina jaksaa valittaa "vaikeaa taaperoaikaa". Ja meillä sentään heräiltiin ahkeraan öisin kolmevuotiaaksi asti, joten ei nyt ihan piece of cake ollut se taaperoaikakaan ( vaikka tosin helppoa verrattuna vauva-aikaan). Ja tahtoa meidän taapero osoitti mm. hakkaamalla päätään lattiaan, joten ei ollut ihan leppoisin tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuollaista käytöstä oli kun ruokavalio ei ollut kunnossa.
Onko lapsella allergioita tai refluksia? Tai korvaongelmia? Tai jotain muuta fyysistä vaivaa?
Vaikka meillä on ollut voimakastahoinenkin lapsi niin homma toimi kun söi sopivaa. Jos söi ruokaa jolle allerginen niin ainoa oire oli levottomuus ja kovat raivarit (ennen kiviryöppyä nuo allergiat näkyivät testatuista osin myös lapselta otetuissa allergiatesteissä). Vasta kouluikäisenä oppi sanomaan että sopimattomasta ruuasta tuli myös kurkku kipeäksi. Siihen asti ei osannut sanoa muuta kuin allergiahuono-olo tai sitten vaan raivos ja oli tosi vaativa.
Tsemppiä ap!
Olen kyllä miettinyt tuotakin. Toisaalta hän söi jo vaikka mitä alle 1v mutta tää ainainen huutaminen on alkanut vasta 1v täytettyään. Kirkuu siis lähinnä syliin pääsyä. Eikä rauhoitu. En tiedä kauan huutaisi jos en ottaisi syliin mutta aina siis lopulta otan. Olen ruvennut tekemään sen homman loppuun mitä olen tekemässä ja lapsi sit sen ajan kirkuu jos kirkuu ja sen jälkeen otan sykkyyn. On vaan niin stressaavaa vaikka pyykien ripustus kun yks huutaa kun henkeä vietäs :( En tiedä kuulostaako tämä allergia käytökseltä?
Ei kuulosta minun korvaani allergiakäytökseltä, vaan yksivuotiaan käytökseltä. Tuollaisia ne on, vauvan itsehillintäkyvyt yhdistettynä herääviin oman tahdon elkeisiin. Lapsi kasvaa niistä yli. Ja ota vaan lapsi aina syliin, se aika kun hän syliin haluaa on lyhyt, sillä ei voi mitenkään pilata lasta.
Juu sylissä tää asuu päivät edelleen. Nekin hetket mitä puuhastelee muualla kun sylissä niin vaatii kyllä että olen näköpiirissä. Ja niinhän se tietty pienellä pitää ollakin, tiedän sen ja sen myös että aika menee nopeasti. Hävettää silti nää jaksamattomuuden tunteet. Monesti tuntuu vaan mahtavalta kun saan viimein päiväunille. Nautin vaan hiljaisuudesta. Sit kun taapero herää niin monesti eka ajatus on, voi ei... Ja taas kiljutaan iltaan asti.
Joo tiedän tunteen. Ei niitä omia ajatuksia tarvitse hävetä, vaan päin vastoin. On ihan tervettä että pienen lapsenkin äitinä tunnistaa ne omat tarpeensa. Joskus vielä sua naurattaa muistella kuinka rankkaa tomosen pienen kiljukaulan äitinä oli. Videoissa ja valokuvissa katsoo pienen enkelin näköinen suloinen taapero, mut äiti tietää totuuden. ;)
Vierailija kirjoitti:
No olwt kuitenkin päässyt helpolla, jos teillä ei ollut koliikkia. 1-vuotias on suorastaan naurettavan helppo verrattuna jatkuvasti huutavaan ja potkivaan vauvaan.
Ei ollut joo koliikkia. Uskon että se on todella raskasta, mutta kyllä vaan tää 9kg taaperokin joka huutaa helposti tunnin putkeen ja potkii ja kirkuu niin on mahdottoman rankkaa. Jo siis fyysisesti tuon kantaminen sylissä koko ajan. En tiedä minkälainen 1v sinulla on ollut mutta tää on kaukana helposti. Minusta kaikilla kavereilla ja tuttavilla on just semmosia hyväntuulisia taaperoita, jotka toki menee luvattomiin paikkoihin ja osoittaa välillä mieltään mutta en ole kenenkään nähnyt tällä tavalla huutavan ja kirkuvan jatkuvasti niinkuin tämä minun taapero :( Osaa sanoa äitikin vain raivoissaan huutaessa. Silloin hokee huutaessaan äitiäitiäiti. Koskaan niinä harvoina tyytyväisinä hetkinä ei ole vielä sanoja tullut. Tuntuu että lapsella olisi joku hätä oikeastikin, mutta tuntuu että ainut on se että haluaa olla sylissä tai raivostuu hillittömästi kun ei saa tunkea sormeaan esim. pistorasiaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi hävettää että tää taapero kyllä vaimenee ajoittain telkkarin eteen. En haluaisi vielä tässä vaiheessa käyttää telkkaria vaimentimena, mutta joskus kun haluaisi syödä itse ilman että toinen kirkuu jalassa niin on ollut vaan kätevää pistää joku lasten juttu pyörmään ja taapero sitten jaksaa vähän aikaa sitä tapittaa. Tunnen itteni niin surkeaksi tän takia :( Eilen oli pakko toimia näin myös koska itselle iski migreeni noin tuntia ennen miehen kotiinpaluuta ja taapero vaan kirkui ja kirkui.
ap
No laita se telkkarin eteen useammin, jos muuten voimavarasi ovat kortilla. Ei se lapsi pikkukakkosesta pilalle mene, jos ei koko päivää telkkarin edessä istu. Ja lapsi näyttää siitä nauttivan.
Miten lapsi käyttäytyy pihalla tai leikkipuistossa? Onko siellä tyytyväisempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottaa kyllä vähän kun oppii puhumaan - tosin sitten iskeekin uhmaikä :) Lasten kasvu on vaiheita toisen perään.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi hävettää että tää taapero kyllä vaimenee ajoittain telkkarin eteen. En haluaisi vielä tässä vaiheessa käyttää telkkaria vaimentimena, mutta joskus kun haluaisi syödä itse ilman että toinen kirkuu jalassa niin on ollut vaan kätevää pistää joku lasten juttu pyörmään ja taapero sitten jaksaa vähän aikaa sitä tapittaa. Tunnen itteni niin surkeaksi tän takia :( Eilen oli pakko toimia näin myös koska itselle iski migreeni noin tuntia ennen miehen kotiinpaluuta ja taapero vaan kirkui ja kirkui.
ap
Telkkari on erittäin ok. Se antaa lapsen ylikuormittuneelle hermostolle aikaa levätä. Sama juttu musiikilla; se stimuloi eri aivoalueita kuin ne, joita lapsi yleensä juuri sillä hetkellä käyttää. Samalla tavallahan ylikuormittunut aikuinenkin voi olla ärtynyt kaikista äänistä ja ärsykkeistä rankan päivän jälkeen, mutta rauhoittua leppoisaksi ihmiseksi kun saa hetken ajan rauhassa katsella netflixiä. Lapsen hermosto toimii samalla lailla. Välillä pitää nollata pää, että jaksaa taas työskennellä, eli yrittää tuottaa puhetta ja monimutkaisia motorisia liikesarjoja.
Jospa kävisit perheneuvolassa keskustelemassa asiasta.
Vierailija kirjoitti:
No laita se telkkarin eteen useammin, jos muuten voimavarasi ovat kortilla. Ei se lapsi pikkukakkosesta pilalle mene, jos ei koko päivää telkkarin edessä istu. Ja lapsi näyttää siitä nauttivan.
Miten lapsi käyttäytyy pihalla tai leikkipuistossa? Onko siellä tyytyväisempi?
Joo ehkei se ole niin paha välillä istuttaa telkan eteen. Ulkona ei kovin hyvin viihdy. Ulkoillaan kyllä vähintään vaunulenkki päivittäin. Aina ei kyllä viihdy rattaissakaan istumassa. Ei osaa kävellä kengillä vielä vaikka sitä treenaillaankin joten on heti naamallaan pihalla ja sepä harmittaa lisää. Käydään toki puistossa vauvakiikussa keinumassa ja sen sellaista. Odotan kesää, että josko sitten viihtyisi paremmin esim hiekkalaatikko leikeissä ja varmaan sitten kävelykin jo luonnistuu. Nyt vielä söi vaan hiekkaa laatikolla ja kirkui kun en antanut.
Meillä oli kanssa kuopuksen kanssa hirveä halipula siinä 1v. kieppeillä. Olihan se välillä rasittavaa halia koko ajan kun muuten neiti veti kilarit, mutta ajattelin sen niin, että nautin kun se vielä haluu halia sillä pian niitä haleja saa äiti vinkua. Nyt se on 1v10kk eikä ole enää moneen kuukauteen halunnut halia tai olla sylissä :(
Kuulostaa todella tutulta. Meillä helpotti sen jälkeen, kun lapsi oppi kävelemään kunnolla kenkien kanssa ja sai purkaa liialliset energiansa puistossa. Annan lapsen myös katsella telkkaria, jotta saisin syödä rauhassa.
Kahden taaperon kokemuksella väitän, että nuo tunteet ovat äärimmäisen normaaleja :D